Vanhaa modernia maailmaa on edustanut perinteinen poliittinen ja taloudellinen elitti, kuten herra Niinistö morsiamineen. Sitä edustavat modernin järjestelmän yhden paradigman instituutiot, teollisuuspohatat, pankkiirit, ylipäätään työnsä tai onnen kaupalla vaurastuneet työnsankarit. Moderni kulttuuri rakentuu suurelle tarinalle, yksisilmäiselle ajatukselle, että kaikille raha ja jatkuva taloudellinen kasvu on ihmiselämän suurin tarkoitus. Vain silloin kun materialistinen maailmankatsomus jyrää, kaikista, myös eettisistä kysymyksistä, tehdään tuotteita (vrt. Niinistön ihmisoikeuskysymyksien tuotteistaminen suomalaiseksi vientituotteksi).

Modernia länsimaista tuhlailevaa elämäntapamyyttiä on vuosikymmenet myyty poliittisen ja taloudellisen valtaeliitin toimesta lisäksi roskalehdissä ja saippuaopperoissa. Tähän päivään saakka tätä modernia ekologisesti kestämätöntä länsimaista unelmaa on imperialisesti viety myös kehitysmaihin. Moderni edustaa, hienosti sanottuna ”kartesiolaista dualisimia”, luonnontieteellistä, teknispainotteista, mustavalkoista materialistista maailmankuvaa. Modernin auktoriteetit tietävät ja kertovat yksinkertaiselle kansalle ja alkuperäisväestöille ”faktoin”, mikä on oikein mikä väärin. Tämän kuolemanpelkoisen kulttuurin kieli tulee ylhäältä. Se on ojentavaa, autoritaarista, ja se rakentuu asiantuntijoiden valtahierarkioille, numeroille sekä rahalle. Energiansa se on saanut otsarypyssä tehdystä itsensä uhraavasta työnteosta. Modernin aikakauden ekologisesti kestämättömälle kulttuurilla ympäristötuhon lisäksi on ollut ongelmana sen tuottaman tiedon pirstoutuneisuus; vasen käsi ei ymmärrä mitä oikea tekee.

Toki teollisen vallankumouksen jälkeisellä modernilla aikakaudella on ollut omat hyvät puolensa. Se on ollut tarpeellinen, jotta olemme päässeet eroon taikauskosta ja ennakkoluuloistamme. Sodan jälkeiset sukupolvet keskittävät kaiken voimansa elintason nostamiseen ja he puuduttivat, an-estetisoivat, omat sodanjälkeiset ahdistavat tunteensa. Sen anestetiikka on ollut totalitaarisella näkemyksellään alistamassa yhä enemmän myös ihmisen mielikuvitusta, mikä johti yksisilmäiseen materialismiin ja rahakulttuuriin. Alkuperäinen sodanjälkeisten ihmisten tarkoitus oli tietenkin hyvä; ihmiset halusivat lapsille aineellisen perusturvan ja onnellisen elämän. Tämä tarkoitus kuitenkin vähitellen unohtui, ja perusturvan tuottaminen muuttui ahneudeksi ja ympäristötuhoksi. Monen ihmisen elämä modernissa kulttuurissa pirstoutui postmoderniksi kaaoksi. Sekä etuoikeutetut että sorretut voivat huonosti.

Valitettavasti modernin yksipuolistavan järjen ja materian ylikorstaminen ja tunteiden puuduttaminen olivat johtamassa tilanteeseen, jossa ihmiset olivat muuttumassa numeroiksi: käveleviksi koneiksi. Moderni oli samalla kuljetamassa ihmiskuntaa elämäntapansa kanssa kohti globaalia itsemurhaa. Luonto ja yhä useampi ihmisluonto kärsii modernin yhteiskunnan tuottamista ongelmista, ylipainosta, masennuksesta, keskittymishäiriöistä jne. Modernin kulttuurin kylmä järki, kun irrotti ihmisen omasta tunne- ja kokemusmaailmastaan, ja se siirsi yhteiskunnallisen pahoinvointinsa yksilöiden kannettaviksi.

Haavisto näyttäisi edustavan Emännän mielestä uutta modernin jälkeistä transmodernia jälkikapitalistista ja jälkiteollista toivon aikaa. Pirstoutuneet postmodernit alakulttuurit hakevat parhaillaan yhteyttä toinen toisiinsa taiteiden ja sovittelun, dialogin, keinoin. Ihmiset muuttuvat jälleen tunteviksi sieluiksi, ja uskontojen välinen dialogi toimii; uskontojen ongelmat ovat nyt sisäisiä. Olemme tiedostamassa entistä enemmän kuolemaa tekevän modernin kulttuurin huonot puolet, alamme hyväksyä seksuaali-, kulttuuri- ja uskonnolliset vähemmistöt. Sallimme erilaisia ihmissuhteita, juhlimme erilaisuutta, ja kunnioitamme samanaikaisesti lokaalisuutta sekä globaalisuuta. Olemme siirtymässä glokaaliin kulttuuriin.

