Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän äärellä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, osa 1

Pihkala ja Valtaoja keskustelevat jo toisen kirjan verran uskonnollisista ja ”uskottomista” kysymyksistä. Siirtolan hävytön Emäntä päätti tuoda tähän väittelyyn pirtinpöydän äärellä leipomansa, pippurilla, suolalla ja yrteillä maustetun, uuskainuulaisen maalaisnaisen näkökulman. Kanat, kuten Siirtolan Emäntä, ovat  siinä mielessä hankalia tänä päivänä, ettivät he suostu katsomaan kukkojen yksintaistelua tunkiolla. Rehellisesti sanottuna, Emäntä näkisin tänä päivänä tunkion mieluiten androgyynien lintujen tanssipaikkana. Hän tarkoittanee sitä, että hyväksyisimme maailman, jossa ihmiset olisivat vain androgyynejä moniäänisiä ihmisiä. He olisivat sellaisia kansalaisia, jotka ovat  sinut oman animuksensa/animan kanssa. Nämä käsitteet kuvaavat siis itsessämme olevia ominaisuuksia, jotka edustavat meissä vastakkaista sukupuolta.

Emäntä haluaa heti alkajaiseksi sanoa, että kun hän kirjoittaa ”patriarkasta”, ei hän tarkoita  yleisesti miehiä, vaan hän tarkoittaa ihmisiä, jotka edustavat patriarkaalista kulttuuria. Siirtolan Emäntä on tavannut paljon naisia, jotka ovat alfauroita, ja miehiä, jotka omaavat suurta andorygyynistä sydämen viisautta.

Kuten aikaisempia ”Annan ja hänen ystävänsä” blogeja läpi lukenut lukija on varmasti jo huomannut, Siirtolan Emäntä lukee itsensä kristinuskon ystäväksi ja agnostikoksi. Emännän taustasta vielä sen verran, että hän ei ole kasvanut voimakkaasti uskonnollisessa ympäristössä. Emäntä muistaa kyllä joskus pienenä ruokoilleensa iltarukouksia äidin tai isän kanssa ja hän on kuullut käyneensä pienenä myös pyhäkoulussa, mutta siihen pysähtyi hänen hengellinen kasvatuksensa. Vanhempansa hän luokittelee  ”vähemmän uskovaisiksi” kuin itsensä. Emäntä erosi  kolmekymppisenä kirkosta ja hän liityi siihen takaisin neljävitosena.

Emäntä näkee paljon yhteistä Valistuksen perinteelle rakentuvalla luonnontieteellisellä materialistisella maailmankatsomuksella sekä autoritaarisella Kristinuskolla. Ne kumpikin edustavat patriarkkaallista hierarkkista käsitystä totuudesta. Ne ovat ”oppinut Isä ojentaa kilttiä poikaansa/tytärtänsä” -totuuksia. Molemmat äärimuotoisina, samoin kun muutkin maskuliiniset ”isä-uskonnot”, kuten juutalaisuus ja islam, edustavat suljettuja järjestelmiä, jotka lukevat  ”väärinajattelijat” oman järjestelmänsä ulkopuolelle. Muistaakseni William James, amerikkalainen filosofi ja psykologi jakoi erilaiset viitekehykselliset ajattelutavat juuri näihin: suljettuihin ja avoimiin järjestelmiin. Fundamentalistinen luonnontieteellinen totuus on mielestäni suljettu järjestelmä, joka rajoittuu empiirisanalyyttiseen paradigmaan ja fundamentalistinen kristinusko patriarkaaliseen Jumal-käsitykseen. Molemmissa järjestelmissä riittävästi oppia saaneet hierakian ylimmän tason ”papit” kertovat tyhmälle kansalle, mikä se ”oikea” totuus on. Molemmat ovat siinäkin mielessä samanlaisia, että ne, fundamentalistisina muotoinaan, haluavat asiantuntijoineen varastaa ihmiseltä hänen itseohjautuvuutensa.

