Osaatko kertoa, miltä sinusta nyt tuntuu?

Siirtolan Emäntää kokee enää harvoin ahdistavia tunteita. Mikä voisi olla selityksenä tälle? Ehkä tämä käänne johtuu siitä, että Emäntä pystyy nykyään hyvin yksityiskohtaisesti kuvaamaan käsitteillä omia sisäisiä ja ulkoisia kokemuksiaan. Omien kokemusten ja tunteiden verbalisaatio, sanoiksi muuttaminen, puheen tai kirjoittamisen kautta (runoiksi, tarinoiksi, filosofiaksi) kun tutkimusten mukaan muuttaa sisäistä kokemustamme.

Kulttuurimme on ollut kummallinen. Siirtolan Emännälle ei ainakaan koskaan hänen lääketieteellisten opintojensa aikana opetettu ilmaisemaan millään lailla omaa kokemus- ja tunnemaailmaa. Ei ihme, että vähitellen Emäntä alkoi voimaan pahoin. Kaikki oppiminen keskittyi välineelliseen oppimiseen. Yhtään omaa ajatusta yliopistossa ei siihen aikaan saanut ilmaista, vaan kaikkien ajatusten tuli olla tieteellisiltä auktoriteeteiltä ja pätevistä tutkimuksista lainattuja. Emäntä pohtii, että eikö tällainen tapa opettaa ole indoktrinoitia eli ”aivopesua” yhteen materialistiseen maailmankatsomukseen? Jospa onkin niin, että tällaisen opettamistavan omaava tieteellinen instituutio on autoritaarisen uskonnollisen suuntauksen kaima?

Amerikkalainen lääketieteen professori Sirah Vollmer blogissaan korostaa, että muun muassa ihmisten aggressiivisuus vähenee kun heille opetetaan itsensä ilmaisu sanoin. Kun puemme sanoiksi kokemuksemme, muuttuu suhteemme omaan tarinaamme. Kysymys ei siis ole pelkästään siitä, että haluamme tulla kuulluksi. Elämämme tarina muuttaa muotoaan sitä muka kuin sitä kirjoitamme tai puemme muuten sanoiksi. Vollmer toteaa myös, että hänen oma suhteensa itseensä ja työhön on muuttunut sen jälkeen kun hän itse ryhtyi kirjoittamaan omaa blogiansa.

Ehkä tämä viruksien tavoin leviävä blogien kirjoittamisbuumi on osa tervettä kansalaistoimintaa, jossa ihmiset ovat havainneet, että he voivat itse tehdä jotain oman mielenterveytensä eteen. He voivat itse kirjoittaen lähteä muuttamaan oman elämänsä tarinaa. Mikä parasta, joskus virtuaalitodellisuudesta löytyy vieläpä hyviä peilejä oman persoonan syventämiseen. Emäntä on löytänyt monta uutta tuttavuutta Avattarista.

Emäntä uskoo, että mitä täsmällisemmin ihminen pystyy ilmaisemaan omaa sisäistä kokemusmaailmaansa, sitä paremmin ihminen jaksaa. Kirjoittaminen voi avata tuoksia ruumiissamme. Toivottavasti nykyään lääketieteellisissä instituutiossa vallitsee toisenlainen kulttuuri kuin Emännän nuoruudessa. Jotta ihminen kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi, täytyy hänelle opettaa myös subjektiivista ”henkilökohtaista” tapaa ajatella ja jäsentää kokemustaan. Emäntä ei usko, että onnellista elämää, rakennetaan vain ”objektiivisilla” merkityksillä.

Mikäli  henkilökohtaista, subjektiivista ajattelua ei opeta, on oikeastaan suuri ihme, että ihminen muuttaa muotonsa tasapainoiseksi aikuiseksi ihmiseksi. Näitä pieniä ihmeitä onneksi näkyy yhteisössämme yhä enemmän. Moni on löytänyt onnen ja viisauden elämäänsä huolimatta koulutuksemme instrumentaalisesta ja teknisestä painotuksesta huolimatta.

Emäntä on sitä mieltä, että sekä omatuntomme ja onnellisuutemme avaimet ovat omakohtaisessa ajattelussa, jossa arvo annetaan myös intuitiolle. Pelkille numeroille rakentuvasta elämästä puuttuu ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeä osa. Luomakunnan kannalta parempi tulevaisuus lepää henkilökohtaisen intuitiivisen ja tieteellisen faktatiedon välisessä eettisessä vuorovaikutuksessa. Tarvitsemme molempia.

 

 

Siirtolan Emännän kymmenen ohjetta itsetuntemukseen

1. Leiki.  Suurin este luovuudellemme ovat estomme. Meihin iskostetut ”ylijärkevät” egon osamme estävät meitä löytämästä luovaa itseytemme keskusta. Kulttuurissamme looginen rationaalinen ”järkevä” ajattelu on yliarvostettua. Anna itsellesi lupa olla typerä. Leikki stimuloi spontaanisuutta ja tätä kautta myös luovuuttamme.

2. Ole utelias. Tutki ympäristöäsi ja lue. Jotta tietoisuutesi voi laajentua, täytyy sinun säilyttää itsessäsi oleva lapsi, joka ei lakkaa ihmettelemästä maailmassa olevia miljoonia ihmettelemisen arvoisia asioita.

3. Verkostoidu. Hae ympärillesi ihmisiä. Ihminen voi parhaiten löytää itsensä toisen kasvoista. Muista: kun teette yhdessä jotakin, prosessi on tärkeämpää kuin lopputulos. Mukava yhdessä tekeminen heijastuu tavallisesti myös lopputulokseen!

4. Rauhoitu.  Ihminen tarvitsee hiljaisia hetkiä. Jatkuva tekemiseen itsensä hukuttaminen estää meitä erottamasta omia aitoja tarpeitamme. Kulttuurissamme liian moni juoksee sellaisten asioitten perässä, joita hän ei oikeasti tarvitse tai toteuttaa jonkun muun elämäänsä kuin omaansa.

