Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 11

Kärsimyksestä

Tällä kertaa Emäntä yrittää porautua kärsimyksen olemukseen, kun viime kerralla hän siinä epäonnistui. Ehkäpä voisimme aloittaa retken kärsimykseen mutustelemalla hieman sanoja. Maistellaan ensin sanaa ”potilas” eli ”patient”. Tällä sanalla on nimittäin mielenkiintoinen etymologia. Pati on latinaa, ja tarkoittaa kärsimistä. ”Patien” on hän, joka kärsii. Patience, kärsivällisyys juontuu samasta latinankielisestä sanasta. ”Patient” on siis sama etymologinen lähde kuin sannalla kärsivällisyys ”patience”. ”Pain”, kipu tulee puolestaan latinankielisestä sanasta ”poena”, joka tarkoittaa kivun lisäksi myös rangaistusta. Kärsiä, ”suffer”, puolestaan juontuu latinalisesta sanasta sufferro, joka tarkoittaa kantamista, kohottamista ja kärsimistä.

Aikaisemmin Emäntä on jo maistellut sanoja amatööri ja ammattilainen, ”professional”. Hän onkin todennut jo aikaisemmissa yhteyksissä, että iän kanssa hänestä on tullut entistä enemmän terveydenhuollon amatööri. Hän ei hanki pelkästään elantoansa tietonsa ja kokemuksensa avulla, vaan hän rakastaa sitä mitä hän tekee. Amatööriinhän liittyy etymologisesti tämä rakkaudellisuuden ulottuvuus, joka puutttuu professionaalilta, häneltä, joka hoitaa vain ansaitakseen siitä elantonsa. Psyyke tulee muuten latinalaisesta sanasta ”psyche”, joka tarkoitta henkeä, sielua, elämää, joka toimii ihmisen kehon näkymättömänä periaatteena. Psykiatria tarkoittaa siis alunperin juuri tämän sielun hoitoa. Lääkäri ”physcian” tulee sanasta physis, luonto. Emännän mielestä tämä on mielenkiintoista, koska hänen mielestään tämä yhteys luontoon ja ihmisluontoon on tämän päivän biolääketieteestä katkennut. Integratiivinen lääketiede on paluuta ihmisluonnon ja luonnon äärelle.

Terveydenhuollon amatöörinä oleminen on merkinnyt Emännälle sitä, että hän on joutunut vähentämään kliinisiä potilastöitä, ja hän toteuttaa nyt omaa persoonaansa monipuolisemmin ja kokonaisvaltaisemmin; lukemalla, kirjoittamalla, lepäämällä ja opettamalla. Hän on hakenut yhteyttä omaan ihmisluontoansa. Emäntä onkin sitä mieltä, että tänä päivänä tarvittaisiin enemmän tällaista ”amatöörikulttuuria” kuin ”ammattilaiskulttuuria”. Ehkäpä siihen olemmekin nyt menossa ihmisenviranhaltijoiden kautta. Pyrimme yhteisöllisesti löytämään takaisin sen, minkä tieteellistekninen esineellistävä kulttuuri on meiltä varastanut.

Kipu ”rangaistuksena” on kiinnostava, koska onhan selkeä tosiasia, ettei kipu ole mikään ”objektiivinen” ilmiö, vaan se on kulttuurisidonnainen ja monesti myös tiettyyn patologiseen prosessiin liittyvä henkilökohtainen kokemus. Kun ihminen ymmärtää ”rangaistuksensa” merkityksen, voi hänen tarinansa saada uuden esteettisemmän ulottuvuuden. Joskus puolestaan kärsimys on niin kova, että kärsijän tarina hajoaa kappaleiksi. Esteettinen kokonaisuus hajoaa, ja potilas menettää arvokkuutensa esteettisenä kokemuksena. Tyypillistä kivulle on, että se sisältää aina myös subjektiivinen tunne-elementin sekä siihen liittyy myös kulttuurinen merkityksenanto. Kertooko päänsärkyni minulle jotain? Olenko tehnyt liikaa töitä? Historiallisesti lääketiede on sisältänyt kärsimyksen laaja-alaisen ymmärtämyksen.

