Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 15

Siirtolan Emäntä uskoo, että sen minkä mieli torjuu, sen keho ilmaisee. Psyyke tarkoittaa henkistä elämäämme, tiedostamattoman ja tietoisen mielen toimintaa. Sooma puolestaan viittaa kehoomme ja elimistömme. Psykosomaattinen pahoinvointiamme selittynee sillä, että emme ole kyenneet antamaan tunteilemme itse- ilmaisua. Psykosomatiikka on M.T.Hyypän (1997) mukaan se lääketieteen ala, joka tutkii mieleen ja ruumiin vuorovaikutusta terveydessä ja sairaudessa. Hän korostaa terveyden (ja sairastamisen) kokonaisvaltaisuutta. Hyypän mukaan kaikki taudit ja sairaudet ovat psykosomaattisia. Hänen mukaan terveyskin on psykosomaattista. Myös kehomme/ruumiimme puhuu omaa kieltään. Tavallisimmin ruumiinkieleen törmätään silloin, kun se viestii jostakin sairaudesta tai oireesta, mutta ruumiinkieli ei ole vain oireita eli negatiivista viestintää. Myös positiivisia kokemuksia ja elämyksiä voidaan viestiä ruumiinkielellä. Keho voi somaattisissa terapioissa edistää mielen, ympäristön ja kehon välistä kommunikaatiota. Ruumiista on tällöin tehty tunteiden itseilmaisun väline.

Emäntä miettii, että psykosomatiikka ja esteettinen lääketiede ovat oikeastaan saman kolikon eri puolia. Ne tutkivat samoja ilmiöitä, mutta esteettisen lääketieteen lähtökohtana on kauneus, harmonia ja hyvyys, kun taas psykosomatiikan lähtökohtana näyttäisi olevan ihminen itse ja hänen vuorovaikutuksensa ympäristön kanssa. Kuolema on sekä psykosomaattinen että esteettinen haaste. Kun lääketiede on medikalisaation kautta integroinut lähestulkoon kaikki elämän ilmiöt lääketieteelliselle asiantuntijalle, on Emännän itsensä tuottama esteettinen lääketiede naisen hävytön vastaveto, jossa pieni ihminen itse yhdistää lähestulkoon kaikki ihmiselämän ilmiöt itseohjautuvan ihmisen estetiikaksi. Tällainen suhde elämään, on Emännän mielestä huomattavasti elämän mysteeristä ulottuvuutta kunnioittavampaa kuin kaikenlaisten elämänilmiön typistäminen luonnontieteellisen viitekehyksen sisään.

Emäntä on sitä mieltä, että kirjoittaminen on yksi tapa antaa muotoa omalle sisäiselle tunnemaailmalle. Ehkä terveen ihmisen salaisuus on, että hän kykenee ilmaisemaan tarpeitaan ja tunteitaan virtaavasti esimerkiksi taiteen keinoin? Tällöin kehoon ei jää tunneklikkejä. Rapistuvasta kehostaan huolimatta ihminen voi ihanteellisessa tilanteessa elää sen sisällä tervettä, hyvää elämää. Musiikin muotojen väline on sävelet, kun taas kirjoittamisen väline on sanat. Kun kuoleva tai hänen omaisensa tai muu rinnalla kulkija antaa ajatuksilleen kirjoittaen muodon, muuttuu ajatus konkreettiseksi eli sellaiseksi, että sen voi ottaa uudelleen reflektion, sisäisen heijastuksen kohteeksi. Kun kuolevan tai hänen omaisensa kapina, epätoivo, ahdistus tai masennus saa muodon paperilla, saattaa tunteen voima pään sisällä hellittää.

Jos sitä emme ole aikaisemmin onnistuneet tekemään, ehkä voimme vihdoin kuoleman kynnyksellä onnistua riisumaan naamiomme? Persona -nimitys tulee antiikin Kreikan teatterista: Persona on naamio, jota näyttelijä pitää kasvoillaan näytelmässä. On Emännän mielestä paradoksaalista, että juuri tajuamalla naamiomme, voimme löytää itsemme. Tällöin oivallemme, että se henkilö, jota olemme luulleet itseksemme, onkin pelkkä naamio, persoonamme. Elämämme aikana luomme itsellemme erinäisen luvun naamioita, suojataksemme itseämme haavoilta. Meille annetaan kuitenkin elämän varrella tilaisuuksia hypätä pois hetkeksi naamiaisista. Joillekin se tilaisuus tarjotaan vielä ennen kuolemaa. Kaikille ei. Osalle kuolema tulee yllätyksenä, ja toisille ei esimerkiksi dementian takia tarjoudu tällaista tilaisuutta.