Patriarkaalisille järjestelmille on Siirtolan Emännän mielestä tyypillistä väittelykulttuuri, kilpailu ja suuri tarve osoittaa, että juuri oma ajattelu on ”oikeanlaista”, ja toisen ajattelu on ”väärää”. Sinänsä totuuden nimessä sanottakoon, että sen perusteella, mitä Emäntä tähän mennessä on lukenut,  ei Pihkala eikä Valtaoja ole kumpikaan fundamentalististen maailmankatsomusten vankeja. Näillä kukoilla vaikuttaisi, ainakin Emännän ensisilmäyksellä, olevan kykyä dialogiin, ja sehän on monikulttuurisuuden vuorovaikutusta. Näille linnuille annetakoon siis pisteitä tästä asiasta. Ehkä jo tunnustatte, kukot, että teissäkin asuu pieni kana sisällänne?

Emännän ajattelu hengellisyydestä ja kristinuskolle rakentuu ihan ikiomalle ajattelulle, johon hän on imenyt aineksia mm. Raamatusta, Simone Weililta, Sören Kierkegaardilta, Martin Buberilta, Henryk Skolimowskilta, Lauri Rauhalta ja analyyttisestä ja transpersonaalisesta psykologiasta (Carl Jung, Roberto Assagioli, Jean Shindoa Bolen).  Emäntä suosii ajattelu, jossa ihminen käyttää omia aivojaan, yhteistä historiallista viisausperinnettä  sekä omaa intuitiivista tunnetietoaan. Emännän mielestä autoritaariset totuusjärjestelmät, ”Kristinuskoa teeskentelevä oppineitten kristinusko” ja tiede, ovat varastaneet ihmiseltä heidän aidon Jumalansa, kokemusen siitä, että ihminen itse voi olla kasvotusten elämän Pyhyyden kanssa.  Usko kun ei ole Emännälle valmiiksi purtua tavaraa, vaan sen ytimen muodostaa intohimoinen asioiden jatkuva henkilökohtainen peilaaminen, kokemuksellinen oppiminen.

Kuten Emäntä on jo aikaisemmin maininnut, jos elämä rakentuu pelkkien faktojen varaan, voi siitä voi tulla ”helvetin” järkevää, mutta samalla merkityksetöntä. Emännän mielestä kristinusko ja sen Jumala, eivät ole osa jotakin hienoa filosofista erinomaista metafyysistä järjestelmää, joka voidaan oikeaksi todistaa siten, että oppineet teologit lyövät päänsä yhteen. Sen sijaan Emäntä ajattelee että erilaisten metafyysiset järjestelmien,  ja niiden luomien erilaisten maailman katsomusten, olevan osa elämän osittain tiedostamattomien voimien, mukaan lukien elämän Pyhän ulottuvuuden, ilmenemismuotoja (Vau mikä lause… melkein kuin ystvänäni Sören Kierkegaardin!). Usko merkitsee Emänälle intohimoista oman tietoisen ymmärtämisen laajentamista, johon hän tarvitsee myös syvällisiä metaforisia symboleja.

Valitettavasti tämä tiedostamaton mielenosamme ei muodostu pelkästään valosta vaan siellä on myös varjoja. Ihminen ei itse siis kykene aina tietämään, onko hänen tunteensa aito, vai vastakohtansa kompensaatio. Hän ei voi muuta kuin luottaa intuitiiviseen tietoonsa, ja miettiä jatkuvasti sisällänsä, mahtaako hänen tekonsa edustaa aitoa rakkaudellista tekoa, vai vallantahtoa, tai ehkä molempia? On naurettavaa kikkailua kuvitellakaan, että voisimme johtaa ja todistaa Jumalaa jostain metafyysisestä järjestelmästä käsin. Maailma on moniääninen, samoin ihminen itse. Emäntä kuvaakin tällä hetkellä mieluiten itseään, mukaellen venäläisen kirjallisuustutkijan Bakhitinin ajatuksia, että hän on moniääninen novelli (Anna ja hänen ystävänsä), jota arkkityyppinen Jumala ohjaa.

Emäntä ajattelee tänä päivänä, että me globaalisesti edustamme monikulttuurista ja –uskonnollista perhettä. Meidän tulisi tehdä yhteiskunnalliset päätöksemme tältä pohjalta. Johtajamme voi eri tilanteissa edustaa eri suuntausta. Ja samalla  jokaisen tulisi kantaa oma vastuunsa siitä, että toimitaan vastuullisesti – olkoon sitten kysymyksessä islamuskoinen, kristitty, buddhalainen tai ateisti. Päätöksentekomme tulisi perustua rakkauteen eikä vallantahtoon. Tässä kohdassa korostaisin juuri feministisiä arvoja, kuten hoivaa (erityisesti luonnon ja ihmisluonnon suojelua), turvallisuutta  ja äidinrakkautta. Naiselliset monikulttuuriset arvot tulisi moniäänisessä kulttuurissa nostaa taloudellisten ja tieteellisten arvojen asettelun rinnalle.