Moderni, kestämätön ja tuhlaileva elämäntapa on pian vain yksi katoava elämäntapa muiden joukossa. Luonnontieteellisellä tiedolla on edelleen arvonsa, mutta sen rinnalle on noussut integratiivinen tiede, jossa myös humanistislle tieteille ja muille kulttuureille annetaan niiden ansaitsema arvo. Yhä harvempi haluaa mukaan modernin maailmankuvan ohjaamaan tekniseen kone-elämäntapaan. Ihmiset löytävät itselleen uusia vaihtoehtoisia ihanteita ja arvoja. Yhä useampi ihminen saavuttaa opiskelun, mm. taiteiden, tieteiden ja internetin tasa-arvoisen vuorovaikutusverkoston kautta korkeampia ymmärryksen tasoja. Avattaret repivät iloa todellisuuden moninäkökulmaisuudesta ja ihmisen luovuudesta. Elämme globaalia ruohonjuuritason pehmeää internetvallankumouksen aikaa, jossa valta jaetaan uudelleen tasaisemmin kaikille maapallon kansalaisille.

Perussuomalaiset ovat näyttäneet, sekä hyvässä että pahassa, maailmalle, että Suomelle on tärkeää lokaalisuus. Olisipa nyt hienoa saada näyttää tällä kertaa, että meillä arvostetaan myös vähemmistöjä ja monikulttuurisuutta. Pystymme lokaalisuuden kunnioittamisen lisäksi rakentamaan siltoja eri puolueitten, rikkaitten ja köyhien sekä eri arvoja edustavien ryhmittymien välille.

Rehellisesti sanottuna Emäntä ei äänestänyt kumpaakaan nykyistä presidenttiehdokasta ensimmäisellä kierroksella. Nyt tarkemmin ajatellen hänen olisi pitänyt äänestää Haavistoa jo ensimmäisellä kierroksella. Pekka edustaa uutta transmodernimpaa maailmankuvaa. Hänellä on sovittelutaitoja ja hän kuljettaisi meidät askeleen lähemmäksi värikkäämpää ihmiskunnan monikulttuurisuutta juhlivaa aikaa. Ei kai enää 2000-luvulla meidän tarvitse antaa tilaa stereotyyppisille ennakkoluuloillemme? Antonio olisi mukava väripilkku linnan itsenäisyyspäiväjuhlilla.

Emäntä uskoo, että mikäli Pekasta tulee presidentti, saattaa nuoriso innostua jälleen politiikasta. Tuli Niinistö tai Haavisto, elämme epäilemättä kultturisen murroksen aikaa; hierakiat horisontaallistuvat, kohtuullinen elämäntapa elämyksineen, luonnon kunnioitus, henkisyys, arjen kauneus, erilaisuus, toinen toisesta välittäminen ja tunteet nousevat jälleen kunniaan. Von Wright oli pessimisti maailman tulevaisuuden suhteen. Emäntä on optimisti, vaikka muutos tuskin on kivuton. Pohjimmiltaan me kaikki, sekä rikkaat että köyhät ihmiset, haluamme säilyttää maapallon elinkelpoisena lapsillemme.

Äitimaan vihasta huolimatta Emäntä on toiveikas. Hän profetiansa on, että elämme parhaillaan käännekohtaa. Yhä useampi valistunut kansalainen oivaltaa elämäntapamme tuhoisuuden ja kohtuullistaa vapaaehtoisesti elämänsä. Tervehtyminen ilmenee myös siinä, että kansalaiset luottavat yhä enemmän oman sydämensä ääneen ja vähemmän “asiantuntijohin”. Meistä on kehittymässä laajemman ymmärryksen omaavia itsehojatuvuia ihmisiä. Me ymmärrämme entistä paremmin todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja yksittäisten asiantuntijoiden tiedon kapea-alaisuuden. Hienosti sanottuna ihmiskunta elää tietoisuuden integraation aikaa, jossa yksipuolisen järjen saavutukset sekä hyvässä että pahassa ymmärretään yhä paremmin.

