Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän äärellä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, osa 2

6.1.2010 (kirjaa luettu sivulle 83.)

Ennen kun Emäntä sotkee hennon naisenäänensä aborttikeskusteluun, keskittyy hän vielä hetkeksi Valtaojan kymmeneen käskyyn. Herrojen keskustelussa ”Tiedän uskovani, uskon tietäväni” Juha Pihkala kannusti Esko Valtaojaa kirjoittamaan omat kymmenen käskyänsä. Ne syntyivätkin nopeasti, ihan peräti yhdessä illassa, kavereitten kanssa yhteistyössä.

1.      Kunnioita, suojele ja rakasta elämää; muista, että kaikki ihmiset ovat perhettäsi ja kaikki elämänmuodot sukulaisiasi.

2.      Pyri aina oppimaan uutta ja anna myös muille mahdollisuus siihen.

3.      Älä luule tietäväsi varmaa totuutta.

4.      Ole valmis muuttamaan näkemyksiäsi ja yritä myös ymmärtää toisten ihmisten näkökantoja.

5.      Älä riistä maailmaa, älä käytä ihmisiä hyväksesi tai pakota heitä taipumaan tahtoosi.

6.      Anna jokaiselle vapaus toteuttaa omaa itseään, mikäli siitä ei ole haittaa kenellekään muulle.

7.      Työskentele paremman tulevaisuuden puolesta, muistaen, että kuoltuasi maailmaan jäävät vain tekosi ja ihmisten ajatukset sinusta.

8.      Harjoita myötätuntoa ja iloa.

9.      Iloitse ja nauti kaikesta, mitä elämä tarjoaa, mikäli siitä ei ole haittaa muille elollisille olennoille.

10.  Ole kiitollinen, ja muista kiittää myös muita.

Kun Emäntä katsoo näitä sääntöjä, eivät nuo hullummalta näytä ja vielä tämä tuotos on onnistuttu tekemään yhden illan aikana! Onneksi olkoon,  Esko! Itse asiassa Siirtolan Emännällä, kristinuskon ystävällä, ei ole juuri huomautettavaa muuta kuin pieni täydennys kohtaan 9. Iloitse ja nauti kaikesta elämässä, mikä ei vahingoita muiden lisäksi sinua itseäsi. Aito yhteisöllisyys kun rakentuu ihmisille, jotka huolehtivat omasta sosiaalisesta (ja hengellisestä) kehomielestään. Tänä päivänä näemme hurjan paljon itsetuhoista käyttäytymsitä.

Emäntä huomauttaa, että kovin sekavaksi jäisi elämä kuitenkin, jos pelkästään vain tällaiset käskyt ohjaisivat hänen elämäänsä. Siksi hän esittääkin nyt muutaman kysymyksen Eskolle. Mitä on myötätunto? Minkälainen on parempi tulevaisuus? Mitä on riisto? Milloin hedelmöitynyt solu muuttuu ihmiselämäksi? Mitä tarkoitetaan kaikella elämän kunnioittamisella?  Mitä on ilo? Käsitteet kun leijuvat näissä säännöissä ilmassa ja ne ovat äärimmäisen moniselitteisiä, mihin Juha Pihkalakin kiinnittää huomioansa. Myöhemmin seuraavissa Valtaojan aborttikannanotossa näyttäisi mielestäni, ettei hän oikeastaan ihan kaikkea elämää kunnioitakaan, vaan mies siis kompastuu heti alkajaisiksi omiin käskyihinsä.

Näistä kymmenestä käskystä syntyy Emännän sisällä mielleyhtymä Georg von Wrightin kirjaan ”Hyvän muunnelmat”. Emäntä muistelee, että tämä  filosofi itse piti juuri tätä kirjaansa parhaana teoksenansa, vaikkakin hän myönsi, että se on pelkkä kapea-alainen johdatus hyvän olemukseen. Von Wright olisi voinut kirjoittaa kirjakaupalla filosofista analyysiä hyvän eri merkityksistä ja sen erilaisista variaatioista. Luulenpa, että kaikki Iivantiiran Martta ja Liisa-mummot eivät olisi paljon saaneet irti tästä Wrightin käsiteanalyysistä, mutta ehkäpä he omalla naisen arkiviisaudellaan oivalsivat Raamatun vertauskuvistapaljon asiaa  hyvän ja pahan olemuksesta. Metaforilla, myyteillä  ja tarinoilla on ihmeellisiä voimia. Ne siirtävät viisautta sukupolvesta toiseen.

