Eläköön hiljaisuus – tietoisuuden evoluution kohtu

Elämme mölyn maailmassa. Joka paikasta tulvii hälyä, musiikkia, autojen räminää, telkkarin pauhua ja täällä virtuaalisessa todellisuudessa aistimme täyttää jatkuva informaatiotulva. Se, että joka paikka tulvii kaoottisesti eri aistien informaatiota, ei suinkaan merkitse, että sisällämme olisi syntymässä jotakin suurta ja merkittävää. Mark Twain aikoinaan kirjoitti jotakin siihen tapaan, ettei kanojen karmea kotkotus munimisen jälkeen merkitse sitä, että se olisi synnyttänyt astreoidin. Vähä sama pätee tähän meluisaan aikaamme.

Emäntä tajuaa hiljaisuuden ja ei-tekemisen merkityksen päivä päivältä entistä kirkkaammin. Kehittyäkseen tietoisuutemme tarvitsee hiljaisuutta ja ei-mitään. Emäntä eli nuorena ja varhaiskeski-ikäisenä vuosia alakuloisena; hän hukutti itsensä kaoottiseen mölyn maailmaan. Hän turvautui jo etukäteen tuhoon tuomittuihin epätoivoisiin ihmissuhteisiin, erilaisiin addiktioihin, liialliseen alkoholinkäyttöön, tupakointiin, työnarkomaniaan. Kaikkeen tähän säälittävään käyttäytymiseen hän hukutti itsensä ihan vain siksi, ettei hän uskaltanut kohdata aitoa itseään. Kymmenen, viisitoista vuotta sitten Emäntä tuskin olisi kestänyt olla edes yhtä viikonloppua yksikseen. Hän olisi varmaankin pelännyt joutuvansa kohtaamaan oman epätoivonsa. Kaiken tämän fantastisen kiireisen virikemaailman keskellä Emäntä oli hämmentynyt, pitkästynyt ja alakuloinen. Hän oli suoraan sanoen helvetillisen yksinäinen ja oli hetkiä, jolloin hän koki äärimmäisiä tyhjyyden kokemuksia.

Alice Miller (The Drama of Being a Child) väittää, että ihminen on masentunut, koska hän kieltää itseytensä. Depressiivinen ihminen kieltää itseltään omat tunnereaktionsa. Hän ei saa olla aito kokeva ihminen. Kirjottaminen kuljetti Emännän uuteen eheyttävään addiktioon; kirjoittamisen addiktioon. Addiktioon, jossa hän voi hiljaisuudessa kohdata itsensä ja tunteensa omin silmiin, omin ajatuksin, omin aistein. Kirjoittaminen voi olla itseyden naamiaisjuhlaa. Se voi olla prosessi, joka vapauttaa itsen olemasta muiden ajatusten vanki. Ihminen saa olla aito kokeva, tunteva, oma itsensä. Hän voi kokea vapaasti elämän mystisen ja kiehtovan olemuksen.

Alakulonsa keskeltä, Siirtolassa, luovuutensa kohdussa, Emäntä synnytti uudestaan itsensä. Hän ponnisti itsensä uutena lapsena ulos toisenlaiseen maailmaan, epävarmuuteen. Se on paikka, jonne ei tänä päivänä yleensä kouluissa tai yliopistoissa johdateta. Vapaat ja luovat ajatuksemme kun pelottavat tietäviä, koska tällaisten ajatusten ajattelu merkitsee aina heittäytymistä epävarmuuteen ja ei-tietämiseen. Meidän nykyinen kulttuurimme on kontrollin kulttuuri, jossa yritetään auttaa ihmisiä kasvamaan vain tieteellisen varmoihin ajattelumalleihin. Niin varmoihin, niin varmoihin, että niiden takana olevien ihmisten epävarmuus ei voi olla näkymättä. Sillä emmehän koskaan voi olla varmoja, onko ihmisen tunne aito, vai itsensä vastakohta.

