Vappukarnevaalit Kuumussa

Ja karnevaalitunnelma nousi täällä Kuumussa kattoon jo heti aamusta viiden jälkeen. Eräs metafora elämästä on nimittäin karnevaalit. Kun pirstoutunut ristiriitoja täynnä oleva ihminen eheytyy, voi se tapahtua juhlien avulla. Ihminen lakkaa tällöin torjumasta ristiriitaisia ajatuksiaan, vaan alkaa sen sijaan pitää hauskaa omien erimielisten osiensa kanssa. Näillä ristiriitaisuuksilla voi leikkiä esimerkiksi kirjoittaen, laulaen, tanssien tai maalaten.

Hetkittäin koen olevani Kellokosken prinsessan, kaimani Annan, lähisukulainen. Meitä yhdistää molempien vakavamielinen leikki todellisuudella. Prinsessa Anna rakensi tämän todellisuutensa itsensä ulkopuolelle. Hän oli aristokraatti, jonka ympärille henkilökunta ja muut ihmiset muodostivat hovin. Muistaakseni Kellokosken sairaala oli hänen talvipalatsinsa ja Nikkilä kesäpalatsinsa. Kellokosken Anna ilmaisi itseään laulaen. Tämä toinen Anna, minun psykoterapeuttiosani, on rakentanut täällä Pohjois-Kuhmossa yhdessä viidentoista mielenosansa kanssa oman sisäisen maailmansa teattereineen, pimeinekaupunkineen, jokineen ja paratiiseineen. Jälkimmäinen Anna ilmaisee itseään sisäisen dialogin kautta kirjoittamalla. Kellokosken Anna huvitteli juhlimalla ulkoisia karnevaalejaan, mutta jälkimmäiselle Annalle, sisäisyys on osa elämän suurta juhlaa. Sisävaltakunnassa järjestetyissä karnevaaleissa voi leikkiä fiktiolla ja faktoilla. Kummallakin Annalla näytti  olevan tarve minuuden ylläpitämiseksi ja selviytymisstrategiaksi rakentaa omat valtakuntansa. Edellinen Anna peilasi osiaan muihin ihmisiin ja minä puolestani peilaan muita ihmisiä itseeni. Voi olla mahdollista, että niin kutsuttu realiteettitaju heittää, tai heitti,  jommalla kummalla meistä enemmän.

Karnevaalejani lähdin alunperin rakentamaan käyttäen hyväkseni egostate-terapiaa. Rakensin sen periaatteella itseni ristiriidoista ja mahdollisista minuuksista kuusitoista osani. Egostatessä lähtökohtana on, että edistetään näiden eri tilojen välistä ystävällistä kommunikaatiota. Omassa prosessissani huomaan välillä poikenneeni tästä traditiosta, ja välillä olen jopa riitaannuttanut erimielisiä osiani. Esimerkiksi feministitilani Simone ja tieteellistä rationaalisuutta edustava Tuomaani, ovat ottaneet välillä hyvinkin kiivasti yhteen.

Olen huomannut, että prosessini muistuttaa venäläisen kielifilosofin Bahitinin dialogismia. Olen rakentanut sisälleni nimittäin moniäänisen erilaisten lausumien sisäisen dialogin. Eri osieni lausumat eivät ole siis pelkästään oman psyykeeni tuotetta, vaan ne heijastavat erilaisia kulttuurisia, historiallisia ja sosiaalisia merkityksiä. Provosoin itseyttäni siis sisäiseen erilaisten ristiriitaisten näkökulmien vuorovaikutukseen. Päämääränäni on ollut kuitenkin muodostaa entistä eheämpi ja tasapainoisempi osieni kokonaisuus. Takana siis vaikuttaa kunnioittava asenne osiini, mutta riitasoinnut hyväksytään osaksi sisäistä todellisuutta. Dialogini on monitasoista. Näissä karnevaaleissa osallistujat kertovat tarinoita, satuja, myyttejä, filosofiaa, tieteellisiä tosiasioita jne. Mikään kulttuurinen näkemys ei ylläpidä monologiansa. Tärkeää prosessissani on tämä leikkiminen näiden erilaisten vuorovaikutuksellisten väliaineiden kanssa, koska näin pääsen kiinni myös emootioihini, jotka sijaitsevat mielenterveyteni ja sisäisen etiikkaani ytimessä.