Emännän ajattelumalli perustuu samoille ennakko-olettamuksille kuin James Hillmanin. Psykoterapia ei ole suinkaan pelkästään sitä, että hoidetaan yksilön ahdistusta, vaan terapia on myös kulttuuristen ideoiden työstämistä. Tätä kautta ihminen kykenee tiedostamaan entistä paremmin häneen siirretyt ehdollistumat. Tätä puolta perinteinen psykoterapia ei ole ottanut riittävän selkeästi huomioon, vaan se on palvellut liikaa yksisilmäistä materialismia. Ihminen on ollut aina poliittinen eläin, eikä tämä Aristoleen ajatus ole muuttunut vuosisatojen varrella. Tärkeä osa ihmisen henkilökohtaista hyvinvointia on, että hän ottaa yhteiskunnallisesti kantaa epäoikeudenmukaiseen, tuhlailevaiseen ja epäterveeseen elämäntapaan. Yksilön hyvinvointi voi parantua huomattavasti sillä, että hän selvittää omat tunteensa suhteessa vallitsevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen, ja alkaa ottamaan tietoisesti kantaa asioihin omalla elämällään. Äänestämistä suurempi kannanotto ja henkisen hyvinvointimme lähde on siis oma elämäntapamme. Huonoista esimerkeistä huolimatta nuorisossamme on yhä enemmän tervettä maalaisjärkeä, eivätkä he onneksi niele kulttuurisia olettamuksiamme kritiikittömästi, kuten moni meistä aikuisista on tehnyt.

Emännän oma elämä on viime vuosina ollut hänelle itselleen suuren oivalluksen aikaa. Hän on siirtynyt elämään, joka luultavammin on valtaapitävien mielestä “rikos elämänlaatua vastaan”. Onhan tuhlailusta tehty yhteiskunnassamme hyve, suoranainen uskonto; shoppailu sekä matkustelu ovat tämän uskon uskonharjoittamisen korkeimpia muotoja. Emäntä on huomannut, että hän kuluttaa vähemmän kuin moneen kymmeneen vuoteen ja hän nauttii elämästään enemmän kuin koskaan. Siirtolan Emäntä ja Isäntä elävät yhden huoneen hyyryläisinä Kuhmossa ja korjaavat sekä ylläpitävät Kuumussa Virtaa Oy:n vaatimatonta maatilaa työskeen. Talvella siellä pidetään yhtä huonetta lämpimänä. Sen minkä he kuluttavat, pyrkivät he kuluttamaan mahdollisimman paljon rahojaan paikallisiin ja kotimaisiin yrityksiin.

Siitä alkaa muuten olla viisi vuotta, kun Emäntä kävi ulkomailla viimeksi. Emäntä kun on sitä mieltä, että hän on polttanut lentopetrolia omalta osaaltaan jo liikaa. Ja on hänellä tähän itsekäskin syy: paljon rahaa säästyykään ja vaihtokaupassa saa aikaa oman itsensä toteuttamiselle. Emäntä viihtyy ja matkailee nykyään ensi sijassa kuhmolaisessa luonnossa ja sen tarinoissa sekä kirjallisuudessa. Ylimääräisen energiansa hän käyttää maalailuun ja haitarin soittoon. Luopumalla materialistisesta valtauskonnonnon harjoittamisesta, hän on hän löytänyt omasta itsestään ja ihmiskunnan historiasta, filosofiasta ja uskonnoista halvan aineettoman ideoiden aineettoman aarreaitan.

Laiskuudesta on tehty pahe järjestelmässämme. Yleinen uskomuksemme kun James Hillmanin mukaan on, että on köyhien oma vika, että he ovat köyhiä. Hehän ovat laiskoja tai korkeintaan ehkä jollain on käynyt huono tuuri. Varmaankin siirrämme oman laiskuuden pelkomme muihin, siksi, että jos ihminen joutuu pysähtymään järjestelmässä esimerkiksi sairauden vuoksi, saattaa maailma alkaa näyttää aivan toisenlaiselta kuin aikaisemmin. Jospa onkin niin, että meitä pelottaa pysähtyä ja katsoa totuutta silmstä silmään? Toteutamme “luterilaista työmoraalia” koska itse pelkäämme pysähtymistä ja omaan tyhjyyteemme katsomista. Edelleen on suosittua olla menevä nainen tai mies, joka “uhraa” itsensä materian alttarille. Miljönäärit ovat materialistisen maailmankatsomuksemme pyhimyksiä.

