Ajatuksiani Sonja Lyubomirskyn onnellisuusaktiviteeteista, nro 3

5) Panosta sosiaalisiin suhteisiin

Sonja Lyubomirsky väittää, että ihmissuhteet ovat tärkein yksittäinen Homo Sapiensin selviytymiseen vaikuttava tekijä. Näyttäisi siltä, että onnellisilla ihmisillä on parempia ihmissuhteita kuin onnettomilla. Lisäksi, kun ihminen on onnellinen, kykenee hän rakentamana onnistuneempia ystävyys-, perhe- ja rakkaussuhteita. Kun ihminen ei tunne yhteyttä toisiin ihmisiin, voi hän psyykkisesti ja fyysisesti huonosti. Sosiaaliset suhteemme muodostavat myös tukiverkoston, eli kun putoamme vastoinkäymisen kuoppaan voi verkostomme auttaa meitä nousemaan takaisin vanhalle tai ehkä uudellekin laajemmalle ymmärtämyksen tasolle.

Meidän kulttuurissamme vaikuttaisi siltä, että liian moni arvostaa ”vaurautta” onnen avaimena, vaikka sosiaalisilla suhteilla on huomattavasti suurempi olennaisempi merkitys laadukkaaseen elämään kuin materiaalisella ylimäärällämme. Sonja Lyubomirsky toi kirjassaan muuten esille tosi mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa tutkittiin eri varakkuusluokissa olevien ihmisten toimeentuloa. Heiltä kysyttiin, miten paljon nelihenkinen ihminen tarvitsee omaisuutta ”tullakseen toimeen”. Mitä paremmassa materialistisessa vauraudessa yksilö eli, sitä enemmän hän luulee tarvitsevansa rahaa ”tullakseen toimeen”. Tämäkin tutkimus kertoo aika karua kieltä ekologisesti kestämättömästä kulttuuristamme. Mitä enemmän syödään, sitä suuremmaksi kasvaa ruokahalumme.

Henkilökohtaisesti ajattelen niin, että keskimäärin ihmissuhteemme ja etenkin niiden laatu on tärkeää, kun ajattelemme omaa psyykkistä terveyttämme. Toiset ihmiset ovat peilejämme. Tiedän kuitenkin myös useita ihmisiä, jotka elävät täysin onnellista elämää, eikä heillä ole kymmeniä aktiivisia ihmisiä. Päin vastoin, epäilen olevan ihmisiä, jotka elävät täysin onnellista elämää, vaikka heidän ”reaalinen sosiaalinen elämänsä” on suhteellisen rajoittunutta. Väitän jopa, että kun ihminen on käynyt läpi eheytymisprosessinsa, voi hän löytää peilejä sisältä itsestään. Uskon siis, että ihminen, joka on löytänyt heijastukset sisäisestä maailmastaan, voi elää suhteellisen rikasta elämää ihan vain yksikseen. Hän voi tuntea yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin toisella tasolla kuin reaalimaailman tarjoamalla tasolla. Hän on siis löytänyt kaikesta huolimatta jollakin tasolla paikkansa sosiaalisessa todellisuudessa ja oman henkisen kotinsa. Tulee mieleen eräs tositapahtumiin perustuva amerikkalaiselokuva ”Lintumies”, jossa sankari kahden tapon jälkeen eli koko elämänsä vankilassa. Loppuvaiheessa hän tutki lintuja, eikä elokuvan mukaan enää edes halunnut pois vankilastaan. Uskon, että poikkeustapauksissa on ihmiselle mahdollista saavuttaa itseohjautuva tila, jossa hän kykenee elämään rikasta elämää esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen, luonnon, kirjallisuuden ja hengellisten merkitysten maailmassa. Uskon toisaalta, että elämän mielekkyyttä lisää se, että vaikka itse emme elämäntilanteessamme kaipaisikaan hirveästi aktiivista sosiaalista elämää, toisten läheisten onnellisuutta lisää se, että toimimme heidän peileinänsä. Oikeastaan ajattelen, että se on velvollisuutemme.

On muuten mielenkiintoista, että erityisesti meillä naisilla on tapana turvautua stressin ja ikävien kokemusten aikana sosiaalisiin suhteisiimme. Ehkä tämä on eräs selitys, miksi miehet johtavat itsemurhatilastoja. Heitä ei ehkä ole kannustettu jakamaan ikäviä kokemuksia sosiaalisen verkostonsa kanssa.

6) Stressistä, vaikeuksista ja traumoista selviäminen

Olen kuullut monen sanovan, että ihmisen jalostuminen kärsimyksessä on täyttä puppua. Lyubomirskyn mukaan näin ei kuitenkaan ole. Traumasta voi hyötyä. Hyötyminen tapahtuu silloin, kun näemme mustan pilvemme kullanväriset reunukset. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kärsimyksemme tuottaa meille perspektiivin muutoksen, elämän arvostuksen lisääntymisen tai/ja henkisen kasvun.