Silloin kun Emäntä tekee työnään hammaslääkärin hommia, tulee hänelle usein potilaita, kärsijöitä, jotka jakavat oman henkilökohtaisen kokemuksensa Emännän kanssa. Yleensä akuuttihoidossa joku hammas/paikka on lohjennut tai poski on turvoksissa. Amatöörinä Emäntä kuuntelee potilaansa tarinan. Silloin tällöin Emäntä jakaa myös muita kärsivän kokemuksia. Tavallisimpia tällaisia kokemuksia ovat esimerkiksi muut sairaudet ja kärsimykset, kuten omaisten kuolemat. Tällöin kokemus muuttuu kahden ihmisen väliseksi ”interpersonaaliseksi laajemmaksi yhteiseksi kokemukseksi ja tarinanvaihdoksi”. Emäntä toivoo, että hänellä olisi enemmän aikaa näitten kokonaisvaltaisten kokemusten jakamiseen, koska hän uskoo, että kärsimyksen ytimessä on aina kokonainen ihminen ja hänen ainutkertainen tarinansa. Terveydenhuollon ammattilainen voi olla edistämässä esteettistä tarinaa, antamalle potilaalle uusia merkityksiä, toivoa ja otollisissa olosuhteissa potilas löytää tarkoituksen kärsimykselleen. Monesti viime metreillä tämä tarkoitus on henkinen tai hengellinen. Tiede on leikannut ihmisen irti luonnosta. ”Hammaslääkäreille” se tarjoaa vain palan ihmistä, ja tämä leikkaus on tehty ihmisluonnon ja luonnon eheyden kustannuksella. Täm pirstoutuminen on laajempi kulttuurinen ilmiö, jossa kärsii monasti kokonaisuus.

Lääketieteellisen auttamisen ytimessä on siis kärsimyksen lieventäminen. Ihanteellisessa järjestelmässä terveydenhuollon ammattilaisella on aikaa kuunnella potilaansa tarina. Tämän päivän biolääketieteellisessä järjestelmässä lääkäri kuuntelee potilastaan keskimäärin 18 sekuntia, ennen kuin hän keskeyttää asiakkaansa. Emäntä ei väitä, että hän olisi kollegojaan paljonkaan parempi tässä asiassa. Tämä ehkäpä selitynee sillä, että olemme rakentaneet tieteellisteknistä tehokkutta ylikorostavan ihmistä pirstovan järjestelmän, joka harvoin tarjoaa lääkärille mahdollisuutta potilaan kuuntelemiseen. Vaikka hammaslääkäri tai lääkäri haluaisi kuunnella potilaan koko tarinan, ei hänelle tarjota järjestelmän sisällä tätä mahdollisuutta. Tehokkuusmittarit pitävät huolen siitä, että toimenpiteitä tehdään mahdollisimman tehokkaasti, ja sitten niitä tehdään! Liian usein tehdään myös täysin turhia toimenpiteitä, koska potilas ei ole ehtinyt saamaan riittävästi tietoa, jotta hän kykenisi tekemään itseohjautuvan valintansa.

Kun Kuhmossa on krooninen pula hammaslääkäreistä, jää hammaslääkärin tehtäväksi yrittää edes jotenkuten vähentää juuri hampaisiin kohdistuvia akuutteja ongelmia. Emäntä uskoo, että kiire on se syy, miksi niin paljon ihmisiä menee lääkärin sijaan vaihtoehtoisiin ja täydentäviin hoitomuotoihin. Potilas ei tunne tulleensa kuulluksi. Ihminen haluaa, että hänen tarinansa kuunnellaan. Emännän mielestä tämä ei ole mitenkään kummallista. Pikemminkin se on luonnollista, ja sen pitäisi olla potilaan perusoikeus.