Tämän päivän tieteelliset instituutiot ovat pullollaan ihmisiä, jotka yrittävät mahduttaa ajatuksiaan niiden kontrolloituihin ”varmoihin” raameihin. Ja Emännän mielestä on oikeastaan melko koomista, että samaan aikaan ihmetellään miksi sadat tuhannet ihmiset syövät masennuslääkkeitä. Onhan paradoksaalisesti maailmamme varmempi ja turvallisempi kuin koskaan. Kontrollille rakentuva maailmankuva on yksinkertaisesti masentava. Ei tarvitse suurta sydämen viisautta, jotta ymmärtää varmuuden kaapuun kätketyn pohjattoman masentavan epävarmuuden! Tämän kun Emäntä oivalsi, parani hän melko nopeasti omasta alakulostaan.

Ainakin Emännälle tällainen varmuuden maailma oli irvikuva kotoisasta maailmasta, jossa ihmisen on hyvä olla. Hälyn ja kontrollin maailmassa ihmiselle ei anneta tilaa hiljaisuuteen, omiin ajatuksiin, itsensä kohtaamiseen. Kaikkein parhaat ajatuksensa Emäntä on löytänyt silloin, kun hän luonnon keskellä ja hän ei tee mitään muuta kuin pelkästään on tai sitten hän vain leikkii omalla tietoisuudellaan. Ja siinä onkin vasta leikki, leikkien kuningasleikki! Tietoisuudella leikkivä kun ei ole koskaan enää pitkästynyt. Hän kun saa olla jälleen lapsi, joka voi ennakkoluulottomasti olla takertumatta mihinkään totuuteen. Emännän mielestä juuri hiljaisuudessa voi avautua ihmiselle ihmisen sydämenviisaus, luovuus ja ajatuksien todellinen vapaus. Keskellä ei-mitään hänestä voi kasvaa se ihminen, miksi hänet on tarkoitettu.

Hiljaisuus on vastalääkettä nykyiselle meluisalle maailmalle. Hiljaisuus on ulottuvuus, tyhjä tila, jossa ihminen voi kohdata itsensä ja oman henkisyytensä. Siellä kansalainen voi kasvaa eettiseksi ihmissieluksi. Hänen ei tarvitse olla pelkkä ”psyyke”, ”kuluttaja” tai ”mieli”. Hiljaisuudessa ihminen voi kohdata ajatuksensa ja hän kykenee näkemään todellisuuden kiehtovat loppumattomat värikkäät näkökulmat. Niiden leikissä hän voi vapaasti etsiä omaan elämäänsä halutessaan myös hengellisiä merkityksiä. Hiljaisuudessa mietiskelijä voi rikkoa tietoisuutensa rajoja, vaikkapa mystisillä kokemuksilla, ihan ilman huumeita, voimana vain ei-mikään.

Mietiskely on Emännälle sekä ajatusten leikkiä ja ajatuksettomuutta. Se on Emännälle irtaantumista valtaa pitävästä masentavasta yksipuolisten asiantuntijoiden normiajattelusta ja siirtymistä itsensä kuunteluun. Harva enää edes yliopistossa uskaltaa ajatella itse omia ajatuksiaan, koska hän haluaa kaikille ajatuksilleen tieteellisten auktoriteettien varmuuden leiman. Pään viisaus on meillä Emännän mielestä yliarvostettua. Koska Emäntä pitää pään viisautta tärkeämpänä sydämen viisauttaan, joutui hän yliopistouran sijaan valitsemaan yksinäisyyden, tietokirjailijana olemisen. Hän kun voi huonosti, jos hän olisi joutunut ajattelemaan vain yliopiston asiantuntijoiden normiajatuksia. Emännän mielestä viisaus kasvaa vaan sellaisissa päissä, joissa ihminen uskaltaa olla avoin kokemuksillensa. Paluu paratiisiin alkaa, kun ihminen hiljaisuudessa keskellä ei-mitään uskaltaa olla ihan vai oma itsensä.

