Ääniä kellarista – Eiköhän potkaista logaritmit helvettiin?

Jungilainen analyytikko Christopher Hauke jakaa erikseen älyllisen abstraktin ajattelun ja rationaalisen ajattelun. Rationaalista ajattelua voidaan ainakin psykoterapiassa pitää oikeastaan defenssinä, eli puolustusreaktiona, jossa ihminen ei esimerkiksi uskalla käsitellä torjumiaan tunteitaan. Sen sijaan hän saattaa rationalisoida kaiken. Tällä tarkoitetaan sitä, että tiedostamattomasta mielestä nousevat kokemukset käsitteellistetään nopeasti suhteessa yhteen objektiivisena, ehkä tieteellisenäkin, pidettyyn loogiseen viitekehykseen, ja tämän jälkeen yhdistetään materia osaksi omaa tietoisuuden merkitysverkostoa. Tällöin ihminen valitsee ainoastaan ne viitekehykset, jotka sopivat hänen turvalliseen ”hallittuun” maailmankuvaansa ja hän uskoo näin elävänsä mahdollisiman turvallista ja varmaa elämää.

Seuravaassa Fjodor Dostojevskin mestarillista filosofista analyysiä, joka sopii aiheeseeni kuin lakankukat kainuulaiseen korpisuomaisemaan. Rationalisoinissa lienee kysymys juuri tästä ilmiöstä, jota kellarissa elävä ihminen kuvaa: ”Järki ja tiede kasvattavat ihmisen luonteen kokonaan uudelleen ja ohjaavat sen normaaleille urille… Luonnon lait on vain havaittava, niin ihminen ei enää vastaa teoistaan ja hänen elämänsä muuttuu erittäin helpoksi”. Samalla aukeamalla kellari-ihminen ikään kuin sivuhuomautuksena huomauttaa: ”Oletteko muuten huomanneet, että kaikkein hienostuneimmat verenvuodattajat ovat miltei järjestään olleet äärimmäisen sivilisoituneita herroja?” Loppupäätelmänä kellari-ihiminen kertoo, että kun taloudelliset suhteet ovat aivan valmiit, matemaattisen täsmällisesti määritellyt, luulee ihminen kaikkien mahdollisten kysymysten katoavan, koska niihin on saatu jo kaikki mahdolliset vastaukset. On onnistuttu rakentamaan kristallipalatsi, jossa on hirvittävän ikävää asua, mutta kaikki on käsittämättömän järkevää. Tässä kristallipalatsissa kellari-ihmisen mukaan pistetään kultaneuloja toisiin ihmisiin, ei järkisyistä, mutta ihan vain ikävystymisen vuoksi! Elämä on tällöin nimittäin jo niin tylsää, että kultaneuloilla pistäminenkin ilahduttaa. Luvun loppupuolella Fjodor Dostojevskin kellari-ihminen jatkaa: ”Eiköhän potkaista koko tämä järkevyys kerralla kasaan, niin että kaikki nämä logaritmit lentävät helvettiin ja me saamme taas elää tyhmän tahtomme mukaan!”

Eiköhän meidän olisi jo siirryttävä aikaan, jossa potkaisemme nyt tieteelliset tulkinnat elämästä hieman syrjempään niiden oikeammalle paikalle. Muilla ”vähemmän tieteellisillä” kulttuureilla voi olla meille tarjottavana paljon hyödyllistä käytännön tietoa, joiden avulla voimme elää ekologisemmin, kohtuullisemmin ja viisaammin luonnon kanssa tasapainoisempaa elämää. Biolääketieteellinen, kaiken medikalisoiva, hallintaan pyrkivä yleistävä järjestelmä on eräs tällainen ikävä ja järkevä järjestelmä, jonka totuus ei vaan kertakaikkisesti sovellu kaikkiin elämän ilmiöihin. Jos yritämme järkevästi hallita elämää, tulee siitä parhaimmillaankin niin tylsää, että ihmiset alkavat pistelemään toisiaan kultaneuloilla. Kyseessä on siis tällainen fundamentalistinen, William Jamesin suljetuksi järjestelmäksi itsensä rakentanut järjestelmä, jossa kaikille elämän ilmiöille voidaan löytää turvallinen rationaalinen selitys omassa sisäisessä tieteellisessä viitekehyksessä. Tämän kaltainen tietoinen asioiden järkevä käsittely ja yhdistely on aina puutteellista ja rajoittaa meissä kaikissa olevaa tiedostamattomien voimavarojen käyttöä. Itseasiassa väitän, että kaiken medikalisoiva lääketiede on ihmisen itseohjautuvuuden este. Tämän moni lääkäri käytännön työssään on jo älynnytkin! Itseasiassa rationaalinen järkeily on tyypillistä kylmälle tunteettomalle kristallipalatsiajallemme, jossa kaikki järkevästi ja viisaasti välineellistetään. Muistakaamme aina, että ihminen ei ole rationaalinen, vaan hän (jopa asiantuntijakin!)voi haluta tietoisesti asioita, jotka ovat hänelle ja/tai hänen ympäristölleen epäedullisia, jopa typeriä.

