Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, nr 4

(Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjaa luettu s. 102 saakka)

Kirjassa Juha Pihkala ja Juha Valtaoja käyvät mielenkiintoisen keskustelun hedonismin olemuksesta.

Seuraavaksi Esko Valtaoja ja Juha Pihkala käyvät hedonismin kimppuun. Esko kirjoittaa: ”Mielihyvän pelko, nautinnon kavahtaminen sekä maallisten ilojen väheksyminen ja kieltäminen piilevät kuitenkin pinnan alla lähes kaikissa uskonnoissa.” Tämän jälkeen hän tuo esille luettelon erilaisia fundamentalisuskovaisia ja muiden ihmisryhmien kummallisia asenteita, kuten kahvin juomisen kieltämisen (?), alkoholivihamielisyyden, seksivihamielisyyden ja herkuttelun, jotka hän sitten kytkee ”uskovaisten” käyttäytymismalleiksi. Lisäksi Valtaoja väittää, että asioiden paheksunta on monin verroin yleisempää ”uskovaisissa” kuin väkivallasta huolta kantaminen. Valtaoja määrittelee hedonismin vähintäänkin mielenkiintoisella tavalla . Se on hänen mielestään itsensä hyväksymistä ja itsensä rakastamista.

Juha Pihkala korostaakin vastauksessaan sitä, mitä hedonee tarkoittaa, eli alunperin käsite tarkoittaa nautintoa. Hedonismi edustaa hänen mielestään eettistä egoismia, jossa vain haetaan omaa henkilökohtaista nautintoa. Pihkala tuo esille myös sen mielenkiintoisen seikan, että ainakin Antiikin Kreikassa tämä eettinen asennoituminen elämään edelsi kulttuurin hajoamista. Kansa vieraantui yhteisöstään, ja heidän elämänsä keskittyi ”leipään ja sirkushuveihin”. Pihkalan mukaan elämä on Jumalan hyvä lahja. Kun elämme väärin, pilaamme paratiisiamme ja tuhoamme sen elämiä, kohtelemme kaltoin kanssaihmisiämme sekä lähellä että kaukana. Kaikki tämä tuo Pihkalan mukaan paljon kärsimystä eikä tällainen kärsimys jalosta ihmistä.

Emäntä on omaksunut omat ajatuksensa tästä hedonismi teemasta psykologi Carl Jungilta sekä filosofeilta Sören Kierkegaardilta ja Ralph Waldo Emersonilta. Emännän mielestä kulttuuri, jossa ihmiset keskittyvät vain omiin aineellisten ja viettiperäisten mielihyvätarpeittensa tyydyttämiseen on primitiivinen. Toisin sanoin tällainen kulttuuri on yksilöitymättömien massaihmisten kulttuuri. Kun ihminen löytää itseytensä, ja suhteensa Jumalaan, hän luontaisesti toimii eettisesti, eikä hän tavoittele ensisijaisesti vain omaa henkilökohtaista mielihyvää ja onnea.

Sören Kierkegaard jakaa ihmisen yksilöitymisponnistukset eri vaiheisiin (esteettinen, eettinen ja uskonnollinen). Keskityn tässä nyt vain tähän esteettiseen tasoon, koska mielestäni siinä hän kuvaa hienosti hedonistista elämäntapaa. Esteettisessä tasossa sanaa ”esteettinen” käytetään hiukan eri tavalla kuin nykyään. Hänen esteettinen tasonsa muistuttaa mielestäni juuri tätä statusstressistä kärsivän kulutushysteerisen individualistista mielihyvähakuista Homo Economicus elämää. Ihmistä joka etsii omaan elämäänsä jatkuvasti uusia hedonistisia kokemuksia. Kansalainen elää siis esteettistä elämää, jossa hänen mielensä askartelee elintason, erilaisten hedonististen kokemusten ja yhteiskunnallisen aseman tavoittelussa. Hän puuhastelee, ”sublimoi”, energiaansa kaiken maailman epäolennaisiin asioihin, jotta hänen ei vain tarvitsisi kohdata omaa aitoa eettistä itseyttään. Emäntä väittää, että edelleen suurin osa länsimaalaisia ihmisiä elää tätä elämää, jossa elämä täytetään erilaisilla luontoa ja ihmisluontoa vahingoittavalla tyhjänpäiväisillä tekemisillä, kukasta kukkaan lentamisillä, extreme-kokemuksilla, bilettämisillä, ulkomaan matkoilla ja tahdolla koristella elämänsä erilaisilla aineellisilla menestyksen symboleilla.