5. Älä pelkää ristiriitoja. Elämä on ristiriitojen keskellä elämistä. Ristiriidat ovat paitsi hämmennyksen ja pahon olon tuottajia myös oivalluksemme voimaa! Sisäisten ristiriitaisten tunteittemme ilmaisematta jättäminen on suuri yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisia rakenteita ylläpitävä voima. Huumorin ja leikin avulla voimme oppia ilmaisemaan monimerkityksellistä sisäistä todellisuuttamme rakentavalla tavalla.

6. Ole läsnä. Leikki eroaa egomme ylläpitämästä elämästä siinä, että kun heittäydymme leikkiin, olemme automaattisesti läsnä toisillemme. Leikin lisäksi voit harjoittaa läsnäolon taitoja muutenkin; olen läsnä luontoretkilläsi, ilmaise itseäsi taiteiden avulla ja meditoi. Jokainen voi löytää oman tapansa meditoida. Se voi olla  mantrameditaatiota, hengitysmeditaatiota, luonnossa läsnäoloa, kävelymeditaatiota, joogaa tai vaikkapa reflektiivistä kirjoittamista (Sisäistä teatteria tai vaikkapa Lectio Divinaa).

7. Opi iloitsemaan. Harjoittele hauskanpitoa muutenkin kuin kännissä. Ehkä humala kiehtoo ihmisiä juuri siksi, että humalatila sallii iloittelun? Vaikka humalatila irrottaa meistä joskus mukaviakin, hauskoja, puolia (entäs ne kaikki murheelliset tilat?), voit oppia löytämään itsestäsi huvittavia osia myös selvin päin. Olet pienenä osannut iloita lasten leikeistä. Osaat siis iloita, mutta sinun täytyy unohtaa leikissä joitakin aikuiseksi kasvaessasi oppimiasi asioita.

8. Opettele leikkimään mielikuvituksellasi. Meidän kulttuurissamme oikea maailma on se joka on tuolla ulkona, siis tämä materialistinen maailma. On kulttuureita, joissa sisäinen maailmamme on se ”oikeampi” maailma. Harjoittele matkailua mielikuvitusmaailmassasi. Etsi oman mielikuvituksesi luova muoto. Sen totuutta ovat kuvat, musiikki, sadut, unet, runot ja tarinat. Harmoninen elämä on tasapainoilua ulkoisen ja sisäisen todellisuuden välillä.

9. Heittäydy virtaukseen. Kun kehityt läsnäolon taidoissasi, huomaat saavuttavasi virtauksen tiloja. Virtauksen tilassa tietoinen mielesi kontrolli vähenee, ja saatat huomata löytäväsi itsestäsi uusia ihmeellisiä tekemättömän tekemisen tiloja: Ne ovat oikeastaan mielihyvää tuottavia aktiivisia tiloja, jotka synnyttävät pieniä ihmeitä elämääsi.

10. Luota itseesi. Ihminen itse voi olla oman itsensä paras asiantuntija. Sinun tarvitsee vain olla armollinen itseäsi kohtaan. Kehitä vahvoja osiasi, ja luota siihen, että elämä kantaa, vaikka paljastat oman epätäydellisyytesi. Itseluottamuksemme kasvaa juuri tilanteissa, joissa saamme, esimerkiksi leikkien ilmaista aidot, sisimmät tuntemuksemme itsellemme ja muille ihmisille. Oman aidon itsen häpeäminen on itsetuntemuksen este, joka meidän on esimerkiksi leikkien voitettava. Haluatko olla oma itsesi vai toisten ihmisten rakentama kuva itsestäsi? Jokainen ihminen on jotakin paljon enemmän kuin yhdenkään asiantuntijan kuvaus hänestä.

Ken Wilberin ohjaamana kohti integratiivista lääketiedettä nr. 3

Ken Wilber korostaa, että integraalisti työskentelevä lääkäri ymmärtää oman tietonsa rajat. Lääkäri voi vahingoittaa myös sillä, mitä hän ei ymmärrä, potilastaan. Ja lääkärinhän etiikan perussääntö on: ”Älä vahingoita”. Emäntä ajatteleekin, että rajantaju on se tärkeä asia, joka kaikilla lääketieteenharjoittajilla tulisi olla; lääketieteen ymmärryksen rajallisuuden tajuaminen. Vaikka meillä on valtava tietomäärää siitä, kuinka ihminen parantuu (cure), meillä on hyvin vähän ymmärrystä siitä kuinka ihminen eheytyy (healing).

Ken Wilberin Integraalitiede rakentuu ajatukselle siitä, että ihmisen olemuksella ja sen suhteella luonnon luomaan verkostoon, on tietty perusolemus, joka ei kutistu sellaisenaan yhteen ainoaan tieteenfilosofiaan. Ihminen on osa historiaansa, luontoa, kulttuuria ja yhteisöänsä, eikä hän taivu väkisin pelkästään luonnontieteelliseen viitekehykseen ja sen määrälliseen tutkimukseen. Integraalia lääketiedettä harjoittava kykenee tarjoamaan potilaalle tietoa omasta luonnontieteellisestä tiedonperinteestä käsin, jossa lääketieteellisen sairauden merkityksen antajana hän kykenee kuitenkin suhteuttamaan samanaikaisesti oman tietonsa rajat suhteessa laajempaan tiedon kenttään. Lääkäri ymmärtää tällöin, että vaikkapa sosiaaliset olosuhteet voivat tuottaa ihmisessä pahoinvointia, eikä kaikki ruumiillinen ja henkinen kärsimys ole suinkaan aina vain ihmisestä itsestään lähtöisiin. Hän kykenee hahmottamaan niitä yhteisöllisiä ja yksilöllisiä taakkoja, joita yksilö kantaa.

Se on jo paljon se, kun hammaslääkäri tajuaa paikatessaan pahasti karieksen vahingoittamaa ihmisen hamapaistoa, että tässä on nyt kysymyksessä laaja-alaisempi ongelma kuin rikkinäiset hampaat. Voi olla, että vähintään yhtä tärkeää kuin hampaan paikkaaminen, luultavasti tärkeämpää, olisi kysyä tältä potilaalta anamneesin lisäksi yksi kysymys: ”Mitä sinulle muuten kuuluu?”. Kulttuurissamme elää tuhansia syrjäytyneitä yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät ole vuosikausiin kuulleet tätä kysymystä. Integraalisti työskentelevä lääkäri yrittää saada ongelmasta laajemman kuvan, huolimatta siitä, että hänen tarjoamansa ratkaisu lähtee liikkeelle lääketieteestä ajattelusta. Hän ei pyrkii olemaan siirtämättä yksilön kannettavaksi sellaisia taakkoja, jotka hänelle eivät kuulu.