Carl Jung kirjoittaa: ”Modernin ihmisen tietoisuus on karannut liian kauaksi tiedostamattoman olemuksesta… Älyä ei voi analysoida objektivisoiden tiedostamatonta kuin passiivista esinettä, päin vastoin tällainen rationaalinen toiminta olisi yhtä sen omien odotusten kanssa. Mutta se että ihminen antaa tiedostamattoman kulkea omaa tietänsä ja sen todellisuus on jotakin, jota sen kokemuksen avulla ylitetään, on jotakin, mikä on enemmän kuin keskivertoisella eurooppalaisella on rohkeutta ja kapasiteetia.” Olen sitä mieltä, että elämme aikaa, jossa voisimme nyt lähteä osoittamaan Jungin ajatelleen väärin. Meillä useammalla on sen verran paljon viisautta, rohkeutta ja kapasiteettia, ettei meidän tarvitse alentaa itseämme pelkäksi universaaliksi tieteeseen. Puhdas arkiviisaus kertoo meille esimerkiksi, että jatkuvan aineellisen kasvun tavoittelu ei ole älykästä! Kun kehitymme kannustavassa ympäristössä, pystymme itse kertomaan tai kirjoittamaan itsestämme tuhat kertaa oikeamman ja rikkaamman tarinan kuin kukaan asiantuntija.

Totta tosiaan, tunnen ajoittain itseni normeja rikkovaksi ”huu-haa” höyrypääksi, kun lähden luovasti tutkimaan omaa tiedostamatonta mieltäni rakentaen sille oudon sisäisen multipersoonaisen teatterin ja sisäisen mielenmaiseman. Tällainen ei nimittäin ole meidän hallinnankulttuurissamme mitenkään sopivaa, varsinkaan lääketietelijälle, koska tulkinnat ja käsitteet tulisi vain hakea autoritaaristen asiantuntijoiden rakentamista suljetun empiirisanalyyttisen luonnontieteellisten auktoriteettien rakentamien järjestelmien ”varmoista” ja ”oikeista” käsitteistä. Ongelmani vain on, että jos näin tein, tuli elämästäni ehkä varmempaa ja turvallisempaa, mutta samalla masentavaa ja tarkoituksetonta. Olen toki omaksunut monia asioita tieteellisesti merkittäviltä henkilöitä, mutta koen tehneeni sen dialogisesti reflektoiden heidän ajatteluaan, eli olen käyttänyt heitä peileinäni, integroidakseni nämä ajatukset osaksi omaa maailmankuvaani. En suostu nielemään palaa ensin purekselematta sitä huolellisesti loppuun. Esimerkiksi Georg von Wrightiä lukiessani helpottuneena tajusin, että aina kaikki syvällisempi oma ajattelu on, ja saa olla, aina on puutteellista ja keskeneräistä. Tärkeämpää kuin että ajattelen ”oikein” on se että ajattelen ”itse”. Elämän ydin on sen salaperäisyys ja saavuttamattomuus.