Joissakin keskussairaaloissa asiat on melko hyvin organisoitu. Ainakin kun Emäntä sai omat syöpähoitonsa Jyväskylän keskussairaalassa, hän yllättyi. Siellä oli järjestetty hienosti eri terveydenhuollonammattilaisten yhteistyöverkosto, jossa ainakin Emäntä koki tulleensa kuulluksi. Nykyään on myös mahdollisuus osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin, jossa ihmisen sairaustarina voi jatkaa kehittymistään. Kivun ytimessä on siis henkilökohtainen subjektiivinen kokemus, ja sen merkityksen itseohjautuva määrittely. Potilaan hoidon ja elämänlaadun määrää pitkälle tämä merkityksenanto sekä se terveydenhuollon ammattilaisen ja muiden dialogisessa suhteessa potilaaseen olevien ammattilaisten ja amatöörien interpersonaalinen merkityksenanto.

Toki monesti tänä päivänä, sairauksia hoidetaan jo ennen kuin kipua edes on. Tällöin sairauden merkityksenanto perustuu puhtaasti lääkärin merkityksenantoon, joka yhdessä potilaan kanssa saa uuden merkityksen myös potilaan tarinassa. Näin kävi esimerkiksi Emännällä. Hänellä oli pavun kokoinen löydös rinnassa, joka diagnostisoitiin karsinoomaksi, duktaaliseksi I asteen rintasyöväksi, satunnaisessa mammografiassa. Muutos oli tehnyt 1mm:n metastaasin vasemman kainalon vartijaimusolmukkeeseen. Emäntä ei siis hoidettu kivun ja kärsimyksen vuoksi, vaan itse asiassa paradoksaalisesti hoito ja sen diagnostisointi tuotti enemmän kipua kuin itse muutos. Emäntä kuitenkin itse vapaa-ehtoisesti otti vastaan tämän terveydenhuollon ammattilaisten merkityksenannon ja suostui itse kaikkiin tarjottuihin hoitoihin. Ihminen voi kuitenkin tehdä myös vastaavassa tilanteessa perustellusti täysin toisenlaisia valintoja, ja tämä on hänen perusoikeutensa. Hän saa ja voi kieltäytyä esimerkiksi sytostaateista, mutta terveydenhuollon ammattilaisen velvollisuus on tuoda esiin kaikki hyvät ja huonot puolet, mitä kyseinen hoito tuo tullessaan. Esimerkiksi sytostaatit, rankka hoito, paransi Emännän ennustetta vain viitisen prosenttia (/5 vuotta), verrattuna niihin, jotka tätä hoitoa eivät ota vastaan. Toisaalta sytostaatit ovat aikamoisia myrkkyjä, jotka voivat olla etiologisia tekijöitä joissain muissa sairauksissa, joten ”oikea valinta” tällaisessa tilanteessa ei ole mikään yksiselitteinen.

Joka tapauksessa Emännän mielestä asia on niin, että kipu ja sen mukanaan tuoma kärsimys ovat ovat osa merkityksenantoprosessia, johon vaikuttaa monet tekijät, kuten kulttuuri ja valtahierarkiat, sukupuoli, arvot ja myytit. Tunnettuahan on, että esimerkiksi naisten leimataan helposti ”vaihdevuodeongelmaisiksi kukkahattutädeiksi”, kun he alkavat keski-iän kriisin jälkeen sanomaan, mitä mieltä he oikeasti ovat asioista. Ehkäpä tällaisilla sukupuolittuneilla leimaamisilla yritetään valtahierarkioiden tahoilta hiljentää vallitsevia patriarkaalisia normeja kyseenalaistavia ”akkoja”.

Olemme eläneet viimeiset vuosikymmenet paternaalistista asiantuntijakulttuuria, jossa terveydenhuollon ammattilaiset ovat olleet terveydenmäärittelijöitämme. Tämä kulttuuri on muuttumassa kovaa vauhtia. Huomisen potilas on autonominen, itsenäinen, omista terveyspäätöksistään vastuullinen ihminen, joka itse saa valita terveytensä ja sairautensa merkityksen. Tämä autonomisuus ei tietenkään ole mikään yksiselitteinen asia, koska ollakseen autonominen, tulisi ihmisen kyetä itseohjaukseen. Monet potilaat eivät halua tehdä itse valintoja, mutta sekin on jo valinta. Emäntä on sitä mieltä, että vasta varustettuna riittävillä hengenvoimilla, voi yksilö olla vapaa ja riippumaton. Näiden henkisten voimien kasaamiseen tarvitsemme toisen ihmisiä.

