Eiköhän olisi aika siirtyä meilläkin tietoyhteiskunnasta tietoisuusyhteiskuntaan

Siirtolan Emäntä kuunteli eilen Daniel Golemanninin ja Jon Kabat-Zinnin cd:n, jossa keskusteltiin tietoisuustaidoista (Mindfulness@work). He saivat Siirtolan Emännän entistä vakuuttuneemmaksi, että hän on valinnut omassa elämässään ja yrittäjyydessään oikean polun. Ja mikä parasta, hän ei ole yksin polullaan, mutta missä ovat suomalaiset vaikuttajat, kuten poliitikot?

Elämme murrosaikaa, jossa yhä useamman suomalaisen tietoisuus omasta itsestä (self-awareness) on kasvanut. Se on laajentunut jokaisella tietoisuustaitoja omaavalla henkilöllä omaa reittiänsä pitkin. Siirtolan Emäntä väittää, että suurimmalla osalla se on tapahtunut jollakin lailla ”mietiskelyä” harjoittaen. Kabat-Zinn on amerikkalaisen ”mindfulness-meditaation” guru. Hän on ”lanseerannut” tietoisuustaitoja, uskonnosta irroitettua meditaatiota, lääketieteeseen. Hän opettaa, kuinka ihminen voi tätä mietiskelytapaa hyväksi käyttäen löytää uuden olemisen tavan. Ihminen voi harjoittaa mindfulness-meditaatiota esimerkiksi keskittyen hengittämiseensä, sydämenlyönteihinsä, hän voi meditoida kävellen, syöden ja monella muulla tavalla.

Siirtolan Emäntä puolestaan löysi oman olemisensa tavan käyttäen hyväksi erästä toista tapaa meditoida, jota hän kutsuu ”Sisäiseksi teatteriksi”. Tämän meditaatiotavan juuret ovat kristinuskossa, kun taas mindfulness meditaation juuret ovat buddhalaisuudessa. Molemmille näille on tyypillistä se, että omien ajatusten annetaan tulla ja mennä, mutta ne ohjataan aina takaisin tiettyyn keskukseen. Mindfulness-meditaatio on mielen tyhjentämistä ja sisäinen teatteri on terapeuttisen tiedon hyödyntämistä, refelektiivistä oppimista: mielen täyttämistä näkökulmilla ja niiden leikillä. Yhteistä molemmille on, että ajatuksia ei tukahduteta tai arvoteta, vaan niiden sallitaan tulla ja mennä sekä opetellaan ohjaamaan omaa tietoisuutta. Tällöin ajatuksemme eivät enää ajattale meissä vaan me itse tunnistamme ja säätelemme ajatuksiamme.

Siirtolan Emäntä uskoo, että organisaatiokulttuurissa on tapahtumassa vallankumous. Se ei tapahdu välttämättä organisaatioiden johtajien ohjaamana, vaikka joskus näinkin voi tapahtua tietoisuustaitoja omaavan muutosjohtajan ohjatessa prosessia. Tietoisuustaidot kun ovat tarttuva taito. Emännästä vaikuttaa siltä, että tietoisuuden vallankumous on lähtenyt leviämään ensisijaisesti ruohonjuuristasolta. Yhä useampi ihminen tajuaa, että kun ihminen siirtyy olemisen tilaan, säästyy häneltä turhaa energiaa. Työtä tekevä tietoisuustaitoja omaava henkilö keskittää huomionsa tähän hetkeen. Hän tekee työnsä läsnäolevasti ja osaa pysähtyä, nauttia myös hiljaisista hetkistä. Länsnäolontaitojen kehittyessä hän kykenee entistä paremmin kuuntelemaan myös muita ihmisiä läsnäolevasti. Muutos on hidas, koska kaikki yhteiskunnalliset rakenteet on luotu ”sitkuttajille”.

