Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 18

Vaikka tiede kehittyy, kuolema pysyy mysteerinä. Kun pohdimme sen kokemuksellista olemusta, ei ole asiantuntijoita, on vain ihmisenviranhaltijoita. Siirtolan Emäntä on oikeastaan sitä mieltä, että elämän estetiikan kannalta olisi hyvä alkaa järjestää yhä enemmän ” Kuinka valmistautua hyvään ja kauniiseen kuoleman” -kursseja, koska niistä saattaisi ihminen saada erinomaisia eväitä hyvään elämään. Tällä kurssilla kurssilaiset voisivat keskustella muun muassa sellaisten tavallisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet kasvokkain kuoleman kanssa. Toki siellä voisi olla myös monitieteellinen asiantuntijaryhmä, lääkäristä pappiin ja psykologiin, mutta hekin olisivat kurssilla ihan vain ihmisenviranhaltijoina.

Emäntä, jos tällaiselle kurssille pääsisi, haluaisi keskustella muutamasta erityisestä asiasta, täysin tietäen sen, ettei kuolema läheskään aina suju niin kuin ihminen itse valitsisi. Emäntä toivoisi saada jutella tällä hyvän kuoleman kurssilla muiden kanssa siitä, että miten, missä ja kenen kanssa kukin haluaisi kuolla. Emäntä unelmoi, että hänen ympärillään olisi rakastavia ihmisiä, tietysti ainakin lapset ja aviopuoliso, kaunista musiikkia ja kirjanlukija. Emäntä haluaisi uskovaisen veljensä rukoilemaan rinnallensa. Hän on aina osannut rukoilla niin hauskoja rukouksia, että Emäntä voisi leveästi hymyillen kolkutella toiveekkaana Taivaan porttia. Lukija (ehkä joku Emännän pojista?) voisi lukea vaikka 5. kerran Karamzovin veljekset. Tiesitkö muuten, että Leo Tolstoilla oli kuollessaan pöydällä Dostojevskin Karamazovin veljekset? Lisäksi Emäntä haluaisi hyvää fyysistä ja emotionaalista huolenpitoa. Joku välillä paijaisi, silittelisi ja ehkä suukottelisikin (ei suulle, henki voi haista). Tietenkin Emäntä toivoisi riittävän kipulääkityksen, jota hän voisi itse säädellä. Oletko sinä muuten koskaan miettinyt miten haluaisit kuolla?

”Age Concern” tutkimuksessa vuodelta 1999 vanhukset luettelivat hyvän kuoleman piirteitä. Hyvä kuolema tulee niin, että ihminen pystyy valmistautumaan siihen. Ihminen tietää mitä tuleman pitää. Ihminen saa säilyttää arvokkuutensa ja yksityisyytensä loppuun sakkaa ja hän saa valita, missä ja millaisessa ympäristössä kuolee. Tarvittaessa kuolevalla on mahdollisuus valita myös saattohoitokoti. Hyvää kuolemaa ihminen voi jotenkin kontrolloida, esimerkiksi ihminen itse voi säädellä kipulääkityksensä määrää. Hyvässä kuolemassa ihminen saa asiantuntijoilta faktainformaatiota tilastaan tarvittaessa. Hyvässä kuolemassa ihminen saa itse valita ihmiset, joiden kanssa hän haluaa jakaa tämän kokemuksen. Hyvässä kuolemassa ihminen ehtii hyvästelemään läheisensä. Hyvään kuolemaan on valmistauduttu siten, että ihminen on etukäteen antanut ohjeita, joita noudetaan viime hetkillä. Hyvälle kuolemalle ihminen ikään kuin antautuu vapaaehtoisesti, valmiina, eikä kuolevan elämää pitkitetä tarpeettomasti. Emäntä huomaa muuten, että hänen äitinsä saattohoito täytti jotakuinkin kaikki edellä olevat kriteerit. Ehkä siksi kokemus oli valtavasta surusta huolimatta eheyttävä.

Kuoleman edessä me kaikki, ylilääkäristä rekkakuskiin ja kadunlakaisijaan, olemme tasa-arvoisia. Sen edessä olemme ilman naamoitamme. Niin kuin kuolema on henkilökohtainen yksinäinen kokemus, niin on myös elämän merkityksien etsiminen. Kuoleman kasvojen edessä voimme vahvistaa Emännän mielestä omaa ainutkertaista tapaamme elää. Meiltä katoaa tarve rakentaa elämäämme pelkästään ulkoisten symbolien varaan. Onhan tunnettu sanonta, että ruumispaidassamme ei ole taskuja. Kun uskallamme katsoa kuoleman peiliin, näemme, mikä meille on oikeasti tärkeää elämässä.