Faktat eivät välitä tunteitamme siihen tapaan kuin esimerkiksi myytit, sadut, hengelliset vertauskuvat tai kansantarinat. Tasa-arvoisessa sisäisessä vuorovaikutuksessa en anna materialistisen tieteellisen tiedon dominoida keskustelujani. Biolääketieteen näkökulma on vain yksi hyödyllinen näkökulma ja dialogiosapuoli muiden joukossa. Joissain tilanteissa, kuten hammaslääkärin työssäni, se on tärkeä, mutta esimerkiksi luovuudessani ja ongelmienratkaisutaidoissani se on vain yksi totuus muiden joukossa. Olen hyödyntänyt karnevaalini sisäisen eheytymiseni välineeksi. Pystyn viettämään karnevaaleja aina, kun istun tietokoneen ääreen. Juuri mielenosieni keskinäisten näkökulmien olemassa oleva ja tarkoituksella luotu erilaisuus, mahdollistaa uuden rikkaamman ymmärryksen syntymisen.

Koen rakentaneeni prosessissani Bahtinin dialogisen moniäänisen suhteen itseeni. Tässä suhteessa olen itse aktiivinen oman tarinani luoja. World Social Forum, mukana Suomen Sosiaalifoorumi ovat rakentaneet kollektiivisen moniäänisen tasavertaisen vuorovaikutusfooruminsa, jossa mikään yksittäinen ääni ei edusta todellisuuden ääntä, vaan todellisuus muotoutuu eri näkökulmia edustavien tasavertaisten yhteisöjen vuorovaikutuksessa. Tässä yhteisöllisessä karnevaalissa on yksi päämäärä: Yhteinen eheytyminen ja parempi tulevaisuus.

Omassa karnevalissani oli joskus näitä monologien pitäjiä. Heitä oli mm. Rouva Otsaryppy, kyyninen ja masentava osa minua, tai Herra Arrogantus, vihaa täynnä oleva osani minua. Nämä osani hyvin herkästi projisoivat omaa pahaa oloaan muihin ihmisiin. Näin tapahtuu myös kollektiivisessa todellisuudessa. Jotkut ihmisryhmät saattavat ottaa ylimielisen paremmuus asenteen kanssaihmisiään kohtaan. He siis projisoivat ikävät tunteensa marginaalisiin ihmisryhmiin. Oikeat karnevaalit ovat kuitenkin sellaiset, joissa leikitään ja juhlitaan tasavertaisesti erilaisuutta. Jokainen hahmo tai yhteisö voi hetken hehkua parrasvalossa ja näin hän voi olla tuottamassa uutta yhteisöllistä parempaa tulevaisuutta. Näissä karnevaaleissa pyritään tuottamaan vastakkaisista ja ristiriitaisista lausumista uusia yhteisöllisiä merkityksiä, joiden kanssa ihmiset ovat kollektiivisesti mahdollisimman hyvin tasapainossa. Nämä merkitykset eivät ole muuttumattomia totuuksia, vaan kyseessä on eheyttävä ja tervehdyttävä prosessi, jossa dialogin lopputulos aina jää avoimeksi. Periaatteessa voin jatkaa omaa dialogiani läpi koko elämän, ellei dementia iske. Kollektiivisesti voinemme Sosiaalisessa Foorumissa jatkaa tasavertaista dialogia yli sukupolvien. Se voi toimia ikään kuin sielujen merkitysvaelluksen kotina.

Mielentilojeni treenikirjassa kirkastan siis omaa itseyttäni peilaamalla kokemuksiani, käsityksiäni, tunteitani, asenteitani ja arvojani sosiohistorialliseen ympäristööni, ja nämä ovat jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa. Ehkä jonkinlaista bahitinilaista karnevalistista groteskia tunnelmaakin olen yrittänyt hävyttömillä asioiden sotkemisellani ajoittain tehdä. Toki materialisruumiillinen ulottuvuus ei ole prosessissani samalla lailla korostunut kuin Bahitinin groteskissa karnevaaleissa. Jokatapauksessa olen karnevalistisen prosessini kautta pyrkinyt rikkomaan minua ahdistaneet viralliset totuudet ja niiden jähmettämät hierarkkiset ahdistavat latteudet ja yksisilmäiset arvot. Olen sanoutunut dialogissani irti auktoriteettien kielestä ja juhlin naamioituneitten minuuksieni kanssa hulluuttani ja joskus narrimaista asioiden päälaelleen kääntämistä. Karnevaaleissani olen provosoinut itsestäni uutta elinvoimaa tuottavaa muutosvoimaa. Samalla olen saavuttanut sopusointuisemman suhteen informaatiotulvan keskellä elävään kaoottiseen todellisuuteen. Maailma on yhtäkkiä alkanut näyttämään loppumattoman salaperäiseltä, ihmeellisten tarinoitten ja myyttien lähteeltä.

Eläköön monikulttuurisuus ja arvojen erilaisuus! Alas hierakiat!

PS. Viimeinen kommentti oli feministihippini Simonen huomautus – nämä hurmostilassa tuotetut anarkistiset kommenttini ovat yleensä jonkun yksittäisen mielentilani tuotoksia.

http://www.sosiaalifoorumi.fi/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s