Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr. 14

Lääketieteestä ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista

Skolimowski käsittelee mielenteatterikirjassaan myös nykylääketieteen olemusta. Hammaslääkärinä, sisäisen teatterini ohjaajana  ja luonnontieteellisen maailmankatsomuksen mustana lampaana tämä teema kiehtoo tietysti minua. Lähes kaikille lääketieteilijöille on selviö että Hippokrates oli systemaattisen lääketieteen isä. Se puolestaan, mikä meiltä tuppaa unohtumaan, on hänen roolinsa myös holistisen lääketieteen isänä. Hänen taltioidut lausumansa olivat sekä filosofisia että lääketieteellisiä.

Emme ole pelkästään biologisen deterministisen lakien lopputuloksia vaan olemme myös aktiivisia itsemme ja oman elämänfilosofiamme luojia. Jos olisimme pelkkiä passiivisia elintoimintojemme seurauksia, emme pystyisi pitkään selviämään maailmassa. Joudumme aktiivisesti muokkaamaan mielemme avulla itseämme ja ympäristöämme. Kehomme erottaa meidät ympäristöstämme, mutta jatkuvan itseämme ylittävän toimintamme ansioista kykenemme rikkomaan tätä rajaa muokkaamalla ympäristöämme ja heijastamme puolestaan yhteisöllisesti muokkaamastamme kulttuurisesta ympäristöstämme omaan käyttäytymiseemme aineksia. Kuten kreikkalainen Herakleitos huomautti vuosituhansia sitten, olemme on jatkuvassa tulemisen eli virtauksen tilassa.

Maailma näyttäytyy meille sellaisena, joksi mielemme sen suodattaa. Tämä itseytymme ei siis ole muista erillinen vaan joudumme suhteuttamaan itseämme jatkuvasti teleologisesti, tulevaisuuteen kurottautuen, ulkoiseen vieraaseen todellisuuteen. Harmoninen ihmiskeho ja mieli on kokonaisuus, jonka sairaus, kriisi ja kipu rikkovat. Kun tasapainomme häiriintyy, voimme palauttaa sen  erilaisin vuorovaikutuksellisin apukeinoin – interventioin. Tämä interventio voi olla esimerkiksi elämänfilosofinen, biolääketieteellinen tai sosiaalinen. Se on parhaimmillaan psykofyysissosiaalinen interventio, jonka painopiste saattaa vaihdella potilaan henkilökohtaisen ongelman luonteen mukaan. Joskus onnistumme palauttamaan järjestelmään homeostaasin. Joskus sairautemme voi olla sellainen, että tilannetta ei voi korjata biolääketieteellisin interventioin, ja tällöin kohtalomme on oppia elämään mahdollisimman laadukasta elämää sairaudestamme huolimatta. Tällöin rakentamallamme elämänfilosofialla on keskeinen merkitys henkiseen hyvinvointiimme. On mahdollista elää eheä  ja tasapainoinen elämä sen kaaren pituudesta huolimatta.

Muuttuva suhde ympäristösuhteemme, olkoon sitten kyseessä yksittäisen solun tai meidän suhde, ei ole satunnainen, vaan se on terveellä yksilöllä ja solulla järjestäytynyt. Mielellämme on kognitiiviset filtterit, joiden avulla se suodattaa todellisuutta ja solulla on puolestaan valikoiva solukalvo. Solun, niin kuin meidän mielemmeikin toiminta, muuttuu ulkoisen vieraan ainekseen ja oman sisäisen rakenteensa tarjoamissa vuorovaikutuksellisissa puitteissa. Tämän muutoksen suunta on sellainen, että se pyrkii ylläpitämään harmoonista suhdetta ympäristöönsä. Näin siis silloin, kun ihmisen tai solun herkkyys ympäristöön on kunnossa. Joskus tämä tasapainoinen tila saattaa olla häiriintynyt. Syynä voi olla vaikkapa jokin yksittäinen geenimme, joka voi aktivoitua esimerkiksi jonkun sosiaalisen tilanteen seurauksena. Joskus se vain tuntemattomasta syystä aktivoituu. Kyseessä saattaa olla joskus geenivirhe, johon meillä itsellämme ei ole paljoa vaikuttamismahdollisuuksia.  Tällöin homeostaasimme häiriintyy. Näissä tilanteissa tavallisesti tarvitsemme ammattiauttajan apua. Hän kumppanina voi olla auttamassa ihmistä löytämään uudellen tasapainoista suhdetta ympäristöömme. Mielestäni meidän olisi päästävä eroon siitä, että lääkäri tai hammaslääkäri hoitaa sairaan kuntoon. Kokonaisvaltainen paraneminen, eheytyminen, on sitä, että ihmisestä tulee itseohjautuva vastuunottaja omasta ja ympäristönsä terveydestä. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat heidän opettajiansa ja rinnallakulkijoitansa. Autoritaarinen asiantuntijakulttuuri vieraannuttaa meidät itsestämme sekä ympäristöstämme.

