Jungilaista masennusta

Olen oppinut narratiivisuudesta sen, että masennuksen voi käsitteellistää eri tavoin. Yksinkertaisemmin sanottuna, ihminen voi itse valita, minkälaisen tarinan hän masennuksestaan rakentaa. Nykyfilosofi Ken Wilber väittää, että eri terapiasuuntaukset edustavat tietoisuuden spektrin eri osa-alueita, ja ne käsitteellistävät kielellisesti ongelman eri tavoin. Tietoisuutta käsittelevät filosofiat, psykoterapeuttiset suuntaukset ja persoonallisuusteoriat edustavat metodeillaan ja malleillaan eri tietoisuuden spektrin osa-alueita, ja täydentävät toisiaan. Kukin terapiasuuntaus lähtee liikkeelle omasta suosikki spektrinosastaan. Asiantuntijat, ongelman luonne ja ihminen itse määräävät, mikä spektrinosa kulloinkin on käytössä. Näiden eri näkemysten kieli on tavallisesti yhteenmittaamatonta. Se tarkoittaa sitä, että jos opettelee jungilaisen kielen, sen ajatuksista ei voi puhua kognitiivisin käsittein. Wilber tekee mielenkiintoisen vertauksensa, jossa hän sanoo, että ei radioasemalle kukaan mene otattamaan röntgenkuvia. Silti nämä molemmat spektirin osat ovat tarpeellisia. Ongelman ja yksilön mielenlaatu siis määräävät, mistä psykoterapeuttisesta perinteestä ja spektrin osasta henkilökohtaisia ongelmia on hyvä lähteä lähestyä.

Voin siis lähteä rakentamaan tarinaa masennukseksestani monin eri tavoin. Millainen tarina masennuksesta syntyy, riippuu täysin siitä käsitteellisestä järjestelmästä, jonka toipuja on itselleen omaksunut. Karen Horney korostaa, että itseanalyysissa on tärkeää, että ihminen oivaltaa tiedostamattoman mielen luonteen. Mitä tähän tiedostamattomaan tulee, tunnen itseni kotoisaksi jungilaisen perinteen keskellä. Käsitykseni mukaan monet taideterapeuttiset suuntaukset ovat ammentaneet juuri Jungilta ajatuksiaan. Jungin perinteessä arvostan sitä, että hän korosti ihmisen itseohjautuvuutta ja elämän perimmäistä mysteeristä luonnetta. Kun hänen jälkiään seuranneet, alkoivat käyttää käsitettä ”jungilaisuus”, kerrotaan mestarin tokaisseen: ”Luojan kiitos, olen Jung, enkä jungilainen”. C.G. Jung korosti siis jokaisen yksilön omaa henkilökohtaista tietä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa eheytyä, vaan se voi tapahtua monin eri tavoin.

Kaiken terapian tavoite mielestäni on auttaa ihmistä tulemaan itseohjautuviksi. Asiantuntijat eivät ratkaise ongelmiamme, vaan me voimme itse olla aktiivisia ongelmiemme ratkaisijoita. Kun syöpäni ja työuupumukseni aikana kävin masennukseni pohjamudissa, olen sitä mieltä, että en ollut pelkästään sairas. Perimmäinen jopa kehoni terveyteen vaikuttanut ongelmani oli eksistentiaalinen ahdistukseni tai sitä voisi kutsua myös spirituaaliseksi masennukseksi. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että kaoottinen eksistentiaalinen ahdistukseni mahdollisti mieleni pirstoutumisen ja sen uudelleen järjestämisen. Masennukseni oli tärkeä ja arvokas osa kokonaisvaltaista eheytymistäni. Aikaisemmin kuljin muukalaisena maailmassa, koska oppimani käsitteet olivat ikään kuin suuhuni pantuja. Puheeni ei ollut omaani, vaan se oli jonkin toisen! En ollut koskaan kyseenalaistanut materialistisen maailmankatsomuksen ja länsimaisen elämäntavan mukana minuun iskostuneita arvoja ja uskomuksia. Minulle masennus merkitsi pään tyhjentämistä. Uskomusten ja arvojen mahdollisimman totaalista nollausta. Ainoastaan sisäisen kaaoksen kautta pystyi nousemaan uusi järjestys.

