Siirtolan Emäntä virtuaalisen pöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa nr. 7

Kuudennessa luvussa, keskustellessaan teodikean ongelmasta eli miten on mahdollista, että  hyvä kaikkivoipa isä Jumala sallii pahan maailmassa. Tässä luvussa Esko Valtaoja ja Juha Pihkala pääsevät dialogissaan Emännän mielestä vauhtiin. Esko Valtaoja ihmettelee, kuinka ”uskovaiset” isä Jumalan edessä puolustavat häntä, vaikka millaisia tekoja hän olisi tehnyt, vähän samaan tapaan kuin isän tai äidin pahoinpitelemä lapsi viimeiseen saakka puolustaa omia vanhempiaan. Lisäksi hän toteaa, että hänelle rakkaus on tunne, joka lähtee ihmisestä. Hän huomauttaa ettei ole koskaan tuntenut Jumalan rakkautta.

Pihkala puolestaan uskoo, että pahalle on syynsä, mutta me ihmiset emme voi sitä tietää, koska emme voi laatia muuta kuin oman mielemme ja kokemuksemme mittaisia kuvia Jumalasta. Jos Jumalasta kykenisimme kuvan käsittein rakentamaan, ei se enää olisi Jumala vaan epäjumala. Pihkala painottaa myös Jumalan rakkauden kokemuksellisuutta. Lisäksi hän korostaa sitä, että rakkaus näkyy tekoina. Pelkkänä tunteena rakkaudella on vähemmän merkitystä.

Emäntä on Esko Valtaojan kanssa samaa mieltä, että Rakkaus lähtee ihmisestä ja hänen teoistaan, vaikka toisaalta kyllähän monilla eläimilläkin on viettipohjainen tarve hoivata ja rakastaa pentujaan. Jumala käsitteen kautta Rakkaus käsitteenä syvenee ja irtaantuu sen viettipohjasta. Sana saa Raamatusta syvemmän merkityksen. Ihmisen Rakkaus, kuten muutkin tunteet kuin eläimillä ovat erilaisia, koska meillä on oma tietoisuutemme. Sen avulla voimme tarkastella itse omaa tietoisuuttamme ja sen suhteita. Ihminen voi ajatella ajatuksiaan. Valtaoja ei ole oikein tainnut oivaltaa, etteivät Raamatun lauseet ole tosiasialauseita, vaan niiden merkitysisältö aukeaa sitä kautta, minkälaisen tarkoituksen jakeille löydämme. Meissä jokaisessa on olemassa pyhyydenkipinä.

Usko on Emännälle subjektiivista intohimoa, luovaa prosessia, jossa hän etsii oman elämänsä tarkoitusta suhteessa Jumalaan. Hän yrittää ylläpitää sitä liekkiä, jonka pyhyydenkipinä hänessä saa aikaiseksi. Mikä koomisinta, hän tietää varsin hyvin, ettei hän koskaan etsimäänsä Jumalaa löydä. Jumala kun ei tarjoa itsestään meille kuin pieniä pirstaleita, joista ihminen voi yrittää rakentaa jonkinlaista kokonaiskuvaa, mutta se jää aina vaillinaiseksi.

Emännälle uskon maailma edustaa tunne- ja kokemuspuolta, juuri niin kuin Juha Pihkala kirjoittaa. Seuraavassa pinta-analyysiä Emännän uskonkokemusta. Muitten uskoista Emäntä ei tietenkään voi mitään sanoa, koska hänelle usko on juuri Jumalsuhteessa tapahtuvaa henkilökohtaista ainutlaatuista oman itsen arkeologiaa. Elämämme voi uskossa olla paljon rikkaampaa kuin mitä se on silloin, kun elämme maailmassa, jonka vain aistein havaitsemme.

Usko merkitsee Emännälle hetkittäistä hiljentymistä ja pysähtymistä Jumalan sanan ääreen. Usko on hänelle intohimoista dialektista meditaatiota, jossa hän yrittää kirkastaa omaa tietoisuuttaan . Emäntä ei usko siksi, että se on järkevää, vaan pikemminkin siksi, että elämä on järjenvastaista. Uskon kautta Emännälle elämästä tulee elämänarvoista. Näissä sisäisissä meditatiivisissa keskusteluissaan hän yrittää kuunnella oman sisäisen Valonsa, Jumalan ääntä. Usko on Jumalan kanssa kahdestaan kasvotusten olemista. Usko merkitsee Emännälle luottamista absurdiin prosessiin, prosessiin joka rationaalisen tiedon kannalta on naurettavaa. Usko on Emännälle uskoa elämän paradoksaalisuuteen. Se on sen myöntämistä, että ihmisen elämä ja ymmärrys on aina rajallista.