Ymmärrän toki, että lääketieteen tohtori sisareni pitäytyy luonnontieteellisessä empiirisanalyyttisessa viitekehyksessä silloin kun hän tutkii jonkun anestesialääkkeen vaikutusmekanismia. En suosittele, että hän kyselee papilta neuvoja.  Rintasyövän yhteydessä olin kiitollinen siitä lääketieteellistä avusta jonka sain. Sen sijaan silloin kun ihminen kärsii esimerkiksi syövän jälkeisestä ahdistuksesta, on ihmisluonnon mitätöintiä yrittää kääntää se ainoastaan tähän empiirisanalyyttiseen viitekehykseen. Logiikan laki ei ole elämän laki. Ahdistuksen hoitoon voidaan kokeilla asiakkaan lähtökohtiin ja tarpeisiin sopivia erilaisia tukimuotoja. Oikea tuen antaja saattaa olla joskus pappi, kirjallisuusterapeutti tai muu taideterapeutti, lääkäri, ystävä, psykiatri, diakoni, isoäiti, hypnoterapeutti, aviopuoliso, vertaistukiryhmä tai vaikkapa hahmoterapeutti.

Elämme myönteisen muutoksen aikoja. Meidän perfektionistinen asiantuntijakontrollin kulttuurimme on varastanut monelta ihmiseltä heidän itseytensä. Minulla on intuitio siitä, että yhä useampi on vaatimassa takaisin itselleen sen, mikä häneltä on varastettu. Samalla ihmisestä tulee aktiivinen oman elämänsä tarinan kirjoittaja.  Ehkä kiitos muutoksesta kuuluu kuitenkin koulujärjestelmällemme. Kaikista puutteistaan huolimatta, se on onnistunut sivistämään kansaa siten, että he ovat oppineet myös kriittistä ajattelua. Eikö normatiivinen massa-ajattelu on tavallisin syy siihen, että ihmiset voidaan johdatella totalitaariseen väkivaltaiseen toimintaan? Ihmiset eivät kykene itsenäisiin moraalisiin valintoihin, koska he eivät uskalla ajatella itse, koska he pelkäävät ajattelevansa ”väärin”. Joskus minusta tuntuu, että tässä asiantuntijoiden hallitsemassa kulttuurissa monet ihmiset, jopa useat asiantuntijat, eivät uskalla ajatella muita kun muiden ajatuksia, koska he pelkäävät omaa luovuuttansa ja eivätkä uskalla kuunnella intuitionsa ja sisäistä ääntään.

Meidän kulttuurimme ei siis kannusta ajattelemaan itsenäisesti, koska ajattelun pitäisi olla jo valmiiksi käsitteellisesti jonkun ulkoisen auktoriteetin jäsentämää. Huh! Sanon minä… Se mitä sekä kouluissa että yliopistoissa todella tarvittaisiin, on että tieto integroitaisiin osaksi omaa henkilökohtaista merkitysverkostoa. Autettaisiin ihmisiä saavuttamaan itseohjautuvuus.  Tällöin tieto voi muuntua hyvällä tuurilla käytännön elämän viisaudeksi. Tieto on tänä päivänä enimmäkseen ihmisestä irrallista, välineellistettyä informaatiokuonaa. Parhaillaan tuotetaan valtavat määrät juuri tätä ihmisestä irrallista tieteellistä faktainformaatiota. Ei ihme, että monien henkilökohtainen maailma on kaaoksessa, ja ihmiset tuntevat olonsa tukalaksi ja vieraantuneeksi! Onneksi, kun oivaltaa kyseisen suljetun ajattelun lainalaisuudet, on mahdollista hypätä tämän hallinnankulttuurin ulkopuolelle ja lähteä käyttämään luovasti omia aivojansa. Potkaista välillä kaikki logaritmit helvettiin! Tai ei ehkä helvettiin, mutta oikeammelle paikalleen kumminkin. Kuten aikaisemmin olen tuonut esille, tunne on äärimmäisen vapauttava. Mielestäni meidän tämä hallinnan kulttuuri edustaa kollektiivista kontrollifriikkiä sairasta egoa.

