Tietoisuustaidot työyhteisössä

Emäntä kuunteli matkalla Helsinkiin Jon Kabat-Zinnin ja Daniel Golemanin cd-keskustelua autossa ja hyvältähän heidän ajatuksensa kuulostivat. Tuntui sydäntä lämmittävältä, kun hän tajusi, ettei hän ole hulluudessan yksin, vaan monet arvostetut henkilöt ympäri maailmaa ovat oivaltaneet saman kuin Emäntä; tietoisuustaidot ja sosiaalinen älykkyys on onnellisen elämän ytimessä.

Jon Kabat-Zinnhän on amerikkalainen lääketieteen emeritusprofessori joka opettaa tietoisuustaitoja (mindfulness) erilaisten ahdistusten, kipujen ja stressin hoitoon. Daniel Goleman puolestan on Havard yliopistosta valmistunut psykologian tohtori, joka on lanseerannut mm. tunneälyn sekä sosiaalisen älyn kansalaisten keskuuteen.

Kabat-Zinnin ja Daniel Golemanin rinnalla Siirtolan Emäntämme näkee yksilöiden tietoisuustaidot olennaisena osana laadukasta ja hyvinvoivaa työyhteisöä. Onnistunutta organisaatiota ohjaa johtaja, jolla itsellään on tietoisuustaitoja.

Siirtolan Emännän mielestä tietoisuustaitoja voi harjoitella monin eri tavoin. Yhteistä tietoisuustaidoille on tietynlainen spontaani ajatuksenvirta, jossa ei yritetä pakottaa omaa tietoisuutta johonkin tiettyyn näkökulmaan, vaan annetaan ajatusten virrata vapaasti, ilman pakottamista. Samalla kuitenkin pyritään saamaan vapaa ajatusvirta hellävaraiseen sallivaan ohjaukseen. Tämä sama pätee sekä yksilöön että yhteisöön; sen keskiössä on vapaa pakottamaton ajatuksenvirta.

”Mindfuness meditaatiossa” egosta pyritään irtaantumaan palauttamalla pehmeästi ajatukset takaisin tiettyyn pisteeseen, esimerkiksi hengiykseen, luontoon, hitaaseen kävelyyn. Sisäisessä teatterissa puolestaan pyritään mieli vapautumaan egon painolastista aktiivisen mielikuvituksen (vrt. Carl Jung) avulla. Kun mieli täytetään kirjoittavassa mietiskelyssä monenlaisilla erilaisilla näkökulmilla, seurauksena on sama kuin mindfulness meditaatiossa: Ajatukset siirtyvät vähitellen entistä enemmän länsäoloon ja olemiseen tilaan, emmekä ole enää spontaanien ajatustemme ohjattavissa. Metaforisesti riisumme naamiomme. Tällöin tapahtuu sama kuin mindfulness-meditaatiossa, itsemme ohjauksen keskus siirtyy oman egon ulkopuolelle.

Kun organisaation työntekijät saavuttavat tietoisuustaitoja, kykenevät he paremmin olemaan läsnä toisilleen. He voivat saavuttaa toinen toisiinsa ”kollektiivisen yhteyden”; jossa asioita ei yritetä jatkuvasti pakottamalla ratkaista. Sen sijaan ratkaisut nousevat ikään kuin spontaanisti esiin, tilaa antavassa, avoimessa ja sallivassa työilmapiirissä, jossa kunnioitetaan sekä kuunnellaan erilaisten luovien näkökulmien dialogia.