Usko on tiedon rajallisuuden ymmärtämystä. Emännän prosessi on seurannut Graalin malja myyttiä: Hänelle tarjottiin tilaisuus juoda Kristuksen verta Graalin maljasta jo teinityttönä, mutta torjui silloin mahdollisuuden. Tämän jälkeen Emäntä eli kolmekymmentä vuotta epätoivoista saippuaoopperaelämäänsä, oman tahdon aikaa. Tämän elämänvaiheen jälkeen Emäntä elämänkriisissään sai uuden tilaisuuden maistaa maljan juomaa, eikä hän hyljännyt tätä toista tilaisuuttaan. Nykyään Emäntä kysyy vähemmän ”Miksi?”, ja hän keskittyy enemmän maailman, tekstien ja itsensä väliseen intutiiviseen dialogiin. Hän on huomannut tämän oman uskonnon harjoittamisen muistuttavan ”lectio divinaa”.  Emäntä ei lue vain Raamattua, vaan hän kuuntelee myös muiden tekstien sisällään herättämiä ääniä. Emäntä on saavuttanut joitakin kertoja omassa prosessissaan mystisiä kokemuksia, joissa hän on tuntenut yhteytensä maailmankaikkeuteen.

Tämä uskon sisäinen harjoittaminen ilmenee kaikessa Emännän käytännön elämässä, myös hammaslääkärin työssä. Usko kun on Emännälle kokonaisvaltainen kokemus. Muistaakseni Lauri Rauhala joskus sanoi, että jos joku tiedemies ei kykene saavuttamaan elämässään pyhyyden kokemusta, se on hänen asiansa. Tällaisella ihmisellä ei ole oikeutta kieltää muilta elämän pyhää ulottuvuutta. Emäntä ainakin nykyään tuntee olevansa kahden maailman kansalainen. Hän toimii suhteellisen ”täysijärkisenä” hammaslääkärinä, ja hän pyrkii parhaansa mukaan noudattamaan käypähoitosuosituksia. Tässä lääketieteen maailmassa Emäntä esineellistä potilaansa suun hetkeksi vastaamaan lääketieteen hypoteettisia tilanteita.

Toisaalta hammashoitopotilas on Emännälle aina myös ihminen, jonka kanssa hän on vuorovaikutuksessa. Tällä vuorovaikutuksella voi olla merkitys sekä potilaan että Emännän identiteettitarinaan, myös siihen minkälaisen käänteen potilaan suun terveys saa. Vuorovaikutuksessaan hän käyttää hyväksi psykologiaa sekä kokonaisvaltaista ihmiskunnan viisausperinnettä, joita hän on löytänyt tästä toisesta myyttisestä ja hengellisyyden maailmasta, sen ehtymättömästä merkitysten aarreaitasta. Tietenkin harvoin harvoin Emäntä keskustelee potilaitteni kanssa suoraan uskon asioista, koska hän ei katso lääkärin tehtäväksi tyrkyttää näkemyksiään potilailleen. Emäntä tekee kuitenkin hammaslääkärin työtään koko identiteetillään, eikä siitä voi repiä uskoa erilliseksi osaksi.

Tiesittekö muuten että amerikkalainen syöpälääkäri Rachel Naomi Remen on sanonut, että eräs merkittävä tekijä, joka aiheuttaa lääkäreissä masennusta on esineellistävää maailmankuva, joka heihin koulutuksessa idoktridoinaan. Emännän tekisi mieli sanoa, että monet lääketieteilijät ovat materialistisen maailmankatsomuksen uhreja. Sen ihmiskuva on (ollut) masentava. Usko on siis osa Emännän identiteettiä, joten en voi erottaa sitä vuorovaikutuksessaan erilliseksi osaksi häntä. Potilaani ei ole pelkästään ”teline”, johon hampaat, hammaslääkärin tiedon objektit, ovat kiinnittyneet – sen sijaan hän on aina tunteva, kokeva ihminen. Emäntä itse on pettynyt luonnontieteellisen kuvana ihmisestä, jossa ihminen pirstotaan palasiksi, irralliseksi osaksi sosiaalista ympäristöään. Emäntä uskoo, että tulevaisuuden ihmistiede tulee olemaan integratiivista, ja siinä ei pelätä puhua myöskään elämän hengellisistä ulottuvuuksista.