Itseohjautuvia ihmisiä alkaa olla kulttuurissamme yhä enemmän, ja tämä on antanut tilaisuuden terveydenohjauksen siirtymisen ihmiselle itselleen. Tällöin hänen tietoisuuteensa on saavuttanut sellainen asteen, että hänen elämänsä edellytykset ja valinnanmahdollisuudet sisältyvät suurimmalta osalta hänen omaan tietoisuuteensa. Silti inhimillisyyteemme kuuluu, ettemme koskaan voi olla varmoja, että pärjäämme ilman toista ihmistä. Autonominen vapaa ihminen uskaltaa sanoa mielipiteensä ilman, että hänen tarvitsee pukea itsensä asiantuntijan kaapuun.

Emäntä ihmettelee tätä nykyistä terveyskulttuuria, jossa kaikkia yritetään kannustaa hoitamaan omaa terveyttään kuntoilemalla, syömällä ja elämällä tervellisesti. Ja kaikki tämä siksikö pelkästään, että näyttäisimme hyvältä? Eikö tämän kaiken energisoivan terveyskäyttäytymisen tulisi tähdätä siihen, että ihminen kerää itselleen energiaa, jonka avulla hän kykenee etsimäänn ja toteuttamaan oman elämänsä ainutkertaista tarkoitusta entistä paremmin. Esteettisessä mielessä terveyskäyttämisen tarkoitus ei ole siis suinkaan ensisijaisesti hyvältä näyttäminen tai vaikkapa urheilukilpailussa menestyminen. Sensijaan esteettistä on kerätyn energian kuluttaminen oman ainutkertaisen itsensä toteuttamiseen, mistä hyötyy koko yhteisö. Vain rikkailla on varaa urheilla siksi, että he näyttäisivät hyvältä. On mieletöntä elää vain terveydelleen.

Emännän mielestä kaiken koulutuksen ja tuen tulisi tähdätä siihen, että kasvaisi uusi itseohjautuva sukupolvi, joka kykenee tekemään kypsiä omakohtaisia terveysvalintoja ja -päätöksiä. Emännästä näyttää siltä, että asiantuntijakulttuuri on ollut rakentamassa passiivista ihmistyyppiä, joka on antanut vallan oma itsensä ja terveytensä määrittelemistä vain asiantuntijalle. Lääketietelijän velvollisuutena tulee tietysti pysymään, että hän kertoo potilaalle, mikä ammattilaisen lääketietellisen ymmärryksen valossa olisi paras hoito potilaalle. Tulevaisuuden ihminen on kuitenkin aktiivinen omakohtaisia terveysvalintoja tekevä itseohjatuva ihminen.

Emännän mielestä tämän päivän lääketieteellinen koulutus edelleen nojaa liikaa määrälliseen tutkimukseen, kylmään faktatietoon. Jotta lääkäri ymmärtäisi monipuolisemmin kulttuurissamme tapahtuvaa integratiivista muutosta, tulee hänen vähintäänkin kunnioittaa biolääketieteellisen tiedon lisäksi laadullisen tutkimuksen kautta saavutettua ”pehmeämpää” jatkuvasti kasaantuvaa uutta ymmärrystä. Tieto ja ymmärrys ovat käsitteinä kaksi asiaa. (Hammas)lääkäri hyötynee suuresti myös laaja-alaisesta kulttuurisesta sivistyksestä, joka on ymmärryksen ytimessä. Toki terveydenhuollon ammattilaisen itsensä olisi hyvä olla itseohjautuva, jotta hän kykenee itse luovasti antamaan monipuolisia merkityksiä omalle ja asiakkaansa sairaus- sekä terveystarinalle. Emäntä on huomannut, että joskus lääkäri voi itse olla hyvin avuton oman sairaustarinansa kanssa. Tämä onkin luonnollista, koska koulutus ei ole, ainakaan Emännän oppivuosien aikana, tukenut lääketieteilijää itseänsä tulemaan aktiiviseksi oman elämänsä merkityksenantajaksi. Sen sijaan biolääketieteellinen ihmiskuva on iskostettu monen lääketieteilijän sieluun ainoana oikeana kuvana todellisuudesta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s