Uskon muuten, että on järkevää uskoa  ihmisen perusluonteen olevan rakkaudellinen ja eettinen. Silloin, kun ihminen on osa olemisen suurta rakkaudellista verkostoa, ei hän suostu välineellistämään toista ihmistä. Hän ei tällöin suostu myöskään väkivaltaan tai raiskaamaan luontoa. Ainoastaan itsestään ja luonnosta vieraantunut ihminen voi ottaa toisen ihmisen tai luontokappaleen materialistisen ahneutensa välineeksi. Vähemmän järkevää ja  ekologisesti tuhoisaa on uskoa, että ihminen on perusluonteeltaan ahne, kilpaileva ja itsekäs. Tällaisia sammakoita olen kuullut joidenkin politikkojen suusta. On hyvä muistaa, että millainen kuva todellisuudesta meillä on, sellaista todellisuutta myös luomme.

Kuten mieli, myös solumme ovat ympäristönsä kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Ilman vuorovaikutusta sekä itseytemme että solumme kuolevat. Vuorovaikutuksellinen jatkuva virtaus on elämän perusolemus. Sisällämme olevat solumme ovat osa tätä virtausta, samoin me itse olemme pienen pieni osa tätä virtausta erilaisissa yhteisöissämme ja koko luomakunnassa. Luovuutemme kautta voimme olla aktiivisia ympäristöömme vaikuttajia.  Voimme hyvin, silloin kun koemme olevamme vuorovaikutuksellisessa suhteessa koko luomakuntoon. Tunnemme olevamme osa jotkain suurta tarkoitusta. Tällöin olemme löytäneet juuremme.

Niin kuin Skolimowskikin toi esille,  meidän perusolemuksemme on herkkyys. Siksi myös tunteittemme ymmärrys kuuluu elämää säilyttävän filosofian luonteeseen. Subjektiivisuuden ydin on juuri tunteissamme. Primitiivinen subjektiivinen elämänfilosofia pistää meidät reagoimaan usein voimakkaasti tunne pitoisiin asioihin. Meidän ei tarvitse olla primitiivisten tunteitten satunnaisen ohjauksen uhreja. Meillä on muista eläimistä poikkeava kyky itsereflektioon. Voimme jatkuvalla itsemme ylittämisellä transkendenttisesti muuttaa omaa subjektiivista suhdettamme maailmaan, jolloin kykenemme elämään herkkyyttämme kuunnellen, mahdollisimman vähän itseämme ja muita vahingoittavasti. Tämä prosessimme on yksilöitymisemme. Kykenemme reagoimaan  tietoisemmin erilaisia tunteita stimuloiviin ärsykkeisiin. Kun ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti, ei hän ole pelkästään biologiaa vaan hän on osa suurta elämän verkostoa.

Lääketieteellinen interventio on yksi tärkeä ja mielenkiintoinen elementti ihmisen hoitamisessa. Kokonaisvaltainen hyvinvointimme on huonossa jamassa, jos luulemme että empiirisanalyyttinen tiede on hienointa, mitä olemme keksineet ihmisen eheyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tällöin yksi tiedonhankintametodi on muuttunut kokonaiseksi materialistiseksi maailmankatsomukseksi, holistinen kokonaisuus tulee samalla rikotuksi ja kokonaisvaltainen juureva olemisemme tulee mahdottomaksi.

Voimme olla itse aktiivisia oman terveytemme edistäjiä. Toki joskus tarvitsemme ehkä terveydenhuollon ammattilaista kumppaniksemme, jotta saamme sisäisen tasapainomme palautettua. Lääketieteellämme on omat ansionsa, mutta sillä on myös omat syntinsä. Se on osa sitä kulttuuria, joka on syössyt ihmisen henkisen kodittomuuden ja elämän päämäärättömyyden tilaan.  Minulle itseterapia merkitsee sitä, että rakennan itselleni eheyttävän kirjoittamiseni avulla sellaisen subjektiivisen maailmankatsomuksen, jonka avulla tunnen kykeneväni sopeutumaan mahdollisimman harmonisesti ympäristööni. Tärkeän osa tätä elämänfilosofiaani on oma sisäinen etiikka: Kuinka toimin elämässäni niin, ettei minun tarvitse selitellä ekologisia ja elämäntapavalintojani seuraaville sukupolville (Siihen aikaan melkein kaikki elivät niin kuin minäkin! Ei kukaan välittänyt!). En halua olla välinpitämätön ja jos sitä olen, voin huonosti, koska tällöin koen pahoinpiteleväni omaa sisäistä herkkyyttäni.

Jotta kykenemme rakentamaan subjektiivista eettistä elämänfilosofiaamme, täyttyy meillä olla läsnäolon taitoja. Meidän täytyy kyetä olemaan tässä ja nyt – meidän on voitava iloita arkisesta pienestä pyhistä hetkestä. Kun elämme todellisuudessa, jossa ihmiset eivät välineellistä toisia ihmisiä, kykenemme saavuttamaan tilan, jossa enkelinsiipemme jatkuvasti koskettavat toisiaan. Tällöin toimimme eheyttävänä peilinä toinen toisillemme. Minusta on kamala ajatus, että terveydenhuoltojärjestelmä kokonaan yksityistettäisiin, koska on äärimmäisen kylmän esineellistävä ajatus, että  ihmiskärsimys on välineellistetty voittojen maksimoimiseen. Ihmistä kuuluu auttaa siksi, että näin kuuluu tehdä. Ihmiselämä, samoin kuin muukin elämä, on itsessään aina arvokasta ja itseisarvoista riippumatta siitä, onko toiminta tuottavaa vai ei.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s