Itse rintasyövän läpikäyneenä, kiinnitän erityistä huomiota Sonja Lyubomirskyn esiin tuomaan tutkimukseen, jossa rintasyöpään sairaustuneista kaksi kolmasosaa myönsi elämänsä muuttuneen sairauden takia myönteiseen suuntaan. Sairauden läpikäyneet ihmiset kuvasivat kokemustaan mm. ”silmien aukeamisena”. Sairauden jälkeen monet olivat päättäneet panostaa enemmän merkittäviin ihmissuhteisiin, ja he käyttivät vähemmän aika esimerkiksi kotiaskareisiin tai pihatöihin. Kaiken kaikkiaan myönteisen muutoksen läpikäynneillä ihmisillä oli toiveikkaampi ja optimistisempi asenne elämään, kuin diagnoosin ennuste olisi antanut aihetta. Silti ei mukana olleiden lääkärien mukaan voinut puhua harhaisesta suhteesta todellisuutta. Mikä kiinnostavinta, vastaavanlaista kykyä nähdä sairauden myönteiset puolet, esiintyy myös muilla sairautensa kanssa hyvin toimeentulevilla hiv-, aids- ja sydänpotilailla. Myönteisen asenteen on todettu vaikuttavan myös ihmisen fysiologiseen immuunijärjestelmään, minkä olenkin jo tuonut esille useampaan kertaan blogeissani. Voimme mielemme kautta vaikuttaa negatiivisesti tai positiivisesti fysiologiaamme esimerkiksi immuunipuolustusjärjestelmäämme.

Jotkut psykologit väittävät, että sairaus on mahdollisuus ja kun ihminen löytää traumaattiselle kokemukselleen merkityksen, voi tapahtua todellinen persoonanmuutos. Ihminen voi singota täysin uusiin rooleihin ja tilanteisiin. Väitän, että näin juuri kävi minulle. Minussa tapahtui muodonmuutosprosessi, joka kiskaisi minut irti kiireisestä ja psyykisesti rankasta vastaavan hammaslääkärin tehtävästä maatalon emännäksi, kylähammaslääkäriksi, tietokirjalijaksi, korpifilosofiksi, hypnoterapeutiksi ym. tänne Kuhmon ”perukkaan”. Rakensin itselleni täysin uuden moniosaisen minäkuvan. Näistä rakennusosista muodostin oman uuden koherentimman itseyteni.

Kyllä, Sonja Lyubomirsky ja minä olemme yksimielisiä siitä, että ihmisessä voi tapahtua nk. posttraumaattista kasvua. Fenix-lintu saattaa nousta tuhkasta! Mutta kuinka tämä posttraumaattinen kasvu voitaisiin todentaa mahdollisimman monen elämässä? Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin minä, että olin juuri hypnoterapeuttisessa koulutuksessa sairauteni ja uupumukseni aikana. Uskon, että peilit ovat äärimmäisen tärkeitä. Ihminen voi löytää itselleen peilit toisista ihmisistä esimerkiksi vertaistukiryhmistä. Psykoterapia, jossa terapeutti toimii peilinämme voi auttaa meitä itseohjautuvaan prosessiin, jonka jälkeen löydämme omat peilimme sisäisestä maailmastamme. Kaiken tuen tulisi olla sellaista, että se auttaa ihmistä itseohjauvaksi. Uskon, että paras tilanne on silloin, kun ihminen löytää sisäisestä maailmastaan oman asiantuntijan, joka kehittyy ja oppii uusia asioita vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Meidän on hyvä kuitenkin muistaa, että kun posttraumaattinen kasvu on tapahtunut, emme kuitenkaan ole ”jatkuvasti onnellisia”. Meillä on edelleen välillä huonompia päiviä. Tosiasia myös Lyubomirskyn mukaan on, että koemme paljon ahdistusta vahvistuessamme ja prosessin edistyessä. Ahdistus ei siis ole suinkaan aina sairautta, vaan kun nousemme ymmärryksen tiellämme korkeuksiin, on kivi pääsääntöisesti kuoppainen ja kivinen. Hetkelliset ahdistukset ovat normaali osa ihmiselämää. Ne ovat osa mahdollisuuksiemme toteuttamisprosessiamme.

Mitä mieltä Sonja Lybomirsky on siitä, että mikä henkilökohtainen toimintamme voisi edesauttaa Fenix-linnun nousua tuhkasta. Yllätys, yllätys, hän ehdottaa kirjoittamista! Eli tämä minun ”posttraumaattinen itsehoitoni kirjoittamalla” ei näyttäisi hänenkään tieteellisten tutkimuksiin nojaten olevan mitenkään pölhempi ajatus.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Ajatuksiani Sonja Lyubomirskyn onnellisuusaktiviteeteista, nro 3

  1. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi Kati. Ihmiskunnan kuolleisuusprosentti on sata. Sen asian kanssa sovussa eläminen saa elämän maistumaan, joka ainoa päivä. Ihminen on laumaeläin, totta sekin on, mutta arvelen myös iän vaikuttavan siihen, että hupsuinkin blondi kuten minä ”henkistyy” ja irrottautuu ainakin rasittavimmista ja kärsimystä tuottavista tai ylettömän runsaista tai tyhjistä, muodollisista sosiaalisista suhteista. Oma uskomukseni on, että luonto, ihmisen ikiaikainen perusympäristö, kasvaa vähitellen sosiaalisia suhteita tärkeämmäksi, ja on sitä monelle metsäsuomalaiselle jo lapsuudesta asti. Onko mitään niin suloista, eheyttävää, parantavaa, rentouttavaa kuin metsäinen järvimaisema. Tai Välimeren pikkusaaren ranta auringonnousun aikaan. Tai tunturinkuve, tai rahkasuo.

  2. Totta. Pieni voi olla kaunista. Voimme löytää pienistä luontoa vain vähän rasittavista kokemuksista suuria elämyksiä. Kajaanin rautatieasemalta terveisiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s