Henryk Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr. 3

Evoluutiosta

Henryk Skolimowski (The Theatre of the Mind) korostaa, että evoluutio ei ole jotain, minkä tiede on keksinyt. Evoluutio on olemassa ilman tiedettäkin, mutta tiede ei ole olemassa ilman evoluutiota. Tiede on vain yksi pieni osa evoluution ihmettä. On naurettavaa ajatella, että luonnontiede voisi määritellä kokonaisuudessaan evoluution, kun se itse on vain eräs pieni sen osa ja ilmenemismuoto. Päinvastoin evoluutio tuottaa tieteen. Kehittämällä omaa evolutiivista herkkyyttämme (sensitivity), voimme antaa itsemme evoluution välikappaleeksi. Me voimme käyttää herkkyyttämme itsemme tuntemiseen, itsemme ylittämiseen ja itsemme aktualisoimiseen, eli meistä voi tulla mielekäs osa evoluutiossa tapahtuvaa tietoisuuden laajenemista. Jokainen voi olla osa sen sanoinkuvaamattoman hienoa ja  jumalaista  muodonmuutosta.

Olen luonut oman mielenteatterini juuri tätä tarkoitusta varten. Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin omassa ristiriitaisten osieni ja mahdollisten minuuksieni välisessä vuorovaikutuksessa. Olen myös kyennyt ylittämään vanhoja tiedostamiseni rajoja. Olen päässyt yhteistyöhön oman tiedostamattoman mielenosani kanssa. Prosessini kautta olen oppinut toteuttamaan paremmin omaa evolutiivista potentiaaliani, jolloin siis samalla olen aktualisoinut omia henkilökohtaisia mahdollisuuksiani. Minun tapani ilmaista itseäni evoluutiossa on tällä hetkellä kirjoittaminen. Uskon Henryk Skolimowskin tavoin, että minä en pelkästään lue ja kirjoita kirjoja, vaan evoluutio ilmaisee itseäni kauttani. Hengellisyyteni on siis sitä, että olen antanut itseni evoluution välikappaleeksi. Kun näin olen sallinut tapahtua,entistä vähemmän tahdon itse asioita. Sen sijaan miellyttäviä tapahtumia on alkanut tapahtumaan ympärilläni.

Korostan jälleen kerran, että tämä evoluution toteuttaminen ei ole rationaalinen toiminto, vaan se on osa ihmisen luovuutta. Uskon, että jokainen meistä voi täydellistää itsessä olevaa potentiaalia osaksi evoluutiota, mutta se vaatii ihmiseltä pysähtymistä, itsekuria ja uskallusta kohdata oma sisin. Se edellyttää kykyä vaihtaa näkökulmia, ja se edellyttää myös rohkeutta kyseenalaistaa vallitsevia ajattelumalleja. Evoluution osana oleminen on siis jotakin sellaista, joka ei ole viime vuosikymmeniä kiinnostanut massoja, koska ihmisten huomio on kiinnitetty suorittamiseen ja asioiden ulkoisiin muotoihin ja menestyksen symboleihin. Meitä on indoktrinoitu yhteen vallitsevaan materialistiseen näkökulmaan, joka sinänsä ei ole huono näkökulma, mutta ainoana näkökulmana se on ekologisesti ja ”egologisesti” kestämätön.

Ihminen voi tuottaa evoluutiolle uutta muotoa monin eri tavoin. Hän voi siis toteuttaa itseään esimerkiksi altruistisissa teoissa, käsitöissä, rakentamisessa, tieteellisissä saavutuksissa, puutöissä, taiteissa, filosofiassa, musiikissa ja kaunokirjallisuudessa. Kun ihminen on saavuttanut evolutiivisen luovuuden tilansa, ei hän enää itse ohjaa prosessia, vaan hän on muuttunut evoluution välikappaleeksi. Tai jos hän itse sitä ohjaa, tämä itseys on osa jotain suurempaa itseyttä. Kauniita asioita alkaa syntymään ikään kuin itsestään, tahtomatta ja tilaamatta prosessissa, jonka syntymistä ihminen voi itse aktiivisesti edistää. Kuka tietää, ehkäpä se pahuus, mikä maapallolla ilmenee, kenties se johtuu vain ja ainoastaan ihmisten herkkyyden katoamisesta. Kun se häviää, saattaa kuka tahansa meistä aktivoida omassa itsessä olevan pahuuden. Tämän jälkeen tyypillisesti ihminen projisoi oman pahuutensa muihin ihmisiin. Esimerkiksi voisin ottaa vaikkapa traumaattiset lapsuuden kokemukset. Lapsen ja nuoren emotionaalinen laiminlyönti saattaa saada aikaan evolutiivisen herkkyytemme katoamisen.

Kun ihminen on evolutiivisesti herkkä, on hänellä pyrkimys juuri näihin asioihin, joita jo Platon aikoinaan painottanut. Hän löytää elämän päämääräkseen saavuttaa elämässään asioita, jotka tuottavat ympärille hyvää, kaunista, totuudellista ja ennen kaikkea rakkaudellista. Skolimowski että minä molemmat uskomme, että ihminen on perusluonteeltaan herkkä. Näin on siis asianlaita silloin, kun ihmisen herkkyyttä aistia todellisuutta ei tuhota.