Emäntä tunnustautuu avoimesti kahden maailman kansalaiseksi. Hän toimii sekä reaalimaailmassa, jossa vaikuttaa ensisijaisesti luonnontieteelliset normaalit syy- ja seuraussuhteet. Tässä maailmassa hän hoitaa hammaslääkärinä ihmisten hampaita käypähoito-ohjeitten mukaan.  Tässä maailmassa tiedemiehet ovat hänen dialogikumppaneitaan. Lisäksi Siirtolan Emäntä  elää myös toisessa maailmassa, jota hän voisi kutsua vaikkapa metaforien maailmaksi. Tässä maailmassa vaikuttavat tarinat, unet, myyttiset, mytologiset ja uskonnolliset järjestelmät. Siellä aukeaa monikulttuurinen valtava historiallinen kollektiivinen viisausperinteemme. Tässä metaforisessa todellisuudessa ovat mm. papit, terapeutit ja viisaat tavalliset ihmiset Emännän dialogikumppaneita.   Voimme saavuttaa rukoilun tai esimerkiksi jungilaisen aktiivisen mielikuvituksemme kautta saavuttaa yhteyden tähän intuitiiviseen valtavaan viisauteen, jossa myös uskonnollinen merkitysmaailma ja pyhyyden kokemuksemme sijaitsevat.

Kokonaisvaltaisesti ihmistä hoitava terveydenhuollon ammattilainen tajuaa, että hän voi hoitaa ihmistä myös tästä metaforisesta maailmasta käsin. Tämä tapahtuu, kun merkitysmaailmamme kohtaavat siten, että  niissä tapahtuu muutoksia. Jokin ihmisen oire, kuten hampaitten narskuttelu, voi olla symboli tästä metaforisesta maailmasta. Se voi kertoa jotakin täysin yksilöllistä tarinaa ihmisestä. Esimerkiksi se voi kertoa vaikkapa sellaisen kertomuksen, jossa ihminen on stressaavassa työympäristössä, ja joutuu pureskelemaan elämässään enemmän asioita, kun mihin hän sillä hetkellä pystyy. Jollakin toisella ihmisellä, se kertoo taas toisen tarinan. Metaforien maailma erooaa siinä mielessä luonnontieteellisestä, että tässä maailmassa monta tarinaa voi olla samanaikaisesti totta. Tässä maailmassa voimme potkaista logaritmit helvettiin.

Ihminen on Emännän mielestä osa sosiaalista, usein myös hengellistä, kehomieltä, joka toimii näissä kahdessa maailmassa; biologisessa ja metaforisessa.  Hypnoterapeutti, kuten Siirtolan Emännän mielen osa Treenaaja, yrittää purkaa ihmisen mielikehon oireita toisiin symbolisiin muotoihin. Metaforisen oivalluksen vapauttama energia mahdollistaa muodonmuutoksen, jossa asiakkaan eksistentiaalinen tuska ja sen fyysinen oire, voi helpottaa. Tässä metaforisessa maailmassa asiakas saa ammentaa halutessaan merkityksiä myös uskonnollisesta viisausperinteistä.

Emännän mielestä on aika yhdentekevää onko islam, buddhalaisuus, kristinusko, hindulaisuus vai kristinusko ”eniten” oikeassa. Tärkeintä on se, että ihminen löytää oman kanavansa ilmaista elämän syvimpiä merkityksiä. Emännälle käsitteet tulevat ensisijaisesti kristinuskosta, koska se on hänen kulttuurinsa ja isiensä usko. Emäntä kokee  juurtuvansa paremmin maailmaan, kun hän yrittää ymmärtää sitä kulttuuria, josta käsin hänen  oma itseytenä on muovautunut. Ja tämä koti, mistä Valtaojakin puhuu, on ehdottoman tärkeä. Emännälle se kuitenkin merkitsee ilmeisesti toista asiaa kuin Valtaojalle. Koti on sitä,  että ihminen löytää juurensa. Kun hän on ne löytänyt, kulkee koti aina mukana.