Emännälle tulee mieleen eräs Kahil Gibranin tarina miehestä, joka heräsi eräänä aamuna ilman naamiota. Hän oli elänyt seitsemää elämää, seitsemän erilaisen naamion takana, mutta nyt ne olivat kadoksissa. Kaveri oli kauhuissaan. Hän juoksi ympäri kaupunkia huutaen: ”Kuka on varastanut naamioni. Ottakaa kirotut varkaat kiinni!”. Vihdoin hän saapui aurinkoiselle kivetylle torille. Hän katsoi aurinkoa. Ja sillä hetkellä ensimmäisen kerran elämässään hän tunsi, kuinka auringon lämpimät rakaudelliset säteet hyväilivät hänen paljaita kasvojaan. Mies lakkasi juoksemasta, sillä hän tajusi, ettei hänellä ollut enää ikävä naamioitaan. Ehkäpä varkaat eivät olleetkaan kirottuja, vaan he olivat tehneet miehelle palveluksen.

Emännästä näyttää siltä, että erityisesti kirjoittamisella, joka tapahtuu luovassa ”hypnoottisessa tilassa” esimerkiksi ajatuksenvirtana, on eheyttävä vaikutus. Luovassa tilassa estot poistuu, ja todellinen naamioton itseys alkaa antaa ajatuksille spontaania uutta muotoa. Eheyttävä kirjoittaminen on subjektiivisuudesta alkunsa saavaa kirjoittamista, toisin koin tieteellinen kirjoittaminen. Se voi olla runoutta, näytelmää tai proosaa. Kirjoittamisen kautta ajatuksille voi antaa luovassa tilassa kerta kerran jälkeen uuden muodon, kun vanhaa ajatusta peilautuu uudesta näkökulmasta. Mielen meditatiivinen tyhjentyminen voi tapahtua ”dialektisen leikin” kautta, jossa peilaamme erilaisia näkökulmia luovuutemme avulla. Toki kaikki kirjoittaminen ei ole eheyttävää, siksi olisi hyvä tietää ”pelin säännöt”. Esimerkiksi kun sisäistä teatteria käytetään hyväksi, periaate on löytää eri mielenosille mahdollisimman hyvä kommunikaatioyhteys toisiinsa. Esimerkiksi eheyttävää ei ole vatvoa paperille asiaa aina vain samasta näkökulmista tai kun kirjoitetaan vaikeista ja tuskaisista kysymyksistä on hyvä kirjoittaa ainakin aluksi dissosioituneena, ikään kuin katsoen ulkopuolisena katselijana tilannetta. Fiktio on turvallinen tapa kirjoittaa vaikeista asioista. Subjektiivista kirjoittamista voi harjoitella samaistumalla luovasti ja leikillisesti erilaisten ajattelijoiden sisäisiin maailmoihin. Toisilta kirjoittajilta voimme oppia subjektiiviseen kirjoittamiseemme eheyttäviä näkökulmia.

Subjektiivinen, naamioton, luova kirjoittaminen on siinä mielessä hienoa, että henkilö saa ajatella ja antaa ajatuksilleen muotoja vapaasti. Kirjoittaja saa tehdä virheitä. Häntä voidaan jopa leikillisesti kannustaa tekemään erheitä ajattelussaan! Luovan kirjoittamisen tuotos on epätäydellistä, koska ihminen ja elämä itse on mysteerio, jota ei voi tyhjentävästi pukea sanoiksi. Tämän päivän perfektionistinen tieteellinen kulttuuri ei opasta (ainaakaan Emännän opiskelun aikana) ihmistä riittävästii ilmaisemaan omaa subjektiivista itseään, kuten omia tunteitaan, mikä leikkaa ihmisen irti omasta ainutkertaisesta minuudestaan.

Siirtolan Emäntä on usein miettinyt, että ehkä on niin, että kulttuurimme on siksi kuolemanpelkoinen, että liian harva elää elämänsä aikana omaa autenttista elämäänsä. Elämme suurissa globaalissa naamiaisissa. Kun ihminen ei ole kyennyt ilmaisemaan tunteitaan, ei hän tunne todellisen minänsä tarpeita, vaan hänellä on naamio aina kasvoillaan.

