Kuumussa virtaa nr. 1

Moni on kysynyt Siirtolan Emännältä, että virtaako Kuumussa ihan oikeasti. Kyllä se on totta. Täällä virtaa kaikki: Emännän tietoisuudessa ajatukset virtaa ja emännän keho virtaa. Työ virtaa. Luonto virtaa. Kaikki virtaa.

Virtauksen eli flow-tilan ihminen saavuttaa silloin, kun hän kykenee hetkittäin irtaantumaan egonsa ohjauksesta. Virtauksen tila voi äärimillään johtaa mystiseen kokemukseen, jossa ihminen saattaa yllättäen, usein vain pienen hetken verran, kokea olevansa osa Jumalan luomaa ikuista ajatonta ja tilatonta maailmankaikkeutta.

Taiteissa on Emännän mielestä myös sellainen hyvä puolensa, että joskus voimme päästä taiteilijan siivellä joskus mahtavaankin virtaukseen. Niin kävi Emännälle tänään kun hän katsoi eilen ”Miesten vuoroa”. Se oli käsittämättömän hieno dokumentti, joka taiteen keinoin antoi yhtä kuuluvan äänen vammaiselle, alkoholistille, entiselle vangille, kansanmiehelle, kapiaisille ja yrittäjille. Se on Emännän mielestä kunnianosoitus kaikille suomalaisille tavallisille miehille. Olisiko virtauksen ytimessä, että saavutetun uuden taiteellisen muodon arvo vastaa elämänarvoa ja samaan aikaan myös se elämä, jota taideteos kuvaa, vastaa taideteoksen muotoa? Näin taide voi liittää meidät osaksi laajempaa yliyksilöllistä minuutta. Taiteen avulla saatamme oppia ymmärtämään toisiamme paremmin.Taide ei ole Emännän mielestä pelkkää huvittelua,vaan se parhaimmillaan voi herättää ihmisissä uusia tunteita ja niiden tulkintoja. Ehkä se auttaa ihmistä pääsemään omaan ainutkertaiseen virtaukseen?

Jos haluamme ilman Jumalaa kuvata samaa, voimme sanoa, että ihminen kykenee virtauksen tilassa olemaan läsnä hetkessä. Hän kykenee elämään arvojensa mukaista tässä ja nyt elämää. Ehkä hän tällöin voi toimia tietoisuuden evoluution välikappaleena vielä muodottomalle asialle, joka odottaa muodoksi tulemistaan? Virtauksen tilassa ihminen luoda vaikka tarinan, tanssin, halkopinon, saunan, sinfonian, näytelmän, runon tai kuvan. Olennaista on, että syntyneeseen uuteen muotoon jää hänen oma ainutkertainen jälkensä.

Emäntä miettii, että ehkä on niin, että kun ihmisellä on terve luontosuhde, on hän osa maailmankaikkeutta. Silloin hän on samassa virtauksen tilassa luonnon ja toisten ihmisten kanssa. Aivan samoin kuin on vesi ja kedon kukka ovat virtauksessa tahtomattaan. Kuumu-joki virtaa itsestään. Sen ei tarvitse yrittää. Täällä Kainuussakin elävä orkidea, Marian kämmekkä, nousee maasta, ponnistelematta, vaivaa näkemättä.

Suurimmat taideteokset ja kädentyöt ovat vaatineet tekijältään tuhansia ja tuhansia tuntia harjoitusta. Harjoittelu harvoin on virtaavaa. Siihen tarvitaan ponnistelua. Virtauksen syntyy suuressa taiteessa vasta kuin silloin, kun ihminen saavuttaa automatisoituneen taidon. Tällöin hän voi unohtaa oppimansa, ja hän voi siirtyä vapaaseen virtaukseen.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kuumussa virtaa nr. 1

  1. Hei.
    Esittelenpä nyt itseni, kun täällä kerran niin usein piipahtelen. Olen yli 50-v. ms-tautia sairastava alle nelikymppisenä eläkkeelle jäänyt. Lapset maailmalla, ei lastenlapsia. Mies myös eläkkeellä.
    Asun 1700-luvun pienessä talossa keskellä vanhaa kaupunkia. Enää en paljoakaan kirjoittele enkä jaksa pohtia maailman menoa, mutta nautin lukemisesta ja luen ajatuksiasi mieluusti.
    Hidastunutta elämää viettäen ja päivistä nauttien.

  2. Hauska tutustua näin virtuaalisesti! Kiva huomata, että minulla on lukijoita eri puolelta Suomea. Minun ”mökkini” on rintamamiestalo, 50-luvulla rakennettu. Täällä päin Kuhmoa, minun mieheni kotiseudulla, jota kuinkin kaikki rakennukset poltettiin talvisodan aikana. Mukavaa kevään jatkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s