Luovan ihmisen olemisen vaikea taito

Joskus Siirtolan Emäntä miettii, onko hän kenties jokin ihmeellinen mutantti-ihminen, kun hänellä on pakonomainen tarve kirjoittaa ja näin jakaa kokemuksiaan yhteisöllisesti.  Ja hän ei tee sitä pelkästään omana eheänä itsenään ja itsensä kanssa, vaan myös omien eri altertilojensa avulla yhteisöllisesti. Tällä hetkellä  mielentiloista aktiivisimpia ovat Treenaaja Anna ja Alice Spoof.

Eletty elämä ja siitä mieleen piirtyvä todellisuus on Emännän mielestä aivan liian moniulotteinen, jotta sitä voisi ilmaista vain yhdenlaisen tarinan kautta. Todellisuus puhuu hänelle tuhansin äänin. ” Kuinka toisille elämä voi olla niin yksinkertaista, että he vain elävät elämäänsä yksinkertaisesti ja selkein päämäärin ilman suurempia paineita?”, ihmettelee Emäntä.

Emäntä lukii tämän Helsinki-Tukholma Reissunsa aikana  Reko ja Tina Lundánin kirjan ” Viikkoja, kuukausia”. Aivokasvaimeen kuollut Reko Lundán kirjoittaa viimeisen kirjansa viime sivuilla vain vähän ennen kuolemaansa:  ”Kun ihminen yrittää mahdollisimman tarkasti sanoilla kertoa toiselle ihmiselle sen mitä hän tuntee ja mikä on hänelle totta, se on mielestäni korkein kommunikaatin muoto. Sanojenkin välityksellä voimme päästä niin lähelle toisiamme, että aistimme toistemme toiveet, pelot, uskomukset, rakkauden. Kun sanat muuttuvat tuntemuksiksi, se on kirjallisuutta. Tätä vuorovaikutusta minä haluan olla edistämässä, niin lukijana kuin kirjalijanakin. Se on korkein päämäärä. Ihmiset ovat kaikki samanlaisia. Emme ole julmia toisillemme. Meillä on tarve tietää toisistamme muitakin kuin vain juoruja. Me välitämme.”

Olemmeko pohjimmiltamme kaikki sittenkin samanlaisia? Emännän hulluus taitaa olla ainakin tätä saman sortin hulluutta kun Reko Lundánilla oli. Näyttää siltä, että Reko kärsi aivokasvaimensa lisäksi samasta pakottavasta kirjoittamisesta  kuin Emäntä. Hän on nimittäin sitä mieltä, että luovuus toteuttaa itse itseään juuri konventioiden ulkopuolella mielikuvituksen avulla. Luovat ihmiset rakentavat aivoissaan jatkuvasti uusia assosiaatioyhteyksiä. He eivät pidättäydy vanhoissa turvallisissa ajattelumalleissa, vaan ammentavat alitajunnastaan loputtoman määrän erilaisuuden ääniä.  Jospa Rekolla oli samanlainen ihmeellinen tiedostamaton mieli kuin Emännällä? Sen kokemuksia hänen oli sitten sisäisen pakon sanelemana purettava jatkuvaksi sanoiksi mielikuvituksen avulla? Rekolla vaikutti olevan, lähes viimeisiin hetkiin saakka, polttava sisäsyntyinen tarve ilmaista itseään kirjoittaen. Ehkä kirjoittajilla, niin kuin Rekolla ja Emännällä, alitajunta on niin ylitsepursuavainen, että sitä on/oli aivan pakko koko ajan tyhjentää jotenkin, vaikkapa mielikuvituksellisen draamaan keinoin. Jos sitä ei tee, muuttuu tiedostamaton mieli kaoottiseksi demoniseksi tuhovoimaksi.

Lundán ulkoisti ajatuksensa teatterin keinoin näytelmiksi, kun taas Emäntä rakentaa omaa sisäistä teatteriaan ja sen näytelmää. Ihminen, joka ammentaa ajatuksensa alkukantaisista mielikuvista, puhuu tuhansin äänin, näinhän se Carl Jung kirjoitti. Parhaat kirjoittajat,  Reko Lundánin kaltaiset,  muuttavat henkilökohtaiset mielikuvansa esimerkiksi draaman keinoin yhteisöllisiksi merkityksiksi. Ne voivat parhaimmillaan vaikuttaa tuhansiin ihmisiin ja heidän aivojensa uusiin assosiaatioyhteysiin.  Tällaiset luovat ihmiset parhaimmillaan eivät laajenna pelkästään omaa tietoisuuttaan, vaan he lisäävät yhteisöllistä uutta ymmärrystä. Sitä kautta ne voivat ohjata koko ihmiskuntaa uuteen parempaan tai pahempaan suuntaan.

Tarkemmin ajatellen Emäntä on sitä mieltä, että ilman lapsen leikkivää mieltä ei synny yhtäkään luovaa taideteosta tai  tieteellistä uutta ajatusta. Mutta toisaalta hän myös on sitä mieltä, että luovan ihmisen ongelma on se, että luovuteen käytetty aika on pois olemisesta. Jotkut ihmiset kun näyttävät pystyvän tekemään taidetta puhtaasta olemisesta. Ja loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä on puhdas oleminen. Viime metreillä moni luova ihminen vaihtaisi kaikki kirjansa, tietokoneensa ja kynänsä siihen, että saisi viettää vielä yhden viikonlopun omien lapsiensa kanssa rauhallisella kesämökillä ihan vain oleskellen. Tai vielä kerran hän saisi tuntea varpaittensa välissä kotoisan kostean nurmikon, saisi kuulla kesäisten lintujen huumaavan viserryksen ja voisi tuntea suopursun hempeän tuoksun. Kaikkein tärkeimmät elämän asiat ovat yksinkertaisia ja ilmaisia. Ne ovat tässä ja nyt. Sen kun oivaltaa, niin elämäisestä tulee paljon helpompaa ja halvempaa. ” Ehkä ennen tätä viimeistä viikonloppua ehdin vielä kuitenkin kirjoittamaan pari kirjaa, kuka tietää?” miettii Emäntä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s