Tunnustuspalkinto

Liisalle suurkiitokset! Ja minun vuoroni vastata saamani tunnustuksen velvoitteisiin.

1.Milloin aloitit blogisi?
Vuosi sitten.

2. Mitä se käsittelee?
Siirtolan Emäntä pohtii ensisijaisesti eettisiä, esteettisiä ja ekologisia kysymyksiä. Tämä on siis kolmen EEE:n supermaket.

3. Miten tämä blogi eroaa muista?
Siirtolan Emäntä on ”Anna ja hänen ystävänsä”. Häntä on siis moneksi. Nykykulttuurissamme monien ajattelijoiden mielestä maailma on tänä päivänä voimakkaasti ihmistä traumatisoiva, minkä vuoksi moni ihminen on pirstonut itsensä ”alteriksi”, ”minätiloiksi” tai ”mielentiloiksi”, miksi ikinä niitä sitten haluatkaan kutsua. Tämä mielemme pirstoutuminen voi olla sekä pahoinvointimme että hyvinvointimme lähde. Riippuu kuinka osaamme luovasti tulla toimeen osiemme kanssa. Treenaaja on osani joka analysoi syvemmin tätä mielen moniosaisuutta.

4. Miksi aloitit sen?
Blogi on tapani vaikuttaa omaan sisäiseen todellisuuteeni ja ulkoiseen todellisuuteen. Ne ovat mielestäni erottamaton osa toisiaan. Kirjoittaminen voi olla eheytymisen väline. Käytän siis kirjoittamista myös itseni hoitamiseen, oman todellisuus kuvani luomiseen. Yksi tapani vaikuttaa on se, että tutkin tulevaisuuttamme.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin löytää sen viisasten kiven, jonka avulla saavuttaisin virtuaalisen yhteyden yhä suurempaan määrään ihmisiä, joilla olisi yhteinen tavoite kohtuullisemmasta ja samalla elämänlaadultaan paremmasta elämästä.

Haluan ojentaa tunnustukseni degrowth.fi blogille. Minusta on mahtavaa huomata, kuinka eri alan ihmiset ovat löytäneet yhteisen toivon paremmasta tulevaisuudesta. Degrowthin porukka on rikkonut käsityksiäni ekonomisteista.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s