Läsnäolon taitoihin liittyy läheisesti rakkaus siihen mitä ihminen tekee työkseen. On aivan sama oletko automekanikko, lääkäri, metsuri vai säveltäjä; ihmisen tulisi rakastaa sitä mitä hän tekee. Tämän päivän maailma pyörii edelleen ”sitkuttelemalla”. Meitä ohjaavat numerot, tavoitteet ja jatkuva ongelmien kanssa työskentely. Monen työn ainoa motivaation lähde on raha. Tämän tyyppinen järjestelmä tuottaa automaattisesti pahoinvointia: psykosomaattista fyysistä sairautta, ahdistusta ja masennusta. Tekemisestämme puuttuu rakkaus. Tietoisuustaitoisessa organisaatiossa ensisijainen huomio ei ole rahassa, vaan se on eräs elämänlaatua lisäävä tuotos onnistuneessa työyhteisön toiminnassa. Tavoitteita on rahan tuottamisen rinnalla muitakin; tuottaa töitä ja merkityksellisyyden kokemuksia työyhteisössä sekä ympäristössä. Toiminnan eettisyys nousee korkeimmaksi arvoksi tällaisessa työyhteisössä.

Ihmiset ovat leikanneet itsensä irti kokemus- ja tunnemaailmastaan sekä valitettavasti samalla myös intuitiostaan. Kun organisaatio saavuttaa läsnäolemisen tilan, muistuttaa se oikestaan enemmän organismia. Se on systeeminen muutoksen tilassa olevaa järjestelmää, joka yrittää koko ajan päästä tekemisessään kohti täydellisempää muotoa. Prosessia ei ohjaa ihmisten egot, vaan paremminkin intuitio. Hyvä johtaja tuntee nahoissaan, mihin projektiin kannattaa ryhtyä ja mihin ei. Hän ei luota pelkästään numeroihin.

Tietoisuustaitojen levitessä organisaatiossa, saamme olla erilailla tuntevia ja kokevia ihmisiä, jolla jokaisella voi olla tärkeää sanottavaa yhteisölleen. Jokainen tuntee tulevansa kuulluksi. Luovuus ei nouse debiteistä ja crediteistä, vaikka toki realiteettitajuisia näkökulmiakin tarvitaan. Tietoisuustaitoisessa organisaatiossa hiljaisuus ja pysähtyminen ovat luovia ja voimannuttavia hetkiä, jotka voivat säästää organisaatiota turhalta työltä. Tietoisuustaitoja omaavassa työyhteisössä keskitytään oikestaan olennaiseen sen sijaan että ollaan tekevinään hurjasti töitä.

Kabat-Zinn korostaa, että esimerkiksi terveydenhuollon organisaatioiden monet ongelmat johtuvat juuri nimenomaan siitä, että ihmiset eivät ole läsnä tekemisessään. Kun lääkäri ei kohtaa asiakastaan ymmärrystä kaipaavana potilaana, vaan toimenpiteiden kohteena ja ”business-resurssina”, syntyy ongelmia. Potilaat tekevät Kabat-Zinnin mukaan harvoin valituksia lääkäreistä, jotka ovat olleet läsnä potilailleen. Potilaat hyväksyvät jopa lääkäreitten tekemiä virheitä, kun hän on ollut aidosti kohtaamasta potilastaan. Läsnäololla on voimaannuttava vaikutus sekä potilaaseen että lääkäriin.

Emäntä itse sairastumisensa jälkeen (rintasyöpä 2007) on tehnyt sisäisen vallankumouksensa, jonka jälkeen hän elää enemmän läsnäolevasti tätä elämää. Hän on oivaltanut, että paras hetki, mikä hänellä on tämä, tässä ja nyt. Tämä siitä huolimatta, etteivät kaikki päivät tietenkään ole pelkkää aurinkoa. Tietoisuustaitojen kehittyessä hänen elämästään on tullut huomattavan paljon laadukkaampaa. Emäntä tekee töitä siten, että hän kokee toteuttavansa luovuuttaan mahdollisemman monipuolisesti. Siksi työnteko ei ole hänelle enää työtä, vaan se on elämäntapa, jota hän rakastaa. ”Downshiftaaminen” ja elämän leppoistaminen merkitseekin Siirtolan Emännälle oikeastaan sitä, että ihminen siirtyy elämässään länsäolon tilaan.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Tietoisuustaidot työyhteisössä

