Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 16

Kun lukija lukee tarinoita esimerkiksi Emännän äidin kuolemasta, saattaa hänelle tulla mieleen, että kylläpä tietokirjailijaemäntä värittelee kultahipuilla omaa menneisyyttään. Emäntä myöntää, että tämä on yksi esteettisyyteen pyrkivän tarinankirjoittajan etuoikeus. Oikeastaan hän uskoo, että ihminen elää onnellisempaa elämää, kun hän välillä sirottelee kimallusta ja enkeleitä menneisyyteensä. Toki joskus ihminen voi myös hyötyä siitä, että hän värjää jonkun tapahtuman entistä mustemmaksi, tarinan kontrastien kirkastamiseksi. Kenenkään elämä ei ole historiallisten tosiasioiden kokoelma. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän pitää kieltää esimerkiksi virheemme ja erehdyksemme. Voimme kuitenkin nähdä myös vaikeat kokemukset menneisyydessä oppimiskokemuksina, jolloin niiden ei tarvitse jäädä haamuiksi kummittelemaan mieleemme. Tiede, uskonnot ja taide voivat auttaa meitä, kukin omalla tavallaan, sijoittamaan itseämme uudella lailla maailmaan.

Tarinoissamme voimme iloita vertauskuvien ja myyttien mahdollisuuksista! Saatamme liittää niitten avulla uutta oivallusta kertomuksiimme. Eräs tärkeä asia, jonka voi oppia esimerkiksi metaforien kautta, on anteeksiantaminen itsellemme. Emännän mielestä Kristuksen ristiinnaulitseminen on yksi historian kauneimpia symboleja itselle anteeksiantamisesta. Oljenkortena eheään tarinaan voi olla hengellisyytemme. Emäntä uskoo, että anteeksianto on yksi kuolevan tärkeimmistä ystävistä. Sillä on siksi varmaankin keskeinen osa myös kuolemaan liittyvien uskonnollisten rituaalien symboliikassa. On parempi kuolla, kun ihminen on antanut itselleen ja läheisilleen anteeksi. Anteeksianto voi olla pieni maallinen taivaskokemus.

Siirtolan Emännän mielestä ihanteelliseen elämän päättymiseen kuuluu se, että ihminen tietää, että nyt on aika lähteä; matkaaja kerää ”kimpsunsa ja kampsunsa” rauhallisesti, ja hän poistuu pää pää pystyssä elämänjunasta. Jokainen meistä on junassa vain pienen pienen hetken ikuisuutta. Astumme siihen yllättäen ja odottamatta, samoin moni poistuu siitä samoin eväin. Toisille annetaan enemmän aikaa tavaroittensa keräämiseen. Tästä junavertauskuvasta tuleekin Emännän mieleen eräs Rachel Naomi Remenin tarina pojasta, joka sairasti parantumatonta syöpää. Saattohoito oli meneillään sairaalassa. Eräänä iltana poika heräsi tokkurastaan ja hän alkoi heikoilla voimillaan innoissaan kertoa, kuinka hän on huomenna palaamassa takaisin kotiin. Henkilökunta palaverissaan ihmetteli kovasti, että oliko heidän keskuudessaan joku, joka tällaista oli pojalle luvannut. Eihän se ollut mitenkään mahdollista! Syyllistä etsittiin. Remen meni keskustelemaan pienen potilaansa kanssa, ja kävi sitten keskusteluissa ilmi, ettei poika tarkoittanutkaan maallista kotia, vaan hän tarkoitti taivaan Isän kotia. Poika oli pakkamassa tavaroitaan mennäkseen Jumalan luo. Seuraavana päivänä poika kuoli. Tämä nuori miehen alku pystyi siihen, mihin meistä harva pystyy. Hän eli kauniin esteettisen elämäntarinan, vaikkakin lyhyemmän sellaisen.

Jotta kuoleman estetisointi on mahdollistaa, täytyy Emännän mielestä ihmisen hyväksyä elämän moniulotteisuus ja perspektivismi. Elämä on joskus kevyttä, ja joskus hyvinkin vakavaa leikkiä. Näin ihminen vapautuu tulkintojen – erilaisten vertauskuvien – leikkiin, eikä hän jää nihilistisesti kiinni vain yhteen suosittuun autoritaariseen näkökulmaan. Hengelliset merkitykset ovat hyvin monien ihmisten elämässä toivon tuojia. Ne voivat olla osa tätä luovaa toimintaa, jonka avulla jäsennämme elämäämme ja olemassaoloamme osana luontoa ja maailmankaikkeutta. Siinä mielessä hengellinen matematiikka eroaa luonnontieteellisestä, että voimme onnistua rakentamaan sen avulla tulkintoja, joissa kaksi ristiriitaista näkemystä yhdistyy uudella tietoisuuden tasolla ymmärrettäväksi.

Uskonto antaa tilaa paradokseille. Niin kuin David Aldridge huomauttaa, terve hengellisyys on perFORMatiivista, muotoa muodottomalle antavaa. Emäntä ei usko, että uskonnollista totuutta voi koskaan saavuttaa, vaan hengellisyyden harjoittaminen on samanlaista aktiivista toimintaa kuin terveys. Se on virrassa kellumista tai polulla kulkemista. Ihmisen uskonnollisuus on totuudellistamista, samaan tapaan kuin terveys on oikeastaan tervehtymistä. Molemmat ovat aktiivista ihmisen henkilökohtaista toimintaa. Joskus Emännästä tuntuu siltä, että menneiden aikojen tiede on opettanut meidät passiivisiksi terveystoimenpiteiden kohteiksi.