Ehkä siksi liian monen aikuisen elämänkaari ei saavuta koskaan täydentymistään. Ikuisen nuoruuden ihannointi on tehnyt meistä keskenkasvuisen kulttuurin, jossa enemmistö elää ikuisesti nuoruutta. Ei ole trendikästä olla vanha. Keksitään jos jonkinlaisia korvaavia termejä vanhukselle: hän on seniori tai ikäihminen. Suuri osa viisi-kuusikymppisiä edelleen elää normatiivista kulttuuria, jossa he ovat integroineet vanhemmilta, ympäristöstään ja koulusta itselleen pureksimatta materialistiset arvot ja normit. Ehkä ihmiset eivät ehdi kaiken itse luomansa kiireen keskellä pohtia oman elämänsä merkityksiä ja sen tarkoitusta? 30-40 vuoden iässä tulisi Dunnerfeltin mukaan tapahtua reflektiivinen sisäinen kasvu, jossa ihminen itse miettii, mitä hän todella elämästään haluaa. Symbolisesti voi ajatella, että tämä on naamioitten riisumisen aikaa, jolloin kasvot alastomina voimme löytää Graalin maljamme. Tämän arvo- ja uskomustarkistuksen jälkeen keski-iässä ihmiselle tarjotaan toinen mahdollisuus lähteä toteuttamaan omaa autenttista elämäänsä. Ihminen henkistyy ja hänestä tulee objektiivisempi, mutta samalla myös subjektiivinen ajattelija. Emännällä Graalin malja sisältää Kristuksen verta, jolla hän voitelee oman kärsimyksensä haavoja. Jollakin toisella malja voi sisältää jotain muuta. Hänelle vaikkapa luonto, Maaäiti saatta olla se, jota hän kumartaa. Kolmannelle maljan sisältö voi olla puhdasta Rakkautta. Joka tapauksessa ihminen voi maljan löytymisen jälkeen uuden tilaisuuden henkiseen kasvuun, jonka jälkeen hän voi lähteä elämään uutta elämäänsä, jonka tavoite on oman ainutkertaisen minuuden luoma.

1900- luvun loppupuoli kasvatti Emännän mielestä traumaattisen kritiikittömän ihmistyypin, joka eli elämäänsä koulun, kulttuurinsa ja vanhempiensa iskostamassa materialistisessa normeissa ja ihanteissa, sen kummemmin kyseenalaistamatta sen uskomuksia ja arvoja. Alunperin tämän paljon työtätekevän sukupolven tarkoitus oli hyvä. He olivat joutuneet elämään aineellisessa puutteessa, minkä vuoksi he halusivat lapsilleen paremman elämän ja taloudellisen perusturvan. Tämän ajan ihminen toteutti muiden ”asiantuntijoiden” määrittelemää aineellista päämäärä elämässään, mutta samalla hän ahdistui ja vieraantui, jolloin hän alkoi voimaan huonosti omavaltaisten byrokraattien hoitamassa persoonattomassa sosiaalisessa koneistossa. Ihmiset unohtivat, että raha ei ole päämäärä itsessään, vaan kohtuullinen määrä vaurautta on väline hyvään elämään. Rahasta välineenä oli muotoutunut päämäärä itsessään. Emäntä uskoo, että parhaillaan elämme hämmentävää muutoksen aikaa. Meillä on materialistisen maailmankatsomuksen luomat poliittiset instituutiot ja hierarkkiset asiantuntijainstituutiot, mutta suuri osa kansaa on jo etsimässä uutta kohtuullisempaa, ekologisempaa ja eettisempää elämää.

Yhä useampi on tajunnut, että Graalin malja voi löytyä jostain muualta kuin statussymboleista. 1900-luvun kasvatit, ikinuoret ”puumat” ja ”salonkileijonat” ehkä edelleen bilettävät, hukuttavat itsensä ulkonaisuuksiin suorituksiin ja aineellisiin statussymboleihin. Georg von Wrightin sanoin: Ihmisen elämismaailma oli sodan jälkeisinä vuosikymmeninä ahdettu niin ahtaaksi, että hänen ”todellinen vapautensa” typistyi narsistiseksi antautumiseksi statuksen ja hyvinvoinnin ulkoisille symboleille, joita erilaiset aineelliset omistukset hänelle tarjosivat. Tällainen ihminen eli ja halusi näyttää ikuisesti vauraalta ja nuorelta. Ehkä juuri siksi, että hän eli sisimmässään edelleen sitä nuoruuden aikaa, jolloin hänellä olisi ollut tilaisuus valita oma toisenlainen elämä? Kenties sisäisten symbolien puute loi hänelle tarpeen rakentaa ulkonaisten symbolien avulla arvokas tarina elämästään.