Tällä kannanotolla Emäntä ei julista, että Raamattu kouraan vaan, ja kristinusko pelastaa sitten maailman. Vaikka Emäntä tunnustautuu kristinuskon ystäväksi, on hänellä tähän ”oppiin” viha-rakkaus suhde.  Hänen mielestään kun tämän päivän kristillisyys on dogmaattista, patriarkaalista ja vieraantunutta todellisuudesta. Ehkä kristinusko tarvitsisi kipeästi uutta uskonpuhdistajaa, jonka jälkeen uskonkappaleet saataisiin vastaamaan tämän nykyihmisen tietoisuuden tilaa. Tarvitsemme uusia monikulttuurisesti suvaitsevaisia tulkintoja. Emäntä on kuitenkin ollut huomaavinaan, että myönteisiä pieniä muutoksia on jo ilmassa. Ei ole montaa viikkoa siitä, kun Emäntä kuuli radiosta jonkun papin rukoilleen ihmisiä suojeltavaksi homofobisilta ihmisiltä.

Eikö se Jeesuskin sanonut: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei hän puhunut käsittääkseni mitään siitä, että totuus olisi joku pysyvä dogmaattinen oppineitten tulkinta Raamatusta. En mahda sille mitään, mutta minun on vaikea uskoa, että ”kirkkoisien” vuosituhansien aikana tekemän dogmaattiset, monesti naisvihamieliset uudelleentulkinnat olisivat aina olleet ”Pyhän Hengen” inspiroimia. Patriarkan jyrä tuhosi alleen suuntaukset, kuten gnostilaisuuden, jotka olivat naista kunnioittavampia. Mielenkiintoista sinänsä, että Jeesus näki Pyhän Hengen laskeutuvan kyyhkysenä hänen päälleen, sillä kyhkynenhän on tätä ennen ollut jumalatar-symboli. Ehkä kristinuskossa olisi nostettava Pyhä naiseus uuteen arvoonsa. Ehkä naispappeus ennakoi tätä suuntausta. Niin, sekä tieteelliset (erityisesti ihmistieteelliset) että uskonnolliset tulkinnat ovat kulttuurisidonnaisia ja avoimia uusille tulkinnoille sekä suuntauksille.

Emäntä ei usko, että vastaukset kristinuskon kriisiin löytyvät luomalla uusia kristillisiä ”brändejä”, joita tulosvastuullisesti markkinoidaan. Kuten von Wright kirjassaan ”Tieto ja Ymmärrys” tuo esille, luonnontiede on taloudellisen hyötyajattelun juoksupoika. Emäntä ei suosittele, että teologit hyppäävät tähän samaan junaan. Emäntä kun on ollut huomaavinaan, että 2010-luvun ihmiset ovat jo väsymässä markkinahumuun ja materialistisen maailmankatsomuksen itsekkääseen, kaiken hyödyntävään, ekologisesti tuhoisaan kulttuuriin.

Ehkä vastaukset löytyvät sieltä, että kristinuskon ystävät ja ”uskovaiset” aidosti pohtivat, mitä on lähimmäisen rakkaus, armo ja anteeksianto. Siirtolan Emäntä arvelee, että harva kristitty haluaa enää lähetystyön olevan sellaista, jossa ihmistä aivopestään dogmaattiseen uskonnolliseen ajattelun. Sen sijaan Emäntä tuntee nahoissaan, että tämän päivän ihmiset haluaisivat apua siihen, että he voisivat etsinnöissään kokea ja jakaa armon, anteeksiannon sekä lähimmäisen rakkauden. Elämme hengellisen tyhjiön aikaa. Meidät on kuitenkin luotu sellaisiksi, että voimme sisällämme kokea sekä hengellisiä hurmioita yhtä hyvin kuin seksuaalisia orgasmeja. Moni varmaan olisi valmis tekemään rakkaudellista monikulttuurisille suvaitsevaisille kristillisille arvoille rakentuvaa lähetystyötä, jossa ei pakkosyötetä ”kristinuskoa” vaan ihmisten sallitaan tehdä valintoja omasta kulttuurista käsin. Siirtolan Emäntä unelmoi, että eri uskonnollisten ryhmien edustajat voisivat jakaa yhdessä hengellisiä kokemuksiaan.