Välillä Emäntä miettii, että onko niin, että syrjäytetty voi olla lähempänä aitoa elämää kuin ihminen. joka hukuttaa itsensä jatkuvaan tekemiseen ja oman egonsa aineellisiin symboleihin? Omasta elämästä tulee huomattavan paljon helpompaa, kun ei tarvitse enää kilpailla muitten kanssa ulkoisista menestyksen symboleista. Jotta pysytään totuudessa, mainittakoon vielä, että Emännän onni tietysti on, että hän ei kärsi rahahuolista. Hän kuuluu kansalaisena etuoikeutettuihin. Hänellä on ollut elämässään vaiheita, jolloin näin ei ole ollut. Taloudellisen ja henkisen tasapainon elämässään hän on saavuttanut pitkän tien kautta, ja tärkeä osa sitä on, että hän on lakannut törsäämästä ja hän on sanonut “Ei” vallitsevalle valtaelämäntavalle. Hän on tiedostanut häneen ehdollistetut materialistisen elämäntavan uskomukset, jä tätä kautta hänelle on mahdollistunut itsensä toteuttaminen rikkaammalla ja vähemmän luontoa kuormittavalla tavalla.

Kun terapoimme idoitamme on hyvä maistella myös James Hillmanin mielenkiintoista erästä väitettä: aineellinen vauraus ja jatkuva tuottavuuden lisäys on tuonut muassaan sairautta. Korrelaatio on siis Hillmanin mukaan käänteinen. Hänen mielestään valtaapitäville materialistisen maailmankatsomukselle, vapaalle markkinataloudelle ja sen hierarkian edustajille sopii erinomaisesti se, että järjestelmän sairaus sysätään yksilöiden harteille. Ihmiset ovat “masentuneita”, syrjäytyneitä, laiskoja, passiivisia. Juuri sysäämällä järjestelmän pahointvointi yksilöiden harteille, yritetään ohjata kansalaisia yksisilmäiseen pakkomielteiseen voiton ja taloudellisen kasvu maailmankatsomukseen. Valtaa pitävän materialistisen uskonnon sisään on kirjoitettuna tämä yksilökeskeinen uskonkappalle. Tätä kautta muun muassa depressiosta on tullut kulttuurissamme endeeminen sairaus. Kuinka moni sydänongelmainen ja verenpainepotilas kärsii oikesti kehossaan epäterveen järjestelmämme seuramuksia? Ylipäätään kaikenlainen psykosomaattinen sairastamista on valtavasti, ja paradoksaalisesti tämähän ruokkii erinomaisesti jatkuvan kasvun järjestelmäämme.

Mikä on ratkaisu ongelmiimme? Siirtolan Emännän mielestä ratkaisu on ihmisten vapaaehtoinen viisastuminen ja sanoutuminen irti elämäntavasta, joka vie mielekkään elämän edellytyksiä itseltä ja tulevilta sukupolvilta. Emäntä tietää, että tämä tulee olemaa tuskainen tie. Taloustieteet tarvitsevat uusia humanistisempia suuntauksia. Työlle ja kaikelle pitäisi palauttaa sisäinen palkitsevuus. Työn teko lepo-aktiviteetti rytmitettynä on osa mielekästä elämää. Lapseemme tuskin tulevat saavuttamaan samaa aineellista elintaso kuin mikä meillä on ollut. Samalla kun me vauraat ja jälkeläisemme joudumme tyytymään vähempään aineelliseen hyvinvointiin, voimme saada vaihtokaupassa lisää onnellisuutta, terveyttä ja tyytyväisyyttä elämäämme. Toki on niin, että joudumme tinkimään myös yhteiskunnan tuottamista hyvinvointipalveluista ja joudumme jälleen itse auttamaan vapaaehtoistyön kautta toisiamme. Mikä parasta tämäkin, toinen toistemme vapaaehtoinen auttaminen, edelleen vain lisää onnellisuuttamme.

Siirtolan Emännän mielestä meidän on otettava vakavasti Äitimaan raivo, ja ryhdyttävä toimenpiteisiin. Muuten hänen vihansa seuraamukset voivat olla ihmiskunnan kannalta tuhoisat.

Joskus Emännästä tuntuu, että elämme kummallisessa kulttuurissa. Naureskelemme menneitten ja nykyisten kultturien tyhmille muille kansoille, raukoille propagandan uhreille. Mutta näemmekö oman kulttuurimme läpi omaan tyhmyyteemme, omaan yksipuolistavaan totuutemme? Yhtä lailla me olemme länsimaisen industrialismin ja sen propagandan uhreja. Näin on, mikäli uskomme Ken Robinsonin englantilaisen taidekasvattajan sanoja; liian monet meistä ovat käveleviä päänkuljettajia. Länsimaisessa koulutuksessa ylikorostetaan yksipuolistavan järjen viisautta muun viisauden kustannuksella.