Maallistunut kansa kärsii juurettomuudesta, henkisestä kodittomuudesta, kun häneltä on riistetty yhteys historiaan, uskontoon ja yliyksilölliseen tiedostamattomaan. Psykoanalyysin Oidupuskompleksi ja Elektrakompleksi ovat nuoria myyttejä verrattuna siihen kristinuskon symboliikkaan, joka Raamatun vuosituhansia vanhoissa historiallisissa tosia-asioihin ankkuroituvissa tarinoissa elää. Toki Kreikan myyttiset tarinat ja sadut vaikkapa Hannu ja Kerttu voivat tuottaa ihmiselle runsaasti oivallusta ihmisten tunne-elämän kehittymisestä. Raamattu syvyydeltään ja symboliikaltaan on länsimaisen kulttuurimme kruunu.

Emännälle kävi muuten parempi tuuri kuin Esko Valtaojan ystävällä Leenalla. Hän selvisi syövästään. Ehkä se on eräs syy, miksi hän ei halua hukata loppuelämäänsä juoksemalla aineellisten asioiden perässä, samaan aikaan kun aineettomassa todellisuudessa on olemassa merkitysmaailman aarreaitta. Emäntä on toki kiitollinen lääketieteelle hoidoista, mutta hänelle ei ole niinkään tärkeää, että hän elää mahdollisimman pitkän elämän. Huomattavasti tärkeämpää hänelle on, että hän saa tuntea elävänsä merkityksellistä elämää, elämää, jossa olen toteuttanut mahdollisimman hyvin omaa potentiaaliaan. Emäntä tuntee tänä päivänä toteuttavansa niitä lahjoja, joita Jumala on hänelle suonut. ”Uskoon tulo” merkitsee hänelle sitä, että hän huomaa kadottaneensa oman, ennen niin voimakkaan, tahtonsa. Emäntä on nöyrtynyt. Se on tunne, jonka hän on kokenut äärimmäisen vapauttavaksi. Aikasemmin Emäntä halusi menestyä, hän halusi toisinaan sitä ja erityisesti tätä. Nykyään Emäntä elää läsnäolon tilassa ja johdatuksessa. Hän haluaa vähemmän asioita ja antaa enemmän elämän kuljettaa. Hän uskaltaa kellua elämänvirrrassa. Elämä on siirtänyt Emännän yllättäen uusiin haasteisiin, ja hän on saanut asioita, joista hän on kiitollinen. Uskoontulo on Emännälle muutos siinä, kuinka hän elämänsä kokee.

Erilaiset myytit, kreikkalaiset mytologiat, intialaiset myytit maailman synnystä ja kristinuskon luomiskertomus kukin kertovat ihmiskunnan synnystä tarinaa, joka menee paljon tietoisen ymmärryksemme yli. Se että tietoinen mielemme ei myyttien ja uskontojen rationaliteettia ymmärrä, ei tarkoita sitä, etteikö niillä sellaista olisi. Jos kaiken ymmärtäisimme, palvoisimme epäjumalaa, juuri niin kuin Pihkala sanoi. Miksi Jumala sallii pahan tapahtuvan, sitä emme voi ymmärtää. Ehkä Simone Weil on oikealla jäljillä, kun hän on sitä mieltä, että kun ihminen on psyykkisesti tai sosiaalisesti vahingoittunut, voi hänen moraalitajunsa kadota, jonka jälkeen hän alkaa pahalla hakea ”hyväänsä”. Miksi pahat voimamme ottavat sijaa yksilössä, ei kuitenkaan ole rationaalisesti tyhjentävästi selitettävissä. Emäntä uskoo myös, että eräs pahuuden selitys on, että ihmisen tietoisuuden normaali kehitys on jotenkin häiriintynyt, ja jokaiselle voi niin käydä, kun olosuhteet ovat otolliset.