Ihminen muuttuu evoluution välineeksi, kun hän siis löytää takaisin itselleen sen herkkyyden, joka hänessä on aina ollut. Mietin, tuhoaako kaiken numeroiksi ja materialistisiksi symboleiksi tuottava järjestelmä monen ihmisen sisällä olevan lapsen ja hänen herkkyytensä? Tieto on irroitettu ihmisestä vieraiksi informaatiokasoiksi, jolloin ihminen vieraantuu evoluutiosta. Ehkä juuri siksi moni voi tänä päivänä pahoin? Sen sijaan kun sisäinen lapsemme voi hyvin, mahdollistuu hänessä sellainen herkkyys, että hän alkaa synnyttämään uusia evoluution ilmenemismuotoja ympärilleen. Henkilökohtaisesti koen, että oma herkkyyteni oli katoamassa aineellisiin pyyteisiin ja jatkuvan suorittamiseen. Jos tekisin edelleen pääkaupunkiseudulla kahdeksantuntisia työpäiviä, tuskin koskaan olisin pystynyt löytämään itsestäni näitä sisäisiä luovia voimavarojani. En istuisi tässä ajattelemassa, peilaamassa ja kirjoittamassa.

Kuten olen aikaisemmin tuonut jo esille, kuoleman ja oman kuolevaisuuteni kohtaaminen ravisti minut hereille. Vaihdon materialistisen ylimääräni henkiseen vapauteeni. Hiljaisuudessa oma luovuuteni lähti käyntiin. Oma herkkyysalueeni on dialektinen prosessini. Se on sisäisten osieni keskuteluun rakentuvaa kirjallista  ilmaisua, jota  kautta kykenen entistä täsmällisemmin artikuloimani ajatteluni, joka sitten voi liittyä osaksi suurempaa kokemuksellista kollektiivista mielten ja merkitysten valtavaa avaruutta. Evoluutio siis luo kauttani jotakin, silloin kun minä aktiivisesti ja omaperäisesti artikuloin ja jalostan vanhoja merkityksiä uusiksi merkitysyhteyksiksi.

Toiset ihmiset toteuttavat evoluutiota toisin tavoin. Jotkut vaikkapa kädellään jatkavat menneisyyden käsityöperinteitä. Toiset muokkaavat sen minkä silmä näkee uusiksi visuaalisiksi hämmästyttävän kiehtoviksi muodoiksi maalauksissa tai luovat korville ihmeellisen kauniita säveliä. Jotkut tekevät kauniita halkopinoja silmien iloksi. En pidä mitään itsensä ilmaisutapaa toista parempana. Itse asiassa joksus kadehdin niitä ihmisiä, jotka kykenevät tekemään asiat yksinkertaisesti, kauniisti ja pienimuotoisesti. Ja silti heillä on samanaikaisesti ilo elämän tarkoituksesta.  Minun sisälläni kun tuntuu palavan jokin sammumaton roihu, joka kerjää ja vaatii jatkuvasti muodoiksi tulemista. Tässä energian muodon muutoksessa tiedostamattomasta mielenosastani nousevat ajatusaihiot kypsyvät ja liittyvät osaksi isompaa, laajaa merkitysavaruutta.

Tämä merkitysavaruus alkaa jo ihmiskunnallamme valtava, ja voimme siinä halutessamme linkittää itsemme yhä monipuolisemmin menneisiin ja nykyisiin sukupolviin. Ihmiskunnan tietoisuus laajenee koko ajan. Minulle on tuonut suurta elämäniloa se, kun tajusin, ettei Dostojevsky ole kuollut, ei myöskään Carl Jung, ei Sören Kierkegaard, ei Simone Weil. Heidän sielunsa elävät, koska heidän ajatuksensa ovat jääneet meille elämään. Ehkä minulla on hillitön ehkä epärealistinenkin halu muuttua evoluutiota –  osaksi sielujen vaellusta. Kuoleman koskettaessa tajusin, kuinka tarkoituksetonta elämäni oli siihen saakka ollut. Minulle on tullut  tahto saada ennen kuolemaani painaa edes pienen pieni ikuinen kädenjälki elämänsementtiin.

Tärkein asia, jonka haluan jättää lapsilleni ja tuleville sukupolville, on siis se eettisesteettinen muoto, jota olen osana evoluutiota maailmaan tuottanut. Teen parhaani, että tämä muoto on sellaista, että sillä kannustan ihmisiä ylläpitämään toivoa. Myönteinen, elämää säilyttävä ekologinen muutos elämänfilosofiassamme ja tätä kautta ympäristössämme on mahdollinen! En voi koskaan varmasti tietää, että käynkö näin, mutta tämä suureellinen ajatus sinänsä on ollut osa elämäniloni palaamista. Olen nyt ainakin yrittänyt antaa oman panokseni tälle myönteiselle muutokselle. Me kaikki haluamme lapsillemme paremman tulevaisuuden.  Uskon, että evolutiivinen sisäinen teatterini on  eräs selitys, miksi elämäni ei tarkoituksettomalta. Tajuan, että omilla henkilökohtaisilla valinnoillani ja ajatuksillani voin olla myötävaikuttamassa paremman tulevaisuuden syntyyn.  Ja se riittää minulle.

Kuten aikaisimmissa tarinoissani olen tuonut esille, monet menneet suurmiehet ja tärkeät elämässäni jo kuolleet ihmiset ovat edelleen ystäviäni, ja heidän kanssaan voin leikkiä erilaisilla ajatuksilla ja merkityksillä. Evoluutio voi toteuttaa itseään minussa luomalla itselleen uusia kirjallisia muotoja ajatuksieni leikissä. Ehkä olen muuttunut yhdeksi sellaiseksi yksiköksi, mitä Skolimowski kutsuu ”maailman laboratorioksi”? Hän väittää, että jokainen meistä voi olla sellainen. Se on kummallinen laboratorio, koska siellä energia muuttuu elämäksi. Tässä evolutiivisessa kummallisessa laboratorioprosessissa paljastuu muodoiksi aikaisempia evoluution kerroksia, ja ne kerrostavat uusia saaden yhä hienostuneempia muotoja itselleen.


Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s