Jos meillä on taidetta ja itseilmaisua koulutuksessamme, se on ikään kuin jokin ”lisä”, joka liimataan ylimääräiseksi koulutukseemme, jos aikaa sattuu jäämään muilta tärkeämmiltä opinnoilta. On hämmästyttävää, kuinka luova pieni lapsi on. Ken kertoo seuraavan tarinan. Lapsi piirtää kuvaa. Opettaja menee ihailemaan piirrosta ja kysyy: ”Mitä piirrät?” Lapsi vastaa, ”Piirrän Jumalaa.” Tähän opettaja: ”Mielenkiintoista, en ole koskaan nähnyt, miltä Jumala näyttää”. Tähän lapsi vastaa: ”Odota muutama minuutti, niin kohta näet!”. Jokaisesessa lapsessa on heijastava luovuus sisällä, mutta valitettavan usein se karisee koulunpenkillä.

Niin se vaan on, että meissä jokaisessa on valtava määrä ainutkertaista luovuutta, jonka avaamisen tulisi olla koulutuksen tehtävä. Luovuutemme tukahtuessa meistä kasvaa näitä päitä kannattelevia koneita, akateemisia ihmisiä, jotka emme osaa muuta puhua kuin yhden paradigman faktoja. Emännän mielestä meillä ei ole tämän päivän maailmassa varaa luottaa yhden sortin asiantuntijaeliittiin. Meidän on avattava moniääninen luovuutemme, ja ymmärrettävä, että viisautta on monenlaista. Tieteellinen luovuus ja kekseliäisyys on vain yksi, meillä yliarvostettu, luovuuden laji. Se on monoteistisessa kulttuurissamme nostettu korkeimmalle palkintopallille. Lääkäri ei opi tärkeimpiä taitoja kirjoista, vaan kokemuksellisesti. Tässä luovassa kokemuksellisessa oppimisessa auttaa Dostojevskin lukeminen enemmän kuin faktat. Faktat ovat vain tärkeitä työkaluja ihmisen hoitamisessa.

Professori Ken Robinson tähän tapaan kirjoittaa: ”Enemmän kuin koskaan, meidän tulisi rohkaista nuoria heidän älyllisissä ja henkisissä ponnisteluissaan. Tätä ei tulisi tehdä siksi, että he edistyisivät akateemisella urallaan. Sen sijaan meidän tulisi kannustaa heitä siksi, että suurin henkilökohtaisen pärjäämisen este on alhainen itsetunto ja huono opiskelumotivaatio. Luovuus- ja kulttuuri ovat vahvoja keinoja lisätä koululaisen yhteisöllisyyden kokemusta. Tätä kautta koulu liittyy myös osaksi laajempaa yhteisöänsä.” Ja Emäntä lisäisi tähän vielä, että taiteitten ja itseilmaisutaitojen kautta lisäämme myös nuoren tunnetaitoja, parannamme hänen erilaisuuden sietokykyänsä ja ehkäisemme vihakäyttäytymistä. Emäntä miettii, että josko on niin, että ihminen, joka on kapean materialistisen länsimaisen yksipuolistavan sankarimyytin uhri, ei lakkaa tuntemasta ylemmyyttä muita nykyisiä ja menneitä kulttuureita kohtaan. Kulttuuri auttaa meitä ymmärtämään, että luovuutta ja viisautta on monenlaista!

Emäntä uskoo, että aito yhteisöllisyys, esteettinen demokratia, lähtee liikkeelle yhdessä tekemisestä, jossa sieluille, myös syrjäytetyille sieluille, annetaan mahdollisuus tuntojen ilmaisuun. Totalitaarisille järjestelmille on James Hillmanin (City and Soul) mukaan tyypillistä, että ihmiset an-estetisoidaan (anesthesize), tehdään tunnottomiksi. Tällää tarkoittaa sitä, että ihmisten tunneilmaisua yritetään kontrolloida ja heidän mielikuvitustaan pyritään sovinnaistamaan. Samalla rakennamme kulissimaailmaa, jossa yhteskunnalliset ongemat siirretään neljän seinän sisälle yksilöitten kannettaviksi.

Mielikuvitusmaailmamme ja luovuutemme on minuutemme osa, jonka leikissä tietoisuutemme laajenee; meistä ei tule alistettuja. Huolestuttavasti Emännän mielestä näyttää siltä, unimaailmaamme merkitysrikkautta, henkistä kehitystämme ja myyttistä todellisuuskuvaamme yritetään rajoittaa (toissijaista, faktat ensin!), jolloin siirrymme kokoajan entistä totalitarisoivampaa materialistista kulttuuria kohden. Sen kylmä maailmankuva jyrää alleen kaiken, taiteet, mielikuvituksemme, tunteemme ja unemme. Esetiikkana meille myydään medioissa julkkisten ja saippuaopperoiden kaupallistettua prinsessatodellisuutta, euroiksi muutettua anestetiikkaa.

