Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 20

Viktor Franklin mielestä moni tämän päivän ihmisistä kärsii aineellisen hyvinvoinnin keskellä elämän tarkoituksettomuudesta ja sen mukana eksistentiaalisesta, koko olemisen tapaa koskettavasta, turhaumasta. Tieteen mukana tuoma ”reduktiivinen” ja ”deduktiivinen” ajattelu ovat olleet mukana viemässä ihmisen elämältä tarkoitusta. Arkikielellä luonnontieteen taipumus kutistaa ilmiöt tapahtuu tiedon muiden ulottuvuuksien kustannuksella. Luonnontiede paljastaa vain yhden tason todellisuudesta, eikä elämän teleologisuus, ”kurottautuminen kohti päämäärää”, ilmene luonnnontieteen heijastamalla ymmärryksen tasolla.

Franklin mukaan mukaan kaiken terapian, mukaan lukien psykoanalyysi, tarkoitus on löytää ihmiselle uusi tarkoituksellinen elämä. Ihmisen kriisit ovat tarkoituksettomuuskriisejä. Kuolema on niistä ihmisen viimeisin tilaisuus löytää elämälleen tarkoitus. Uuden tarkoituksen löytymisessä on keskeisessä merkityksessä on elämän teleologinen ulottuvuus; ihmisen kyky tavoitella jotakin itsensä ulkopuolella olevaa, jotakin tai jotakuta, esimerkiksi suurempaa tarkoitusta tai henkistä läsnäoloa toisten ihmisten kanssa. Tämä suurempi tarkoitus voi olla rakkaus, joka syntyy esimerkiksi jotakin suurempaa asiaa palvellessa tai kumppania rakastaessaan. Emäntä määrittelisi tämän saman hieman eri lailla; ihmiselämän tarkoitus on kehittyä itseohjautuvaksi mielekkääksi, merkitykselliseksi, tarinaksi. Emäntä itse kokee, että kumppaniin kohdistuva rakkaus on aina katoavaista ja siksi hän on pyrkinyt löytämään elämäänsä rakkauden kokemuksen myös kestävämmästä elämän ulottuvuudesta, yhteydestä Jumalaan, luontoon ja koko maailmankaikkeuteen.

Elämän tarkoituksettomuuskriisi johtuu Viktor Franklin mukaan siitä, että sota anasti ihmisten elämästä tarkoituksen. Ihmisarvo kärsi sodassa inflaation. On oikeastaan aika luonnollista, että kaiken sen karmaisevan maailmansotien teurastuksen jälkeen ihmisiltä katosi elämältä arvopohja. Edelleen Franklin sanoin; ihminen pommitettiin hajalle. Tämän päivän yhteiskunnassa elämän tarkoituksettomuudesta eivät kärsi vain työttömät, vaan monet työtä tekevät. Emäntä on huomannut tämän saman. Suuri osa vanhemmista ja meistä sotasukupolven lapsista olemme eläneet rikkonaisten ihmissukupolvien aikaa. Me elämme nyt aikakautta, jossa joudumme jälleen rakentamaan ihmiselle uuden arvon, elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen, erilaisen vanhasta poikkeavan eheyden.

Emäntä palaa hetkeksi ajatuksissaan Dostojevskiin. Olihan hän nimittäin etukäteen suunnitellut, että Fjodor Mihailjovits on henkilö, joka punoo näiden blogien juonta yhteen, joten nyt on hetki palata synkkään ja ahdistavaan kellariin. Dostojevskin teoksista Emäntä on eniten tykästynyt juuri tähän ”Kirjoituksia kellarista” teokseen. Kirja nimittäin sisältää sellaista elämänfilosofista monikerroksellista viisautta, että se ei tyhjene kertalukemalla. Oikeastaan se on profetia tulevaisuuden, 1900-luvun, ihmisestä. Lisäksi kellarissa asuvamme ystävämme vielä analysoi omaa elämäänsä kirjoittaen, ja sehän on tietysti mannaa Emännälle. Ihmisen on mahdollista poistua kellaristaan kirjoittaen. Surullista vaan on, että hienoista kirjoituksista huolimatta, tämä Dostojevskin luoma mieshahmo jää deterministisen maailmankuvansa vangiksi. Emännälle tulee tunne siitä, että tämä tapahtuu kenties siksi, että ukko tietää olevansa vain Dostojevskin yksi altertila ja fiktiivinen sellainen. Hänen elämänsä oli etukäteen Fjodorin ajattelun määräämä, eikä tälle yksinäiselle sielulle anneta tilaisuuksia katsoa itseään peilistä. Heijastuksen puutteessa kellarin asukki jää vangiksi kellariinsa.