Jungilaisesta näkökulmasta masennuksen voi ajatella olevan punainen merkkivalo, joka kertoo, että nyt moottorissa on paha ongelma. Kun merkkivalo palaa, kannattaa lähteä tarkkaan tutkimaan, mikä on moottorissa vikana. Jungilaisesta näkökulmasta, kun ihmisen elämä on kaaoksessa, ei kyseessä ole mikään satunnainen kaaos. Systeemin merkkivalo palaa, koska prosessi on ohjautumassa väärään suuntaan. Koska ongelma on tiedostamattoman puolella, lähdetään vikaa etsimään peilien kanssa. Masentuneen ihmisen libido, elämän energia, on imetty kaikki tiedostamattoman epämääräiseksi kaoottisen toiminnan voimanlähteeksi. Tiedostamaton on tärkeä tietoisen mielen luovuuden lähde, ja masentuneella tämä lähde on kuivumassa. Kun eksyt omaan sisäiseen pimeään kaupunkiisi, ongelman ratkaisu ei ole se, että yrität mahdollisimman nopeasti päästä sieltä ulos. Päin vastoin jungilaista näkökulmasta kaikesta ahdistavuudestaan huolimatta, on hyvä tutustua omaan synkkään osaansa. Tutustuminen tiedostamattomaan tapahtuu aktiivisen mielikuvituksen avulla peilejä apuna käyttäen. Itseys ei ole nimittäin jotain jo olemassa olevaa vaan itseys rakennetaan heijastamalla lukemattomien peilien avulla kirkkaammaksi suhdetta toisiin ihmisiin. Näin voit löytää pimeän kaupungin jostain kaapista sen avaimen, jonka avulla pääset kaupungin muurin ulkopuolelle löytämään uusia mielenkiintoisia alueita mielenmaisemastasi.

Jungilaisesta näkökulmasta masennus on merkki, joka täytyy tulkita. Minun masennukseni esitti minulle monia kysymyksiä, joihin olen joutunut vastamaan. Miksi minulla on vihafantasioita? Mikä on vinossa elämässäni? Miksi syön suruuni? Mitä minun täytyy tehdä eri tavalla kuin ennen? Tämä kaikki energia, joka minulta tällä hetkellä kuluu asioiden vatvomiseen, mihin se oikeasti haluaa mennä? Jouduin siis muuttamaan itseni. Muutoksen jälkeen en enää ollut masennukseni uhri, vaan pikkuhiljaa, aluksi pienin muurahaisen edistysaskelin, myöhemmin jättiharppauksin, huomasin muuttuvani oman elämäni aktiiviseksi tarinanrakentajaksi.

Minun tarinassani käänne tapahtui, kun muutin korpeen kauaksi kaikesta ja aloin tehdä itseterapiaa ja kirjoittaa. Nykyään kaikki se energia, joka minulta ennen meni asioiden vatvomiseen, siirtyy ensisijaisesti kirjoittamiseen, toki myös työhöni ja järjestötoimintaan. Juuri peilaaminen on tehnyt sen, että prosessini on edennyt, eikä jämähtänyt pysähtyneeksi asioiden vatvomiseksi. En vatvo enää asioita öisin. Teatterini on nykyään kiinni yöaikaan. Yritän välillä muistaa pysyähtyä hiljentymään, koska hiljaisuus on minulle psykologista tehokkuuttaa. Annan mielennäyttämöni mielentilojen improvisoida päiväsaikaan, ja aina kun istahdan tietokoneen ääreen, alkavat mielentilani antaa erilaisia kirjallisia muotoja ajatuksilleni.

Siunaan niitä kaikkia nykyisiä ja minua edeltäviä eläviä ja edesmenneitä ihmisiä, joiden loppumattomista ajatustenketjuista voin ammentaa omaan teatteriini uutta dialogiaineesta. Tänä päivänä koen olevani suht koht eheä Siirtolan Emäntä. Olen se tila, jossa sisäisen näytelmäni näyttelijät improvisoivat näytelmäänsä. Käytän kuitenkin edelleen eri mielentilojani, teatterini persoonia, oman oivalluksen välineenä.  Erityiskiitokset sisäisestä  automaattiseta kirjoittamisprosessini etenemisestä osoitan hypnoterapialle sekä  C.G.Jungille!

http://retiredeagle.wordpress.com/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s