Onneksi peli ei ole vielä täällä Kuhmossa menetetty. Pikemminkin asia on onneksemme täällä “syrjäisesessä” Suomen osassa melkein päinvastoin. Emäntä ainakin on ollut huomaavinaan, että Kuhmossa on poikkeuksellista yhteishenkeä ja paljon ihmisiä, joita kiinnostaa taiteen tekeminen. Eikä ainoastaan sen vuoksi, että tehtäisiin vain hyvin myyviä kulttuurituotteita, vaan myös puhtaasti ihan vain sen vuoksi, että taiteen tekeminen yhdessä tuottaa oivallusta ja mielihyvää. Se aktivoi mielikuvitustamme ja lisää yhteisöllisyyden kokemustamme. Toki se tuo myös monelle töitä täällä Kuhmossa, mikä sekin on tietysti hyvä asia. Kuhmolaisesta esteettisestä elämäntavasta on esimerkiksi: valtava vapaaehtoisten määrä Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla ja Sommelossa. Ja kuka tietää, mihin mittoihin vielä tämä uusi vapaaehtoisten projekti, arkienkelien yhteistyö, vielä kohoaa?

James Hillman kritisoi voimakkaasti taiteen alistamista materialistiselle maailmankatsomukselle. Taiteesta pyritään tekemään esimerkiksi kontrolloitua taideterapiaa, jolloin sen arvo ikään kuin siirretään toissijaiseksi ja sen tuottaminen pyritään samalla alistamaan totalitaaristen hallintainstituutioiden alle. Ja taideteoksisista tehdään ”taidetuotteita”, joita eliitti ostelee kalliilla koteihinsa egojensa koristeiksi. Kulttuurissa, jossa ihmiset eivät ole ”anestesoituja”, tunnottomia, kaikilla kansalaisilla vanhuksista vammaisiin on mahdollisuus tuntojensa taiteelliseen ilmaisuun. Taiteen suurin arvo ja mitta on se aidosti demokraattinen terapeuttinen ilo, tunteiden ilmaisun vapaus, jota se tuottaa sekä tekijälleen että taidenautintoon osallistujalle.

Emäntä on samaa mieltä Hillmanin kanssa, että jokainen sielu janoaa itseilmaisuaan jollain tavalla. On huono asia, että koulutus meillä on tietopainotteista, koska juuri taide- ja kädentaitopainotteisessa koulutuksessa ihmisillä olisi suurempi mahdollisuus päästä yhteyteen omien sisimpien tuntojensa ja niiden ilmaisun kanssa. Emäntä on huolestunut, että niin kauan kuin koulumme opettavat nuorisolle ensisijaisesti taloudellisesti hyödynnettävää faktatietoa, lisääntyy ihmisten pahoinvointi. Jos ruokimme itseämme vain faktoilla, leikkaamme itsemme samalla irti kokemusmaailmastamme. Materialistinen valtakulttuuri on opettanut meidät puuduttamaan tunteemme; ”hyvä elämä” ahdetaan kauniisiin kulisseihin.

Ihannetapauksessa myös työnteon ensisijaisena motiivina perustoimeentulon lisäksi tulisi olla se ilo, mitä se tuottaa ihmiselle. Terve yhteisöllinen elämä perustuu tunnetaitoisten ihmisten varaan. Siinä arjen askareiden tekeminen ja läsnäoleminen tekemisessä tuottaa toimeentulon lisäksi sisäsyntyistä iloa. Siirtolan Emäntä muistelee, että siitä ei ole kauan, kun kouluihin yritettiin saada lisää draamaopetusta, mutta tämä hanke tyssättiin hyvin nopeasti. Sellaiseen kun ei ole aikaa eikä ”varaa” nyky-yhteiskunnassa. Kaikessa painotetaan tietoa mielikuvituksen kustannuksella. Nuoret on saatava nopeasti työelämään pyörittämään taloutta!

Hillmania lukiessa tulee Emännälle kieltämättä tunne, että kulttuurissamme alkaa olla huolestuttavasti totalitarisoivia piirteitä. Tämä jungilainen analyytikko väittää muuten radikaalisti, että koulutus, jossa mielikuvitukseen suhtaudutaan torjuvasti on psykopaattista koulutusta. Kun miettii viime vuosien tapahtumia, Emännästä tuntuu, että ehkä valitettavasti Hillman saattaa olla oikeassa. Järkeä ylikorostava kulttuuri on leikkaamassa meitä irti sielustamme.