Emäntä epäilee vahvasti, että onko tällainen elämä aidosti onnellisen ihmisen elämää. Hänen mielestään se näyttäytyy valitettavan usein epätoivoisen ihmisen elämältä. Tämä ihminen hukuttaa itsensä kaiken maailman sijaistoimintoihin, koska hän ei osaa tehdä muuta. Emännän silmissä tämä nykyinen materialistinen hedonsitinen kulttuuri näyttäytyy epäterveisiin addiktioihin ihmistä ohjaavana kulutuskulttuurina, jossa luontokappaleista, eläimistä, kasveista ja toisesta ihmisestä on tullut kulutusobjekteja.

Lähes puoli miljonaa ihmistä kärsii tänä päivänä Suomessa masennuksesta , jonka selitys saattaa olla, ettei monelle heistä tarjota riittävästi tukea oman yksilöitymisen edistymiseen. Raskas työ, jossa ei kunnioiteta elämän syklisyyttä, sen lepo- ja aktiviteettirytmejä, vaatii raskaat huvit. Miksi Emännästä hedonismi näyttää usein itsetuhoisalta addiktiiviselta käyttäytymismallilta? Tieto on ihmisestä irrallista, esineellistävää, eikä se siis integroidu viisaudeksi.  Muutenkin koko kulttuurimme on pirstoutunut tilaan, jossa oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Elämäntavassamme on tyhjiö, joka odottaa täytymistään ja Emäntä ei usko, että se täytyy hedonismilla. Tämän täyttymisen Emänntä toivoisi tapahtuvan monikulttuurisesti suvaitsevaisen hengellisyyden kautta, jossa ihmiset kokevat olevansa yhtä perhettä. Kaiken elämän pyhyys ja (ihmis)luonnon kunnioitus on nostettava jälleen kunniaan.

Kierkegaard muistuttaa, että esteettisten ihmisten moraali ei rakennu kohtuullisuudelle, vaan silmänpalvonnalle ja ikävien seuraamusten pelolle. Emäntä lisäisi tähän vielä, että tällaisessa elämäntavassa ihmiseltä on katkaistu suhde (ihmis)luontoon. Emäntä on Juha Pihkalan kanssa samaa mieltä: Nykyaikaan suhteutettuna tämä esteettinen elämäntapa näyttäytyy vielä ekologisesti katastrofaalisena. Mikä huvittavinta, jos Kierkegaard on oikeassa, tällä esteettisellä tasolla ihminen oikeastaan ponnistelee epätoivoisesti, jottei vain olisi oma itsensä. Häntä ohjaa tällöin myös vierauden ja erilaisuuden pelko: Hän pelkää sisällään olevaa, usein ulkoisiin ihmisryhmiin projisoitua varjoaan. Tämä nykyinen valtaa pitävä olemassaolon tapamme perustuu virheelliselle, vääristyneelle, pelkästään materialistiselle käsitykselle rakentuvalle kuvalle ihmisenä olemista. Ihminen luulee, että hän tavoittaa elämän onnen askarrellessaan erilaisten ulkokohtaisten asioiden parissa.

Jotta ihminen löytäisi totuudentien, on Sören mukaan, jokaisen kuljettava negatiivisen tilan kautta. Tässä yhteydessä pätee siis kansantarun opetus, että pahan taian hälventämiseksi koko sävelemä on soitettava takaperin, muutoin taika ei raukea. Emännästä vaikuttaa siltä, että Sören tällä metaforalla viittaa hienosti psykoanalyyttiseen retrospektiivisiin, kunkin ihmisen omaan henkilöhistoriaan kurkottavaan prosessiin. Eettiselle tasolle ihminen pääsee siten, että hän laittaa sielunsa liikkeelleen: ”Sitä on yllytettävä kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta ei osittain ja tuulenpuuskien armoille, vaan kokonaan. Ihmisen on nähtävä armottomassa myrskyssään ääretön, ymmärrettävä, että se on ihmistä lähinnä. ”Tasolle ei pääse nousemaan Kierkegaardin mukaan suinkaan ajattelun harhatien avulla, vaan fantasian avulla. Tässä kohdassa yhtyvät jälleen Carl Jungin ja Kierkegaardin ajatukset: Ihminen kehityy yksilönä ja selkiyttää omat arvonsa oman mielikuvituksensa avulla eikä älyn avulla. Emännänkin mielestä mielikuvitus liuottaa, laajentaa ja uudelleen järjestää ihmisen ajattelua. Näin menneisyyteen kurottavan vaiheen jälkeen yksilöitymisprosessi voi muuttua vähitellen teleologiseksi psykoanalyysiksi, jossa ihminen lähtee kurkottamaan itseään kohti eettistä suurempaa maailmankaikkeuden päämäärää. Kierkegaardin mukaan ihmisen yksilöitymisen voimana on epätoivo siitä, ettei ihminen ole oma itsensä.