Wilberin mukaan rationaallisteollinen yhteiskunta on omilleen jätettynä kehittymässä ihmiskunnan poliittisen ruumiin pahanlaatuiseksi syöpäkasvaimeksi. Niiden yksipuoliselle maailmankuvalle rakentuva valta on pursunut yli toiminta-alueensa rajojen, minkä vuoksi kulttuuriimme on kasvanut erityyppisiä yhteiskunnallisia ja teollisia valtahierarkioita. Asioita on opittava uudessa ihmisluonnon ja luonnon kannalta ekologisemmasta kulttuurissa katsomaan moninäkökulmaisesti, eikä vain ensisijaisesti yhdestä näkökulmasta. Wilber ei ehdota näiden vanhojen rakenteiden hajottamista, vaan avoimena olemista toisenlaisille ihmistietoisuuden muodoille. Me voimme sisällyttää ja muokata vanhat rakenteet osaksi uutta, laajemmalle ymmärrykselle rakentuvaa, yhteiskunnallista uutta instituutionaallista rakennetta. Tämä ei ole kaikille mieluisa muutos, koska tämä merkitsee samalla vallan uudelleen jakautumista. Ei tietenkään tunnu mukavalta huomata, kun on luullut vasaran olevan ainut työväine, että meillä onkin suuri kirjo erilaisia työkaluja.

Kaikki ilmiöt ihmisen elämässä liittyvät toinen toisiinsa. Esimerkiksi sosiaaliset tapahtuvat voivat aktivoida geenejämme. Viime aikoina onkin tutkittu stressin ja traumojen yhteyttä esimerkiksi verisuonisairauksiin ja syöpään. On keinotekoista, joskus jopa traumatisoivaa, hoitaa ihmistä siten, että hoidetaan vain hänen hampaitaan tai vain vaikkapa vain verenpainetta lääkityksellä tai rintasyöpää solumyrkyillä. Ihminen on aina ihminen yhteisössänsä ja ympäristössänsä. Jokainen ihminen on oma tarinansa. Parhaimmillaan ihminen voi kasvaa omaa tietoisuuttaan luovaksi ja tätä kautta elämänymmärtämystään laajentavaksi yksilöksi, ja tällä aktiivisella merkityksenannolla voidaan vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen. Tällä hetkellä onkin jo jonkun verran moniammatillista yhteistyötä, jonka onkin lisäännyttävä koko ajan, jotta kaikki ymmärtävät oman tietonsa rajat.

Kuten Emäntä mainitsi, ihmisen tietoisuuden sisällöllä on merkitystä hänen fyysiseen terveyteensä. Traumat ja niiden synnyttämät blogit ovat lukkoja virtaavalle tietoisuudellemme. Viime aikoina on saatu myönteisiä tutkimustuloksia esimerkiksi meditaation vaikutuksesta terveyteen. Emäntä on muuten huomannut, että ihmisen psyykettä hoidetaan sadoilla eri terapiamuodoilla, mikä kuvaa upeasti sitä, kuinka monesta erilaisesta perspektiivistä ihmisen tietoisuutta voidaan metaforisesti muokata. Yhdelle ihmiselle sopii yksi terapiamuoto ja toiselle toinen. Ken Wilber väittää, että jos keräämme yhteen kaksitoista ”parasta” terapeuttista menetelmää, perustuvat ne lähtökohtaisesti täysin erilaisille persoonallisuusteorioille. Kyse ei siis ole siitä, että joku terapiamuodoista olisi pelkästään enemmän oikeassa kuin toinen. Kysymys on pikemminkin siitä, millä teorialle kyseinen terapeutti ja hänen asiakkaansa pystyvät lisäämään ihmisen elämän tarkoituksellisuuden kokemusta.Me ihmiset emme ole tietoisuudeltamme onneksi vieläkään toistemme klooneja.

Esimerkiksi Emäntä itse on saanut oivallusta itsestään jungilaisen ja psykosynteesin kautta. Hän on erityisen ihastunut näihin suuntauksiin siksi, että ne kannustavat ihmistä etsimään omaa luovuuttaan ja ne sallivat ihmisen dialogin myös uskontojen kautta. Uskonnoista, erityisesti kristinuskosta, Emäntä löytää itselleen syvempää merkitystä omalle elämälleen. Mikäli Emäntä hahmoittaisi maailmaa vain ”kovien” ihmistieteellisten näkemysten faktatietojen kautta, jäisi häneltä hahmottamatta tärkeä osaa elämän merkityksiä. Hän kokisi itsensä ahdistuneeksi, jos hänen ei sallittaisi uskontojen ja filosofian kautta hakea metaforisia rikkaita merkitystä omalle elämälleen. Emännälle on mahdotonta ajatella omaa elämänsä tarkoituksellisuutta ilman hengellisiä käsitteitä. Onko asia kaikille ihmisille näin, sitä Emäntä ei pysty sanomaan. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija. Emäntä kuitenkin väittää, että sillä mitä meidän pään sisällämme liikkuu on merkitystä paitsi mielenterveyteemme myös fyysiseen terveyteemme.

Elämämme merkitykset eivät ole yhdentekeviä ruumiimme kannalta. Elämme kulttuurissa, jossa liian monelta puuttuu elämän tarkoituksellisuuden kokemus. Se minkälaisia tulkintoja annamme tapahtumille, ulkoisille ja sisäisille, vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen ja tätä kautta geeneihimme. Ruumis on sielumme peili, ja sielu on ruumiimme ja ympäristömme peili. Reikäinen hampaisto on biologinen ongelma, mutta se voi olla myös sosiaalinen ja psyykkinen ongelma sekä päinvastoin. Ongelmaa voidaan lähestyä monesta näkökulmasta käsin.