Kun Graalin malja on löytynyt, pääsee ihminen kiinni henkiseen/hengelliseen prosessiin, jossa hän siirtyy kohti omaa ainutkertaiseista autenttista olemustaan. Tällöin hän tajuaa ehkä sen, että vanheminen on parasta mitä elämässä tapahtuu. Ihminen on ainakin Siirtolan Emännän mielestä etuoikeutettu, kun hän saa vanheta. Elämän kriisivaiheet saattavat usein auttaa Graalin maljan löytymisessä. On toki niitä, jotka eivät koskaan maljaansa löydä. Silloin vanhuksen mieli voi täyttyä esimerkiksi vihamiellisyydellä yhteiskuntaa kohtaan, jota hän ei ehkä koskaan ole tunteneet omakseen. Emäntä uskoo, että terve psyyke on joustava ja virtaava; se ajatus mikä eilen oli peilinkirkas, saattaa huomenna olla toinen. Ajatuksemme vaihtuvat siinä missä virran maisematkin. Hienommin sanottuna ihmisen kognitiiviset rakenteet ovat joustavat. Hän ei takerru mihinkään uskonnolliseen tai tieteellisen näkökulmaan pakonomaisesti. Tällöin voimme myös sopeutua paremmin eettisesti ja etnisesti moniarvoiseen kulttuuriin.

Emäntä miettii, että ehkä maailma muuttuu niitten nuorten kautta, jotka ovat löytäneet Graalin maljansa jo teini-iässä. Heillä on sekä energiaa että kokonaisvaltaista näkemystä uuteen ekologisempaan ja eettisempään elämään, jossa he iloitsevat perusturvan keskellä aineettomien symbolien rikkauksista. Tällaisen henkisen vaurauden keskellä saattaa käydä niin, että ihminen saa jälleen muuttua vanhukseksi. Hänen ei tarvitse yrittää olla ikuisesti nuori.

Emäntä epäilee, että kun ihminen on elänyt oman autenttisen elämänsä, hänen kuolemanpelkonsa lievenee. Hänen ei tarvitse elää ikuisesti, koska hän kykenee näkemään oman elämänsä arvon, koska hän on toteuttanut sen tarkoitusta. Hän on saanut elää oman ainutkertaislla merkityksillä kyllästetyn omaperäisen elämänsä. Emännän mielestä esteettisen lääketieteen tulisi tukea ihmisen kasvamista vapaaksi, luovaksi subjektiiviseksi ihmiseksi, eikä sen tulisi olla materialistisen maailmankatsomuksen juoksupoika, jossa indoktrinoidaan ihmisiä vallitsevaan materialistiseen ideologiaan. Toki tiede on ja pysyy tarpeellisena, sillä se on ankkuri, joka ankkuroi kokemusmaailmamme realiteetteihin. Ehkä kuolemaa kammoavat eniten ne ihmiset, joilta oma ainutkertainen elämä on jäänyt elämättä? He ovat koko elämänsä eläneet toisen ihmisen elämää…

Siis kun ihminen on saanut elää täyden ainutkertaisen elämänkaaren, kärsimyksineen ja hyvine hetkineen, jospa häneltä katoaa tällöin kuoleman pelko? Siksi Emäntä pitää tärkeänä, että ihminen jo eläessään tekee asioita, joiden avulla hän saa toteuttaa omia ainutkertaisia mahdollisuuksiaan. Tämä merkitsee Emännän mielestä siirtymistä itsearvoiseen elämään. Työ, vapaa-aika, ja elämä itsessään tuottaa ihmiselle mielihyvää, eikä vain ulkonaiset palkinnot. Tällaisella ihmisellä on tietoisuustaitoja, kykyä elää tässä hetkessä. Ehkä monet siksi tänä päivänä haluavat lisää vapaa aikaa, kun he eivät voi toteuttaa työssään itseään?

Rachel Naomi Remen väittää, että hän on nähnyt syöpäpotilaiden kanssa työskennellessään lukemattoman määrän ihmisiä, jotka ovat löytäneet uuden eheämmän itsensä menettäessään heille tärkeän henkilö. Emännän äiti kuollessaan vaikutti vähitellen hyväksyvänsä oman kuolemansa. Rachel Naomi Remen väittää, että kuolevalla ihmisellä on voimia, jotka voivat kummallisella tavalla eheyttää meitä muita. Näin Siirtolan Emäntä kokee äidin kuoleman tehneen hänelle juuri näin. Kuolleessaan äiti antoi Siirtolan Emännälle suurimman rakkauden lahjan, mitä hän on koskaan saanut. Äiti riisui kaikki naamionsa ennen kuolemaa, ja antautui sille kypsän elämänkaareen eläneenä. Tämä hänen rohkeutensa kuoleman edessä antoi Emännälle rohkeutta omaan elämään.

Kummallisella tavalla kuoleva antoi Emännän elämän raanuun uusia lankoja, jonka jälkeen hänen elämänsä kudelma näyttää nykyään paljon vahvemmalta, mutta samalla myös omaperäisemmältä kuin aikaisemmin. Ja tällä hetkellä Emäntä kokee, ettei hän kudo tätä raanua yksin vaan hän tekee sen yhdessä muiden ihmisten kanssa. Ketään ei saisi jättää yksin oman kudelmansa kanssa. Tarvitsemme opastajia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s