Skolimowski ja minä – mietteitä kahdelta mielenteatterin ohjaajalta nr. 4

Skolimowski tunnustaa lainanneensa ajatuksia jesuiittapappi, paleontologi Teilard de Chardinilta (1881-1955). Hän rakensi mm. filosofisen lain, jonka nimi oli kompleksisuus/tietoisuus-laki.  De Chardinin mukaan evoluutio on itsestään tietoiseksi tulemista.  De Chardinlta Skolimowski lainasi ajatuksia ja kehitti omaa tietoisuuden spektri-  ja Omega-piste ajatteluansa. Skolimowski väittää, että todellisuus ilmenee tieteellisinä, filosofisina, eskatologisena, epistemologisena ja kosmisena spektrinä, jotka leikkaavat Omega-pisteessä. Mitä tämä sanahelinä oikein tarkoittaa? Yksikertaistaen nämä eri tieteen osa-alueet asettavat todellisuudelle erilaisia kysymyksiä, ja ne katsovat todellisuutta erilaisesta yhteenmittaamattomista näkökulmista. Nämä erilaiset näkökulmat asettavat todellisuudelle erilaisia kysymyksiä, joihin ne sitten hakevat vastauksia. Esimerkiksi luonnontieteelliset kysymyksenasettelut ovat erilaisia kuin epistemologiset tai eskatologiset. Niitä ei voi siis redusoida toisiinsa, mutta ne leikkaavat toisensa Omega-pisteessä.

Yritetäänpäs selventää asiaa toisella tavalla. Mielenteatterini näkökulmasta tietoisuuden spektri ja Omega- piste tarkoittavat seuraava. Loin itseohjautuvassa terpeuttisessa prosessissani itselleni kasvavan määrän eri mielentiloja, jotka edustavat eri tietoisuuden spekterin osia. (Prosessissani muuten tuon esille tämän tietoisuudenspektiriajattelun, mutta lainaan Ken Wilberin hieman eri tavalla jäsentämää tietoisuuden psykologistga spektiriä). Vuoden jälkeen mielentilojani oli syntynyt kuusitoista. Prosessini aikana mielentilojeni, osapersoonieni, muodostama systeemi koko ajan monimutkaistui. Muodostin näin aktiivisen mielikuvitukseni avulla  keskusteluja käyvän sisäisen systeemin, jossa kävin läpi oman muodonmuutokseni. Rakensin tietämättäni oikeastaan de Chardinin ja Skolimowskin ajattelulle analogisen järjestelmän, erään  sen psykologisen sovellutuksen,  jossa laajensin omaa tietoisuuttani. Synnytin itselleni kuusitoista erillistä mielentilaa, joilla jokaisella oli toisistaan hieman poikkeavat maailmankatsomukset, joidenkin heistä ollessa puhtaasti fiktiivisiä satuhahmoja toisten edustaessa enemmän tai vähemmän reaalisia mielenosiani. Myös tieto-opilliseset ja hengelliset perusolettamukset todellisuudesta mielenosillani on pääsääntöisesti erilaiset. Mielentilani edustavat siis erilaisia hengellisiä, maallisia, tieteellisiä, filosofisia ja myyttisiä maailmankatsomuksia. Tässä sisäisessä teatterissani saavutin mielentilojen, sisäisten näyttelijöiden suoritusten vuorovaikutuksessa tietoisuuden laajenemiskokemuksia. Silloin kun lähdin aktiivisen mielikuvitusprosessin avulla leikkimään näiden eri osien kanssa, huomasin välillä saavuttamani pyhältä tuntuvia ”epifani-kokemuksia”. De Chardinin ja Skolimowskin ajattelua lainatakseni, pääsin lähelle Omega-pistettä. De Chardinin mukaan Omega-piste on jumalallisen yhteyden piste, johon kaikki evoluutio toiminnassaan pyrkii. Kyseessä on olemisen tila, jonka myös ihminen voi jo eläessään hetkellisesti saavuttaa. Minä ajattelen niin, että juuri näissä pisteissä tapahtuu ihmisen tietoisuuden emergenssin kautta hyppäyksiä kohti uutta laajentunutta tietoisuutta. Ajattelen myös, että tämän tilan saavuttaminen vaatii jonkilaisen meditatiivisen tilan. Omassa prosessissani kuvaisin tämän tilan olevan luova hypnoottinen dialoginen tila, jossa kadotin yhteyden ulkoiseen todellisuuteen.

