Oravanpyörässä juostaan kovaa – ja turhaan?

Sonja Lyubomirsky, amerikkalainen psykologian professori, on kirjoittanut kirjan ”Kuinka onnelliseksi – uusi tieteellinen lähestymistapa”. Suhtaudun pienellä varauksella tieteeseen elämänviisauden tuojana. Miksi? Ehkä siksi, että mielestäni tiede on meidän kulttuurissamme yliarvosteettua. Amerikkalaisen filosofin Ralph Waldo Emersonin sanoin ”Elämän alkuaineemme on totuus, mutta jos joku kiinnittää huomionsa yhteen totuuden ulottuvuuteen ja omistautuu ainoastaan sille pitkäksi aikaa, totuus vääristyy eikä ole enää oma itsensä vaan epätotuutta”. Tiedekriittisyydestäni huolimatta, on toki hyvä välillä pohtia myös luonnontieteellistä näkökulmaa, koska tiede ankkuroi kokemuksemme reaalimaailmaan. Ihminen ei tällöin sido kokemuksiaan pelkästään ”mutu” maailmaan. Kuitenkin on hyvä muistaa samalla, että onni on näkökulman vaihtamisen taitoa ja tiede edustaa vain yhtä näkökulmaa.

Sonja Lyubomirskyn mukaan alttari, lottovoitto, rasvaimu tai huippuhieno omakotitalo eivät tuo tutkimusten mukaan onnea. Sen sijaan tällainen ajattelumalli on oravanpyöräelämämme ytimessä. Suomessahan on paljon puhuttu tästä ”sitku” elämästä. Sitten kun minulla on kaunis keho/koti/auto/puoliso, jota muut kadehtivat, olen onnellinen. Oravanpyörävaikutus perustuu siihen, että edellä mainitut asiat voivat tuoda hetkellisen onnen, mutta ihminen nopeasti sopeutuu uuteen tilanteeseen, ja vanha tyytymättömyys palaa nopeasti. Ihmisen elämään palaa ”hiipivä normalisoituminen”, jonka jälkeen aloitetaan uusi sosiaalinen vertailu. Aina löytyy joku toinen, jolla on asiat paremmin. Aina löytyy rikkaampi, kauniimpi, hienomman auton tai kauniimman vaimon omaava vertailupersoona. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ihminen juoksee oravanpyörässänsä koko ajan lujemmin ja lujemmin, ja kuitenkin hän aina saapuu samaan alkupisteeseen. Juoksu pyörässä monella nopeutuu ja nopeutuu. Ja kaikesta energiankulutuksesta huolimatta, taas ikävä olo palaa juoksijan vieraaksi.

Sinänsä aika tragikoomista, että näyttäisi siltä, että koko länsimainen järjestelmä rakentuisi tällaiselle valheelliselle käsitykselle onnesta. Kulttuurissamme myydään ihmisille pienestä pitäen illuusiota materialismin mukanaan tuomasta onnesta. Ihminen on sitten onnellinen, kun hän on rikas, kaunis, laiha,  terve ja näyttävässä aviolittossa tai avoliitossa. Kulttuurimme kärsii materialistisesta projektiosta, jossa oma arvo, kun sitä ei muuten kyetä nostamaan, projisoidaan ulkoisiin statussymboleihin. Toki tämä ei tarkoita, etteikö vauraatkin ja kauniit ihmiset voisi saavuttaa onnea. Niitä ei Lyubomirskybn mukaan kuitenkaan voi löytää juoksemalla ulkoisten materialististen statussymbolien perässä.

Mikä kummallisinta, myöskään sairaus ei näyttäisi tekevän meitä onnettomammaksi. Lyubomirsky viittaa tutkimukseen, jossa tutkittiin rankoissa dialyysihoidoissa olevien ihmisten onnellisuustasoa. He olivat aivan yhtä onnellisia kuin terveet ihmiset. Ja sama totuus paljastuu monessa muussa tutkimuksessa. Meille myydään myös illuusiota siitä, että kehomme ollessa aina terve ja kaunis olemme onnellisia ihmisiä. Näin ei kuitenkaan ole. Ihminen mukautuu yleensä sairauteenkin. Hän iloitsee niistä asioista, joita voi edelleen tehdä. On mielestäni aika tragikoomista, että kulttuurissamme eletään ensisijaiseti onnen ulkoisten muotojen orjina, vaikka todellinen onni lähtee sisäisyydestä, intohimoisesta itsensä toteuttamisesta. Se on tietysti oma tarinansa se. Kullakin ihmisellä voi olla oma onnellisuusaktiviteettinsa. On äärimmäisen vapauttavaa tajuta, etten tarvitse kuin perustoimeentulon onneni tueksi. Kaikki muu on toissijaista.

