Kerro minulle, bazarov, osaatko soittaa kellojasi?

Olipa kerran nuori totuuden etsijä, joka lähti matkaan löytääkseen maailman viisaimman ihmisen. Matkattuaan yli vuorten, laaksojen ja valtamerien, läpi syvien metsien, aavikoiden ja soiden matkaajamme saapui lopulta korkealle vuorelle, levolliselle pyhälle paikalle. Siellä viisas ihminen kuulemma asui, mutta viisauden saavuttaminen vaikutti entistä etäisemmältä, koska paikalla ei ollut saatavilla minkäänlaista opettajan ohjausta. Ainoana toimintana oli päivittäinen hiljentyminen, joka kesti määrittelemättömän ajan: kolme minuuttia, kolme tuntia ja yhtenä ikimuistettavana kertana kolme päivää, ja hiljenteymisen alkaminen ja päättyminen ilmoitettiin kellon kilinällä. Eräänä päivänä opiskelijamme nousi ylös raivokkaan turhautuneena, tarttui kellonsoittajaan ja kilisytti kelloa voimakkaasti ja jäi seisomaan peloissaan ja vavisten moisesta uhkarohkeudesta. Viisas nousi kuitenkin ylös hitaasti, kumartui vaivalloisesti ja puhui ensimmäistä kertaa: “Kiitos, olet oppinut ensimmäisen läksyn: ottamaan vastuuta. Meidän on soitettava omia kellojamme emmekä saa koskaan antaa toisille valtaa soittaa niitä puolestamme. Nyt varsinainen opetuksemme voi alkaa.”

Henryk Skolimowski väittää, että tämän päivän kouluissa ja oppilaitoksissa koulutetaan bazaroveja. Sergei Bazarov on henkilöhahmo venäläisen kirjailijan, Tolstoin aikalaisen, Turegenjevin romaanista Isät ja lapset. Bazarov on suoraviivainen, intomielinen ja iloinen tieteeseen uskoja. Hänen maailmaansa hallitsee materialismi ja tässä maailmassa ylimpiä arvoja edustavat tieto ja tosiasiat. Hänen elämässään ei ole mitään käyttöä ”romanttiselle roskalle” kuten tanssille, musiikille ja runoudelle. Hän ei pidä Rafaelin teoksia penninkään arvoisina ja saman arvoisina hän piti taitelijoita itseään.

Olen Skolimowskin tavoin huolissani siitä, että onko todella niin, että bazarovismista on tullut yhteiskunnallinen yleismaailmankatsomus. Onko asia niin, että tällainen kylmä maailmankatsomus on tunkeutunut lonkeronsa jokaiseen yhteiskuntamme instituutioon ja erityisesti akateemiseen koulutuksemme. Suuret monikansalliset yritykset ja teknistaloudelliset organisaatiot hallitsevat niitä ja tieto on arvokasta vain sikäli mikäli se on taloudellisesti hyödynnettävissä. Nämä instituutiot ja organisaatiot muodostavat tämän perusrakenteen, jossa lepää jatkuvan taloudellisen kasvun vimma. Onko niin, että me suostumme siihen, että annamme bazarovien toimia ”edistyksen soihtuinamme”? Huolimatta siitä, että niiden nihlistinen, materialistinen skientismi on nykyajan orjuutta, eriarvoisuutta ja ekologista tuhoa ylläpitävä voima? Skolimowski toetaa, sekä liberalismi että sosialismi molemmat ovat perustuneet ihmistä orjuuttavalle materialismille. Taiteitakin nykyisessä materialistisessa maailmankatsomuksessa arvostetaan ensisijaisesti sikäli mikäli niillä on rahallista ja statussymboliarvoa. Nekin ovat kadottaneet itseisarvonsa.

Nauramme menneelle kylmän sodan propagandalle, mutta olemme itse samanaikaisesti kyvyttömiä näkemään, miten meidät on kouluissamme aivopesty bazaroveiksi. Yltiöpäinen järjen ihannoiminen on saanut vuosituhansien taitteessa järjettömät mittasuhteet. Skolimowskin mukaan on aika vitsikästä, että tämän päivän vallankumouksellisia ja edistyksellisiä on ne ”pehmeästi” ajattelevat, mystiikkaan ja taiteisiin taipuvaiset ihmiset. Bazarovismi on onnistunut estämään arvotietoisuuteemme. Luultavammin osa syy tähän on, että suuri osa kansalaisia on vieraantunut itseisarvojen kytkemisestä autoritaarisiin uskonnollisiin yhteisöihin. Kirkon hierarkkinen taivaita edustava auktoriteetti on nyt vaihdettu maallisille papeille, jotka saarnaavat materialismin ilosanomaa. Empiirisanalyyttisessä tieteessä edelleen pitää valtaa loogiset positivistit, jotka ovat tunteettomia arvojen ongelmalle.