Dostojevskin kellariloukon ihminen on edellä aikaansa oleva ihminen. Hän elää keskellä elämän tarkoituksettomuutta, juuri tällaista elämää, mitä me sodan jälkeiset Martat ja Matit olemme Suomessakin eläneet. Meistä on tullut tieteen luomia fiktiivisiä nappulaihmisiä, joiden elämää asiantuntijat ulkokäsin ohjaavat ja rajoittavat. He kertovat mihin suuntaan on lupa ajatella ja mihin ei. Tämä kaikki selittynee sillä, että sodat varastivat ihmisiltä elämän tarkoituksen ja sen mukana uskalluksen seisoa omilla jaloillaan. Pakenimme elämään juuri tällaista luonnontieteellisten syy- ja seuraussuhteiden rajoittamaa elämää, elämää jota Viktor Franklin kritisoi, ja jota kellari-ihminen loukossaan käytännössä toteutti. Paradoksaalisesti kellariloukon ihminen elää itse merkityksetöntä jämähtänyttä etukäteen määrättyä elämäänsä, vaikkakin hän on sen verran älykäs, että tajuaa itse kritisoida tätä determinististä elämäänsä vastaan.

Me olemme kenties kulttuurissamme nyt samassa vaiheessa kun kellari-ihminen. Tai ehkäpä kuitenkin olemme astumassa jo askeleen eteenpäin: Olemme löytämässä monikulttuurisuuden ja sen mukana peilit, joiden avulla voimme lähteä luomaan uutta globaalia ihmisiä, jonka elämään on jälleen löytynyt tarkoitus.

Kaksi kertaa kaksi ei ole elämää vaan kuoleman alku, paasaa ääni kellarista ja sehän on viisaasti sanottu, eikö olekin? Kellariloukon ihminen tajuaa myös, että sota on kapina elämän merkityksellisyyttä kohtaan, eikä siis ihme, että ihminen sodan jälkeinen kulttuurimme joutui luonnontieteen luomaan suljettuun varmuuden vankilaan. Meistä tuli asiantuntijoiden ohjaamia asiantuntijoiden hallitsemia fiktiivistä elämää eläviä sätkyukkoja ja -akkoja.

Nyt Emäntä puolestaan profetoi: Hän uskoo, että nykyihminen on vapautumassa tästä determinismin vankilastaan ja yhä useampi on siirtymässä itseohjautuvaksi omaa itseyttä peilaavaksi virtaavaksi minuudeksi, mikä tuo mukanaan läsnäolon ja elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen. Uusi ihminen näkee myös muitten tiedon, kuten esimerkiksi alkupeläiskansojen tiedon arvon, ja luonnontieteellinen paradigma siirtyy omalle uudelle vähemmän keskeiselle paikalleen.

Osa poliittista ja taloudellista eliittiä elää vielä vanhaa ”savupiippukulttuuria”, jossa elämän aineelliset symbolit säkenöivät heidän egojensa kruunuissa. Sen sijaan jo merkittävä osa omia aivojaan hyväksi käyttävää kansaa on jo irtaantunut tästä aineellisten statussymbolien kulttuurista ja he ovat ryhtyneet keräämään symbolista pääomaa itselleen. Näiden aineettomien timanttien avulla ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen vähemmällä aineellisella tuhlailulla. Mutta edustaako kukaan näitä ihmisiä politiikassa? Kaikki poliittiset rakenteet ja instituutiot ovat rakennettu vanhalle paradigmalle, ja siksi elämme hämmentäviä aikoja. Näillä uuden ajan ihmisillä ei ole ketään jota äänestää. Emäntä kuitenkin toivoo, että tapahtumassa olevan arvomuutoksen kautta ja uuden poliittisen paradigma muutoksen kautta ehdimme vielä pelastamaan maailman luonnon ja pystyisimme säilyttämään maapallon elinkelpoisina lapsillemme. Minkälainen tämä muutos tulee olemaan, se jää vielä nähtäväksi.

Hetkinen, kuolemastahan Emännän piti kirjoittaa. Toisaalta, eikö tarkoituksellinen elämä ole kiinteässä yhteydessä kuoleman pelon voittamiseen? Kun ihminen on saanut kokea eläneensä merkityksellisen elämän, on hän valmis lähtemään maailmasta ilman kapinointia. Elämän tarkoitus Emännän mielestä syntyy teleologisuudesta, juuri siitä, että ihminen tajuaa ikuisen epätäydellisyytensä, sen, että aina on olemassa jokin vielä avaamaton uusi merkitys, jota kohden voi elämänsä aikana virrata. Luonnontieteellinen paradigma on yrittänyt kahlita meitä maailmaan, jossa ei olisi enää tällaisia avaamattomia merkityksiä, tämän kellariloukonkin ihminen tajuaa. Hän kapinoi, ymmärtää kuinka ihmisiä yritetään pakottaa roboteiksi, muttei kykene kuitenkaan siirtämään itseensä avoimeen, teleologiseen jatkuvan tulemiseen tilaan. Hän paradoksaalisesti elää itse elämässään tavalla, joka edustaa pahimmalla tavalla sitä determinististä maailmankuvaa, jota hän itse kritisoi. Ja selityshän on Dostojevski, ukkopoloinen on vain kirjailijan ennalta tehdyn suunnitelman sätkynukke.

