Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 7

Emännän mielestä Raamatussa erityistä ihmisten huomiota tarvitseva käsky voisi olla tänä päivänä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit maanpäällä”. Emäntä on nimittäin sitä mieltä, että meidän olisi noustava uudelle ekologisemmalle tietoisuuden tasolla jossa lakkaamme palvomasta vain teknokraattista maskuliinista hierarkista rationaalista edistystä, jolla ”kesytämme” luonnon ja itsemme. Samoin mennyttä aikaa edustavat patriarkaaliset hierarkiset uskonnot.

Emäntä uskoo, että maailmanlaajuisesti on nousemassa maskuliinisen älyn rinnalle tasa-arvoiseksi feminiinien, kokonaisvaltainen, villin ja kesyttämättömän Maaäidin pelottava, mutta samalla hoivaava viisaus. Onneksi vaikuttaa siltä, että yhä useampi nainen ja mies on alkanut tämän jo tiedostaa. Naiset uskaltavat sanoa yhä useammin äänen poikkeavat mielipiteensä, eivätkä he anna teknokratian asiatuntijoiden tukahduttaa ääntänsä. Sitäpaitsi Siirtolan Emäntä on linkittynyt sekä reaali- että virtuaalimaailmassa moniin miehiin, jolla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia olla sinut oman feminiinisen puolensa kanssa. Jotenkin tuntuu siltä, että me ihmisenviranhaltijat ollaan yhteisellä asialla, kasaamassa jälleen eheäksi sitä, minkä asiantuntijat ovat maailmassa ja meissä pirstoneet. Ja yhä useammasta asiantuntijasta on tullut ihmisenvirkaatekevän tärkeä dialoginen integraatiokumppani.

Uusia psykiatrisia diagnoosiehdotuksia

Integratiivisen lääketietiedettä ymmärtävä ihmisenviranhaltija ja asiantuntija tajuavat kumpikin diagnoosien kulttuurisidonnaisuuden. Siirtolan Emännän yksi harrastus onkin keksiä diagnooseja ja leikkiä sellaisilla. Psykoanalyytikko Erich Fromm aikoinan toi jo esille omana mielipitenään, että vaikka miljoonat ihmiset kärsivät samanlaisesta psyykeen sairaudesta, heitä ei kuitenkaan välttämättä leimata hulluiksi. Entä jos suuri osa meistä nk. terveistä onkin mielenterveysongelmapotilaita. Onhan kulttuurimme äärimmäisen traumatisoiva. Kasvatuksemme ja yhteiskunnallisessa muutoksessa on pyritty kaikin keinoin irrottamaan meidät omista tunteistamme ja luonnosta. Meillä yliarvostetaan tiedon pirstomista ja lokeroimista pieniksi palasiksi, jonka jälkeen vain ”asiantuntija” kykenee ymmärtämään ja kontrolloimaan ”totuutta”. Ihminen kesytetään toimimaan tämän totuuden käskytyksessä.

Siirtolan Emäntä on yrittänyt kovasti puhua sen puolesta, että lanseerattaisiin uusi diagnoosi DSM-luokitukseen. Se olisi nimeltään ”materialistinen luonnehäiriö”. Alain Bolton puhuu samasta sairaudesta nimellä ”statusstressi”(status anxiety). Tästä sairaudesta kärsivä ihminen saa arvon itselleen vain ulkoisten materialististen arvosymbolien kautta. Hänelle koko maailma on vain materiaa. Perusongelma sairaalla on, että hänellä täytyy jatkuvasti kuluttaa. Täytyyhän hänellä olla enemmän ja kalliimpia tavaroita kuin naapurilla. Ja täytyyhän hänen käydä useammassa maassa kuin naapuri on käynyt. Tai työtoveri, tai sisko tai veli. Tämän ihmisen addiktio on shoppaaminen. Ja jatkuva matkustaminen. Kun ihminen paranee tästä häiriöstä, huomaa hän kykenevänsä elämään merkityksellistä elämää myös ekologisesti kohtuullisimmissa puitteissa. Elämän laatu voi olla hyvä aineellisesti vaatimattomissakin oloissa. Kuten tiedämme, keskeinen terveyttä edistävä tekijä on sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Toinen diagnoosin Emäntä ”varasti” Chellis Grendinningiltä (My Name Is Chellis and I’m in Recovery from Western Civilization). Tämän diagnoosin nimi voisi olla vaikkapa ”teknologia addiktiivinen persoonallisuushäiriö”. Tälle ihmistyypille on tärkeintä uuden teknisen tiedon ja keksintöjen kehittäminen. Sillä ei ole mitään merkitystä, parantavatko vai huonontavatko nämä keksinnöt ihmisen ja hänen ympäristönsä elämänlaatua. Tärkeintä on, että luonto alistetaan mahdollisimman täydellisesti ihmisen käyttöön ja business pistetään pyörimään. Tyypillistä tälle addiktiiviselle persoonalle on se, että samoin kuin alkoholisti, hän kieltää jatkuvasti addiktionsa olemassa olon. Hän selittelee järkensä avulla, ettei kysymyksessä ole suinkaan mikään addiktio. Tilannehan on täysin hallinnassa!