Uskon, että montaa meistä ahdistaa kulttuuri, jossa sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi, sinun täytyy yrittää toteuttaa elämässäsi onnen ulkoisia muotoja. Harva tiedostaa, että suurimman onnen tuoja on armo ja hyväksyntä, jonka ihminen itse antaa itsellensä. Elämä voi olla aineellisesti kohtuullisimmissa olosuhteisessa henkisesti rikkaampaa. Henkilökohtaisesti liitän tähän armoon mielusti myös mukaan Jumalan armon, sillä se tarjoaa minulle kaikkein syvimmän hyväksynnän, levollisuuden ja rakkauden lähteen. Uskon, että meillä on jokaisella elämässämme korkein voima, joka ohjaa elämäämme. Jos se ei ole Rakkaus niin onko se Materia?

Lyubomirsky kehoittaakin meitä seuraavasti: ”Jos olet tyytymätön työhösi, ystäviisi, avioliittoosi, palkkaasi, tai ulkonäköösi, ensimmäinen askel kestävään onneen on työntää nuo asiat pois mielestä. Niin vaikelta kun se tuntuu, yritä olla miettimättä niitä. Muistuta itseäsi jatkuvasti, siitä, etteivät ne ole todellisuudessa se, mikä estää sinua tulemasta onnellisemmaksi. On tärkeää oppia pois tästä yleisestä harhaluulosta, vaikka se vaatiikin paljon itsekuria, itsehillitnää ja välillä voi tapahtua lipsumista.”

Hauska huomata, että Lyubomirsky on tieteensä kanssa tullut kanssani samantapaisiin olettamuksiin onnellisuuden perusluonteesta. Hän ei myöskään pelkää tuoda esille uskonnollisia merkityksiä. Hänen yksi kahdestatoista onnellisuusaktiviteetista on uskonnon ja henkisyyden harjoittaminen. Uskonto on hänen mukaansa lahja terveydelle ja hyvinvoinnille.Tässä kohdassa haluaisin jälleen kerran erottaa uskonnolliset sekä tieteelliset suljetut ja avoimet järjestelmät. En usko, että indoktrinointi, aivopesu, yhteen ainoaan oikeaan fundamentalistiseen suljettuun totuuteen eheyttää ihmistä tai ihmiskuntaa, vaan se voi päinvastoin vahingoitaa ihmisten sieluja. Terve hengellisyys merkitsee minulle yksilöllistä, hengellistä, rakkaudellista, monikulttuurisen suvaitsevaisuuden ainutlaatuista polkua.

Olen omat olettamukseni elämänfilosofista peruskysymyksistä saavuttanut luovan ajattelun, kuten aktiivisen mielikuvitukseni avulla. Lyubomirsky ankkuroi nyt tieteellisesti ajatteluani reaalimaailmaan. Lyubomirsky kytkee tietonsa tieteelliseen metodiin, minä puolestani kytken ajatteluni ”emersonilaisesti” käytännön järkeen, joka rakentuu elämänkokemukselleni. Haluan saada ajatteluni vahvistusta, muualtakin kuin pelkästään tieteestä – sen valikoivasta yksisilmäisestä havainnoinnista. Jos pelkästään ajattelisin ”tieteellisesti”, väitän, että tällöin vääristyisi oma kuvani todellisuudesta. Haen vahvistusta ajattelulleni itse elämästä, sen sadoista eri näkökulmista. Kun näin teen, tietoni ei enää ole irrallista itsestäni, vaan lähenen henkilökohtaista totuuttani. Totuutta ja viisautta tavoittelen siis näkökulmien välisessä vuorovaikutuksessa. Tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s