Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 8

Siirtolan Emäntä ei ole yksin pohdinnoissaan, joiden mukaan voisi olla hyödyllistä lisätä tai muuttaa normeja, joiden avulla patologisoimme ihmisen käyttäytymistä. On lukematon määrä aikaisempia tutkijoita, jotka ovat sitä mieltä, että elämäntapamme on sairasta ja se tuottaa ihmisissä pahoinvointia ja jopa sairautta. Terve lapsi ei tarvitse pelkästään äidin syliä vaan hän tarvitsee myös äitimaan lämpimän sylin. Emännän mielestä lääketieteilijän tulisi kyetä entistä paremmin ylittämään oman tieteenperinteensä rajat, jolloin pystyy katselemaan elämää uudelta integratiivisemmalta ekologisemmalta tasolta. Lääkärin perustehtävä on kärsimyksen lieventäminen. Jo pelkästään sen luonteen oivaltaminen vaatii Emännän mielestä (hammas)lääkäriltä oman luonnontieteellisen viitekehyksen rajojen ylittämistä, subjektiivisuuden, ihmisluonnon ja luonnon vastavuoroisuuden ymmärtämistä.

Tutkijoista, jotka ovat pitäneet kulttuuriamme sairaana, mainittakoon Bernad Frank, Karl Menninger, Erich Fromm, ja Sigmund Freud (Paul Shepard, Nature and Madness) . Sigmund ystävämme sovelsi oppejaan kulttuuriimme, ja hänen teki oman diagnoosinsa – kulttuurimme kärsii neuroosista. Emäntä lisäisi tähän vielä Carl Jungin, joka oli sitä mieltä, että ”massaihminen” keskittyy hääräilemään kaiken maailman epäolennaisten asioiden kanssa, jotta hänen ei vain tarvitsisi yksilöityä omaksi aidoksi itsekseen. Jung huomautti myös, että on paljon ihmisiä, jotka eivät olisi ristiriidassa itsensä kanssa, jos eläisimme ajassa, jossa ihminen olisi yhtedessä suoraan koettuun luontoon, eikä pelkästään ulkoapäin katseltuun luontoon.

Integratiivisten tieteiden instituutin emeritusprofessori Ralph Metzner (The Psychopathology of the Human-Nature Relationship/Ecopsychology) on tehnyt omia diagnoosejaan kulttuuristamme. Hänen mielestään huolestuttavin diagnoosi olisi se, että länsimainen kulttuuri on autistinen. DSMIII-R luokituksen mukaan autistinen kärsii vastavuoroisen sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteesta sekä laadullisesta sanallisen/sanattoman kommunikaation ja mielikuvatyöskentelyn heikkenemisestä. Emme enää näytä kuulevamme, näkevämme emmekä tuntevamme äitimaan läsnäoloa. Emme saa enää kosketusta elävään planeettaamme, kun emme kuule sen eläinten emmekä kasvien ääniä. Kun emme kuule enää sen tuhansia tarinoita kasvamme juurettomiksi epävarmoiksi ihmisiksi. Olemme lakanneet leikkimästä mielikuvituksellamme. Olemme tulleet tunnottomiksi ja kylmiksi niille voimille, jotka ovat ravinneet teollistumista edeltäneitä kulttuureitamme. Olemme muuttuneet autistisiksi sekä suhteessamme luontoon ja ympäröiviin muihin kulttuureihin. Emme enää näe maailmassamme mitään muuta kuin materialistisia esineitä. Tämä autismi olisi Metznerin mukaan siinä mielessä ikävä diagnoosi, että sitä pidetään kehityksellisenä häiriönä, ja tällöin kulttuurimme ennuste on pitkällä tähtäimellä hyvin huono.

Metznerin toinen diagnoosi on hieman toiveikkaampi. Kärsimme traumaattisesta amnesiasta eli muistin menetyksestä. Ihmiskunta on historiansa aikana käynyt luonnonmullistuksissa läpi valtavan määrän traumatisoivia tapahtumia. Nykykulttuurimme, jossa tekniikka välittää sekunneissa kuvia katastrofeista on vain entistä traumatisoivampi. Teknologiasta on tullut myös puuhastelun väline. Ihminen voi sen kautta unohtaa oman itseytensä, ja hän voi entistä enemmän puuhastella ulkoista maailmaa manipuloiden, jolloin hän voi kokea harhaisen tunteen kaiken kontrollista. Me dissosioidumme, pirstoudumme nykykulttuurissamme valtavaa tahtia. Yhä enemmän unohdettuja osia painuu muistimme tavoittamattomiin. Ihmiset voivat virtuaalisessa todellisuudessa toteuttaa rikkinäistä personaansa anonymeina mellastavina haamuina. Rikkoutuneen minuutemme osat tulevat kuitenkin tietoisuuteemme ahdistavina kummituksina, painajaisina ja paniikkikohtauksina. Metzner muistuttaa, että hypnoosin kautta voimme saavuttaa näitä tilojamme. Traumaattinen amnesia ja dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö on siinä mielessä miellyttävä diagnoosi, että osamme voivat olla paitsi pahoinvointimme lähteitä, ne voivat olla myös uuden luovuutemme ja eheämmän itseytemme ainesta. Oma sisäinen terapeuttini, Anna, Treenaaja onkin kirjoittanut kymmeniä blogeja tästä aiheesta.