Mystiikasta

Mystiikka ja tiede eivät ole Henryk Skolimowskin eikä minunkaan mielestä toistensa vastakohtia, vaan ne täydentävät toisiaan. Elämme kummallisia aikoja. Ainakin minusta tuntuu siltä, että valtavirran mukana kulkeva ihminen joutuu ikäänkuin salaamaan ja häpeämään omaa hengellisyyttään. Ajattelen mielummin Lauri Rauhalan tavoin, että se, ettei ihmisellä ole hengellisiä kokemuksia, ei ole mikään ylpeyden aihe (ei tietysti myöskään häpeän aihe). Perinteinen darwinsimi tuntuu kovin kylmältä ja kapealta ajattelulta, kun sitä vertaa de Chardinin ja Skolimowskin ajatteluun. Mystiikka ja tiede molemmat ovat osa ihmisen kollektiivista historiallista suurta perintöä. Ekologiselta kannalta olisi erinomaisen hyvä asia, että yksilötä alkaisivat näkemään biologisen evoluution rinnalla myös tämän luovan evoluution, joka muuten juontaa alunperin ranskalaisen filosofin Henri Bergsonin ajattelulle. Jotta länsimainen kollektiivinen kulttuuri voi eheytyä, täytyy sen löytää takaisin sen jo suureksi osaksi kadottama herkkyys ja avoimmuus. Uskon herkkyyden palaavan silloin, kun ihminen uskaltaa siirtyä avoimeen yhteiskuntaan. Tämä yhteiskunta rakentuu monikulttuuriselle ja pluralistiseslle epistemologialle. Tämä pätee sekä yksilö- että kollektiivisella tasolla. Tällöin ihminen uskaltaa päästää itsensä hetkittäin irti kaikista hierakisesta totalitarisoivista maailmankatsomuksista, kuten fundamentalistisista uskonnollisista ja  materialistisesta maailmankatsomuksesta markkinavoimineen ja yksilöityminen eri näkökulmien leikissä voi lähetä kunnolla käyntiin. Onnistuneessa prosessissa ihminen kykenee liittämään itsensä luovaksi osaksi evoluutiota prosessissa, jossa itsensä ylittäminen ja transsendentaaliset kokemukset ovat tärkeämpiä kuin maallisen mammoonan kerääminen.

Luova evoluutio sisältää erilaisten kulttuurien sekä oman historiansa ja menneisyytensä kunnioituksen. Monikulttuurisuus edustaa kompleksista järjestelmää, mikä mahdollistaa yhteisöllisen dialogin, jossa kollektiivinen tietoisuutemme voi edelleen laajentua. Kaiken tämän yksipuolisen ”edistyksillisen” materialistisen maailmankatsomuksen, tieteen, vaurauden ja liian tavaran keskellä emme ole niin erinomaisia ja edistyksellisiä ihmisiä kuin luulemme olevamme. Meillä on paljon opittavaa muilta jo  menneiltä ja nykyisiltä kulttuureilta. On väärin yrittää opastaa imperialistisesti muita kulttuureita elämään oman materialistisen maailmankatsomuksemme mukaan.  Epäilen suuresti, että tätä toiseuden kunnioitusta ei löydetä, ellei ihminen kykene hallitsemaan omaa sisäistä maailmaansa, ja sen eri ristiriitaisten osien dialektiikkaa.