Psyyken kannalta olennaiset asiat Ken Wilber jäsentää nelikentän, tasojen, linjojen, tilojen ja tyyppien kautta. Nelikenttä jäsentää kokemustamme suhteessa näkökulmaan. Minä näkökulma on henkilökohtainen, ”intentionaalinen”, näkökulma maailman; se on kokemuksellisen ja esteettisen luovan ilmaisun sija. Tässä kentässä Minä-asemassa voi työskennellä luovasti esimerkiksi kirjoittaen, meditoiden, mielikuvatyöskentelyn ja taiteiden avulla. Sen tieteenfilosofia on fenomenologiaa. Sisäisen teatterin näkökulmasta tässä neljännessä minä-asemassa sijaitsee minuutemme keskus, luovuuden lähteemme.

Toinen nelikentän asema on Sinä-asema. Tämä tila on intersubjektiivinen: Tulkinnat muodostuvat Minän ja Sinän välisessä kultuurisessa vuorovaikutuksessa. Tässä tilassa muodostamme luomme mm. moraalin ja kulttuurimme ympäröivien peilen kautta luomme jatkuvasti itsellemme uusia merkityksiä. Sisäisen teatterin näkökulmasta tässä neljänneksessä sijaitsevat, Emännän järjen mukaan paitsi muut ihmiset, myös minätilamme mm. tunteensiirtomme ja mahdolliset minuutemme, joiden kanssa leikkien voimme aktiivisesti etsiä kokemuksillemme uusia merkityksiä. Voimme luoda elämästämme erilaisia kulttuurisia tulkintoja. Tieteenfilosofisessa mielessä tässä neljänneksessä vaikuttaa hermeneutiikkan pelinsäännöt.

Kolmas Wilberin nelikentän alueista on Se-alue. Tämäonluonnontieteidenvaikutusaluetta.Ihminen voi ikään kuin kolmannen henkilön Hän- asemasta katsoa ”objektiivisesti” tapahtumia. Neljäs alue on myös ulkopuolisen näkökulma, mutta tarkkailun kohde on ”monikko”. Neljäs näkökulma käsittelee systeemisiä ja kompleksisia ilmiöitä.

Kaksi ensimmäistä nelikentää käsittelee kokemuksia, joita ihminen voi käsitellä vain sisäisesti, kokemuksellisena todellisuutena. Ne ovat tunteittemme aluetta ja myös meditaation ja miksei myös Sisäisen teatterinkin toiminta-aluetta. Tällä alueella itse kukin – tietoisesti aktiivisesti tai tiedostamattomasti passiivisena – muokkaa omaa henkilökohtaista merkitysmaailmaansa.

Olennaista lääketieteilijälle on tajuta, että tässä nelikentässä emme voi kutistaa näkökulmia toinen toisiinsa, vaan kullakin näkökulmalla on oma toiminta-alueensa. Lääketiede, luonnontiede, on perinteisesti ollut vahvoilla tässä Hän- näkökulmassa, samoin teollistuneen kulttuurimme instituutiot ovat rakennettu ensisijaisesti tälle ajattelulle. Ihmisen ja koko kulttuurimme terveyden, ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta, kaikki neljännekset ovat tärkeitä. Integraali lääkäri toimii ensisijaisesti omasta nelikentässään käsin, mutta hän ymmärtää oman viitekehyksensä rajallisuuden, eikä lähde medikalisoimaan, ”tekemään lääketiedettä”, kaikista ihmisen ongelmista. Hän hahmottaa tiedon maantiedettä laajemmin.

Yksikään osatotuus, yhden nelikentän ajattelu, ei ole ihmisluonnon ja luonnon kannalta riittävä. Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ihminen rakentaa kokonaisvaltaisemman, yhtenäistävämmän uuden käsityksen todellisuudesta. Myös yksilön terveyden kannalta tärkeitä ovat kaikki nelikentän näkökulmat. Minä- ja Sinä-näkökulmissa tehty sisäinen työ auttaa ihmistä pääsemään yhteyteen omaan syvyyteensä, jonka jälkeen ihminen toimii vähemmän ristiriitaisesti, koska tällöin hänen fyysinen toimintansa on mahdollista virittää harmoniaan omien aitojen arvojen ja uskomusten kanssa.

Emäntä uskoo, että kun ihmisen tietoisuus on tasapainoisemmassa tilassa, aktivoituu vähemmän terveydelle haitallisia geenejämme. Tällöin toimimme myös ekologisemmin ja ajattelemme elämäämme laajemmin, yhteisöllisemmin. Toki ikäviä geenejä voi aktivoitua joka tapauksessa, esimerkiksi ympäristömyrkkyjen seurauksena, ja joillakin ihmisillä valitettavasti on taipumusta perinnöllisiin sairauksiin, jolloin niitä voi aktivoitua vaikka olisimmekin ”sinut” itsemme kanssa. Emme voi tietenkään väittää, että kun kykenemme ohjaamaan omaa tietoisuuttamme harmonisemmaksi voisimme välttää kaikki sairaudet. Emäntä väittää, että harmonisemman tietoisuutemme avulla emme voi täysin vapautua fyysisistä sairauksista, mutta voimme vähentää tapaturmia ja esimerkiksi monien stressisairauksien esiintyvyyttä. Kaikki riippuu kaikesta, olemisen suuresta verkostosta.

Ken Wilberin ohjaamana kohti integratiivista lääketiedettä nr. 2

Palveleeko biologisoiva lääketiede materialistista elämäntapaa, jolle on eduksi, että ihmisten aineellinen kuluttaminen koko ajan lisääntyy? Georg Henryk von Wright jo aikoinaan 60-luvulla kirjoitti: Yksilö vieraantuu omavaltaisten byrokraattien hoitamasta persoonattomasta sosiaalisesta koneistosta. Hänen elämismaailmansa on aidattu niin ahtaaksi, että hänen ”Todellinen vapautensa” typistyy narsisitiseksi antautumiseksi statuksen ja hyvinvoinnin ulkoisille symboleille, joita kulutustavarat ja aineellinen omistaminen tarjoavat. Tässä maallistuneessa materialisoituneessa kulttuurissa Wrightin mukaan myös menestyneet ovat olleet häviäjiä: kaikki kokevat elämänsä tarkoituksettomaksi. Luonnontiede on von Wrightin mukaan materialistisen maailmankatsomuksen palvelija.

