Jälkitunnelmia Kuivajärveltä ja Hietajärveltä

Enpä arvannut etukäteen, miten koskettavat päivät saisimme ”slow biking” -porukkamme kanssa viettää Domnan pirtillä ja sen puitteissa Kuivajärvellä sekä Hietajärvellä. Näinhän se usein menee: Kun menet paikkaan ilman suuria odotuksia, avoimin mielin, saatat saada itsellesi yllättävän lahjan.

Kuivajärven ja kolmen kilometrin päässä sijaitsevan toisen vienalaiskylän, Hietajärven, ilmapiirissä on jotakin pyhää. Ehkä tunne liittyy sisälläni olevan itkijänaiseni kokemukseen. Hänessä kun pyörii vielä jälkeenpäin moninaisia kysymyksiä. Etupäässä surullisia. Eräs kysymyksistä on se, että miten voi olla mahdollista, että tämä kulttuuria ja tarinoita pursuava vienalaisalue sinnittelee talvet vain muutaman asukkaan voimin? Meillä on Suomessa vain kaksi elävää vienalaiskylää, ja annammeko näiden nyt lopullisesti kuolla? Käsittämätöntä.

Ihailen Anni Huovista, Domnan pirtillä pari vuotta touhunnutta, sukunsa perinneaarretta vaalivaa tomeraa nuorta naista, joka panee itsensä likoon. Hän tekee tosissaan töitä sen eteen, että Domna ja sen mukana Kuivajärven ja Hietajärven kylät, säilyisivät elävänä osana Suomen monimuotoista rikasta kulttuuria. Toivon sydämestäni, että Suomussalmen kunnassa nähtäisiin tämän paikallisen jalokiven arvo. Anni kun tarvitsee kaiken mahdollisen tuen ponnisteluihinsa.

Kuulimme suomalaisissa vienalaiskylissä kymmeniä tarinoita. Niitä kertoivat ystävälliset Huovisen perheenjäsenet: Anni Huovinen Domnan pirtillä, Yrjö Huovinen Kuivajärven tsasounaa esitellessään sekä Jussi Huovinen ja hänen tyttärensä perinnetalossa Hietajärvellä. Kuulimme tarinoita Huovisten perheistä ja runonlaulannasta. Kuulimme tarinoita rajanylityksistä, ikoneista, itkuista, riidoista ja rakkaudesta. Kuulime tarinoita menetyksistä, surusta ja kuolemasta. Ja kuulimme runonlaulua kalastuksesta. Käänsimme tarinoita mukanamme olleelle etelä-afrikkalaiselle ystävällemme Sophiemme, joka tuskin olisi käännöstä kaikkina hetkinä edes tarvinnut. Hän koki saaneensa Huovisten vieraanvaraisuuudesta paljon, vaikka on ennenkin nähnyt monenlaista maailmankolkkaa.

Siirtolan Emännän itkijänainen ei voi muuta todeta, kuin että olisi liki pyhäinhäväistystä antaa tällaisen perinneympäristön kutistua elinkelvottomaksi. Ei tällaisesta paikkaa kuulu pitää hengissä sen vuoksi, että siitä tulisi nopeasti tuottavaa liiketoimintaa. Sitä pitää pitää hengissä sen vuoksi, että näin vain kuuluu yksikertaisesti tehdä, jos haluamme pysyä inhimillisenä rikkaana monimuotoisena kultuurina. Toivon sydämestäni, että Anni Huovinen saa kaikilta mahdollisilta tahoilta tukea omiin ponnisteluihinsa. Sillä ”kotonaanhan” haluaisi jokainen työtään tehdä!

Itkijänainen sisälläni tulee itkemään loppuelämäni, mikäli tämä perinneaarteen annetaan kuolla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s