Aivan kuten orkesteri virittää soittiminensa resonoimaan sopusoinnussa keskenään, myös organisaatioiden ihmiset voivat virittää itsensä resonoimaan keskenään. Tähän tarvitaan hiljaisuutta ja mielikuvitusta. Yhteisen resonaation saavutettuaan ihmiset voivat tuntea kuuluvansa johonkin merkitykselliseen yhteisöön, ja tällöin työ palkitsee tekijäänsä enemmän kuin se aineellinen ansio, jota siitä saadaan. Ihminen huomaa, ettei hänen tarvitse projisoida omaa arvoaan omistamiinsa esineisiin. Elämämme tarkoitus ei löydy omaisuudestamme vaan itsestämme ja muista ihmisistä. Kannustavassa ja hyväksyvässä työyhteisössä voimme löytää tarkoituksen tekemisellemme. Onnistunut työyhteisö alkaa saavuttamaan organismin piirteitä: Se alkaa merkitystä elämään tuottavana organisminia laajenemaan ja hakemaan harmonisen olemassaolonsa kokoaan.

Siirtolan Emännällä on tunne, että osa Suomea, ja varsinkin valtakulttuuri, elää vielä vanhaa taantumuksellista 1900-luvun savupiipputeollisuuden aikaa. Olemme opettaneet jo äidinmaidossa tietyn materialistisen tavan ajatella, tavan, jossa ihmiset eivät osaa elää tässä hetkessä. Liian moni luulee, että onni tulee siitä, että kynsin hampain pidetään kiinni sellaisista palkankorotuksista, jotka olivat mahdollisia joskus silloin kauan sitten, kun vielä ei ajateltu, muuta kuin omaa palkkapussia. Onni on heille edelleen yhtäkuin paksu palkkapussi tai lottovoitto. Eletään tulevaisuudessa unelmoiden uudesta autosta, Sri Lankan matkasta tai tilavammasta kämpästä. Tai eletään menneisyydessä katkeria kokemuksia vatvoen. Eikä ihme, että näin eletään, kun konservatiivinen, jatkuvan aineellisen kasvun papisto, poliittinen ja talouseliitti näyttävät meille elämänmallia.

On tullut aika siirtyä tekemisen kulttuurista olemisen kulttuuriin. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme tekisi töitä, teemme vain töitä siten, että kuuntelemme itseämme ja muita ihmisiä. Kehitämme läsnä olemisen taitojamme ja sen mukana myös eettisyyttämme. Emme laukkaa päättömästi jonkun tulevaisuuden aineellisen unelman perässä. Kestämme sen, ja jopa kiitämme siitä, että toinen ihminen, toisesta kulttuurista, ajattelee eri tavalla, emmekä ota hänen erimielisiä ajatuksiaan persoonamme loukkauksina. Alamme elämään inhimillisinä humaaneina, yhteistoiminnallisina, toisemme huomioivina ihmisinä dialogisessa kulttuurissa. Otamme huomioon omien tarpeittemme lisäksi toisten ihmisten tarpeet, emmekä keskity ”sitkutellen” juoksemaan vain aineellisten statussymbolejen perässä.

Kun tietoisuustaidot leviävät, rakennamme välittämisen yhteisöjä, joissa ihmisille sallitaan ainutkertaisuus ja luovuus, eivätkä ihmiset ole vain kasvottomia numeroita. Tietoisuustaitojen levitessä kykenemme läsnäoloon työssämme, voimaannumme ja voimme optimoida kognitiivisen tai toiminnallisen kapasiteettimme. Kun olemme kasvattaneet tietoisuustaitojamme, kestämme paremmin taloudellisesti vaikeitakin aikoja. Teemme työtä itsearvoisesti itseyttämme, toisiamme, luontoa ja ihmisluontoa kunnioittaen sekä omia ainutkertaisia mahdollisuuksiamme toteuttaen. Kaikille tämä ei ole tällä hetkellä mahdollista. Miljoonat ihmiset joutuvat tekemään pitkiä päiviä, jotta saisivat edes perustarpeensa tyydytettyä. Siirtolan Emäntä kuitenkin uskoo, että mitä useampi alkaa toimimaan läsnä olevasti, sitä useammalle työ läsnä olevasti on mahdollista.

