Pussikaljaelokuva Siirtolan Emännän silmin

Kun kuhmolainen Emäntä meni Hesan retkellään Onjuska-poikansa kanssa katsomaan Pussikaljaelokuvaa, ei hänellä ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia elokuvasta. Itseasiassa hän ei ollut kuullut koko elokuvasta yhtikäs mitään, poika kun oli valinnut katsottavan filmin. Emäntä katseli Tennispalatsi -elokuvateatterin aulassa lievästi hämmentyneenä ympärillä olevaa jengiä. Kiusaantumisen tunteiden peittämiseksi ajatteli muita asioita ja näpelöi salmiakkiaskiansa taskussaan. Sillä joku kuiskutteli hänen päässään epäilyksiä siitä, että mahtoikohan Siirtolan Emäntä olla nyt ihan oikean ikäinen ja taustainen henkilö katsomaan tätä nuorisoelokuvaa.

Mutta Emäntä pelkäsi turhaan. Pitkästä aikaa hän näki suomalaisen elokuvan, jonka viesti kosketti. Ehkä sen vuoksi, että – uskokaa tai älkää nuoremmat – tälle mummelille Kallion entisenä “giltsinä” ei ollut mitenkään vaikeaa samaistua tähän syrjäytymisriskirajalla hilluvan kundijengin todellisuuteen. Emännän elämän lähtökohdat eivät ole olleet köyhyydessä, mutta hän tästä huolimatta tietää, että kolhut elämässä olisivat saattaeet potkaista hänet tälle samalle raja-alueelle ja jopa sen rajan toiselle puolelle. Ehkä hän on joskus elämässään koskettanutkin tätä syrjääntyneiden ihmisten rajapintaa?

Valtavirtamaaliman pinnallinen hillytty charmantti elämä kun ei ole koskaan maistunut Emännän suussa aidolta elämältä. Rajatilaelämän katsominen tuntuu edelleen enemmän todelta elämältä kuin naamioitten taakse piilottautuneitten “kauniitteen ja rohkeitten ”ihmisten glamouri saippuaoopperaelämä.

Saattaa olla onni, ettei Emäntä ollut lukenut Pussikalja kirjaa – ehkä sen jälkeen elokuva ei olisi tuntunut näin hyvältä. Ohjaaja oli nimittäin Emännän mielestä tavoittanut jotakin olennaista näiden syrjäytymässä olevien ihmisten elämästä. Tämä siitä huolimatta siitä, että näyttelijöiden upeista suorituksista huolimatta, pieninä hetkinä dialogi oli hieman teennäisen tuntuista. Elokuvassa korostuivat kuitenkin ne kohtaukset, joissa kolmikon, Lihin, Marsalkan ja Hennisen, tarinallinen vuorovaikutus rönsysi vuolaana kuin jostain uskomattomasta tietoisen ajattelun toiselta puolen tulevasta myyttisestä tarinalähteistä. Jokaisesta kolmikon jäsenestä onnistui filmin pintaan tarttumaan jotakin henkilökohtaista ja ainutkertaista.

Syrjääntymisteema kosketti Emännän sydäntä ehkä siksi, että hän on viime aikoina paljonkin miettinyt tätä kulttuurimme “positiivista psykologian” ja “optimistmin” viljelyä, joka tuntuu oikeastaan aika naurettavalta niin kauan kuin meillä on suurimittaista sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Suomessa köyhyysjuopa on vain kasvanut ja köyhyydestä on tullut kulttuurissamme periytyvää. Vaikka kukin on oman onnensa seppä, on sepäksi kasvaminen huomattavan paljon helpompaa meille keski- ja yläluokan ihmisille kuin näille “pussikaljaihmisille”, joista liiaan monelle, köyhyys, elämän tarkoituksettomuus ja alkoholismi ovat syötetty jo äidinmaidossa.

Siirtolan Emännän mielestä meidän olisi löydettävä sellainen uusi optimismi, ja myönteinen ajattelu, joka ei kosketa pelkästään meitä rikkaita. Tämä optimismi ei häpeä varjoja. Emäntä uskoo, että taide on ulottuvuus, jonka kautta me eri taustaiset ihmiset voimme kuulla aidosti toistemme ääniä. Siellä voimme koskettaa toisiamme. Näin myös elokuvataiteen kautta voivat havoitettujen, köyhien ja sorrettujen äänet saada joskus ruumuudestakin lähtöisin nousevan ainutkertaisen kauniin sointinsa. Onnistuessaan ääni on jotakin paljon koskettavampaa, syvempää ja aidompaa kuin ”taide”, jota tehdään laskelmoidusti kiiltokuvaglamouria hyväksikäyttäen. Tämä elokuva oli hyvin lähellä täydellistä onnistumistaan.

Pussikaljaelokuvassa soi Emännän korvissa, kauniina ja kirkkaana taustaäänenä, toivo paremmasta. Siksi siinä oli jotakin sympaattista ja lohdullista. Elokuvasta jäi yksinkertaisesti hyvä mieli: Meissä ihmisissä, missä ja millaisissa olosuhteissa sitten ikinä elämme, on käsittämättömiä luovuuden ihmeellisiä voimia. Emännän sielussa, tämä kolmen ruman ankan poikakolmikko on nyt jo nyt kehittymässä ylvääksi joutsenparveksi! Olisi hirvittävää voimavarojen haaskausta, jos tällaiset miehet jäisivät ikuisiksi ankanpoikasiksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s