Hammashoitopelko on moninäkökulmainen ilmiö

 

Minulla on hammaslääkärinä parinkymmenen vuoden kokemus pelkäävien hammashoitopotilaiden hoidosta. Tänä aikana olen käynyt läpi NLP-Trainer, ratkaisukeskeisiä lyhyitä koulutuksia ja kolme vuotisen Tampereen yliopiston hypnoterapeuttikoulutuksen. Lisäksi olen hoitanut satoja hammashoitoa pelkääviä potilaita. Käsitykseni hammashoitopelosta on täydellisesti muuttunut näiden vuosien aikana. En enää ajattele, että pelkäävän potilaan ensisijainen ongelma on liiallisessa adrenaliinierityksessä, ja ”pakene/taistele-reaktiossa”, vaikkakin tämä fysiologinen reaktio toki tapahtuu pelkäävän potilaan kehossa paniikkikohtauksen aikana. Se on kuitenkin vain pelkkä fysiologien näkökulma asiaan.

Tänä päivänä kun, peilaan kokemuksiani kokemusperäiseen kokonaisvaltaiseen viisauteeni, väitän, että jokaisella pelkäävällä on oma yksilöllinen pelkotarinansa. Voimme lähestyä tätä ainutkertaista tarinaa, narratiivia, erilaisista terapeuttisista näkökulmista. Jollakin ihmisellä pelko saattaa juontaa varhaisiin lapsuuden traumaattisiin kokemuksiin (psykoanalyyttinen näkökulma). Olen hoitanut esimerkiksi piikkikammoista miestä, jonka pelko juonsi siihen hetkeen, kun hänet oli lapsena väkisin katetroitu.

Usein potilaan pelkäävä mielentila tai minätila (Ego state näkökulma) on syntynyt myös varhaisten hammashoitokokemusten tai muitten traumakokemusten myötä. Pientä lapsipotilasta ei ole kuunneltu, vaan häntä on hoidettu väksin, ja esimerkiksi ilman puudutusta. Tämä tila sitten aktivoituu hammashoitotilanteessa. Ego-state terapian näkökulmasta voimme ajatella, että ihminen muodostuu erilaisista tiloista. Kun siis kohtaamme ristiriitaisen tilanteen (esimerkiksi hammaslääkäri, joka ei kuuntele ja satuttaa meitä), reagoi kehomielemme siten, että meissä syntyy nk. traumaattinen tila (ahdistuskohtaus), joka irtaantuu, ”dissosioituu”, erilliseksi tilaksi meitä. Normaalielämässä tämä tila sitten luuraa jossain häiritsemättä sen kummemmin elämäämme. Tämä ”haamutila” voi kuitenkin aktivoitua osana tunnemuistiamme jopa vuosikymmenienkin jälkeen esimerkiksi hammashoitotilanteissa. Vaikka siis järkemme sanoo, että tämä pelko on ihan älytöntä, tunnemuistimme ei sitä tajua. Tunnemuistimme rationaalisuus ei ole nimittäin samanlaista kuin älymme rationaalisuus.

Kognitiivisen psykologian näkökulmassa potilaan ongelma on virheellisissä ”skeemoissa”, ajatusketjuissa, jotka aktivoituvat, kun hän kohtaa pelkonsa kohteen. Hyvin monien potilaiden sisäinen puhe on sellaista, että se ylläpitää negatiivista kokemuksellista todellisuutta. ”Apua, nyt se poraa…”, ”Apua, nyt sillä on tuo hirveä piikki kädessä...” jne. Tällainen negatiivinen sisäinen puhe muokkaa hammashoitokokemusta kielteiseen suuntaan. Toki tässä tilanteessa hammaslääkärillä on hyvä mahdollisuus vaikuttaa potilaaseensa erilaisin myönteisin suggestion. Hän voi ohjata potilastaan keskittämään tietoisuutensa muihin asioihin, jolloin hoitokokemus muuttuu. Muistan erään piikkikammoisen potilaan, joka puudutuksen aikana suggestioitteni avulla ryhtyi puudutuksen aikana hyräilemään. Hän sanoi, että operaatio ei tuntunut yhtään epämiellyttävältä, kun hän oli pystynyt keskittämään tietoisen minänsä muualle.