Vaikka Emäntä arvostaakin ihmisen viranhaltijoita, ei silti käy kieltäminen, että voimme oppia jäsentämään sisäistä todellisuuttamme myös filosofien ja hengellistien isien kautta. Heidän ajattelunsa voi auttaa meitä antamaan sanallista muotoa sisäisille tunteillemme. Filosofit ovat merkitysmaailman taiteilijoita. Emäntä on blogissaan lainaillut kirjailijafilosofeja Sören Kierkegaardia ja Fjodor Dostojevskin varmaan lukijoiden kyllästymiseen saakka. Mutta minkäs Emäntä sille mahtaa, että heidän ajatuksiaan on niin kiehtovaa pyörittää hänen elämän raanun kangaspuissa. Molemmille näille eksistentialismin edeltäjille oli yhteistä, että he kumpikin nauroivat hienoille järjen luomille hallinnan järjestelmille; niiden ”erehtymätön logiikka” kun heti romahtaa joutuessaan kosketukseen elävän elämän kanssa.

Emännällä on tunne, että näillä 1800-luvun mestareilla kummallakaan ei laskelmoiva kylmä järki ollut elämän yläpuolella. Sen sijaan he molemmat arvostivat hyvyyttä ja kauneutta, unohtamatta elämän realiteetteja. Kumpikaan heistä ei ollut siinä mielessä pessimisti, etteivät he olisi uskoneet inhimillisen tietoisuuden mahdollisuuksiin ihmiskuntaa eheyttävänä voimana. Heidän kritiikkinsä kohdistui nimenomaan typistettyä, torsoa järkeä kohtaan; keikaroivaa, varmaa, itseriittoista ja itsetietoista järjestelmä-älyä kohtaan. Emäntä saa nykyään myös allergisen ihoreaktion tällaisestä älystä, etenkin jos se on ainoa tapa ajatella. Nämä kirjalijafilosofit molemmat uskoivat Emännän tulkinnan mukaan juuri ihmisen henkilökohtaisen luovan esteettisen ja eettisen älyn mahdollisuuksiin. Tämä äly ei tarvitse valmiita järjestelmiä, vaan se itse luo ja uusii niitä loppumattomasti, ikuisena virtana.

Seuraavassa Emäntä yrittää vaihtelun vuoksi tavoittaa muutaman muun ajattelijan ajatuksia kuolemasta. Psykiatri Victor Franklillä, logoterapian isällä, on Emännän mielestä tutustumisen arvoisia ajatuksia kuolemasta. Hänhän itse selvisi aikoinaan natsien keskitysleireistä hengissä. Logoterapiassaan hän yhdistää tiedettä, filosofiaa ja uskontoa. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että hänen logotearpiansa sopii myös ateisteille. Juuri tätähän Emäntäkin on yrittänyt vuosikaudet tehdä, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Hänelle kun faktatieto ei ole tuonut ymmärrystä, mutta sen sijaan kokemus, (hengellinen) filosofia, kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat sitä tehneet.

Franklille elämä oli jatkuvaa perimmäisen tarkoituksen etsimistä. Victor Franklin kirja ”The Man’s Search for Meaning” rankeerattiin yhdeksänkymmentäluvulla New York Timesissa yhdeksi kymmenestä eniten USA:ssa ihmisiin vaikuttaneista kirjoista. Franklin mukaan ihmisen elämää ohjaa merkityksellisyyden tahto. Jos joku ei ole vielä sattumalta huomannut, niin tämähän pitää paikkansa ainakin Siirtolan Emännän suhteen. Hänelle kun maailma on jatkuvien merkitysaukeamien aarreaitta. Frankille Jumala oli Jumala meissä (the God within). Kun löydämme Hänet, aukeaa ovi, jonka avulla löydämme elämällemme tarkoituksen.

Emännällä on kokemus omasta elämästänsä, että hänelle merkityksellisyyden kokemus aukesi voimakkaimmin mystisinä hetkinä kirjoittaessa. Nämä kokemukset lienevät hyvin samantapaisia kuin tapulikokemukset, joita ihmiset voivat saavuttaa esimerkiksi musiikkia kuunnellessaan. Ihminen elää Franklin mukaan aidoimmin ihmisenä silloin kun hän ottaa merkityksien avaamisen elämänsä haasteeksi. Tällainen ajattelu istuu Emännän mieleen kuin puollukkaruissose rönttöseen. Hän ehkä sanoisi vielä hieman toisin tämän saman: ihminen oppii antamaan itseään eheyttävän muodon omalle sisäiselle kokemusmaailmalleen.