Mystisisiä kokemuksia ihmisillä on ollut kautta aikojen, ja ne ovat osa ihmisen kokemuksellista todellisuutta. Olen useamman kerran kirjoittamisprosessissani tuntenut mystisiä kokemuksia. Ja joskus myös synkronistisia kokemuksia, joista Jung on kirjoittanut paljon. Epifaniset kokemukseni tai Omega-piste kokemukseni syntyvät satunnaisen tuntuisesti minussa silloin, kun tunnen, että evoluutio luo minussa jotain uutta oivallusta. Kun mystiikka on tekemisissä ihmisen kokemuksellisen elämän ulottuvuuden kanssa, on (luonnon)tieteellinen tieto puolestaan on tekemisessä tiedon kanssa. Tämän päivän ihmisen, niin kuin aikaisemmin itsenikin, ongelma on, että asioita yritetään väkisin suorittaa. Ihminen ei voi voida psyykkisesti hyvin, jos hänen kaikki energiansa menee oman arvon ulkoisten muotojen ja  symbolien rakentamiseen. Mielestäni on mieletön itsetuhoisa ja absurdi ajatus, että me ihmiset tällä planeetallamme olemme täällä lisäämässä taloudellista kasvua.

Tutkimukset kertovat, että tämän päivän nuoria pelottaa sijoittuminen työelämään. Mielestäni on erittäin myönteinen asia. Mielestäni he osoittavat aikamoista kansalaisterveyttä mielipiteissääsään. Minulle huomattavasti mieluisempi ajatus olisi, että ihmiset tavoittelisivat levollisuutta ja tyytyväisyyttä sielullensa ja jokainen meistä löytäisi sielullensa kodin kodin osana evoluutiota. Tämän kodin mahdollistamiseksi, tarvitsemme hiljaisuutta, hitautta ja aikaa. Tarvitsemme ihmisiä, jotka luovat uutta, ihan vain sen vuoksi, että se tuntuu hyvältä ja oikealta.

Kun tätä tekstiä tässä pirtin pöydän äärellä kirjoitan, en kirjoita siksi, että yritän miellyttää muita, ja tehdä tuotteen, jota mahdollisimman moni ihminen lukisi ja sitten minusta tulisi rikas ja kuuluisa. En myöskään tuota tekstiä siksi, että saisin tieteellisissä piireissä hyväksyntää. Tuotan tekstiä siksi, että se on osa luovaa yksilöitymistäni. Olen kokenut tieteelliset yhteisöt ahtaiksi ympäristöiksi, joissa minua yritetään pakottaa johonkin pieneen laatikkoon, johon minun persoonani ei tule ikäpäivänä mahtumaan. Poikkeuksia on, esimerkiksi integratiivinen hypnoterapiakoulutus oli sellainen: Se oli tieteellisten laaja-alaisesti ajattelevien ihmisten muodostama integratiivinen yhteisö. Mikään tieteellinen taho tai rahasto ei ole koskaan rahoittanut opiskelujani ja kannustanut minua kirjoittamiseen. Toki joiltakin yksittäisiltä tieteenedustajilta, psykologeilta, psykoterapeuteilta ja psykiatereilta, olen saanut kannustusta, joka on auttanut minua jatkamaan. Tietysti ei raha olisi haitaksi. Voisin kirjoittaa tällöin enemmän. Toisaalta tällä hetkellä koen, että ehkä on hyvä, että joudun tekemään myös kliinisiä töitä, jotta pysyn kiinni elämän realiteeteissa. En kuitenkaan katso tarpeelliseksi muokata tapaani ajatella ja käsitteellistää todellisuutta sellaiseksi, että ajatteluni mielyttäisi tieteellisten hierarkioiden yläpäässä olijoita. Epäilen, että minun kaltaisiani luovia ihmisiä tieteelliset yhteisöt eivät kaipaa, koska tämän päivän hierarkisilta tieteellisiltä indoktrinoituneilta organisaatioilta puuttuu halu itsekritiikkin. Mielestäni valtavirtatiede on myynyt sielunsa taloudelle ja valtaa sielä pitää suuntaukset, joiden luoma tieto voidaan valjastaa taloudellisesti hyödynnettäväksi.