Me emme voi hallita luontoa, koska olemme osa luontoa. Jos hallitsisimme luontoa, ei se näyttäisi siltä, miltä se tänä päivänä näyttää. Voimme sen sijaan muuttaa ja ohjata kasvavan monikulttuurisen viisautemme avulla omaa luontoamme, siis tietoisuuttamme ja tämän tietoisuutemme kautta voimme muuttaa ja samalla muokata ympäristöämme, olosuhteitten asettamissa rajoissamme, joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Tässä viisauden lajissa olemme kaikki ihmiset ihmisinä samalla viivalla. Luonnontieteellinen tieto voi tarjota meille joitakin työvälineitä parempaan maailmaan, mutta viisautta se ei meille takaa.

Jokainen voi oppia oman luovuutensa avulla ylittämään ”abbaisement de niveu mentalen”, jolla tarkoitetaan sitä että tietoisuuden ja tiedostamattoman kynnystä alennetaan siten, että tiedostamattoman mielen sisällön annetaan vaikuttaa tietoiseen minään. Jotta tähän pystymme, meidän täytyy olla Homo Ludenseja, leikkiviä ihmisiä. Luovuuden lähtökohta on leikki eikä rationaalinen ajattelu. Tietoisuutemme laajeneminen ja uudet oivallukset tulevat nimenomaan siitä, että uskallamme luovasti rikkoa perinteisen rationaalisuuden rajoja.

Me olemme eläneet  jotenkin kummallisessa kylmässä kulttuurissa, jossa vähätellään tunteita ja yliarvostetaan yhden sortin rationaalisuutta. Tunteellisuus ja epärationaalisuus on yhdistetty luontoon ja kehittyneeseen ihmisluontoon puolestaan tämä edellä mainittu kapea-alainen rationaalisuus. Ihan kun ei olisi olemassa muuta rationaalisuutta kuin tätä yhtä rationaalisuutta. Tosiasia on, että tunteita ja järkeä ei voi erottaa toisistaan. Näin toki tehdään luonnontieteessä, mutta kyseessä on mielivaltainen abstraktio, jonka keinotekoisuus mielusti unohdetaan. Carl Jung korostaa, että psykoterapiassa ylitetään kuilu, mutta tämä kuilu ei ole tunteen ja älyn välinen vaan tietyn tyyppisen rationaalisuuden ja älyllisen mielikuvituksen välinen.

Vapauduin itselleni rakentamastani vankilastani, kun tajusin, että saan mielikuvitukseni avulla vapaasti tuottaa dialogisesti uusia ideoita ja ajatuksia, ilman, että minulla täytyy olla jokaisen ajatukseni tueksi tieteellisen auktoriteetin siunaus. Nykyään uskon, että liian usein asiatuntija on oman viitekehyksensä sokaisema. Ihmisiä kannattaisi yhä enemmän kannustaa integroimaan näkökulmasidonnaista tietoa viisaudeksi. Fundamentalistisit rakennelmat, myös tieteellistekninen fundamentalisti, johtavat helposti marginaalisiin väkivaltailmiöihin.

Epätäsmällisyyksistä puheen ollen, tarinaa kirjoittaessa käsitteellinen täsmällisyys kehittyy kokoajan. Uskon, että jotta minun päässäni syntyy järkeviä uusia luovia ajatuksia, täytyy minun uskaltaa kulkea välillä myös itsenäisesti pitkin rationaalisesti ajatellen epärationaalisia polkuja. Siis jotta saavutan jonkun uuden rationaalisen ajatuksen, ei se yleensä ole tapahtunut rationaalisesti vaan irrationaalisesti. Tämän kun oivaltaa, niin maailmasta tulee paljon lumoavampi ja salaperäisempi paikka antaa oman tietoisuuden kehittyä. Ehkä tämän ihmisen luovuuden kunnioituksen vuoksi jungilaisuus on vuosikymmenet kiehtonut juuri taitelijoita; oikeastaan pidän nykyään itseänikin taitelijana. Olen ajatustaitelija, sisäisen teatterini aktiivinen ohjaaja.  Arvostan oman pääkoppani toiminnassa kaikkia niitä osia, joilla on jotakin näistä; mielikuvitusta, älyä, rationaalisuutta, intuitiota ja tunteita. Ihminen ei ole pelkkä luonnontietteitten pimputtaman pienon  kosketin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s