Emäntä ajattelee, että perinteinen kaiken biologisoiva lääketiede instituutiona on ollut kumartamassa tätä kaiken esineellistävää, sairautta tuottavaa, pelkästään määrälliselle tutkimukselle rakentuvaa järjestelmää ja hän huomaa, että hän on ollut peräti hyvässä seuraassa. Luonnontiede on hyvä renki, mutta huono isäntä. Elämän perimmäisissä arvoissa ja hyvän sekä pahan kysymyksissä uskonnoista yksilö voi eittämättä löytää itselleen syvempiä merkityksiä kuin luonnontieetestä.

Lääkäri, myös hammaslääkäri, on omassa ammatissaan ihmistieteilijä, joten hänen täytyy kyetä irtaantumaan luonnontieteestä integratiiviseen ajatteluun, jota esimerkiksi Ken Wilberin Integraalitiede edustaa. Emännälle hyvä lääkäri on aina ennen kaikkea ymmärtävä ihmisenviranhaltija, jolla on oman koulutuksensa kautta tärkeimpänä työvälineenä luonnontieteellinen ja ihmistieteellinen tutkimus.

Kuten on tullut jo esille, Siirtolan Emännän mielestä naulaongelma ei ole pelkästään lääkäreiden, vaan se on koko materialistisen kulttuurimme ongelma. Yksipuolinen materialistinen maailmankatsomus läpäisee kulttuurimme läpikotaisin. Yhteiskunnalliset instituutiot on rakennettu ensisijaisesti luonnontieteellisten määrällisten tutkimustulosten varaan. Hallinnan harha ja sen luomat hierarkiset valtainstituutiot kiehtovat ilmeisesti ihmistä. On pelottavaa heittäytyä kokemukselliseen todellisuuskuvaan, jossa ihminen ei voi naulata itseänsä yhteenkään yksittäiseen tieteenfilosofiaan saatikka hallinnanharhaan, vaan hän joutuu kohtaamaan todellisuuden dialogisesti,  vain vain osittain ennustettavana, systeemisinä, jatkuvasti itseään uudistavina ja luovana verkostona.

Vasara kädessä maailma tuntuu turvalliselta kohdata. Niinpä sankoin joukoin istutuutiomme ovat täyttyneet ihmisistä, jotka seisovat ojennuksessa työpaikoillaan vasara kädessä etsimässä nauloja. Emännästä tuntuu valitettavan usein siltä, että olemme olleet läpikotaisin länsimaisen materialistisen, luonnon kannalta tuhoisan, luonnontieteellisen, yksipuolistavan propagandan hapattamia. Ja happaminta on yhteiskunnallisten rakenteiden hierarkioiden huipulla. Ihanteemme ihmisestä, joka tauotta tekee pitkiä työpäiviä ilman kahvitaukoja ja viidentoista minuutin ruokatunnilla on yksinkertaisesti sairas. Liian moni länsimainen ihminen on uhrannut oman tai perheensä jäsenten terveyden materian alttarille.

Statusstressi on Alain de Bottonin mukaan voima, joka ylläpitää sairaita yhteiskunnallisia rakenteitamme. Materialistisen illuusiotamme ruokitaan erilaisilla ”Minustako miljonääri?”-tyyppisillä ohjelmilla, jossa ihmisiä oikein kasvatetaan statusstressiharhaan, jossa rikkaus ja onnellisuus samaistetaan. Ei ihme, että osaa nuorisostamme ei houkuttele paikka tässä happamassa vasaranheiluttajien joukossa.

Kaikesta määrällisestä tiedon valtavasta määrästä huolimatta ihminen – sekä köyhä että rikas – voi huonosti. Virtuaalinen Ville on ahdistunut, syömishäiriöinen, epäoikeuden mukainen ja masentunut. Psykologi Bruce Alexander väittää, että tällainen pröystäilevän, epäoikeudenmukaisen, addiktiivisten, pahoinvoivien ja epäoikeudenmukaisten ihmisten kulttuuri vallitsi aikaisemmin vain Roomassa ennen sen hajoamista. Vastauksia hänkin lähtee Wilberin tavoin hakemaan humanistisista tieteistä ja tieteiden integraatiosta, tieteenaloista, joihin materialistiselle maailmankuvalle rakentuvan kulttuurimme rahaviertoja ei ohjata.

Tilanne on sinänsä äärimäisen hankala. Mikäli ihmiset alkavat kunnioittaa omaa kokonaisvaltaista terveyttään, järjestelmämme on menevä lopullisesti kaaokseen. Talouskasvun kannalta kun on olennaista, että ihmiset puurtavat ”epäitsekkäästi”, statussymboleista unelmoiden, oman terveytensä uhraten. Aineelliselle talouskasvulle rakentuvan järjestelmän kannalta on hyvä, että ihmiset luulevan vapauden olevan sitä, että he voivat istua raskaan työrupeaman jälkeen kolmensadan neliön kämpässä, poreammeessa yrttikylpyjä ottamassa ja punaviinilaseja kallistamassa. Onko meillä tällä hetkellä olemassa realistisia vaihtoehtoja? Järjestelmähän romahtaa, kun ryhdymme kunnioittamaan omia rajojamme ja lähdemme toteuttamaan syvällisempää käsitystä vapaudesta. Halpaa onnellisuutta kun ihminen voi, perustarpeet tyydytettynä, rakentaa kohtuullisessa elämäntavassa omasta sisäisyydestään.

Emäntä ei keksi muutta kuin sen, että järjestelmä menee kaaokseen. Joudumme romahduksen kautta rakentamaan uuden järjestelmän, jossa vapaaehtoisesti kohtuulistamme elämämme ja samalla ryhdymme ajattelemaan huono-osaisempia ihmisiä ja luonnon hyvinvointia enemmän kuin omaa Nokia-osakkeitamme. Kun kykenemme kokonaisvaltaisempaan ajatteluun toisen hyvä ei olekaan enää itseltäni pois. Ehkä maailmankuvan murroksen jälkeen golfretki Intiaan tai kotielokuvateatteri eivät olekaan niin tärkeitä onnellisuutemme kannalta. Onnellisuutta tuottaakin enemmän statussymoleista kilvoittelun sijaan sisäinen kilvoittelu ja lähimmäisistä välittäminen, yhteisölliset kauniit kokemukset. Ihmiskunta on selvinnyt aikaisemminkin vaikeista ajoista.