Emäntä uskoo harvenevan määrän  kristitittyjä enää tänä päivänä suostuvan siihen, että julkimoiden tai yksityisten ihmisten tulkittua Raamattua omalla laillaan, tai dosenttien oikeitten ohjeitten mukaisesti, lopputuloksella sitten lyödään jonkun vähemmistön jäsentä päähän. Jos Jumala on olemassa, niin eikö Hän ole se ainut suuri auktoriteetti, joka päättää kuka meistä on enemmän syntinen kuin toinen ihminen? Mielestäni sellainen ihminen, joka luokittelee itse, muka Raamattuun perustuen, ihmisiä jyviin ja akanoihin, on tehnyt itsestään Jumalan.

Eikö kristinuskon tulisi olla juuri patriarkaalisen järjen ja kaiken esineellistävän hyötymoraalin vastavoimaa, feminiinistä sydämen, hoivan ja rakkauden viisautta. Myös kristinuskon mystiikka ja uskon paradoksallisuus ansaitsivat huomionsa. Onko mystiikka poistettu luterialisista opista, koska näitä kokemuksia pidetään jotenkin pelottavana, hallitsemattomana  ja feminiinisenä?

Emännän tärkeimpiä uskonopastajia on ollut Sören Kierkegaard. Tämä filosofi auttoi Emäntää tajuamaan, että usko on sen paradoksin ymmärtämistä, ettei uskoa ei voi ymmärtää. ”Kun kristinusko tuli maailmaan, ei ollut olemassa ensimmäistäkään professoria eikä dosenttia. Silloin kristinusko oli paradoksi jokaiselle. Nykyisestä sukupolvesta voidaan olettaa, että joka kymmenes on dosentti, niinpä se nyt on paradoksi vain yhdeksälle kymmenestä. Ja lopulta aikojen täyttymys koittaa, tuo verraton tulevaisuus, jolloin maan päällä elää dosenttien ja dosenttiattarien sukupolvi, silloin kristinusko on lakannut olemasta paradoksi.” En usko, että kenelläkään voi olla teoreettista suhdetta Kristukseen, vaan hänet on kohdattava hänet aina yksin.

Pian kymmenen käskyn jälkeen Juha Pihkala kuljettaa meidät aborttikysymyksen äärelle. Mielestäni hänen kannanottonsa ovat maltillisia, eivätkä ne stimuloi minussa juurikaan vastarintaisia ajatuksia. Mutta entä Valtaojan mielipiteet?  Hän ampuu hyvin patriarkaallisella tavalla ilmakiväärinlaukauksella, jonka hän luulee olevan väistämätön: Moraalisäännön täytyy olla sopusoinnussa parhaan käytetävissä olevan tieteellisen tiedon kanssa. Kuka tällaisen säännön on kirjoittanut? Sehän  ei ole todellakaan mikään täsmälaukaus vaan yksi henkilökohtainen yksittäinen mielipide. Siirtolan Emäntä on terveydenhuollon ammattilaisena ehdottomasti päinvastaista mieltä: Tieteen täytyy olla sopusoinnussa parhaan mahdollisen moraalisäännön kanssa! Valtaoja tekee yhden ontologisen valinnan, ja olettaa että tämä on ainut tapa valita. Sehän juuri tämän päivän ongelma nimittäin on, että tiedettä on käytetty vuosisatoja moraalittomasti ja luontoa ja ihmisluontoa tuhoten! Eikö tämä Valtaojan arvojärjestys ole juuri tämän nykyisen tieteellisteknisten kulttuurin ekologisen ja sosiaalisen pahoinvoinnin ytimessä. Kyllä Emännän mielestä elämän pyhyyden, (ihmis)luonnon kunnioittamisen, tulisi mennä ilman muuta tieteen pyhyyden edelle.