Tämä tekninen keksintö vain edistää kaikkien parasta. Eikä sitä paitsi tekniikka eikä tiede ole epäeettistä. Epäeettistä on vain se, että joku käyttää tuotetta väärin! Sitäpaitsi juuri tällä tekniikalla saavutetaan loppujenlopuksi vain pelkkää hyvää. Asiantuntijat ovat asian tutkineet ja todistaneet matematiikalla ja tilastotieteellä! Lisäksi teknisestä persoonallisuushäiriöstä saattavat henkilöt voivat koko ajan valehdella itselleenkin, että kysymys on vain pelkästä yhteishyvästä. Surullisen kuuluisa esimerkki on kohdunsisäinen ”Dalkon Shield” ehkäisyväline, jonka seurauksena 300 000 naista on nostanut syytteet kyseisen ehkäisymenetelmän valmistajaa vastaan.

Tyypillistä teknisestä luonnehäiriöstä kärsivälle on myös kontrollihalu, jolla valheellista hallinnan tunnetta yllä pidetään. Teknologia addiktiivisessa yhteiskunnassamme joidenkin asiantuntijoiden avulla ylläpidetään valheellista ”hallinan harhaa”. Ihminen luulee olevansa mestari, joka aina tilanteessa kuin tilanteessa hallitsee luontoa. Asiantuntijat kyllä tietävät, että ydinvoima on täysin turvallista, kunhan sääntöjä vain noudetaan! Tästä teknisestä luonnehäiriöstä kärsivät ihmiset ovat mukana epädemokraatisessa sosiaalisessa prosessissa, jossa ihminen traumaattisesti irroitetaan luonnosta ja omista tunteistaan. Tämä traumatisoituva ihminen vieraannutetaan siis omasta sisäisestä maailmastaan teknologian avulla, ja hänen sisäinen maailma siirtyykin ulkoiseksi, tekniikalla kontrolloitavaksi virtuaaliseksi kylmäksi numeroin hallittavaksi epäinhimilliseksi maailmaksi. Tieteellistekninen innovointi pelkkä aineellinen edistys ”älyllistetään” aina suurimmaksi edistykseksi ja imperialistiseksi elämän päämääräksi.Tällä imperialismilla on Äiti Maan kannalta tuhoisat seuraukset. Onneksi Äitimaa on alkanut puhua yhä kuuluvammalla äänellä luonnon ja tavallisten naisten kautta.

Koko länsimaista sivilisaatiota yhdistää Chellis Glenddingenin mukaan addiktiivisuus. Kaikkea täytyy olla addiktiivisesti: tavaraa, työtä, harrastuksia ja matkoja. Valtaväestö kärsii kollektiivisesti tästä addiktiivisesta elämäntavasta. Kansa on kesytetty kuluttajiksi, jotka tahtovat heti, paljon ja vielä ennemmän. Addiktiiviselle kulttuurille on tyypillistä, että ajatellaan vain sitä hetkellistä mielihyvää, jonka addiktiivinen elämäntapa tuottaa tässä hetkessä, eikä ajatella käyttäytymisen pitemmän ajan seurauksia tuleville sukupolville.

Diagnoosithan, etenkin psyykkiset diagnoosit, elävät kulttuurimme mukana. Miksi emme siis voisi määritellä sairautta suhteessa siihen kuinka kohtelemme luontoamme ja ihmisluontoamme? Eikö olisi tulevaisuutemme kannalta järkevää rakentaa diagnooseja, jotka olisi myös suhteutettu ekologisiin kriteereihin? Eikö tällä olisi selkeät myönteiset vaikutukset ympäröivään luontoomme ja mitä ilmeisimmin myös ihmisluontoomme? Tulisiko maailmassa parempi paikka elää, jos tällaiset diagnoosit lisättäisiin DMS-luokitukseen?

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 7

  1. Materialistinen luonnehäiriö, mainiota! Muuten olen kyllä samaa mieltä tästä tämän ajan kulttuurin yleisestä addiktioihin ajavasta luonteesta. Addiktiohan on se ohut laastari mitä ihmiset yrittävät laittaa todellisen haavan ja puutteen päälle. Ja jos jostain on puute, niin hyväksynnästä, rauhasta, välittämisestä, ja ylipäätänsä siitä varsinaisen ihmisenviran hoitamisesta.

    Sinulle on pieni tunnustus tuolla Kädellisessä. Ja myös muille näillä main kirjoittaville 🙂

  2. Kiitos vielä kerran blogisi tunnustuksesta. Olen immarreltu. Suosittelen ekopsykologiasta kiinnostuneille kirjaa Ecopsychology – Restoring the Earth – Healing the Mind!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s