Tarvitsemme kohtuulliseen elämään tiedettä, joka hyväksyy maailman monet näkökulmat, unohtamatta empiiristä luonnontiedettä. Tarvitsemme kipeästi kulttuuria, joka rakentuu itseänsä ohjaaville ihmisille, jotka tunnistavat omat aidot tarpeensa ja uskaltavat sanoa ääneen omat sisäiset tuntemuksensa. 1800-luvun venäläinen filosofi Nikolai Berdjajev oli sitä mieltä, että suurin epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa ylläpitävä voima on oman mielipiteen häpeäminen. Kohtuullisuuden kulttuuri rakentuu ihmisten varaan, jotka riisuvat egonsa naamiot, laskevat vasaransa hetkiksi pöydille ja sanovat miltä heistä tuntuu. Ja mikä parasta Emännästä näyttää siltä, että tämä onneksi olevan parhaillaan tapahtumassakin. Elämme aikaa, jossa joka päivä tapahtuu heräämisiä. Poliitikot tulevat olemaan vanhentuneiden yltiömaterialististen ideologioittensa kanssa lähivuosina pulassa, ennustaa Emäntä. Emännän ei käy kateeksi heidän haasteellinen työnsä.

Ken Wilberin mielestä kysymys siitä, missä sairaus sijaitsee, on hyvin mielenkiintoinen. Entä jos onkin niin, että moni ihminen sairastaa, koska koko biosfäärimme, luontomme ja ympäristömme kärsii? Tai lapsen neuroottinen käyttäytyminen johtuu siitä, että hänen vanhempansa ovat alkoholisoituneet. Perinteisellä lääketieteellä on ollut taipumus biologisoida järjestelmän ja ympäristön ongelmia yksilöiden ongelmiksi. Suomessa psykiatri Martti Siirala on kirjoittanut taakoista, joita kulttuurissamme siirretään yksilöiden kannettaviksi. Ihminen voi sairastua yhteisönsä hänen päälleen kaatamasta taakasta. Ihmisen olotila voi parantua paljon sillä, että ihminen tietoisesti kieltäytyy kantamasta muiden tarpeettomia taakkoja, vaikka taakkojen kantamisessa vahvat voivat auttaa. Tämän päivän ongelma on, että taakkoja on siirretty erityisesti heikkojen, kuten lasten, kannettaviksi.

Ehkä se, että ihmiset ovat kiinnostuneita myös vaihtoehtoisista hoidoista, kertoo tarinaansa siitä, että ihmiset eivät halua ottaa vastaan turhia taakkoja itselleen kannettaviksi? Moni tavallinen kansalainen tiedostaa ”asiantuntijoita” paremmin todellisuuden monet näkökulmat. Siksi ihmiset haluavat olla dialogissa muidenkin alojen asiantuntijoiden kanssa kuin vain lääkäreiden kanssa. Tämä on Emännän mielestä tervettä, edellyttäen, ettei tällöin jää informaation puutteen vuoksi saamatta mitään tärkeää lääketieteellistä hoitoa. Ken Wilberin mukaan lääketiede hoitaa sairautta ja vaihtoehtoiset hoidot oikeastaan persoonaa, ja hänen mielestään näin on oikeastaan hyvä. Hän kuitenkin tarjoaa vielä paremman ratkaisunsa, integraalin lääketieteen, joka hoitaa sekä sairautta, potilaan persoona ja vielä lisäksi lääkäriäkin.

Ken Wilber kuvaa omaa metafyysistä näkemystään integraalista lääketieteestä panoraamakuvaksi, jossa katsotaan maailmaan 50000 jalan korkeudesta. Tällöin todellisuus näyttäytyy erilaiselta kuin perinteisessä luonnontieteiden ohjaamassa lääketieteessä. Se lähtee liikkeelle ajatuksesta, että kukaan ei voi olla sataprosenttisesti väärässä. Lukemattomat ihmisten tutkimusmetodit ovat osittain oikeassa: Näin mm. kemia, fysiikka, hermeneutiikka, toimintatutkimus, meditaatio, neurotieteet, systeemiteoria, shamaaniretket, kaaosteoria, energiahoidot ja monet muut suuntaukset ovat jokainen omalla tavallaan ja osittain oikeassa. Kaikki ovat paloja, joita yhteen kokoamalla saa näkyviin totuutta. Ken Wilberille olennaista on, että minkälainen voisi olla se viitekehyksellinen rakenne, joka antaa tilaa erilaisille osatotuuksille. Ratkaisuksi Wilber tarjoaa omaa Integraaliteoriaansa. Munkki Serafim kirjoittaa, muuten, kirjassaan “Vapaus”,  että yhdessä osatotuudessa eläminen on valheen pirullisen muoto.

Ken Wilberille ei ole tärkeää, mikä teorioista on oikeassa ja mikä väärässä. Sen sijaan hän mielestään olennaisin kysymys on, minkälainen on universumi, joka synnyttää valtavan määrän erilaisia lähestymistapoja mm. ihmisen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Minkälainen voisi olla viitekehys, joka antaa sijan monenlaisille perinteille? Hänen vastauksensa on Integraaliteoria. Siirtolan Emännän vastaus tähän on ihmisen subjektiivisesta, toiminnallisesta näkökulmasta, Sisäinen teatteri: mietiskelevä, erilaisilla todellisuusnäkökulmilla leikkiminen.