Hiljaisuudessa ja sen tuomassa yksinäisyydessä on se hyvä puoli, että Emäntä kokee voivansa nyt oman laajentuneen tietoisuutensa kautta saavuttaa tuhansia eläviä ja kuolleita ihmisiä. Hän huomaa olevansa osa ikuista tietoisuuden evoluutiota. Hän huomaa, että aikaisemmin, kaiken virikerikkauden, hälyn ja ihmismäärän keskellä hän kärsi yksinäisyydestä. Nyt, hiljaisuudessa, kaukana kaikesta, hän huomaa iloitsevansa uudesta vapaudestaan, jossa yksin ollessaankaan hän ei koe yksinäisyyttä. Hän kun on juurtuneena nyt ikuiseen tietoisuuden virtaan.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Eläköön hiljaisuus – tietoisuuden evoluution kohtu

  1. Hiljaisuudella ja suhteellamme luontoon on valtava merkitys ihmisen persoonan kehittymisen kannalta. Tieteellisen ymmärryksen ja maailmamme epäinhimillistämisen kautta kokemusmaailmamme on epäinhimillistetty.

    Ihminen kokee olevansa eristetty maailmankaikkeudesta. Hän ei koe olevansa enää osa luontoa ja hän on menettänyt tunneyhteytensä ja osallisuutensa luonnon tapahtumiin. Näillä on aikoihimme saakka ollut symbolinen merkityksensä hänen kehittymisessä ja kasvamisessaainutkertaiseksi yksilöksi.

    Jungia edelleen lainatakseni (Analytical Psychology: Its Theory and Practice):Ukkonen ei ole enää ole jumalan ääni, salamat eivät ole enää hänen kostonsa ohjuksia, joillamme ei ole enää henkeä, puut eivät enää ole enää yksilön elämän symboleja, kärmeeseen ei ole enää hautautuneena viisautta ja vuoret eivät ole enää demoniemme satamia. Mitkään esineet ja luontokappaleet eivät puhuttele nykyihmistä, eikä hän puhu enää mulle luontokappaleille, kiville, lähteille, kasveille eikä eläimille. Hänellä ei ole enää alkukantaista sielua, joka samaistuu eläimeen. Samalla hänen välitön vuorovaikutuksensa luontoon on kadonnut, ehkä ikuisesti.

    Uskon kuitenkin, että meidän on mahdollista tehdä paluu paratiisiin.

  2. Minun on helppo ymmärtää tätä nykymaailmassa tavallista kontrollin harhaan narahtamista, koska niin käy usein itsellenikin. Yksinkertaisesti on vaikeaa ja vaatii aika suurta kurinalaisuutta (ainakin alkuun, ja mitenköhän pitkään?) hyväksyä kaiken tosiasiallinen epävarmuus ja oma tietämättömyytensä. Sitten minulle ainakin hetkittäin tulee suoranaisia riemastumisia, kun ymmärrän ettei ole olemassa yhtäkään asiaa, jonka varmuudella osaisin luokitella hyväksi tai huonoksi. Kun siihen kohtaan pääsee, on suunnattoman vapaa. Ei niin, että sitten saisi tehdä mitä vain, kun kaikki on samanarvoista, vaan niin että edelleen pitää pyrkiä ymmärryksensä mukaan parhaaseen hyvään MUTTA enää ei tarvitse yrittää kontrolloida sitä mitä tapahtuu KOSKA ei oikeasti osaa sitä arvioida.

    Eli se on Herran hallussa sitten.

  3. Herran hallussa. Aivan. Ehkä ajattelen toisilla sanoilla saman, että kun kontrollista pääse irti, oma tahto vähenee, ja sitä siirtyy virtaukseen… On ihana huomata, että nykyään ”takapakit” elämässä otan aivan toisella tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Nykyään sitä vain ajattelee, että ”ahaah!” tämän jutun ei ollut nyt tarkoitus onnistua. Varmasti epäonnisumisellani oli joku tarkoitus. Aikaisemmin olisin valvonut yökaudet epäonnistumiseni takia. Minusta on tullut armollisempi itseäni kohtaan, ja tahdon vähemmän asioita kuin aikaisemmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s