Opimme vihdoin pois tästä, jo liian kauan kestäneestä, luonnon kannalta tuhoisasta ja ahneesta uskomuksesta, jonka mukaan ihmiset ovat täällä vain kilpailemassa statussymboleista keskenään. Statusstressi on ollut 1900-luvun vahingollisin uskomus, josta olisi nyt pikaisesti päästävä lopullisesti eroon. Meidän ei tarvitse kadehtia naapurin omaisuutta, kun huomaamme löytävän onnen tästä hetkestä paljon vähemmällä aineellisella hyvinvoinnilla. On vapauttava tunne, kun huomaa, ettei oma arvo ole kiinnittyneinä esineisiin. Siirtolan Emäntä uskoo, että luomme kauniimpaa ja kestävämpää todellisuutta, kun tajuamme, että me kaikki maailmankylän kansalaiset olemme täällä tekemässä yhteistyötä keskenämme. Uskallamme pysähtyä kuuntelemaan läsnäolevasti maailmankaikkeuden kaikkia ääniä, jotka edustavat ihmiskunnan suurinta rikkautta.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Eiköhän olisi aika siirtyä meilläkin tietoyhteiskunnasta tietoisuusyhteiskuntaan

  1. Oot tästä varmaan tietoinen, mutta otanpa kuitenkin senkin esiin, että statusstressi ei liity suinkaan pelkästään materiaalisiin asioihin.

    Teatterityöpajalla meille opetettiin ylä- ja alastatuksesta. Onpa minulle esitettänyt David Deangelo semmoisenkin ajatuksen, että aina kuin kaksi ihmistä kohtaa niin molemmat nopeasti, alitajuisesti ”sopii” kumpi on eräällä lailla hallinnassa. Jos sen tiedostaa, niin se ei varmaankaan pääse niin räikeästi vellomaan valtoimenaan.

    Eipä toi varmaan kaikkiin kohtaamisiin päde. Toivottavasti ei. 🙂 Mutta toi statustressi liittyy naisten ja miesten kohtaamisiin usein aika merkittävästi. Statusviettejä..? Ja muihin jokapäiväisiin valtarakenteisiin ”hyvässä ja pahassa”.

    Pause-nappia ja pyhyyttä on kyllä hyvä saada enemmän elämään, kun alarm-nappi aktivoituu aika herkästi tuolla liikenteessä ja muualla.

    Ja sitten opiskelemaan ruotsia ja venäjää. Ja kirjaa jälkimmäisen kulttuurista…

  2. Joo… näin varmaan hierarkisessa järjestelmässä, jossa valta perustuu nokkimisjärjestyksiin. Mä oletan että tietoisuusyhteiskunnassa siirrytään dialogin kulttuuriin, jossa kaikkia ääniä kuunnellaan. Mindfulness on juuri sitä, että ollaan läsnä toiseudelle aidosti kuunnellen. Yhteistoiminnallisessa organisaatiossa ajattelen tietoisuuden keskuksien ikään kuin vaihtelevan.
    Esimekiksi terveydenhuollossa se merkitsee sitä, että lääkäri ei ole yläpuolella oleva ”asiantuntija”, vaan hän on asiakkaan terveydettä edistävä dialogikumppani ja ”neuvonantja”. Ihmisestä itsestään tulee oman terveytensä asiantuntija ja aktiivinen terveysvalintojen tekijä. Tämä tietysti merkitsee (lääke)tieteellisten valtahierarkoiden romahtamista, eikä tämä ole kaikille mieluisaa. Dialogisuutta ja tietoisuutta arvostavassa järjestelmässä, jos ihminen haluaa valita vaihtoehtohoidon, saa hän toki tämän tehdä. Tavoite on tietysti, että hän on mahdollisimman hyvin tiedostava ja hän on tietoinen omien valintojensa mahdollisista seuraamuksistaan.
    Äänen kuuluvuutta ei siis määritä tulevaisuudessa asema hierakiassa, vaan ymmärretään entistä paremmin näkökulmasidonnainen todellisuus kuva ja tietoisuuden keskuksen verkostossa määrää kunkin ihmisen pätevyys ja kyky luoviin yksilöllisiin ratkaisuihin.. Hierarkiset organisaatiot tasoittuvat vuorovaikutuksillisiksi dialogisiksi verkostoiksi. Uskon, että kokonaisvaltainen arkiviisaus noussee tieteellisen tiedon rinnalle.
    Tsemppiä lukemiseen, tuo venäläinen kulttuuri on kiehtonut minua aina. FrodorDostojevski on mun lemppari! Tällä hetkellä haen lukuelämystä Leo Tostoin Sodasta ja Rauhasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s