Siirtolan Emäntä uskoo, että mikäli nuorisolle opetettaisiin jo pienestä pitäen tunteitten itseilmaisua taiteen keinoin, siirtyisimme samalla esteettisempään maailmaan, jossa harvempi patoaisi tunteitansa vihakäyttäytymiseksi. Emäntä uskoo, että esteettistä elämää elävä ihminen on myös nopea oppija; hyvin monelle heistä syntyy myös sisäsyntyinen jano faktatietojen oppimiseen. Estetiikka, taide, kaunis terve luonto, kaunis ympäristö, kaiken tämän tulisi kulkea talouden ohjaajana eikä päinvastoin. ”Anesteettisessa” kulttuurissamme rahasta on tullut kaiken mitta.

Emäntä Kuhmosta, Kuumun perukasta , on saanut retkillään suurissa kaupungissa hämmentyneenä seurata, kuinka vaikeaa monelle ihmisille, myös pitkälle koulutetuille, on ilmaista ”miltä minusta tuntuu” ja ”mitä mieltä minä olen”. Meidät kun on opetettu puhumaan vain faktoja. Hiljaisuus, meditaatio, reflektiivinen luova ajattelu ja tunteiden ilmaisu, estetiikka, eivätkö ne ole juuri elementtejä, jotka ovat edellytyksenä harmonisen ja juurevan sielun kehittymiselle? Tältä kannalta kun ajattelee, niin meillä täällä Kuhmossa on poikkeuksellisen hyvä kasvualusta terveitten sielujen muodostamalle esteettiselle yhteisölle. Emäntä miettii, että jospa juuri tästä paikallisesta esteettisestä elämäntavasta nousee tämä Kuhmon henki, josta Emäntä on kuullut niin usein puhuttavan?

Monenlainen runous… tuotti minulle suurta iloa, samoin kuvat toivat huomattavaa ja musiikki vieläkin huomattavampaa mielihyvää. Mutta en ole pystynyt moneen vuoteen lukemaan yhtään riviä runoutta. Olen kadottanut makuni kuvien ja musiikin suhteen. Minun mielestäni on tullut jonkinlainen yleisten lakien kone, se on suuri kokoelma faktoja, mutta miksi ihmeessä sen täytyi aiheuttaa jonkin aivojen osan tuhon, sen jossa korkeampi maku asustaa, sitä en voi käsittää. Hyvän maun katoaminen on yhtä kuin onnellisuuden katoamista, ja tämä taitaa olla älyn aiheuttama vamma, ja todennäköisesti samalla on vammautunut myös moraalinen luontoni, kun luontoni tunnepuoli on heikentynyt.

Emännän mielestä aika uskomatonta ja koskettavaa tekstia evoluutioteorian isältä. Vaikuttaa siltä, että samaan tapaan kuin Carl Jung ei ollut jungilainen, ei näköjään myöskään Charles Darwin ollut darwinilainen. Emäntä miettii, että onko tästä Darwinin aivovammasta tullut kulttuurinen vamma? Toki estetiikkaa onneksi edelleen kulttuurissamme on, mutta miksi ihmeessä se on alistettuna materialismille? Maailmasta tulisi paljon parempi ja ekologisempi paikka, kun rationaalinen tieto olisi alistettuna estetiikalle.

Leo Tolstoi kirjoittaa Sodan ja Rauhan viimeisessä osassa: Vasta meidän itsevarmana tiedon popularisoimisen aikanamme kirjapainamisen leviämisen – sivistymättömyyden tehokkaimman aseen – ansioista tahdon vapauden ongelma on viety alueelle, jolla itse ongelmaa ei voi olla. Meidän aikanamme on niin sanottujen edistyksellisten ihmisten enemmistö – eli tolvanoiden suuri lauma – hyväksynyt ongelman yhtä puolta tutkivien luonnontieteilijöiden tutkimukset koko ongelman ratkaisuksi.

Eipä Emäntä voi tähän todeta muuta kuin että, niinpä, tolvanoiden ekologisesti tuhoisa voittokulku jatkuu edelleen. Materialistiselle maailmankatsomukselle rakentuva jyrää, ja jyrä, vielä suuremmalla voimalla kuin Tolstoin aikana, ja edelleen elämän estetiikan kustannuksella. Nyt oikein yliopistotkin ovat muserrettu samaisen koneiston alle palvelemaan vain rahaa. Mutta onko tämä tie kuljettu jo loppuun? Emäntä uskoo, että elämme kulttuurisen muodonmuutoksen aikaa. Tieteet integroituvat ja uskonnot käyvät dialogia keskenään, vaikka vanhoillisilla autoritaarisilla uskonnollisilla ja luonnontieteellisiellä yksisilmäisillä näkemyksillä on edelleen voimaa.

