Työninhoko meitä vaivaa, Jari Sarasvuo?

Siirtolan emännän mieleen nousi muutama ajatus tästä ”työninhosta”, jota Jari Sarasvuo hehkuttelee Talouselämä- lehden haastattelussa. 2000-luvun alussa psykohistorioitsija Juha Siltala kirjoitti työuupumukseen vaivaamasta Suomen kansasta, joka oli valmis karkaamaan eläkkeelle mahdollisimman varhain. Ehkä niihin aikoihin kansaa todella vaivasi vielä työninho?

Olen ollut huomaavani, että me elämämme leppoistaneet ihmiset emme elä enää siinä harhassa, että luulisimme tulevamme pelkästään työn ulkoisen palkitsevuuden (=rahaa) kautta onnellisemmiksi. Statusstressi rahanperässä juoksemisineen on monelle meistä jäänne entisestä elämäntavasta. Kysymys ei siis ole työninhosta vaan työn sisäisestä palkitsevuudesta ja kuluttavan elämäntavan kyseenalaistamisesta. Näyttää huolestuttavasti siltä, että suuri osa vallankahvassa olevia yhteiskunnallisia vaikuttajia elää edelleen tätä vanhentunutta elämäntapaa, jossa ekologisesti tuhoisan elämäntavan statussymbolein osoitetaan muille ihmisille oman elämän arvokkuutta. Vai onko poliitikkoa tai yhteiskunnallista vaikuttajaa, joka näyttäisi omalla esimerkillään kansalle, että onnellista elämää voi elää kohtuullisemmin?

En pelkää työntekoa, mutta sitä ei ohjaa enää ensisijaisesti raha, vaan työn sisäinen palkitsevuus. Elän täällä perukassa puuseen ja kantoveden varassa yksinkertaista, mutta samanaikaisesti varsin  tyytyväistä elämää. Toki tiedostan, että oman koulutukseni kautta kuulun niihin etuoikeutettuihin, jotka voivat toteuttaa omaa persoonaansa vapaasti ja samanaikaisesti saan  kohtuullisen elannon työni kautta. Toisaalta olen tietoisesti vähentänyt aineellisia tarpeitani, mikä mahdollistaa henkisen vapauteni.  Haluan tehdä töitä eläkeikään saakka, jos elinpäiviä minulle suodaan, ja juuri siksi haluan sen mitä teen olevan itsessään sisäisesti palkitsevaa. Tämän päivän terve trendi taitaa olla, että ihmiset ovat väsyneet kuluttamiseen. He tahtovat enemmän työtä tai vapaa-aikaa, jossa he voivat toteuttaa itseään. Tätä ajatusta tuetaan ihan tieteellisen tutkimuksen kautta: Ihminen tulee sitä onnellisemmaksi, mitä paremmin hän toteuttaa omia mahdollisuuksiaan, eikä siis siitä, mitä enemmän hän kerää itselleen krääsää ympärilleen tai mitä enemmän hän matkustelee lentokoneella ympäri maailmaa.

Yhteiskunnallisten vaikuttajien olisi hyvä lukea seuraava tarina. Se on tarina stoalaisen filosofian edeltäjästä, kyynikko Diogenesiksestä. Diogenes istui eräänä päivänä ateenalaisen torin laidalla kivellä syömässä niihin aikoihin halveksittua halpaa ja yksinkertaista ruokaa, linssejä, kun eräs tärkeä ministeri kulki ohi. Ministeri jäi katsomaan Diogenestä ja tokaisi: ”Voi sinua, miespoloinen, jos oppisit olemaan alistuvaisempi ja palvoisit keisaria hieman enemmän, sinun ei tarvitsisi syödä linssejä.” Diogenes lopetti syömisensä ja kohotti tiukan katseensa kohti kalliisti pukeutunutta arvokasta herraa ja vastasi: ”Voi sinua, velipoloinen, jospa oppisit syömään linssejä, ei sinun tarvitsisi alistua ja palvoa niin paljoa keisaria”. Luulen, että tänä päivänä moni valistunut kansalainen on pysähtynyt kuuntelemaan hiljaisuutta, jossa hänen silmänsä ovat avautuneet näkemään epäekologisille illuusioille rakentuvan elämäntapamme absurdiuden. Sen sijaan onko tätä samaa asiaa oivaltanut monikaan statusstressin hyörinnässä oleva kiireinen ”työtä inhoamaton” poliitikko tai yhteiskunnallinen vaikuttaja?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s