Pyhä hevonen ja kuhmolaista ”tolokkua”

Rikastutin elämääni viikon vaihteessa parilla mielenkiintoisella kokemuksella. Sunnuntaina nousin hevosen selkään toisen kerran elämässäni. Edellisestä ratsastuskerrastani onkin aikaa kulunut kolmekymmentäseitsemän vuotta. Silloin istuin turistiryhmän joukossa hevosen selässä, tarvitsematta edes tietää, miten hevosta käskytetään. Tällä kertaa jouduin tositoimiin. Hevoseni oli lämminverinen ruuna, Nortti, joka joskus ennen vanhaan on kuulemma ollut ravihevonen. Opin hevosesta tärkeitä perusasioita. Puhdistin muun muassa yhden kavion, Harjasin sen kaunista ruskeaa kiiltävää untuvaista karvaa. Katsoin silmä tarkkana, kuinka Aija kätevästi asensi suitset ja satulan. Talutin hevosta ja ratsastin ympyrää radalla. Sain tehdä silmukkakäännöksen ja voltin. Harjoittelin pohkeitten käyttöä, “maiskutusta” ja yritin sanoa “PTRRRRRR…”, mikä oli kaikkein vaikeinta.

Nortti on kiltti ja kaunis hevonen. En osannut edes pelätä tätä komeata kookasta eläintä missään vaiheessa. Taputtelin sitä muutaman kerran ja yritin puhua kauniita ja vähän hassujakin asioita “koirakielellä”, minä kun en osaa vielä tätä “heppakieltä”.

Kun ratsastuksen jälkeen palasin kotiini, oivalsin erään asian. Olen jo pitkään ollut tietoinen ihmisten välisestä eheyttävästä suhteesta. Tällaisessa voimaannuttavassa suhteessa voi kahden ihmisen todellisuus kohdata toisensa, siten että he voivat joskus saavuttaa jopa pyhältä tuntuvan yhteisen yliyksilölliseltä tuntuvan ymmärryksen tilan. Tällainen kunnioittava dialoginen kohtaaminen voi lisätä hyppäyksellä molempien osapuolten elämänymmärrystä.

Eilen tajusin entistä selkeämmin, että tämä elämänymmärrystä kasvattava kokemus voi syntyä myös eläimen ja varmasti myös muiden luontokappaleiden avoimen kohtaamisen kautta. Tällaisessa suhteessa eläin ja ihminen voivat yhdessä kokea olevansa osa jotain suurempaa, ikuista ehkä mystistäkin elämän ulottuvuutta. Tämä ajatukseni löysi eilen, Nortin kohtaamisen jälkeen, entistä selkeämmän muotonsa.

Miten hyvältä tuntuikaan, kun tuo komea ruuna vilkuilee minua hyväksyvästi ja uteliaasti kauniilla syvän ruskeilla, kilteillä silmillään!On upea tunne, kun tämä uusi tuttavuuteni tottelee minua, täysin vierasta ihmistä. Toki meidän yhteistyömme ensimmäisen ratsastustunnin jälkeen ei ole vielä täysin saumatonta. “Pientä” viilausta se vielä kaipaa.

Isäntä kertoi, että edesmennyt Järvelän anoppini, voimakastahtoinen ja suorasanainen nainen, pakeni aina metsään itkemään, kun teurastamon auto tuli vuorollaan hakemaan Järvelän lehmiä, kuten Keijua, Nuppua, Sievikkiä, Pipsaa tai Lahjaa. Väistämättä hypnoterapuettiosani mieleen nousee kysymys: Onko tämän pyhän ja eheyttävän, luontokappaleiden välisen, suhteen katkeaminen eräs syy tämän päivän ihmisen henkiseen pahoinvointiin? Ihminen on muuttumassa muukalaiseksi itselleen, kun hän kadottaa yhteytensä toiseen ihmiseen ja muihin luontokappaleisiin. Eläimiä ei enää kohdata elävinä, kokevina olioina, vaan niiden arvoa ja terveyttä mittaillaan erilaisin numeerisin arvoin. Teurastamolle haetaan suurtiloilta korvamerkityt tehokasvatetut eläimet, joille ihminen ei enää ole antanut pahimmassa tapauksessa mitään muuta kuin välineellisen arvon. Tämän voimaannuttavan suhteen katoaminen on suuri menetys eläimelle, ja ehkä vielä suurempi ihmiselle. Elämä on nykyään aineellisesti parempaa kuin koskaan, mutta ehkä ennen ihmisillä oli elämässään voimanlähteinään muitakin kuin rahalla ostettuja aineellisia kokemuksia. Uskon osallisuuden ja tarkoituksellisuuden tunteen elämässä syntyvän pääsääntöisesti näistä aidoista, usein ilmaisista, kohtaamisen kokemuksista.