Emersonilta Emäntä on imenyt ideansa siitä, että on tärkeää taukoamatta pyrkiä ajattelussaan rehellisyyten ja vilpittömyyteen, vain näin elämä voi tapahtua joka hetki tässä ja nyt. Jokainen elämän hetki on eettinen.

Kun ihminen kulkee pitkin eksistenssitasojaan, hän yksilöityy. Ihminen joutuu yksilöityessään riisumaan kulttuurisen naamionsa ja hän siirtyy kypsemmälle laajemmalle ymmärryksen tasolle. Tällä eettisellä tasolla ihminen ei kuuntelee nöyrästi enää yhtä ainoaa ääntä, vaan hän kykenee kuuntelemaan montaa yhtä aikaa. Tästä moniäänisyydestä huolimatta rakkauden sisäistämistä ei Kierkegaardin mukaan kuitenkaan ole se, että ensin naidaan seitsemän tanskatarta ja käydään seuraavaksi ranskattarien, italiattarien jne. kimppuun, vaan se on sitä, että rakastetaan yhtä ja samaa ja kuitenkin alituisesti uudistutaan tuossa samassa rakkaudessa. Siirtolan Emännän mielestä meillä ei siis ole elämässä yhtäkään ainutta oikeaa maailmankuvaa johon voimme tarrautua. Meillä on vain Jumala, puhdas Rakkaus, jota kohden voimme yrittää kurottautua. Emäntä joutuukin uusimaan suhdettaan Häneen joka päivä.

Kierkegaardin uskonnollinen taso on melkeinpä panteistista paatosta, siksi Emännälle tuleekin hänestä mieleen yhtymäkohtia Ralph Waldo Emersoniin. ”Tuulen humina, metsän huokailu, puron lorina, kesän havina, lehtien kuiske, ruohon väräjöinti. Jokainen ääni, jokainen äännähdys, jonka kuulet, kaikki on tottelevaisuutta, ehdotonta kuuliaisuutta. Voit kuulla siinä Jumalan, kuten kuulet hänet taivaankappaleiden kuuliaisen liikkeen musiikissa,”julistaa Kierkegaard. Jumala ja ihminen olivat kuitenkin Kierkegaardille äärettömän erilaisia, koska Jumala on taivaassa ja ihminen maanpäällä eikä heidän ole helppoa käydä keskenään keskustelujaan. Kierkegaardin mukaan uskonnolliselle tasolle etsivän on palattava alkuun ja alussa on hiljaisuus. Siirtolan mielestä ihmisen on eheytettävä hiljaisuudessa ja nöyryydessä (ihmis) luontosuhteensa. Onnistuessaan ihminen jälleen voi kokea olevansa osa maailmankaikkeutta, ja hän voi tuntea mystisinä kokemuksina yhteytensä luontoon ja toisiin ihmisiin. Hiljaisuutta ja yksinkertaista elämää itsensä kohtaamisessa korostaa myös Carl Jung. Kierkegaardille juuri hiljaisuus oli tulemisen taitoa, sillä hiljaisena olemiseen, kuten luonto on hiljaa, ei taitoa tarvita.Ralph Waldo Emersson kirjoitti, että niin kauan kun ihminen ei etsi elämän kauneutta rakkaudesta tai uskonnosta, hajoittaa ihminen itseään.

Emäntä ei kaipaa pätkän vertaa omaa entistä hedonistista elämäänsä. Emäntä ei usko, että hengellistyminen vie ihmiseltä mielihyvän ja elämännautinnot. Päinvastoin. Emännän vain on vaikea nähdä, että hedonistinen elämä olisi syvemmässä mielessä erityisesti ihmisen tietoisuutta laajentavaa. Hengellistyminen on muuttunut Emännän elämää perustavalaatuisesti siten, että se mikä hänestä aikaisemmin näytti nautinnolliselta (tanssiravintolassa istuminen, kavereitten kanssa viinin kippaaminen), näyttääkin tänä päivänä nuoren ihmisen elämään liittyvältä, joskus aika epätoivoiseltakin, yritykseltä löytää elämän tyhjyyteen pikamielihyvää. Joillakin tämä elämäntyyli johtaa vähitellen valitettavasti addiktiiviseen itsetuhoisaan käyttäytymiseen. Ehkä näissä maallisissa nautinnoissa tämä kultainen keskitie on paras. Ihminen yrittää elää elämää, jossa hän ei haavoita toisen eikä omaa sieluaan. Emännän elämässä on paljon asioita, joista hän ei jälkeenpäin ole ylpeä. Onneksi hän ei niistä juuri enää  kärsi, koska hän on löytänyt armollisuutta itseään ja toisiaan kohtaan.