Emäntä on ollut huomavinaan, että kaikki suuret uskonnot rakentuvat sisäisille symboleille, armolle, myötätunnolle ja lähimmäisenrakkaudelle. Suvaitsevaiset, ei- fundamentalistiset uskonnot, tarjoavat erinomaista vastalääkettä tälle tämän päivän kulttuurille, joka rakentuu materialistisille, ulkoisille, luontoa kuormittaville ulkoisille statussymboleille. Naisen logiikka on sitä mieltä, että ehkä meidän kannattaisikin enemmän miettiä asioita monikultturisesti ja kunnioittaa kunkin perinteen tapoja.  Rakentaa entistä rikkaampi elämä sisäisten symbolien varaan. Länsimaisen ahneen ihmisen pitäisi nöyrytä olemaan yksi kulttuuri muiden joukossa.  Emännän mielestä on kuitenkin pelottava ja  kauhea kuva todellisuudesta sellainen, jossa ihminen lakkaa antamasta merkityksiä elämän pyhälle ulottuvuudelle, sillä onhan kaikki elämä pohjimmiltaan pyhää!

Ehkä maailma olisi parempi paikka, jos arvostaisimme enemmän menneisyyden viisausperinnettä. Luen parhaillaan Filokaliaa (osa yhteistä kristillistä viisausperinnettä), ja avasin sen nyt satunnaisesta kohdasta, jossa heti on suuri viisaus. Luulenpa, että tämä viisaus voisi edustaa yhtä hyvin buddhalaistakin perinnettä. Uskon tämän satunnaisen, aika rankankin, aforismin viisauteen enemmän kuin tähän materialistisen maailmankatsomuksen ”tieteelliseen” järkeen: Ylimieliseen yksipuoliseen totuuteen,  joka on välineellistänyt (ihmis)luonnon ekologisesti tuhoisalla tavalla.

(Pyhä Antonius Suuri k. 356 jKr)

Vapaita eivät ole ne, jotka ovat syntyneet vapaina, vaan ne, joiden elämässä ja tavoissa ei ole mitään orjuuttavaa. Ei siis pidä luulla, että todella vapaita ovat johtavassa asemassa olevat, jotka ovat pahoja ja hillittömiä, sillä he ovat aineellisten himojen orjia. Vapautta ja onnellisuutta on sielun todellinen puhtaus ja kaiken ajallisen halveksiminen.

Advertisements

10 kommenttia artikkeliin ”Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän äärellä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, osa 1

  1. Eläköön Filokalia ja vanhat erämaaäidit ja -isät!

    Sielun puhtaus on mielestäni irrottautumista jokseenkin kaikista ajatuksia sitovista uskomuksista tai ruumisriepua kieputtavista hinguista. Ja niistä pois pyrkiminenkin voi olla orjuuttavaa, näennäistä vapautumista.

    Biologismi, joka nyt tuntuu lannistavan ihmisen luovuutta, on yksi uskomus muiden joukossa. Kun lausut ”ilmastonmuutos”, saat rahaa, vaikutusvaltaa ja ystäviä, eiks je. Vaikka koko ilmanalojen vaihtelu voi johtua planeettamme Maan radan elämisestä suhteessa joskus sammuvaan Aurinkoon, mille emme loppujen lopuksi juuri mitään voi.

    Iisak Niniveläinen on vahvaa luettavaa. Lainaan sen tiiliskiven sulle joskus.

    Terveisiä pulpetin äärestä, Emäntä, heittäydyn lomailemaan loppiaiseksi, ihanaa.

  2. Jutussasi on monenmoista poihdiskelua, viisastaki. Mutta jäin ajattelemaan tuota viimeistä lausetta: ”Vapautta ja onnellisuutta on sielun todellinen puhtaus ja kaiken ajallisen halveksiminen. – Ei kai nyt sentään näin voi olla, paremminkin kaiken ajallisen ihmettely ja kaikesta hyvätä nauttiminen. Meillähän on vain tämä yksi elämä. Kaikki on katovaa, elämä on lyhyt – iloitkaamme!