Ken Wilberin ohjaamana kohti integratiivista lääketiedettä nr. 1

Siirtolan Emäntä on tykästynyt Ken Wilberin filosofiaan, jota hän aina silloin tällöin lukee tietoisuutensa aamuvoimisteluksi. Sitähän filosofia Emännälle on, jatkuvaa oman ymmärryksen joustavuuden lisäämistä. Toiset venyttelvät vain lihaksiaan – Emäntä sen lisäksi venyttää myös tietoisuuttaan. Ken Wilber on eräs niitä filosofeista, joka on auttanut Emäntää irrottamaan itsensä fysikalisesta, kaiken materialisoivasta ajattelusta, jonka hän kokikin aikoinaan aikamoisena pakkopaitana.

Toki luonnontieteelläkin on aikansa ja paikkansa, mutta sen tietämyksellä on rajansa. Ken Wilber väittää, että lääketieteen perusongelma on, että se rakentaa konekuvan ihmisestä, vaikka paradoksaallisesti sekä lääkäri että potilas molemmat tietävät, että tämä kuva on väärä. Materialistinen ajattelu olettaa ihmisen olevan syiden – ja seurauksien alainen biologinen laite, jolla ei ole omaa tahtoa. Ihmisen arkikokemus omasta tietoisuudestansa on aivan erilainen; me tunnemme olevamme vapaan tahtomme alaisia, itseämme aktiivisesti luovia ihmisiä.

Tietysti lääkärit yleensä ymmärtävät, että sairauden riskitekijät eivät ole sama kuin sairauden syy. Stressi ei ole esimerkiksi hampaiden narskuttelun syy, vaikkakin se voi olla eräs selittävä tekijä. Tästä huolimatta olemme luoneet kummallisen järjestelmän, jossa potilaat menevät hakemaan lääkäriltä materialistista patenttiratkaisua ongelmaansa ja liian monet lääkärit sellaisen antavat. Eipä lääkärin kiireisessä työssä aina paljon muuta mahdollisuutta jääkään, kun potilaita hoidetaan kauhealla kiireellä. Potilaalle tehdään purentakisko suuhun.

Emäntä kuunteli menneenä päivänä korvat höröllänsä erään terveyskeskuslääkärin tarinointia, joka kertoi parhaina päivinänsä ”hoitavansa” viisikymmentäviisi potilasta päivässä. Mitä tästä seuraa, on oma tarinansa, josta Emäntä ottaa tähän esille nyt erään esimerkin. Meillä on täällä Kuhmossa kuntoutuskoti, jossa kävimme miehemme kanssa pienellä esitellykierroksella. Laitoksen johtaja kertoi kierroksen yhteydessä, että kodin vastaava lääkäri yleensä ensimmäiseksi vähentää vanhuksen lääkityksen kahdestatoista lääkkeestä kolmeen, joista yksi on D-vitamiini. Toki luultavammin kierroksen esittelijä liioitteli, mutta tarina kuitenkin paljastaa materialistisen oravanpyörämme ongelman. Kun lääkäri kiireessä hoitaa potilasta, on nopein ratkaisu antaa lääkeresepti kouraan, jolla on myös oma plasebovaikutuksensa. Aina ei tue pohdittua, mitä kaikkia muita lääkkeitä kyseinen potilas jo syö. Ratkaisu on helppo, nopea ja potilas saadaan tyytyväiseksi. Ja mikä parasta, talouskasvun, lääketehtaiden tuottavuuden, näkökulmasta on erinomaisen hyvä asia, että potilas syö kahtatoista eri lääkettä.

Lääketieteestä on valitettavasti tullut vuosisatojen saatossa luonnontieteellisten ratkaisutehtaitten ”sääntökokonaisuuksia”, käypähoitotehtaita,  joita monet lääkärit liian tunnollisesti noudattavat. Sairauksen sijaan hoidetaan liian usein oireita ja lääkkeiden mukanaan tuomien oireiden sivuvaikutuksia. Esimerkiksi jonkun ihmisen verenpaineen selitys voi olla ensisijaisesti työstressi, ja hoitona ei pitäisi olla tällöin ensisijaisesti verenpainelääkitys. Se, että ongelmaa kutsutaan tälläisessa tilanteessa ylipäätään ”verenpainetaudiksi”, on oikeastaan metafyysinen erhe. Ongelmahan ei tässä tapauksessa ole ensisijaisesti biologinen. Onhan ongelmaa lähestyttävä sen perusluonteen mukaisesti, ajattelee Emäntä, joka on Lauri Rauhalan fenomenologiaa lukenut.

Medikalisaatio on prosessi, jossa lääketieteen, ihmistieteen, luullan erheellisesti olevan lähinnä vain luonnontiedettä. Emäntä muistaakin nähneensä erään hammaslääkärin vastaanoton, jonka nimi oli Hammaspaikkaamo, ja se symbolisoikin erinomaisesti perinteistä lääketiedettä ja sen esineellistävää ajattelutapaa. Eihän hammaslääkärin vastaanotolla käy ihmisiä, vaan sinne tulee ihmisten kuljettamina hampaita, joita sitten hoidetaan ja paikataan. Tällainen ajattelutapa kertoo lääketieteilijöistä, jotka eivät tunne tiedon maantiedettä.

Emännän mielestä osoittaa oikeastaan ihmisten kypsyyttä, että monet kansalaiset hakevat omiin ongelmiinsa ratkaisuja myös vaihtoehtoisista hoidoista ja miksei myös sielunhoidosta, joissa ihminen nähdään tuntevana ja kokevana ihmisenä. Pappi ei tietenkään (onneksi) paikkaa hammasta, eikä myöskään homeopaatti, mutta he voivat olla parhaassa tapauksessa auttamassa ihmistä elämäntapaan, jossa hampaat pysyvät terveempänä. Emäntä uskoo, että onneksi esineellistävän lääketieteen huippukausi on mennyt ohi, mutta rakentamaamme orvanpyörää on vaikeaa purkaa. Siitä on tullut rakenteellinen osa kulttuuriamme. Länsimainen “hapatus”,  tiedon maantieteen vääristymä, läpäisee kaikki instituutiomme ja olemme levittäneet esineellistävää ajattelutapaamme ja siihen erottamattomasti kiinnittyvää kuluttamisen ”ilosanomaamme” myös muihin kulttuureihin.