Hammashoitopelkoa voidaan lähestyä myös vuorovaikutuksen ongelmana. Medikalisoiva esineellistävä lääketiede on kouluttanut hammaslääkäreitä, joilta puuttuu terapeuttiset vuorovaikutustaidot. Hammaslääkäri ei tarvitse pelkästään ”objektiivista tietoa”, vaan hän tarvitsee myös tunnetaitoja, kykyä reflektoida, heijastaa, näkemäänsä ja kokemaansa omaan kokemusmaailmaan. Voimme siis väittää hammashoitopelon olevan usein myös nk. iatrogeeninen ongelma. Se on syntynyt empatiakyvyttömien esineellistävien hammaslääkärien vuorovaikutuksen tuloksena. Tällainen hammaslääkäri ei näe ihmistä, vaan hän näkee ainoastaan hampaan.

 

Voimme lähestyä hammashoitopelkoa myös esineellistävän pirstoutuneen nykykulttuurimme tuotteena. Lääketiede on pirstonut ihmisen paloiksi, ja tämä ihmisen luonnoton paloittelu tuottaa ihmisessä ahdistusta. On hyvä muistaa, että elämme tällä hetkellä potilaskeskeistä ”transmodernia” aikaa. Tämä merkitsee sitä, ettei hammaslääkäri hoida pelkästään potilaan hammasta vaan aina samalla myös kokonaista ihmistä. Hän kykenee hiljaisen kokemusperäisen tietonsa avulla yhdistämään kokemuksellista tietoa biolääketieteelliseen tietoon. Voiko tällaista opettaa? Kyllä, kyllä sitä voi opettaa, esimerkiksi tarinoiden avulla.

Tarinoiden voidaankin ajatella olevan onnistuneen hoidon ytimessä. Kun empaattinen hoitohenkilökunta kuuntelee potilaansa tarinaa, voivat he olla onnistuneen vuorovaikutuksen kautta tukemassa potilaansa eheyttävää tarinaa. Mikä parasta, tässä myönteisessä vuorovaikutuksessa myös hoitohenkilökunnan jäsenten oma tarina eheytyy. Tämä terapeuttinen onnistunut vuorovaikutus on kokonaisvaltaisen hoidon ytimessä.

Tänä päivänä pitäisikin olla päivän selvää, että kun vastaanotolle tulee potilas, jonka suu on pahasti reikiintynyt, hammaslääkäri tajuaa, ettei ensisijainen ongelma ole yleensä hampaissa. Sen  sijaan ongelman ydin on hänen tarinassaan. Se voi olla vaikkapa hänen sosioekonomisessa tilanteessa (työttömyys, syrjäytyminen) tai psykologisessa tilassa (hammashoitopelko, masennus jne). Tulevaisuuden haaste onkin kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöverkostoja sekä integratiivista lääketieteellisterapeuttista tietoa hyödyksi käyttäviä hammaslääkäreita. Poikkitieteellinen ja -kulttuurinen tiedon integraatio on tämän päivän sana. Ehkäpä hammashoitopelko loppuu sitten, kun hammaslääkärit lakkaavat hoitamasta pelkkiä hampaita vaan he kuulevat potilaansa tarinan.

Hammashoitohenkilökunnalla on siis keskeinen merkitys siihen, minkälaisen käänteen potilaan pelkotarina saa. Hoitohenkilökunta voi olla rakentamassa asiakkailleen uusia pelkotiloja, tai he voivat olla mukana tukemassa potilasta hänen ponnisteluissaan, joissa hän punoo itselleen kokonaisvaltaisesti eheyttävää uutta tarinaa.

 

Kati Sarvela, hammaslääkäri, hypnoterapeutti, eheyttävän kirjoittamisen ohjaaja, Siirtolan Emäntä

 

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Hammashoitopelko on moninäkökulmainen ilmiö

  1. Kyllä lämmittää mieltä lukea näitä moninäkökulmaisia pohdiskeluja. Varmaan tämä kaikki elää jo siellä vastaanottohuoneissakin nykyään jo paremmin kuin joskus 70-luvun alussa, mihin aikaan oma todella pitkään kestänyt paniikinomainen hammaslääkäripelkoni juonsi. Vielä melkein kolmikymppisenä saatoin murehtia hammaslääkärille menoa kuukausia eteenpäin. Minun kohdallani ratkaisevaksi käänteeksi tuli, että aloin mieltään itseni alisteiseen ”potilaan” sijasta ”kuluttajaksi”, jolla on oikeuksia. Annoin itselleni luvan määritellä tilanteen ehdot jo huoneen ovella. Nykyinen pitkäaikainen hammaslääkärini tajusi tämän tarpeen heti, eikä mitään ongelmia ole enää ollut, vain kiitollinen ja tyytyväinen ”asiakas” ja varmaan myös hammaslääkäri joka on tyytyväinen, kun saa tehdä työtään rauhassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s