Amerikkalaisen ympäristöaktivisti Paul Sheapardin (Nature and Madness) diagnoosi kulttuuristamme oli raju. Hänen mukaansa olemme ”ontogeneettisesti vammautuneita”. Olemme lapsenomaisia aikuisia, joille on tyypilistä jääminen pysyvästi narsistiselle varhaiselle ontogeneettiselle kehitysaskeleelle, jossa lapsi leikkii sankarihahmoilla. Näiden normaalien leikkien kautta lapsi leikkii olevansa kaikkivoipa, koska hän pelkää omaa erilliseksi tulemistaan, avuttomuuttaan ja omaa kehollista vajaavaisuuttaan. Tämä sankari rakentaa valtahierarkioita, rakentaa itselleen lasipalatseja ja raiskaa äitimaata todistaakseen omaa mahtavuuttaan. Heikkoina hetkinä tämä lapsiaikuinen pakenee erilaisiin tietoisuutta sumentaviin aineisiin, lääkkeisiin, alkoholiin, huumeisiin.

Paul Shepardin mukaan elämme kulttuurissa, jossa tällaista lapsenomaiseen aikuisen elämään ohjataan ja tuetaan normein, ikään kuin se olisi tervettä ”normaalia” elämää. Me elämme maailmassa, jossa kaikkivoipuutta teeskentelevät epävarmat sankarimiestä leikkivät pikkupojat dominoivat kulttuuriamme regressiivisten tunteittensa ja megalomanisten itsekkäitten visioittensa valtaamina. Olemme näitten ikuisten poikien ohjauksessa katkaisseet vuorovaikutuksellisen suhteemme toisiin kulttuureihin ja luontoon. Samalla olemme katkaisseet mahdollisuutemme kasvaa. Ei siis ihme, että tämän päivän länsimainen aikuinen nostalgisoi lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Lapsiaikuisulle ei ole kykyä, rohkeutta, aikaa tai halua katsoa epämiellyttävää totuutta silmästä silmään.

Koska länsimainen ihminen ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi kypsäksi ihmiseksi, yrittää hän kaikin keinoin näyttää ikuisesti nuorelta. Tämä ulkonaisuuksiin keskittyvä nostalgia kumpuaa toiveesta olla ikuisesti nuori, jolloin oli vielä mahdollista valita toisenlainen, kohti aitoa luovaa itseyttä kuljettava, elämä. Emäntä miettii, että jos kulttuurimme on todella sairas, ei kai ole vain niin, että lääketiede on mukana tässä sairaassa kulttuurissa kulutusta lisäävillä tuotteillansa. Eikö esineellistävä, kaiken objekteiksi irroittava, asenne ole pahoinvointimme ytimessä? Onko todella niin kuin Georg von Wright väitti, luonnontiede on kapitalismin juoksupoika? Tämän kaupallisten kosmeettisten lääketieteellisten puoskareiden karmeuden symboli voisi olla se, että naisten häpyhuulet leikataan pornomallin varustusta muistuttavaksi. Uskovatko nämä ”lääkärit” näillä toimenpiteellään vähentävänsä ihmiskunnan kärsimystä?

Siirtolan Emäntä katsoo järkyttyneenä kirjoittamaansa. Hän ei ole tätä siksi, että hän ajattelisi syväekopsykologien kirjoittavan kaikenlaista sopaa mielikuvituksena tuotteina. Sen sijaan hän on hämmentynyt siksi, että mitä enemmän hän paneutuu heijastamaan lukemaansa, sitä enemmän nämä diagnoosit alkavat näyttämään epämiellyttävältä totuudelta. Elääkö niin paljon faktatietoa tietävä kulttuurimme todella tällaista reggressiivisen lapsen elämää, joka vähät välittää ihmiskunnan tulevaisuudesta?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s