James Hillman korostaa sitä, että nuoret ovat aina esteettisiä ihmisiä. He kaipaavat estetiikkaa ympärilleen, vaikka kouluissa sitä yritetään monipuolisesti tuhota nk. abstraktin ”eettisyyden” kustannuksella, mikä merkitsee ”markkinataloudelle myönteistä” eettisyyttä, yhden materialistisen jumalan kumartamista. Hillman kirjoittaa: ”Sinua (nuorta) kehotetaan olemaan hyvä, muttei kaunis, sinua kehotetaan olemaan rehellinen mutta ei kunniallinen, ja sinua kehotetaan olemaan kunnianhimoinen muttei seikkailunhaluinen. Minä sanon: jotta kykenemme hillitsemään väkivallan täytyy meidän palauttaa kauneus. Muistattehan Orfeuksen, jonka musiikki kesytti villit pedot.

Hillman muistuttaa edelleen, että jotta ymmärtäisi kauneuden, täytyy ihmisen jotenkin päästä kosketukseen rumuuden kanssa. Kipu käynnistää nopeammin esteettiset reaktiot kuin mielihyvä ja sen opetukset kestävät vieläpä pitempään. Rumuus aiheuttaa meissä kipua, jonka kautta meidän aistimme voivat herkistyä. Kipu voi olla joskus sisäänpääsymaksu, jotta kykenemme avaamaan oven kauneuteen. James Hillman on edelleen sitä mieltä, että ehkä vasta rumuus aukaisee tämän päivän ihmisen puudutetun tietoisuuden esteettisen puolen.

Leo Tolstoin ”Sodan ja rauhan” neljännessä osassa aukeaa elämän estetiikka Pierrelle, Leo Tolstoin alteregolle, vauraalle aateliselle, ankeissa oloissa. Hän on ranskalaisten Napoleonin joukkojen vangitsemana sietämättömissä olosuhteissa. ”Täällä, nyt vasta, Pierre ensimmäisen kerran pystyi antamaan täyden arvon syömisen nautinnolle, kun oli nälkä, juomisen nautinnolle, kun oli jano, nukkumisen nautinnolle, kun nukutti, lämmön nautinnolle, kun oli kylmä, nautinnolle keskustella ihmisen kanssa, kun halutti puhua ja kuulla ihmisen ääntä. Tarpeiden tyydyttäminen – hyvä ruoka, puhtaus, vapaus – näytti Pierrestä kaikkein täydellisemmältä onnelta, nyt kun tuo kaikki puuttui häneltä, kun taas toimintojen valinta – eli siis elämä – tuntui hänestä nyt, kun valitsemisen mahdollisuus oli rajoitettu, niin helpolta asialta, että hän unohti, että elämän mukavuuksien ylenpalttisuus hävittää koko tarpeiden tyydyttämisen onnen ja että suuri toimintojen valitsemisen vapaus – vapaus jonka Pierrelle olivat hänen elämässään suoneet koulutus, rikkaus ja yhteiskunnallinen asema – että juuri tämä vapaus tekeekin toimintojen valitsemisen ratkaisemattoman vaikeaksi ja hävittää itse toimimisen tarpeen ja mahdollisuuden.”

Emäntä toivoo tulevaisuudelta pehmeää vallankumousta. Hän toivoo, että elämän estetiikka nostetaan materialistisen individualistisen kulttuurin yläpuolelle. Meillä on jokaisella mahdolllisuus esteettisen elämän toteutumiseen, kunhan vain me kaikki asetamme estetiikan materialististen ponnisteluittemme lähtökohdaksii ndividualistisen aineellisen edun tavoittelun yläpuolelle. Siirtolan Emäntä päättä pläjäyksensä James Hilmanniin:

”Mitä on tämän päivän järjestys muuta kuin taloustieteitten järjestystä – järjestystä jonka lait ja arvot dominoivat koko planeettamme. Se mitä viivan alle jää, siitä on tullut suuri Jumala, kaikista muusta on tullut toissijaisia satraappeja (= muinainen persialainen käskynhaltija ja järjestyksenpitäjä). Uusi maailman järjestys on taloustieteilijöiden monoteismia. Se on nyt meidän kosmologiamme ja se on meidän ainut selitys asioille, miten ne ovat ja miksi me niitä teemme”.