Valtaoja tunnustaa rehellisesti, että hän kiihtyi Pihkalan aborttikannanotoista. Ilmeisesti Pihkalan esittämä, abortin eettisten kysymysten moniulotteiseen dialektiikkaan liittyvä ristiriitainen ongelmakenttä, on Valtaojalle  huomattavasti yksinkertaisempaa. Tiede ohjaa meitä tässä asiassa kohti totuutta Valtaojan mukaan.  Pieni sikiö ei ole oikeastaan vielä elämää, kun sillä ei ole tietoisuutta. Se kun on vasta potentiaalista elämää. Se on vain ”tammenterho”, joka ei ole kasvanut puuksi. Toisin kuin potentiaalisen äidin elämä, joka on jo aktualisoitunutta elämää.

Juha Pihkala perustelee moraalifilosofisesti, kuinka Valtaojan päätelmät menevät pieleen.  Emännän aivot menivät Valtaojan kannanotoista suorastaan ylikierroksille. Puhumattakaan Emännän sydämestä, johon tuli vähintäänkin rytmihäiriöitä. Emäntä perustelee Valtaojan eettisen näkökulman henkilökohtaiseksi yhdeksi maskuliiniseksi kylmäksi mielipiteeksi. Ja Emäntä tekee sen ihan vain oman sydämensä äänensä perusteella.

Valtaoja puolustaa aborttia sillä, että pikkusikiössä on kyse vasta aktualisoitumattomasta potentiaalisesta elämästä, joka ei siis ole niin arvokasta kuin äidin, jo aktualisoituneen ihmisen elämä. Emäntä voi kertoa Esko Valtaojalle omasta raskauskokemuksestaan. Siitä hetkestä alkaen, kun elämä alkoi Emännän kohdussa, lähti hän puolustamaan sitä kuin karhuemo pentuaan, yhdessä ystäviensä kanssa, vaikka hän tiesi ensimmäisen lapsensa kanssa elävänsä yksinhuoltajana. Emäntä joutui tietysti sisällään käymään läpi valtavan määrän ristiriitaisia keskusteluja, mutta onneksi hänen naisen intuitiivinen viisautensa ja arkkityyppinen Valonsa ohjasivat hänen käyttäytymistään. Emäntä on kiittänyt monet kerrat tätä Luojaa tai mikä se sitten ikinä onkaan tästä oikeasta päätöksestä! Sen kertoma viesti oli jotakin aivan muuta kuin Valtaojan tieteen ilosanoma.

Onko vähemmän aktualisoitunut ihmiselämä vähemmän arvokkaampaa kuin enemmän aktualisoitunut elämä? Oletko vakavasti tätä mieltä, Esko Valtaoja?  Mielestäni me kaikki ihmiset aktualisoimme eri tavoin ja eri määrän potentiaaliamme. Onko ihminen, joka sitä ei ole sitä jostain syystä onnistunut tai ehtinyt juuri tekemään, jotenkin vähemmän arvokas? Mielestäni tällainen ajattelu on otollinen kasvualusta totalitaarisille hierarkkisille järjestelmille, jotka eliminoivat kansasta kansalaisia jotka ovat vähemmän ”potentialisoituneita” ja ”potentialisoitumiskykyisiä”.  Mielestäni Valtaojan ajattelu on kylmää ja tunteetonta systemaattista maskuliinista järkiajattelua, jossa ei ole mukana sydämen viisautta.