Toinen viikonvaihteen merkkitapaus ei ole yhtä mystinen kuin edellinen. Me Kuhmon Naisyrittäjät tapasimme aamukahvilla Kuhmon kaupungin “emäntäpiian” Eila Valtasen ja hänen “renkinsä”. Tunnelma kokouksessa oli rakentava, avoin ja leppoisa. Keskustelimme monesta eri teemasta liittyen Kuhmon yrittäjien ja kunnan tulevaisuuden näkyviin. Häpeämätön mielenosani, Mielikki, metsän neito, innosti minua “ekohörhöilemään” ja vieläpä täysin julkisesti. Huomasin siis jälleen kerran korostavani ekologisuutta muun muassa tulevaisuuden kilpailuvalttina. Palaverissamme tuli muilta jäseniltä monia käytännön läheisiä ideoita siitä, kuinka voitaisiin antaa piristysruiske Kuhmon yrityselämälle.

Muuten, viihdyn erinomaisesti Kuhmossa. Olen sitä mieltä, että elämänrytmi täällä on enemmän ihmistä kunnioittavaa kuin Helsingissä. Vastaanotolla käyvät potilaani ovat yleensä hauskoja, kiireettömiä ja hyväntuulisia. Kiitos kuhmolaisten potilaitteni ja työtovereitteni, olen löytänyt takaisin kadonneen työniloni. Erityistä mielenvirkistystä minulle ovat tuoneet muutamat hoitotuoliin istahtaneet emännät ja isännät, joiden olemus ja repliikit tuntuvat tulevan suoraanVeikko Huovisen kirjoista. Kun Helsingissä sauhutaan tätä elämän kohtuullistamisesta ja hidastamisesta, täällä suurin osa ihmisiä on elänyt kohtuullisempaa “tolokkua” ja luonnonläheistä elämäntapaa jo vuosikymmenet – itse asiassa kai aina? Ehkä kuhmolainen pettukansa on saanut jo syntymälahjaksi itselleen leppoisamman elämäntavan? Toki joka junaan lähtijöitä on täällä Kuhmossakin!

Kun oikein yritän keksimällä keksiä kuhmolaisille uusia kehittämisalueita, niin toivoisin uutena kuhmolaisena kuntalaisilta entistä enemmän erilaisten maailmankuvien suvaitsevaisuutta. Tiedän, että me “kaikkitietäväiset linja-autolla tuodut ekohörhöt” kummallisilla parantamisehdotuksillamme saatamme olla ärsyttäviä, ehkä joskus ylimielisiäkin. Ehkä sotkemme vanhoja, turvalliseksi ja tutuiksi koettuja kuvioita? Elämässä mikään muu ei kai ole pysyvää kuin muutos. Olen jo pitkään tuntenut sisässäni hytinöitä, joiden epäilen merkitsevän, että jotain vanhaa kulttuurissamme on kuolemassa ja uutta syntymässä. Ruokkimalla eri näkökulmien rikkautta ja rakentavaa vuoropuhelua, saatamme kyetä ohjaamaan tätä muutosta kuhmolaisille edulliseen suuntaan.

Suuri osa ystävistämme on uusia paikkakuntalaisia, ja he ovat tulleet tänne nimenomaan ekologisten arvojen ohjaamina. Toivon kuhmolaisilta jatkossa lisääntyvää uteliasta suvaitsevaisuutta ja minä puolestani lupaan yrittää kunnioittaa paikkakunnan perinteitä ja historiaa. Kuhmo on ollut minulle hyvä, levollinen ja energisoiva paikka elää ja voin vilpittömästi suositella tänne muuttoa muillekin!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s