  1. Kuinka paljon tietoisuustaidoissa on kysymys taidosta? Jos hiljaisen tiedon ja intuition kehittyminen tuntuu enemmänkin kysyvän tunteitten, kokokemusmaailman tai läsnäolon kuuntelua, tähän virittyminen saa ymmärryksen egoa laajemmasta olemassaolosta heräämään. Ainakaan perinteinen käsitys tiedon ja taidon luonteesta bacounilaisittain omistamisen ja vallan välineenä ei mielestäni kuvaa tälläisen oivallustoiminnon luonnetta. Voidaan tietysti sitäkin tutkia onko mahdollista tälläisiä toimintoja opettaa ja harjoittaa, kunhan pidetään mielessä, että silloin tietoisuus hyvyydestä, totuudesta ja kauneudesta pikemminkin opettaa meitä (vrt. tutkijafanitus, taideperustainen tutkimusparadigma, ks. myös käänteinen perspektiivi ikoneissa).

  2. Mä ajattleen ainaski, että tietoisuutta voi harjaannuttaa vähän samaan tapaan kuin vaikkapa haitarinsoittoa voi harjoittella. Ajattelen siis nimenomaan, että kysymyksessä on tietoisuusTAIDOT. Paradoksaalisesti tietoisuustaitojen harjaannuttaminen vaatii irtipäästämistä; ihminen uskaltaa päästää rationaalisista ajatuksistaan irti siten, että laakkaa arvottamasta ajatuksiaan vaan luottaa spontaaniin prosessiin. Mielestäni harjoituskeinoja on monia, mm. mindfulness meditaatio (esim. hengitysmeditaatio, kävelymeditaatio, luontomeditaatio jne.), erilaiset uskonnolliset meditaatioharjoitukset (esim. Lectio Divina, chantting) ja esimerkiksi Jungilainen aktiivinen mielikuvitus ja terapeuttinen kirjoittaminen tai vaikkapa liiike tai musiikki.

    Kaikille näille on yhteistä salliva vapaa sisäinen ilmapiiri, jossa ihminen lakkaa samaistumasta ajatuksiinsa, vaan ajatukset voivat hakea spontaania muotoaan tyhjyydestä. Jotta tällaisia tiloja voi saavuttaa, tarvitaan hiljentymistä ja pysähtymistä. Näin voi tapahtua paluu olevaisuuteen, saamme jälleen olla inhimillisiä läsnäolevia olioita (human beeing). Joo, ja kyllä varmaan tällöin juuri tapahtuu tämä muutos, jossa oman toiminnan lähtökohdaksi tulee haluu hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen.

    Tietoisuustaitojen harjoittaminen ei ole mielestäni mitään ”temppuilua” meditaatiota ja mietiskelyä silloin tällöin, vaan se on koko elämän lähtökohtien muuttumista. Metaforisesti ajattelen sen olevan paluuta paratiisiin, olemiseen tilaan. Lapset osaavat olemisen taidot, mutta aikuistuessamme meidät karkoitetaan olemisen paratiisista, mutta paluu sinne on mahdollinen.
    Mä mietin, että onko juuri tämä uusi nousemassa olevan hidas elämä, leppoistaminen jne. juuuri tätä, että ihmiset haluavat jälleen löytää olemisensa, kun he ovat olleet koko ajan menossa ja matkalla hirveällä vauhdilla jonnekin. Pahimassa tapauksessa moderni ihminen elää koko elämänsä olematta läsnä omassa elämässään. Mä luuleen, että monet ovat oivaltaneet, että tällöin voi jäädä elämä elämättä, ja kaikista maallisista saavutuksista huolimatta sen saldo onkin nolla: elämän tarkoituksellisuuden kokemus jää täyttymättä.

    Flow, läsnäolo (prescence) ja mindfulness lienevät kaikki rinnakkaiskäsitteitä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s