Kaikki me kansalaiset tarvitsemme perustoimeentulon, mutta emme sitä kaikkea ylimäärää, mitä merkittävälle osalle länsimaisia kansalaisia on tänä päivänä kasaantunut toisten ihmisten kustannuksella. Meidän ei pitäisi enää ruokkia ihmisten statusstressiä, siis kannustaa ihmisiä kilpailemaan vaurauden symboleista. Huomio on edelleen meistä liian monella kiinnityneenä ilmiöiden ulkoisiin muotoihin. Liian moni on kadottanut herkkyytensä ja sisäisyytensä. Uskon, että ekologinen ja egologinen muutos lähtee siitä, että yksilötasolla ihmisten elämänfilosofiassa tapahtuu muutos. Jokaisella meillä on nimittäin oma elämäfilosofiamme, olemme siitä sitten tietoisia tai emme. Nykyinen länsimaalaisen keskivertokansalaisen elämänfilosofia on ekologisen tuhon ja eettisen välinpitämättömyyden lähtökohta. Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä että vähemmän voi olla samaan aikaan enemmän! Maailma on täynnä aineettomia aarteita. Simone Weilin sanoin, kaikkein tärkeimmät asiat elämässämme ovat ilmaisia.

Evoluution kannalta ihannetilanteessa, minulle se merkitsi pysähtymistä ja hiljaisuutta, ihminen tutustuu itseensä. Kun prosessi onnistuu, luovuus ja evoluutio alkavat toteuttaa hänessä itseään hänessä ja ihminen muuttuu sen välineeksi. Hengellisyyden ytimessä on mielestäni juuri tämä: Ihminen opettelee tuntemaan itsensä, jolloin hänen levollisuutensa lisääntyy ja  ihminen muuttuu evoluution välikappaleeksi.  Hän alkaa tuottamaan ympäristöönsä kauniita ja hyviä asioita. Toki monet taitelijat ovat evoluution välikappaleita ilman, että tuntevat itseään. Uskon kuitenkin, että levollisuus ja luovuus ovat parhaimmillaan silloin kun ihminen tuntee itsensä. En usko, että elämä on koskaan tasaista. Vaikka kuinka hyvin tuntisimme itsemme, tulee elämämme  aina olemaan myötä- ja vastoinkäymisiä. Joudumme hyväksymään kärsimyksen ja myös epätäydellisyytemme osaksi elämäämme. Uskon, että tätä ahdistuksen ja levollisuuden tunteiden vastakkaisuuden energiaa, on mahdollista käyttää hyväksi luovuudessa. Uskon, että jos ihminen haluaa kaupan päälle vielä mahdollisimman paljon levollisuutta mielelleen, tarvitsee hänen löytää elämällensä hengellinen tarkoitus. En usko, että maailmankansalaisille on hyväksi se, että tämä tarkoitus edustaisi jotain fundamentalistista uskontoa. Sekä uskonnolliset että tieteelliset dogmit ovat ihmiselle epäterveellisiä. Terve hengellisyys on yksilöllinen ainutkertainen rakkauden tie, jota ihminen voi lähteä kulkemaan. Tätä prosessia voi olla ohjaamassa eri uskontojen uskonnolliset myytit ja symbolit. Kun onnistumme hengellistymisprosessissamme löytämään oman herkkyytemme, ei maailma enää näytä eikä tunnu samanlaiselta.

Minun hengellisyyteni on sitä, että tunnen olevani osa luovan evoluution ihmettä. Prosessissani löysin vaatimattomassa ympäristössä henkisen kotini, levollisuuden ja tyytyväisyyden elämääni. Tiedän, että voi tulla tilanteita, joissa tipahdan jälleen ahdistuksen kuiluun. Olen aina epätäydellinen.  Tiedän, että tänä päivänä omaan kuitenkin jo huomattavasti paremmat taidot nousta jälleen uudelleen portaita ylös. Kun löysin herkkyyteni, aukeni ikkuna, jonka kautta maailma ei koskaan enää näytä samanlaiselta kuin muilla. Kosketin pyhää tai ehkäpä oikeammin Pyhä Henki kosketti minua.  Samalla tajusin, että jokainen meistä ihmisestä on jotakin paljon, paljon rikkaampaa kuin yhdenkään asiantuntijan kuvaus meistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s