Kriisissä, myös kuoleman aiheuttamassa viimeisessä kriisissä, kun ihminen ei voi muuttaa ulkoisia olosuhteita, on hänen mahdollista muuttaa aina sisäistä todellisuuttaan, asennettaan ulkoisiin olosuhteisiin. Näissä tilanteissa vaaditaan ihmistä kasvamaan teleologisesti, omien vanhojen rajojensa yli. Kärsimyksellä on silloin tarkoituksensa, kun ihminen kykenee käyttämään sitä oman muutoksensa välineenä. Viktor Franklin kyseenalaistaa muuten jopa Maslowin tarvehierarkian; hänen mielestään ihminen voi jopa suostua kärsimään puutetta, silloin kun hänen elämällään on tarkoitus.

Siirtolan Emännän mielestä Frankl linkittää hienosti kuoleman olemassaolon vastuullisuuteen. Ihminen elää edelleen kulttuurissa, ikään kuin hän olisi kuolematon. Tämä merkitsee samalla sitä, että hän voi elää vastuuttomasti. Ihminen voi ikään kuin siirtää kaiken vastuullisuuden tuonnemmaksi, nykytermein hän ”sitkuttelee”. Hänen elämänsä ja eettinen päämäärä lykätään koko ajan eteenpäin, mikä ilmenee eksistentiaalisena ahdistuksena. Tarkoituksellista olemassaoloa painaa suuri vastuu, vastuu luonnosta ja tulevista sukupolvista. Siirrämme ahneudessamme ja rajattomuudessamme vastuuta luonnosta myöhempään ajankohtaan, tuleville sukupolville. Vastuullisuus elämästä ja ympäristöstä tulee siis siitä, että ihminen tajuaa elämänsä rajallisuuden. Hän alkaa elämään tässä ja nyt, ja tekee eettisen valitansa. Siksi joskus vain olemalla kosketuksessa kuoleman kanssa, ihmiselle palautuu rajallisuuden kokemus ja vastuullisuus elämästään. Kun ihminen tajuaa elämänsä tarkoituksen, palautuu hänelle rajantaju.

Kun biologinen kehomme kuolee, ei siitä jää jäljelle välttämättä mitään aineellista. Siitä voi jäädä kuitenkin ”säteily”. Olemassaolomme on nimittäin Franklinin mukaan kuin radiumia; kun materia katoaa, jää jäljelle säteily. Joistakin se jää pidemmäksi aikaa toisista lyhyemmäksi aikaa. Pitemmäksi aikaa iloittavaksi se jää niiltä, jotka ovat onnistuneet säilömään elämäänsä esteettisiin aineettomiin tuotteisiin. Toki myös varjomme ilmenemismuodot säteilevät, ja siksi joudumme tekeemään eettisen valintamme, haluammeko palvella rumuutta vai kauneutta. Esimerkiksi Fjodor Dostojevksin säteily ei ole vieläkään kadonnut, vaan hänen elämänsä aallot monet tuntevat vieläkin yliyksilöllisinä kokemuksina. Biologisen elämämme katoavaisuuden pitäisi olla se elementti, joka tekee elämästämme mielekkään. Juuri sen täytyisi muistuttaa meitä siitä, että jokainen elämämme hetki on elämässämme merkityksellinen.

Victor Frankl tuo näkyviin sen saman, minkä Emäntäkin on huomannut opettaessaan eheyttävää kirjoittamista. Monet ihmiset kykenevät rakentamaan eheän elämän huolimatta vaikeista lapsuuden traumoista. Hänen mukaansa kulttuurissamme lapsuuden stressin traumatisoivaa vaikutusta on yliarvioitu. Tätä samaa Emäntä moneen kertaan ihmetteli omassa viime talvisessa kirjoittajaryhmässään. Häntä kummastutti, kuinka kypsiä ja rohkeita naisia he olivat, huolimatta siitä, että monet heistä olivat joutuneet tekemään lapsesta saakka ankarasti töitä. Nämä naiset eivät olleet lapsuudessaan juuri halauksia ja hellimistä saaneet. Muutamalta naisista oli kuollut toinen vanhempi sodan aikaan jo lapsena. Suurin osa ei ollut saanut missään vaiheessa minkäänlaista psykoterapiaa, mutta silti heistä kaikista paljastui sisältä katkeroitumaton, emotionaalisesti kypsä viisas nainen. Me voimme löytää koska tahansa ja mistä olosuhteista tahansa elämällämme tarkoituksen, näin Emäntä ainakin uskoo. Siihen tarvitsemme vain sopivan määrän peilejä.

Emännälle tarkoituksellinen elämään syntyi silloin, kun hän tajusi itse olevansa vapaa valitsemaan oman elämänsä merkitykset. Hän kieltäytyi olemansa asiantuntijoiden sätkynukke. Hänen peruskauraansa, elämän tarkoituksen rakentamisessa, kuulu koko elämän loppumaton merkitysten kirjo, mukaan lukien uskonnot, filosofia, tiede, kirjallisuus ja arjen tarinat. Emännän tarina on avoin itseohjautuva ainutkertainen tarinansa, joka jatkuvasti etsii virtauksessa uutta uomaansa. Emännän motto onkin: ”Tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä.” Vain ennakkoluuloton ja merkityksellisesti avoin elämä on Emännälle tarkoituksellista.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s