Emännän hengellisyys ei siis ole toimintaa, jossa hän odottaa välttymistään kuolemanjälkeistä helvetistä tai hän odottaisi kärsimättömänä etuoikeutettua paikkaansa taivaan paratiisissa. Sen sijaan hän uskoo, että jokainen voi tavoittaa kaistaleen symbolista taivasta jo maanpäällä, seuraamalla omaa henkistä/hengellistä polkuaan. Samoin voimme kuljettaa itsemme jo elämässämme suoraan helvettiin, josta onneksi jotkut ovat pystyneet vielä nousemaan. Toki asia lienee, että meille kaikille ei ole jaettu samanlaisia kortteja. Toiset saavat jo lähtökohtaisesti paremmat kortit, ja heidän on helpompi saada käteen täyskäsi kuollessaan. Siksi olisikin tärkeää, että korttien jako olisi tasapuolista. Kaikki ihmiset saisivat suunnilleen yhtä hyvät aloituskortit. Tässä asiassa maailmassa on vielä paljon tekemistä!

Emäntä ei ota vastaan pappien tai muitten hengellisten auktoriteettien valmiiksi pureskeltuja totuuksia siitä, ketkä joutavat helvettiin ja ketkä taivaaseen. Emäntä pelaa itse omia ikuisuuden korttejaan, vaikkakin muutamalta papilta hän on saanut hyviä vinkkejä taitavaan pelaamiseen. Usko on Emännälle nimittäin intohimoista subjektiivisuutta, jonka tulosten pitäisi näkyä myös käytäntönä elämässä rakkauden tekoina. Jumala on Emännälle subjektiivisen sielun lepopaikka. Parhaiten sitä kuvaa Sören Kierkegaardin sanat: ”Kuten harjaantuneen metsästäjän nuoli irrottuaan jousesta ei suo itselleen lepoa ennen kuin se on osunut maaliinsa, niin on ihminenkin luotu suuntautumaan kohti Jumalaa, eikä hän löydä lepoa ennen kuin Jumalassa.” Uskossa Emäntä on nuoli, joka on suuntautunut kohti Jumalaa. Se on joki, jossa kellutaan, joka kuljettaa sielun ikuisuuden mereen. Uskossa hän irrottautuu rationaalisesta älystänsä, ja hän myöntää nöyrästi, ettei kaksi ynnä kaksi olekaan aina neljä. Sen sijaan lopputulos voi olla yllätys. Emäntä luo oman suhteensa Jumalaan tieteellisten havaintotodisteiden vastaisesti. Minkälaista on levätä Jumalassa, siitä voi saada Emännän mielestä esituntumaa mystisissä kokemuksissa.

Tässä yhteydessä Emäntä ei malta olla huomauttamatta, että monet asiat elämässä ovat epärationaalisia. Onko rationaalista juoda viinaa tai polttaa tupakkaa? Miksi tieteen riemuvoitosta ja suurestä älystämme huolimatta olemme ennennäkemättömän ekokatastrofin kynnyksellä? Miksi monet hammaslääkärit ja lääkärit alkoholisoituvat, vaikka heillä on niin kamalasti tietoa? Entä onko järkevää pelätä kuolemaa? Eikö ihmistä, myös länsimaista ihmistä, ohjaa rationaalisuuden lisäksi kielletyt tunteet?

Kuolemanpelko on Emännän mielestä aivan yhtä järkevää kuin ahdistuksemme ajatuksestamme, ettemme olleet vielä olemassa ennen syntymäämme. Mutta miksi elämme kuin kuolemaa ei olisi? Onko rationaalista kieltää kuolema? Eikö se ole aivan yhtä rationaalista kuin että kieltäisimme syntymämme? Tietoisuus kuolemastamme voi olla hyvä asia, koska se voi antaa meille parhaimmillaan rajantajun. Johannes Ojansuu on kirjoittanut tästä erinomaisen kirjansa, Pyhyys – Rajalla oleva ihminen. Emäntä on sitä mieltä, että juuri oivalluksemme aikamme rajallisuudesta saattaa palauttaa ihmiselle kadoksissa olevat läsnäolon taidot. Kun rajantajumme puuttuu, ihminen elää ikään kuin hänen päivänsä eivät olisi luetut. Ainahan on aikaa palata asiaan, kun ihminen toimii jotenkin väärin.

Emännästä näyttää siltä, että ihmiset tänä päivänä sairastavat ikuisuuden tautia (ajatus Johannes Ojansuulta). Ennen tätä tautia sairastanut haki ikuista elämää pelkästään uskonnosta. Nykyään sitä haetaan myös tieteestä. Nykyihminen pyrkii oman kuolevaisuuteensa voittamiseen tieteen keinoin. Tämä ikuisuuden tauti ilmenee myös siten, että pyrimme epätoivoisesti sanomaan jotkin sataprosenttisen varmaa ja pysyvää ihmisestä riippumattomasta todellisuudesta. Ihminen ei kykene tyytymään elämän epävarmuuteen, ihmisenä olemisen haavoittuvuuteen ja haurauteen. Tämä tieteellinen ikuisuuden tauti taitaa olla tämän päivän ihmiselle aikamoinen riesa. Emäntä yrittääkin omalla esteettisellä ja narratiivisella lääketieteellä, subjektiivisuuden ylityksellän, hoitaa tätä tautia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s