Siirtolan Emäntä iloitsee omasta elämästään kristinuskon ystävänä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Päästäkseen tähän pisteeseen elämässä, hän on tarvinnut paljon toisten ihmisten tukea. Toki tämä ilo ei tarkoita sitä, että Emännän elämässä ei olisi enää koskaan kärsimystä. Tällä hetkellä sitä ei juuri ole, mutta varmasti surullisia ja ahdistavia päiviä vielä tulee, koska kärsimys on osa ihmiselämää. Se, että Emäntä iloitsee elämästään, ei myöskään tarkoita sitä, että Emäntä kuvittelisi itse olevansa täydellinen ja muita parempi. Emäntä uskoo, että monipuolinen lukeminen ja uudelleen tietoa jäsentävä, omiin tunteisiin lukemista heijastava kirjoittaminen, ja uuden elämänymmärryksen kautta saavutettu yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ovat hänelle henkilökohtaisesti parasta egoistisen hedonismin vastalääkettä. Toki kaikki muukin yhteishyödyllinen tekeminen; hammashoitotyö, vaikuttaminen yhdistyksissä ja opettaminen. Emäntä uskoo, ettei ole tärkeää aina vain pohtia mikä on ”objektiivisesti ottaen tosiasia”, vaan jokainen tiedonjyvänen tulisi peilata ensiksi omaan sydämeen ja sen ääneen.

Parhaillaan Emäntä iloitsee suunnattomasti kynttilän äärellä kirjoittamisesta. Emäntä iloitsee läheisistä rakkaista ihmisistä ja työstään. Monena päivänä hän on nauttinut Kuumujärvellä metsäsuksilla hiihtämisestä tai metsälenkistä koiran kanssa. Eniten hän omassa elämässään iloitsee siitä, että hän kokee olevansa johdatuksessa, jossa hänen ei tarvitse enää kantaa huolta omasta elämästään. Sillä onhan olemassa joku suurempi muutoksen virta, ihmistietoisuuden evoluutio, joka kuljettaa häntä. Virta kuljettaa, mutta pienin omin ohjaus liikkein hän yrittää viedä elämäänsä kohti suurempaa päämäärää, suurempaa Rakkautta. Tässä virrassa hän onnekseen on huomannut olevan myös paljon muita ihmisiä.  Sen mukana kelluessa Emäntä huomaa, että se mikä eilen näytti totuudelta, näyttää tänään pelkästään pieneltä osatotuudelta tai joskus jopa väärältä. Emäntä elää elämää, jossa hän joutuu joka päivä luomaan itseään uudestaan. Hän on siirtynyt elämään, jossa aivan tavalliset ja arkiset asiat, ovat hänen suurimpia mielihyvän tuojia.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, nr 4

  1. Oli hauskaa tavata vanha ystäväni Sören täällä. Kerrohan terveisiä, minäkin palailen hänen ajatuksiinsa varmasti taas jossain vaiheessa.

    Noin muutoin, varsin samoilla linjoilla olen Emännän kanssa. Jatkuva oman mielihyvän hakeminen tuntuu aika lapselliselta elämänsisällöltä. Itsestä huolehtiminen ja ystävällisyys itselle onkin sitten toinen juttu.

  2. Terveiset lähetetty. Tapailen Söreniä säännöllisesti, tai ainakin mielentilani Regine on jatkuvassa yhteydessä häneen. Olenko tavannut sielun siskoni, jonka persoona tarvitsee itseilmaukseen useamman blogin, Liisa?

  3. Kiitoksia! Minä olin Sörenin kanssa tiiviimmin tekemisissä tuossa vajaat kymmenen vuotta sitten. Erityisesti minua auttoi Torsti Lehtisen kirja, jossa hän teki selkoa juuri näistä ajattelun kehitysvaiheista. Pitääkin taas palata niille(kin) lähteille.

    No – olen nyt ajatellut pärjätä kahdella blogilla, kolmas on lopetteluvaiheessa. Mutta kyllä minä pitkään mietin miten oikein jäsentelen itseäni tänne virtuaalimaailmaan. Harkitsin välillä kaksiäänistäkin blogia mutta luovuin sitten. Tosiasiassa ainakin tämä Kädellinen on moniääninen nytkin. Olen saanut koulutukseni Bahtinin hengessä, joten en siitä sinänsä häiriinny, mutta olen huomannut että minun mielenrauhani vaatii, että koetan kaikesta moniäänisyydestä huolimatta tavoitella jonkinlaista punaista lankaa. Siksi en halua jakaantua kovin moneen blogiinkaan.

    Mutta sielunsisar, kyllä, varmasti monessakin suhteessa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s