Jospa onkin niin, että mitä täsmällisemmin ihminen kykenee erilaisin käsittein tai muodoin jäsentämään omaa tunne- ja kokemusmaailmaansa eheämmäksi kokonaisuudeksi, sitä paremmin hän voi. Sisäinen ahdistus syntyy siitä, ettemme kykene antamaan merkityksellistä jäsennettyä harmonista muotoa tunteillemme ja kokemuksillemme. Moni meistä löytää vasta epätoivosta, Danten helvetillisestä pätsistä, uuden merkitysavauman elämäänsä, näin käy esimerkiksi parantuvalle alkoholistille.

Paul Ricaeur puhui aikoinaan riitasointuisesta sopusoinnusta. Ehkä eheä ihminen on sellainen? Riitasointuinen sopusointu. Hän hyväksyy elämän absurdiuden ja paradoksit, ja ristiriita on sopusointua tavoittelevan virtauksen energisoiva voima. Onko ilman sisäistä konfliktia luovuutta? Tästä kysymyksestä tulee mieleen eräs kirjailija tuttavani. Hän myönsi, että hän ei oikeastaan halua edes mitään eheyttä, vaan hän elää tieten tahtoen raastavaa elämää. Hän ikään kuin ruokkii riitasointuisuutta luovuutensa voimaksi.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 18

  1. En usko että sisäinen konflikti ja siitä syntyvä ahdistus olisi luovuuden edellytys – pikemminkin päinvastoin. Typistetty, torso järki, joka on ”keikaroivaa, varmaa, itseriittoista ja itsetietoista järjestelmä-älyä”, juuri luo meille näitä paradokseja ja saa meidät ruokkimaan riitasointuisuutta ja ”takertumaan rantakaislikkoihin” kynsin ja hampain.

  2. Kuka se sanoikaan, että oman kuolevaisuuden muistaminen on avain elävään elämään.

    Ristiriitainen sopusointu tuntuu juuri siltä. Elämän rikkaudelta ja luovuudelta. Jatkuva sisäinen konflikti ja ristiriidan aiheuttama ahdistus sen sijaan vievät voimia, uuvuttavat ohueksi. Käsitteinä nämä kaksi ristiriitaa ovat minusta kaukana toisistaan.

    Melkeinpä haluaisin väittää, että tuo ristiriitainen sopusointu on lähellä sitä, mitä jotkut kutsuisivat valaistumiseksi. Elämän hyväksymistä sellaisena kuin se on, paradokseineen ja ristiriitoineen, ilman väkinäistä tarvetta muuttaa, oikaista ja ”parantaa”. Sillä minulle ristiriitainen sopusointu on kuin luonnontilassa oleva metsä.

    Kiitos taas ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!

  3. Kiitos kommenteista!

    Onhan tosiasia, että Mika Waltari, Aleksis Kivi ja Eino Leino kaikki elivät melko raadollista ristiriitojen täyttämää elämää. Viimeksi luin Mika Waltarin elämänkerrallisen kirjan, ja myös hän kertoi olleensa useampaan otteeseen mielisairaalassa ylikierroksiensa vuoksi. Hänellä oli myös elämän läpi ongelmia alkoholin kanssa.

    Henkilökohtaisesti tällä hetkellä koen, että luovuuteni ei ole tukkeutunut, vaikkakin elän nykyään tyytyväisempää elämää kuin koskaan. Toki oma luovuuteni ei ole verrattavissa edellä oleviin mestareihin. Mutta mistä voin tietää, että koska taas tipahdan? Esimerkiksi läheisen kuolema olisi sellainen tilanne, joka saattaisi viedä jalat hetkeksi alta. Jos minulle ilmotettaisiin, että minusta on löytynyt uusi etäispesäke, luulen, että olen nyt valmiimpi kuin viisi vuotta sitten: Juuri siksi, että olen lähtenyt elämään omaa elämääni omalla tavallani. Ehkä luovuus voi auttaa ylös näistä väistämättömistä vastoinkäymisistä?

    Toisaalta ajattelen, että kuka ei selviäisi elämästä ilman kärsimystä? Jos ihmisen elämä on pelkkää mielihyvää, hän tylsistyy. Kai niitä vastoinkäymisiä tulee jokaiselle ihan tilaamatta, joten pysyvästi ei tarvitse välttämättä rypeä?

    Ristiriitainen sopusoinnun rinnakkaisuus valaistumiseen on mielenkiintoinen ajatus. Alunperinhän ”meditaatio” on länsimaisessa kulttuurissa tarkoittanut eri näkökulmien välillä ”medioimista”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s