Aina ajankohtainen Ivan Iljitsin kuolema

Asia on niin, ettei pitkään aikaan mikään kirja ole koskettanut Emäntää samalla tavoin kuin tämä Tolstoin ironinen mestariromaani. Hän suositteleekin tätä teosta kaikille niille ihmisille, jotka haluavat olla tietoisia omasta kuolevaisuudestaan. Näitä ihmisiä ei ollut paljon Iljitsin aikoihin eikä heitä taida olla sen enempää tätä nykyä. On kummallista kuinka ilmiöt toistavat itseään, vaikka sukupolvet vaihtuvat. Emäntä on sitä mieltä, että aivan samaan tapaan kuin Iljisin aikoihin,  hukutamme edelleen itsemme turhanpäiväisiin, usein vielä luontoa entistä massiivisemmin kuormittaviin aktiviteetteihin. Ja kaikki tämä räpiköinti ja turhanpäiväinen askartelu ihan  vaan ehkäpä sen vuoksi, jottei meidän tarvitsisi kohdata omaa kuolevaisuuttamme.

Kirja kertoo Ivan Iljitsististä jonka elämä on juuri sellaista kuin elämän kuuluu hänen mielestään olla. Hän menestyy, vaurastuu tuomarina, saa sosiaalista arvonantoa ja vaimonkin kanssakin menee ongelmallisen vaiheen paremmin. Päivät menevät työn parissa ja vapaa-aika skruuvia pelatessa. Muutos elämän tulee, kun kylkeä alkaa kummallisesti jomottamaan.

Kirja on herkullinen ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin siinä on loistavia kuvauksia modernin valistuksen ajan lääkärien prototyypistä:

Hän (Ivan) meni (lääkäriin). Kaikki kävi niin kuin hän oli odottanutkin; kaikki kävi niin kuin aina. Oli odottelua, lääkärin hänelle niin tuttua teennäistä tärkeyttä, samaa jonka hän tiesi itsessään olevan oikeudessa, oli koputtelua ja kuuntelua, oli kysymyksiä, jotka vaativat etukäteen määrätyt ja ilmeisen turhat vastaukset, oli tärkeitä ilmeitä, jotka uskottelivat, että kun antaudutte meille, me järjestämme kaiken – me tiedämme varmasti ja vankkumattomasti miten kaikki järjestetään, joka ikiselle samalla tavoin. Kaikki oli täsmälleen samoin kuin oikeudessa. Niin kuin hän tärkeili tuomituille, niin tärkeili lääkärikin hänelle.

Lääkäri sanoi: Tämä ja tämä viittaisi siihen, että teillä olisi sisällänne tätä ja tätä; mutta jos tämän ja tämän tutkimukset eivät vahvistaisi sitä, niin teillä olisi oletettavasti tätä ja tätä. Jos oletetaan tämä ja tämä, niin… jne. Ivan Iljitsille oli tärkeää vain yksi kysymys: Oliko hänen tilansa vaarallinen vai ei? Mutta tämän sopimattoman kysymyksen lääkäri väisti.”

Ei tainnut olla tällä Ivan-poloisen lääkärillä vielä mitään tietoa narratiivisesta lääketieteestä saatikka biopsykososiaalisista sairausmalleista? Romaanissa kuvataan täydellisyyttä hipoen karikatyyrisesti modernin lääketieteen edustajan esineellistevä asenne.

Toinen Emäntää koskettanut näkökulma oli se, miten tuskastuttavan realistisesti Tolstoi kuvaa Ivan Iljitsin kärsimyksen, kun hän vähitellen tajuaa eläneensä täysin turhanpäiväisen elämän ja heittäneensä sen päivät hukkaan. Tilannetta pahentavat ympärillä olevat ihmiset, joiden valheelliset pinnalliset höpinät myrkyttävät Ivanin viimeiset päivät. Ainoa ihminen joka aidosti sääli ja ymmärsi Ivania, oli hänen palvelijansa Gerasim. Ainoan lohdun hän löytää kärsimykselleen kosketuspinnasta tähän arkiseen talonpoikaismieheen. Ivan tajusi eläneensä elämän, joka oli laadultaan ollut ”käänteisessä suhteessa kuoleman etäisyyden neliöön”. Hänen elämänsä onnellisimmat ja aidoimmat hetket olivat hänen lapsuudessaan. Ivania vainosi viimeisille sekunteille saakka ajatus siitä, että hänen koko tietoinen elämänsä oli ollut ”väärää”.

Leo Tostoin sanoma kirjassa oli, että silloin kun ihminen elää täyden henkisen elämän, ei kärsimystä eikä kuolemaa ole hänelle olemassa. Niin kauan kun meidän elämämme on täynnä maallisia materialistisia himoja haluja ja niiden tyydytystä, pelkää ihminen sitä päivää, kun näille haluille tulee loppu. Kuolema ei kauhistus vaan ilo sellaiselle ihmiselle, joka elää todellista elämää. Siis mitä vähemmän elämme henkistä elämää, sitä enemmän pelkäämme kuolemaa. Tolstoilla kuolemanpelon vastalääkettä on rakkaus. Silloin kun ihminen on valmis kuolemaan, hän elää oikein. Ihmisen ainut tärkeä tehtävä nykyhetkessä on rakkauden harjoittaminen. Ihmisen suurimmat tarpeet tulisi lähteä henkisisistä tarpeista eikä materialistista ruumiin tarpeista. Meillä ei ole valtaa kuolemaamme, mutta kuoleminen sen sijaan on vallassamme. Voimme kuolla joko hyvin tai huonosti. Kun ihminen elää henkistä elämää, laajentaa hän kokoajan tietoisuutensa rajoja. Kuolema on tämän prosessin päätös, joka vapauttaa meidät kaikesta yksipuolisuudesta.

Vaikka Leo Tolstoista jotkut pitävätkin aikamoisena idealistina, Emäntä ei voi muuta sanoa kuin että tämä lyhyt romaani oli tästä huolimatta hänelle yksi suurimpia kirjallisuusterapeuttisia kokemuksia. Emäntä jäi miettimään, että ehkäpä tällaista idealismia kaivattaisiin nyt tämän kaiken materiaksi ja tuottavuusluvuiksi mittavan kulttuurimme vastapainoksi.

PS. Kun Emäntä luki liikuttuneena luin tämän bloginsa  ääneen puoliskolleen, huomautti hän pölyjenpyyhkimisen lomassa, että olipa suurenmoisia ajatuksia, mutta fakta on, että jonkun täytyy meidän huushollissa hoitaa näitä käytännön elämän hommia. Käykääpä katsomassa muuten hänen maanläheistä paikallisblogiansa. Se täydentää hyvin Emännän pilvissä liiteleviä ajatuksia.

http://kuumunkorpi.blogspot.com/2010/03/kuumu-nimesta-kylan-nimi-kuumu-on.html

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Aina ajankohtainen Ivan Iljitsin kuolema

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s