  3. Hyvin oivallettu. En minkään tarkoittanut, että kaikkea hengellistä kirjallisuutta tarvitsee purematta niellä. Niissä on paljon hyödyllistä totuutta, ja viisautta – osa menneitten ihmisten viisauksista joutaa tietenkin romukoppaan.

    Ajattelen uskon olevan nimenomaan henkilökohtaista intohimoista subjektiivisuutta, jossa ihminen ihmettelee ja etsii koko ajan totuutta. Hän jatkuvasti peilaa kokemuksiaan ja lukemistaan omiin tunteisiinsa. Juuri niin kuin sinäkin teit. Niistä ihmisistä olen huolestunut, jotka ovat totuuden löytäneet, koska he lakkaavat etsimästä!

  4. Kiitos vastauksesta, kivi putosi sydämeltäni. Tuo uskovaisuus saa kyllä ihmispolon aina hämilleen ja joskus oikein raivonkin valtaan. Mutta tosiaankin: usko on henkilökohtaista intohimoista subjektiivisuutta, jossa ihminen ihmettelee ja etsii koko ajan totuutta. Joiskus vaan tuntuu, että totuuden etsintäpaikka on väärä, mutta etsintäpaikan kukin valitsee itse, eikä minulla ole siihen nokan koputtamista.

    Hyvää vuoden jakoa!

  5. Subjektiivisuus vs usko? Eikö syvimmin oivaltaneiden maailmanuskontojen totuus ole luopuminen? Nöyryys? Omasta minästä luopuminen ja kärsivien tuskan ymmärtäminen? Mikä ei tarkoita oman elämän kieltämistä, ei epärehellistä elämää oman ruumisrievun tai tarpeiden ja halujen suhteen, vaan toisten ihmisten syvää ymmärtämistä. Ilman toisia ihmisiä ei ole minuutta, ilman toisen ihmisen näkemistä, syvää ymmärrystä ei ole minuutta. – En tiedä olenko laisinkaan samalla kartalla teidän kanssanne, mutta vierastan henkilökohtaista intohimoista subjektiiviisuutta. Sitä näkee niin runsaasti, että siihen väsyy.

    Ihmettely on hyvästä, jokaisen nanosekunnin ymmärtäminen on hyvästä. Etsiminen, nöyryys ovat hyvästä. Intohimo elämään on hyvästä. Subjektiivinen intohimoisuus? Eikö se ole ajallemme rasittavaa, tuhoisaa superyliyksilöllisyyttä? Että kun minä teen näin, maailma hymyilee ja asiat järjestyvät? Piittaamatta siitä, mitä ihmiset lähiympäristössä ovat jo oivaltaneet ja elävät todeksi?

    Olen ulkona verkosta monta mukavaa päivää, mutta kommenteista olisin kiitollinen.

    1. Tulin suksimasta Lammasjärven jäältä. Vielä tuli mieleen tästä luopumisesta. Näin mä sen vaan jotenkin toistaseksi ajattelen, ettei ihminen voi luopua jostain mitä hänellä ei ole. Iteyden täytyy kehittyä, jotta siitä voi luopua. Olen nähnyt joitakin ihmisiä, jotka hirveästi yrittävät auttaa ja häärivät erilaisissa hyväntekeväisyysprojekteissa, mutta jos tällaisella ihmisellä ei ole riittävän vahvaa itseyttä, kykyä esimerkiksi asettaa itselleen rajoja, voi hän murtua. Koska hän ei osaa auttaa itseään, saattaa hänen sielunsa siis vahingoittua. Toki uskon myös, että jos ihminen on kasvanut turvallisessa tasapainoisessa ympäristössä, voi hän jatkuvasti omassa yleishyödyllisessä työssänsä kasvaa henkisesti. Hän voi peilata jatkuvasti rikkaitten sosiaalisten suhteittensa kautta itseyttään. Uupumnen kuitenkin varmasti on riski, mikäli ihminen ei osaa rytmittää työtään oikein. Ajattelen itsen kehittyvän toisin ihmisen ja oman itsen rajapinnassa, niiden välisessä vuorovaikutuksessa.

      Luopuminen ja nöyryys kuullostavat hyvältä. Ehkä hedonististet tarpeet vähenevät, kun itseys kypsyy. Ihminen kykenee nauttiimaan ihan vain enemmän arjen kauneudesta.
      Mukavaa loppiaisiltaa! Taisit laittaa tottulakin jo naulaan?