Patologia onkin Wilberin mukaan pikemmin jonkinlainen valtava kausaalisten syiden ja seurausten verkosto. Kaikki asiat liittyvät mysteerisesti toinen toisiinsa. Ihmisterveys ei ole sitä, että koneen osat toimivat moitteettomasti. Ihmisen terveydessä on paitsi biologinen puolensa, myös emotionaalinen, mentaalinen ja henkinen ulottuvuutensa, joista kolme jälkimmäistä taipuvat huonosti materialistisiksi luonnontieteelliseksi toiminnoiksi, huolimatta siitä, että niillä on tietysti on vastineensa biologiassa. Ihminen on lisäksi myös aina kulttuurinen, ”intersubjektiivinen”, hänen syvyytensä avautuu suhteessa toisen kasvoihin ja luontoon. Onneksi meillä on kokonaisvaltaisesti ajattelivia viisaita ihmisiä. Esimerkiksi suomalainen psykologi ja fenomenologi Lauri Rauhala on rakentanut oman tapansa ajatella ”holistisesti” ja Ken Wilber omansa. Heitä kuitenkin on kuunneltu vähemmän, ehkäpä juuri siksi, että heidän ajattelunsa ei tue materialistista valtakulttuuria.

Tietoisuuden ilmiöiden perusolemus, ihminen aktiivisena itseään luovana ihmisenä,  ja sen merkitys osana ihmisterveyttä, paljastuu huomattavasti syvällisemmin luonnontieteestä poikkeavista tieteenfilosofisista näkökulmista. Ihminen saa näissä näkökulmissa olla luova, omaa tietoisuuttaan, tunteitaan ja kogniitioitaan, sekä samalla myös omaa terveyttään aktiivisesti muovaava ihminen. Amerikkalainen fysiologi Candace Pert väittää, että ruumiimme on alitajuntamme. Tietoisuutemme toiminta voi aktivoida geenejämme.

Emännän mielestä taitavat lääkärit ovat oivaltaneet tämän ihmisen holistisen olemuksen kautta aikojen. He ovat kyenneet soveltamaan luovasti, intuitiivisesti, lääketieteestä ja elämästä saamaansa kokemusperäistä tietoa. Nykyisen materialistisen valtakulttuurimme tapa kutistaa ilmiöt materiaan on ollut Emännän mielestä oikeastaan elämän puoskarointia. Wilberin mukaan ihmiset ajautuvat vaihtoehtoisiin lääketieteiden hoitoihin juuri siksi, että lääketiede mitätöi ihmisen omaa henkilökohtaista, subjektiivista, kokemusta. Perinteinen lääketiede ei ole ottanut huomioon ihmisen tunteita; ihmisten tunteet myönteiset tai kielteiset, vaikuttavat hänen terveyteensä sekä hyvässä että pahassa. Ne liittyvät hyvin läheisesti myös hänen hoitomyöntyvyyteen. Toki humanististissa tieteissä on ajat sitten oivallettu se, että tieto ja ymmärrys ovat kaksi asiaa, mutta johtuen materialistisesta kulttuuristamme, talouskasvun yli-ihannoinnista, rahavirrat ohjataan tietysti ensisijassa materialistista maailmankatsomusta palveleviin ja tukeviin, esineellistäviin tapoihin tulkita todellisuutta, mikä valitettavasti samalla riistää ihmistä ja luontoa.

Hampaiden paikkaus kaikkien lääketieteen oppien mukaan on oikeastaan turhaa työtä, mikäli ihminen ei muuta ruokavaliotaan ja hoida hampaitaan. Huonohampaisen ihmisen ongelman selitys harvoin on hampaissa. Onneksi hammaslääketieteessä on suuhygienistien ammattikunta ”paikkaamassa” materialistisen näkökulman puutteita. Yleensä sairauden taustalla on sosiaalisten, emotionaalisten, kognitiivisten ja biologisten syiden vyyhti. ”Joo, joo, kyllä me tää tiedetään”, sanoo lääketieteen harjoittaja ehkä tarinani lukemisen tässä vaiheessa. Emäntä kysyy vain, että miksi silti edelleen ihmiselle tyrkytetään jo kouluissa ensisijaisesti vasaraa käteen (Pisa testeissä täytyy pärjätä!) , ja he alkavat nähdä vain nauloja ympärillään. Nuoret on äkkiä saatava työhön palvelemaan talouskasvua hinnalla millä hyvänsä! Instrumentaalista tietoa ja määrällistä tutkimusta ylikorostetaan edeleen muodonmuutoksellisen oppimisen ja laadullisen tiedon kustannuksella.

Siirtolan Emäntä miettii, että tämä instrumentaalisen tiedon ylikorostus onkin tehokas tapa estää ihmisten emansipoitumista, joka onneksi kaikesta huolimatta vaikuttaa parhaillaan olevan meneillään. Joskus Emännästä tuntuu jopa siltä, että merkittävä osa kansaa on tänä päivänä valtaapitäviä viisaampia. Yhteiskunnalisen eliittimme Nalleille on luultavasti itsetunnon kolaus, kun kulttuurissamme tulee päivä päivältä yhä näkyvämmäksi egon materialististen statussymbolien tyhjyys ja turhuus. Miksi turhaa rataa ihmisluonnon ja luonnon vastaisesti sellaisten kulutushyödykkeiden saavuttamiseksi ja näennäistarpeiden tyydyttämiseksi, joita ihminen ei oikeasti edes onnelliseksi kasvamiseksi tarvitse? Koko talouskasvun illuusio rakentuu sille, että ihmiset palavasti yrittävät saada itselleen asioita, joita he eivät tarvitse.

Muutama päivä sitten facebookissa kiersi mediatutkija Johanna Sumilan blogi siitä, kuinka taspainoinen ihminen on markkinoiden pahin vihollinen. Emäntä onkin miettinyt jo pitkään sitä, että haluavatko kulttuurimme valtaapitävät oikeasti, että ihmisistä tulisi terveitä ja tasapainoisia ihmisiä? Kun ihmiset toisensa jälkeen oivaltavat onnellisuuden riippumattomuuden statussymboleista, niin tämän jälkeenhän koko tämä statusstressille rakentuva kulttuurimme lätsähtää kuin Emännän epäonnistunut kohokas.