Voiko Valtaoja olla varma, että kun nainen tekee abortin, tämä päätös pelastaa hänen elämänsä? Se voi joissakin tilanteissa tuhota hänet, ja viedä häneltä jopa aktualisoimisen mahdollisuudet. Monet onneksi toipuvat. Väitän, että enemmistölle naisista abortti/abortit aiheuttavat pysyvän haavan sydämeen. Toki on näitä naisia, jotka käyvät jopa useita kertoja vuodessa hankkiutumassa eroon näistä ”kohdun vieraista”, ilman sen kummempia omantunnon tuskia. Emännän naisen intiutio väittää, että jotakin on pahasti pielessä näiden naisten elämässä. Ehkä heillä, tai ainakin joillakin heistä, on hyvin traumaattiset lähtökohdat elämässään?

Näiden kysymysten äärellä liikutaan erittäin herkkien ja hienovaraisten eettisten asioiden äärellä. Siirtolan Emäntä on yhtä mieltä Valtaojan kanssa, että nainen päättäköön itse omasta kehostaan. Yksiselitteistä oikeaa joka tilanteessa pätevää eettistä ratkaisua  ei näissä asioissa ole. Abortti kysymys on eräs niitä asioita, joka on, ja aina pysynee paradoksina. Toivon kuitenkin kaikesta sydämestäni, että koskaan ei synny kylmää maskuliinista kulttuuria, joka ei ymmärrä karhuemoja.  Tammenterhon ja ihmissiköin toisiinsa vertaaminen on Siirtolan Emännän mielestä ihmiselämän arvoa loukkaavaa.

Ymmärrän monia naisia, jotka ovat tehneet vaikean aborttiratkaisunsa, esimerkiksi silloin kun sikiö on pahasti vammautunut tai he ovat pelänneet lapsensa tulevaisuuden puolesta. Nykyäänhän lääketiede kykenee ylläpitämään vakavasti vammaisen lapsen elämää aivan toisella tavalla kun aikaisemmin. Joskus voi olla armollisempaa päästää lapsi jo aikaisemmin ”Isän luo taivaseen” kuin saattaa hänet kärsimykseen. Lapsen äiti ja isä, näissä tilanteissa, joutuvat turvautumaan päätöksenteossaan intuitiiviseen viisauteensa, jota minä kutsun arkkityyppiseksi Valoksi, Jumalaksi, Pyhän ulottuvuudeksi. Joskus puolestaan nämä valinnat ovat niin suunnattoman vaikeita, etteivät he yksin pysty päätöksiänsä tekemään. Siksi meillä on olemassa eettisiä lautakuntia.

Valtaoja nimittäin huomauttaa, että tiedemiehenä tulee kiinnittää huomionsa vain siihen, mikä on yleistä. Emäntä uskoo, että tämä ikävä asenne on juuri se, jolla vaiennetaan yksittäisten tieteenharjoittajien moraaliset kannanotot. Eettisyyden ytimessä on juuri se, ihminen kykenee heijastamaan tietojaan ja kokemuksiaan omaan yksittäiseen tunnemaailmaansa. Eettinen ihminen uskaltaa hierarkioiden vaientamatta sanoa ääneen omat tunteensa ja mielipiteensä. Patriarkan hierarkiat ovat rakennetut keskinäiseen kilpailuun ja vaientamaan matriarkaalliset, hoivan, välittämisen ja ravitsemisen äänet. Kuitenkin näitä ääniä kaikki maailman lapset ja maapallomme  juuri nyt tarvitsevat ja vielä enemmän kuin koskaan.

Ja näin väittää mielipiteinään, älyllisesti  ja viisaudessaan vajavainen, suurempaa aktualisoitumistaan odottava Siirtolan Emäntä. Hänellä ei ole sen kummempia hienoja titteleitä eikä korkeaa asemaa patriarkan hierarkioissa. Kuten te herrat saatatte huomata, asioista voi olla montaa eri mieltä. Henkilökohtaisesti uskon, että parhaiten totuus avautuu erilaisten näkökulmien välisessä leikissä. Muistakaa siis Conjuctio Oppositorum!

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän äärellä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, osa 2

  1. Teleologinen täyskäännös Valtaojalle:

    ”Tieteen täytyy olla sopusoinnussa parhaan mahdollisen moraalisäännön kanssa!”

    Loistavaa!!! Isot aplodit!!!

    Filosofia on kuollut, eläköön filosofia!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s