Mitä paremmin olemme integroineet moraalista kokonaisvaltaista viisautta itseemme hengellisten/henkisten merkitysten kautta, toisin sanoen, mitä enemmän olemme tutut oman sisäisen arkeologiamme ja Jumalsuhteemme kanssa, sitä vaikemmin Emäntä uskoo pahuuden voivan puhjeta meissä. Emäntä on vahvasti sitä mieltä , että kun ihminen tulee tietoiseksi sisällä itsessään olevista Pyhyydestä ja pahuudesta, voi ihminen tehdä parempia entistä tietoisempia moraalisia valintoja, joissa hän lakkaa siirtämästä pahaa vain muihin ihmisiin. Jokaisessa meissä on potentiaalisena sekä pahuus että Pyhyys.  Kun siis hoivaamme omaa tietoisuuttamme rikkaan merkitysmaailman ja hengellisen viisauden avulla, voimme kyetä tekemään vastuullisia ja oman omantuntomme kanssa sopusoinnussa olevia valintoja.Emäntä uskoo, että mikäli emme ole tietoisia sisällämme olevasta toisesta tiedostamattomasta pahuuden ja Pyhyyden maailmasta, olemme helpommin moraalittomien totalitaaristen tyrannien ohjattavia.

Emännästä vaikuttaa, että Valtaojan ongelma, mutta toki myös vahvuus on, hänen laaja-alainen nuorta maskuliinisuutta edustava hyvin kapea-alainen logosviisautensa. Näyttää kuitenkin siltä, että häneltä puuttuu kyky sietää epävarmuutta ja myöntää oman ymmärryksen rajat. Kun ihminen kieltää kollektiivisen tiedostamattoman olemassa olon ja teleologisen tiedon, pakenee hän hallinnan harhaan ja luonnontieteelliseen nuoren miehen uhoavaan edistysuskoon. Ihminen murhaa toisen puoliskonsa. Ekofilosofi Skolimowskin ajatusta lainatakseni, länsimainen kulttuuri on lobotomisoinut ihmisen. Tämä nuori yltiöpäinen kulttuuri edustajineen uskoo, että ihmiskunnan edistys löytyy materiasta, kun levollisempi maailma syntyy sisäistetystä moraalista, jossa elämän hengellisellä/henkisellä ulottuvuudella on keskeinen merkitys.

Pihkala puolestaan vaikuttaa edustavan sivistynyttä hengellistä viisautta, mutta hän vaikuttaisi edustavan institutionaalista autoritaarista kristinuskoa. Kierkegaardin sanoin tämä kristinusko on sellaista, jossa seurakuntalaiset papin johdolla leikkivät oikeaa kristinuskoa. Ulkoiset muodot, autoritaariset näkemykset ja rituaalit ovat tärkeämpiä kuin sisäinen uskonelämä. Mikäli kirkko mielii pysyä kulttuurin kehityksessä mukana, kaivataan kipeästi uusia hengellisiä ajattelijoita, jotka tulkitsevat suvaitsevaisesti Raamattua siten, että erilaisuus ja monikulttuurisuus nähdään globaalina maailmankylämme rikkautena. Ajassamme on tilaus uudelle kristinuskolle, joka ei aliarvioi seurakuntalaisten tietoisuuskapasiteettia.

Elämme Emännän mielestä ekologisen kriisin lisäksi kristinuskon ilmastokriisiä. Emäntä on ollut näkevinään pieniä myönteisiä merkkejä hengellisen ilmaston muutoksessa. Emme tarvitse pappeja, jotka lokeroivat ihmisiä syntisiin ja vähemmän syntisiin, vaan hengellisiä johtajia, jotka auttavat ihmisiä viemään Rakkauden ja armon viestiä eteenpäin. Uskonnollisten käsitteiden avulla voimme yhdistää sen, minkä erilaiset maailmankatsomukset ja metafyysiset käsitykset hajottavat. Emäntä epäilee, että ihmiset ovat kyllästyneet olemaan kuluttajia. Yhä useampi haluaa aineellisen arvojen sijaan merkitysmaailmaltaan rikkaampaa, syvempää ja samalla aineellisesti kohtuullisempaa, ekologisempaa sekä laadukkaampaa elämää. Vähemmän voi olla enemmän. Kun kristinusko löytää paikkansa, voi sillä olla suuri merkitys tässä uuden kohtuullisemman elämän kulttuurissa.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Siirtolan Emäntä virtuaalisen pöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa nr. 7

  1. Kiitos tästä. Onko Emäntä tutustunut Caroline Myssin kirjoihin, erityisesti kirjaan Tie sisäiseen linnaan, joka on uudelleenluenta Avilan Teresan kirjasta Sisäinen linna?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s