  6. Minä ajattelen niin, että jos ihminen ei etsi jatkuvasti omaa itseyttään, ei hän voi siitä myöskään luopua. En siis usko mihinkään universaaleihin autoritaarisiin uskonkappaleisiin, vaan ajattelen, että jokainen tieto ja kokemus täytyy reflektoida oman sisäisen tunne- ja tietopeilin kautta, ja ajattelen tällä hetkellä tämän olevan ihmisenä kehittymisen ytimessä.

    Meidän täytyy kokemuksellisesti oppia asiat, eikä vain passiivisesti ottaa vastaan tietoa. Tämän päivän ongelma on, että tieto on pirstoutunutta, eikä se integroidu viisaudeksi.

    Jos ajattelen ”näin ja näin”, mitä seurauksia sillä on omaan ja yhteisöni elämään. Ajattelen intohimoisen subjektiivisuuden olevan siis aika lailla sama kuin reflektiivinen oppiminen. En usko, että ihminen jaksaa tehdä kauaa hyvää, ellei hän samalla jatkuvasti ravitse omaa sieluaan, kehittämällä omaa tietoisuuttaan. Tähän ei tietenkään tarvita hienoja filosofioita, vaan uskon, että sitä voi tehdä myös hengellisen tiedon, arkitiedon ja kirjalllisuuden avulla. Nuorena, ja varsinkin elämän kriisivaiheissa ulkoisista peileistä on varmasti apua.

    Individuaatio ja individualismi on mielestäni täysin kaksi eri asiaa. Individuaatio johtaa oman tietoisuuden, asioiden ymmärtämisyhteyksin, laajenemiseen sekä samalla automaattiseti yhteisöä hyödyttävään toimintaan. Individualismissa ihminen hakee puolestaan kaikessa toiminnassaan pekkää omaa henkilökohtaista hyötyä.

  7. Miten saisimme ”mielemme näyttämölle” ilmestyneiden patriarkaalisten ja matriarkaalisten hahmojen integroitumaan maailmankuvassamme. (”Naiselliset monikulttuuriset arvot tulisi moniäänisessä kulttuurissa nostaa taloudellisten ja tieteellisten arvojen asettelun rinnalle.”) Kummillakin vanhemmuutta tukevilla piirteillä on varmasti paikkansa elämässämme.

    Eikö kyseessä ole enemmänkin rinnalle nostaminen (sekä että tilanne) kuin ristiriita? Voisimmeko nähdä tilanteen dualistisessa tai peräti pluralistisessa viitekehyksessä ilman dualismia? Mitä tulee arvonmuodostukseen (hyvä/paha, minä/ei minä), ainakin itse virittäydyn mieluummin olemaan onnellinen kuin oikeassa!

  8. Jungin mukaan, jonka tuotantoon tällä hetkellä olen koukussa, ihmisistä tulee ikääntyessä androgyynisempiä ihan vain luonnostaan. Mutta eikö tämän päivän ihmisen kulttuuri ole patriarkaalista, hierarkista, maskuliinista NUORTA kulttuuria? Ihaillaan kilpailua, aggressiota ja statussymbolein näytetään nokkimisjärjestyksiä. Samalla tuhotaan monen herkän pienen tytön ja pojan sielu.

    Minua kiinnostaa tieteiden integraatio. Tämän alan kirjallisuudesta olen ollut vaistoavinani, että elämme muutoksen aikaa. Olemme siirtymässä horisontaalisiin verkostoihin ja dialogin kultuuriin. Patriarkaalliset hierarkiat purkaantuvat. Asiantuntijat eivät tulevaisuudessa kerro meille mikä on oikein, vaan käymme dialogia heidän kanssan. Toivottavasti samalla siirrymme myös androgyynimpään aikaan. Jos näin on, se on mielestäni erinomaisen hieno asia. Kilpailust titteleistä , ja rahasta on tullut liian vakava asia elämään. Hoiva, ravitseminen, empatia on nostettava hyötyetiikan rinnalle tai ehkä jopa edelle. Mielestäni kaikkien androgyynien isien ja äitien olisi vedettävä tässä asiassa yhtä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s