Mielenkiintoista, että Newton aikoinaan pyrki osoittamaan Jumalan täydellisyyden viittaamalla nimenomaisesti Jumalan luoman maailmankaikkeuden harmonisuuteen. Hän väitti, että Jumalan täydellisyys näkyy juuri maanpäällisten kappaleiden ja taivaankappaleiden käyttäytymisessä, mutta myöhemmin 1700-1800 luvuilla irrotimme arvot tiedosta. Tiedosta tuli meistä erillään oleva informaatiosäiliö. Kun leikkasimme tiedon irti itsestämme, leikkasimme samalla myös itsemme irti tiedosta ja reaalimaailmasta, sillä ihmisen tiedon tila on yksi inhimillisen olemisen ominaispiirre. Meistä irti leikattu tieto ei ole enää ihmiselämään ja arvoihin integroitunutta, vaan olemme tällä operaatiolla olemme tehneet samalla itsestämme muukalaisia itsellemme. Kun meiltä on riistetty tieto osana olemistamme, tulee meistä sekavia ja epäyhtenäisiä. Väitän, että pirstoudumme palasiksi, huonosti keskenään kommunikoiviksi mielentiloiksi. Ei tarvitse omata suurta älykkyysosamäärää siihen, jotta tajuaa, että näin juuri kulttuurissamme on tapahtunut. Kuten Skolimowski huomauttaa, meillä ei ole enää sitä tärkeää kompassia, itseyden keskusta, joka tekisi maailmasta meille maailmastamme ystävän ja ymmärrettävän. Tieto ei enää valistakaan meitä, vaan informaation kasaamisesta on tullut osa vieraantumistamme. Asiantuntijat tulevat ja ohjaavat kuinka laihdutamme, kuinka löydämme itsellemme sopivan kumppanin, kuinka hoidamme koiramme kukkaterapialla kuntoon, kuinka laitamme pankkitilimme järjestykseen jne. Olemme lahjoittaneet tietoisuutemme itsestään vieraantuneiden asiantuntijoiden temmellyskentäksi.

Olemme eläneet arvojen auringonpimennyksen aikaa. Yhä useampi kuitenkin on päässyt pimeydestä valoon, ja ihmiset näyttäisivät alkavan pikkuhiljaa ymmärtämään millaiseen maailmankuvaan meidät on tahtomattamme aivopesty. Keskinäisen kilpailun rinnalle on alkanut syntymään yhä enemmän yhteistoiminnallisia, ei-kilpailevia itseohjautuvia ja -organisoituvia yhteisöjä. Moni meistä on jo oivaltanut, ettei tieto ole erillinen osa meitä vaan se on ihmisen perusolemukseen kuuluva asia. Tieto on osa olemistamme. Perusolemukseemme kuuluvat myös arvot, emmekä voi leikata arvoja ja tietoa toisistaan irrallisiksi tuhoamatta samalla ihmisyyttämme. Tänä päivänä ihmisiä kiinnostavat entistä enemmän kohtuullinen elämä, luonto ja erilaiset luovuusaktiviteetit. Ihmiset ovat tajunneet olevansa itserakentamansa järjestelmän orjia. Näyttäisi siltä, että yhä useampi tyytyy vähempään aineelliseen hyvinvointiin ja harrastaa musiikkia, laulua, tarinointia, tanssia ja luonnossa samoilua. Ehkä juuri integroituneen tiedon, tarinoitten ja musiikin kautta voimme tuntea yhteytemme muihin ihmisiin? Kenties olemme vihdoin ruohonjuuritasolla ymmärtämässä, että emme voi alistaa maailmaa suureksi materialistisen tahtoomme tehtaaksi välineellistäen kaiken, samalla tuhoamatta maapalloa ja itseämme. Ehkä siksi luovuus ja leikillisyys ja yhteisöjen voittoa tavoittelematon yhteistyö on lisääntymässä? Yhteistyöstä, luonnosta ja luovuusaktiviteeteista voi saada aineettomia hyvän olon palkintoja itselleen.

Kohtuullisemman elämän kautta voimme ihmisinä tulla viisaammiksi. Alamme näkemään köyhän lapsen kasvoissa omien lastemme kasvot. Tajuamme, että tämän lapsen kohtalo on punottu osaksi samaa kangasta kuin omien lapsiemme. Väitän, että vasta tällöin tieto on integroitunut elämänlaatua nostavaksi kokonaisvaltaiseksi viisaudeksi. Välillä tämän päivän tieteellinen tieto on viisautta ja joskus suurta typeryyttä. Jos se olisi pelkkää viisauden tuotosta, ympäristömme ei näyttäisi tämän näköiseltä. Tarvitsemme aineellisesti kohtuullisempaa elämää ja tieteellisen tiedon viisasta integrointia kestäviksi käytännöiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että uskallamme kyseenalaistaa asiantuntijoiden tietoa ja keräämme rohkeutta soittaa omia kellojamme. Kieltäydymme olemasta osa tuhoisaa kilpailujärjestelmää. Lääketieteilijänä se merkitsee minulle sitä, että pystyn näkemään oman empiirisanalyyttisen tieteen sijainnin tiedon maantieteessä ja samalla kieltäydyn olemasta vallitsevan tuhoisan elämäntavan koira.

Tiedemiehillä ja meillä akateemisilla, niin kuin kaikilla muilla ihmisillä, voi joskus olla maailman tulevaisuuden ja laadukkaan elämän näkökulmasta todella typeriä ajatuksia. Minusta on täysin käsittämätöntä, että tämän päivän poliitikot kaikki laulavat kuorossa vain yhtä materialistista laulua ”asiantuntijoiden” johdolla. Kenties joku on yhtäkkiä asettanut silmilleni kummalliset silmälasit, joiden kautta todellisuus näyttää aivan erilaiselta kuin poliitikoilla. Vai missä on vika? Kertokaa minulle!

Tällä kertaa käytin sananmiekkaani yhdessä Henryk Skolimowskin kanssa. (Ekofilosofia, Kirjayhtymä 1984). Tarinan puolestani lainasin Juhani Ihanuksen toimittamasta kirjasta, Sanat että hoitaisimme (Duodecim 2009).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s