Siirtolan Emännän terveiset Sielunterveysseuralle, nr. 2

Maailma, kivet, eläimet, kasvit eivät ole enää pitkään aikaa olleet Emännälle enää ”elotonta”, sielutonta, kaupallisesti hyödynnettävää ”massaa”, vaan maailman joka esineellä, elottomalla ja elollisella, on sielu, joka on hänen silmissään herännyt henkiin. Olemme nyt vuonna 2012 entistä viisaampia kuin romantiikan aikaan, koska meillä on mielikuvituksemme lisäksi luonnontiede, jonka rationaalisuutta ja faktoja voimme käyttää hyväksemme, jottemme huku myyttisten symbolien ”epärationaaliseen” maailmaan. Tiede voi ikään kuin ankkuroida symbolisen esteettisen tiedon materialistiseen todellisuuteen. Emännän lempimotto on, tiede on hyvä renki mutta huono isäntä.

Emäntä opettaa terapeuttista, eheyttävää (healing) kirjoittamista. Etymologiakuumeesta kärsivä Emäntä haluaakin nyt muistuttaa, mitä tarkoittaa ”therapeia”. Se tarkoittaa palveluksessa olemista. Nykyään Emäntä ajattelee, että hänellä on vain yksi, jota hän palvelee, sitä voi kutsua Jumalaksi, Kosmokseksi, Äitimaaksi, Rakkaudeksi tai vaikkapa Anima Mundiksi, maailman sieluksi. Toisaalta terapeuttisen toiminnan voi ajatella olevan myös elämän estetisöimistä.

Entäpä jos olisikin niin, että olisi hyvä asia, että me ihmiset olisimme kaikki täällä maailman sielun, Rakkauden, palveluksessa, antamassa sille uutta esteettistä muotoa? Jungilainen analyytikko James Hillman muistuttaa kirjassaan City & Soul, että liian monen ihmiselämän estetiikan puutetta hoidetaan tänä päivänä masennuslääkkeillä. Ihmisten sielun herkkyys ja sen esteettinen luomiskyky on puudutettu kiireellä, melulla, kuolleilla esineillä ja informaatiotulvalla. Edelleen hän muistuttaa meitä, että Afrodite sitoi rakkauden ja kauneuden toinen toisiinsa. Esteettisessä elämässä toteutuu siis samalla myös rakkaus ja terapian ytimessä on juuri rakkaus sekä esteettisen elämän toteutuminen. Emäntä pyrkii itse kirjoittamaan ja opettamaan muita, kuinka ihminen voi sanoin antaa esteettistä, omaa sielua kunnioittavaa ja sen herkkyyttä kuuntelevaa muotoa

Emäntä väittääkin, että sielumme janoaa estetiikkaa, joka voi toteutua mm. kauniissa rakennuksissa, käsitöissä, tanssissa, halkopinoissa, musiikissa, kokonaisvaltaisessa ihmisen hoitamisessa ja tarinoissa: Kaikessa sellaisessa toiminnassa jossa tekemisessä on mukana rakkaus. Maailma, (ihmis)luontomme ja esineemme voivat huonosti, kun olemme omalla sieluttomalla ja rakkaudettomalla toiminnallamme, kylmällä järjellämme kuolettaneet ja tehneet liian monet luontokappaleet sieluttomaksi, epäesteettisiksi, vain taloudellisesti hyödynnettäviksi. Onneksemme voimme oman mielikuvituksemme esteettisellä toiminnalla herättää esineellistetyt kappaleet, itsemme ja muut elolliset sekä elottomat luontokappaleet jälleen eläviksi.

Se että ”animoimme”, annamme myyttisiä tarinallisia muotoja luonnon ja ihmisluonnon luomuksille, auttaa meitä palauttamaan kuolleelle ympäristöllemme takaisin sielun, sen pyhyyden. Voimme käyttää tässä apuna esimerkiksi kansanperinnettä ja uskontoja. Itse olen hakenut luonnon uudelleen pyhittämiseen ajatuksia kristinuskosta. Uskontojen opettama mietiskely voi auttaa meitä tässä rakkauden hengen palauttamisen prosessissa. Tällöin voimme Emännän mielestä unohtaa kuitenkin autoritaariset hengelliset tulkinnat, joilla voi olla jopa rakkautta vähentävä vaikutus. Kun oivallamme kaikkien elollisten ja elottomien olioiden perimmäisen pyhyyden, ryhdymme kohtelemaan itseämme, toisiamme, maapalloa ja sen luontokappaleita toisella tavalla, kunnioittaen, ”resepektillä”. Re-spect tarkoittaa muuten uudelleen katsomista. Katsomme esineitä uudestaan ja kykenemme näkemään niiden pyhyyden.

Jottei Emäntä nyt taas liikkuisi pelkästään lempialueellaan, abstraktissa todellisuudessa, hän ottaa esille muutaman käytännön esimerkin omasta elämästään. Siirtolan Emäntä ja Isäntä ovat hyödyntäneet taloudessaan käytettyjä esineitä, jotka eivät kenellekään muulle kelpaa. Heidän mielestään on kummallista, että kirpputorit on täynnä astioita ym. esineitä, joita kukaan ei huoli. Miksi ihmeessä? Ehkäpä siksi, että kun olemme vain kuluttajia, lahjoittamme toisillemme turhuuksia tai kulutamme nopeasti halvat esineet arvottomiksi. `Siksi kai kirpputorit ovat pullollaan mauttomia tekstiilejä, kuppeja, kippoja, huonekaluja ym. krääsää. Siirtolan väki ystävineen on keksinyt leikkimielisen nimen näille ihmisen rahallisesti ”arvottomille” esineille. Ne ovat osa Finnshui-sisustusta. Leikkimällä mielikuvituksellamme, tarinoimalla ja ”animoimalla” – puhaltamalla henki näihin ”arvottomiin” esineisiin, voimme antaa mauttomillekin esineillemme uuden esteettisen arvon. Ja voihan vanhasta tehdä esteettistä jättämällä siihen oman elämän tarinallisen käden jäljen. Niin pitkään kun ihminen valmistaa turhia mauttomia esineitä, tulisi nekin Emännän mielestä pyhittää jotenkin käyttöön.

Niin kauan kuin ympäristömme on kuollutta, me kuluttajat sysäämme arvottomina esineitä syrjään, koska meidät on, opetettu siihen, että millään, ja varsinkaan elottomilla esineillämme, ei ole sielua. Siirtolan väki on katsonut näitä esineitä uudelleen ja löytänyt niissä olevat kätketyt tarinat: Näin he ovat estetisöineet esineet käyttönsä, ja he ovat löytäneet niillekin sielun.

Siirtola, Emännän ja Isännän vaatimaton metsätila, ei ole mikään vähäarvoinen maapläntti Kainuun kaukaisemmassa perukassa. Se saattaa olla sitä kyllä rahalla mitattuna. Rakkauden mittakaavassa paikka on kuitenkin arvokas, koska sillä on sielu. Emäntä on animoinut Siirtolan oman uuden tietoisuutensa pyhäksi paikaksi, sen syntymän kohduksi ja Isännälle alue on puolestaan lapsuuden kotiseutua tarinoineen, ja siksi Siirtolan tila on sen väelle ainutkertaisen arvokas paikka.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s