Miksi valtaosa ihmisistä kantaa sisällänsä normalisoitunutta hulluutta?

Siirtolan Emäntä löysi jo kuukausia sitten tukea omalle normalisoidulle hulluus-ajattelulleen tukea jungilaiselta analyytikolta James Hillmanilta. Tällä viikolla hän huomasi, että löytyypä materialistiselle luonnehäiriödiagnoosille heijastuspintaa myös suomalaiselta ajattelijalta, nimittäin psykiatri Martti Siirala on aikoinaan ottanut kantaa voimakkaasti normalisoituneseen hulluuteemme jo vuosikymmeniä sitten.

Martti Siirala pohtii Yrjö Uurtimon haastattelussa (On puhuttava siitä mistä vaikenemme, 2000) syitä siihen, miksi valtaosa ihmisistä kantaa normalisoitunutta hulluutta sisällänsä ja vieläpä jatkuvasti aktiivisesti osallistuu siihen.

”Nähdäkseni syy on, että he (ihmiset) eivät näe tai koe yhteisönsä käytäntöjen ongelmallisuutta. Ja kun niiden ongelmallisuus joskus ihmisen eteen kirkkaasti levittäytyy, ihmisen turvallisuuden vaatimus on usein niin suuri, että hän sopeutuu yhteisöpatologiaan maksamalla siitä hyvinkin korkean persoonallisuushinnan. Tarkoitan, että hänen sairaustiensä, ”normalisoituneeseen hulluuteen” osallistuminen, tarkoittaa hiipivää elämän käsityksen supistumista, eräänlaista ’elämään kuolemista’.

Miksi toiset ihmiset eivät osallistu tähän hulluuteen vaan sen sijaan murtuvat henkisesti tai sairastuvat vakavasti? Heillä on kyky reagoida yhteisönsä vääntyneeseen tai perverssiin elämäntyyliin, mutta kyvyn ulottuvilla on ollut vain tämä suuri inhimillinen hinta: ihminen sairastuu mieleltään, tai hänen henkensä on kirkas kuin valo, samalla kun hän muuten, esimerkiksi ruumillisesti, läkähtyy tilanteeseensa.”

Monet henkisesti ja fyysisesti sairastuneet ihmiset kantavat siis sairaan yhteisönsä taakkoja. Järjestelmämme paitsi hoitaa tehokkaasti sairauksia, se myös tuottaa tehokkasti kärsimystä. Siksi Emäntä kutsuuksi rakentamaamme systeemiä hullunmyllyksi.

Siiralan mielestä kaikki todellisuuskäsitykset ovat välttämättä harhaisia. Niin myös tieteellinen maailmankäsitys. Todellisuutta kun ei voi määrittää, ei omistaa saatikka hallita. Sekä mieleltään terveen että sairaan maailmankäsitys on aina harhainen. Tieteellinen maailmankäsitys on myös harhainen, ja sen tunnustaminen on erityisen vaikeaa siksi, että se poistaa asiantuntijoilta heidän asemansa, ja heidän ”oikeaan” maailmankuvaansa nojaavan tuomarin asemansa.

Elämämme kannalta kaikkein merkityksellisimpiä ilmiöitä ei voi tieteen hallintaotteella tavoittaa. Niissä on oma ainutkertainen puhuttelevuus ja niiden ydin on nimenomaan siinä. Tämä tulee usein esille terapioissa. Järjestelmämme on siinä mielessä sairaus, että se pyrkii aina kutistamaan kaikki ilmiöt numeroiksi. Samalla ihmisten yhteisöllisyys on peittynyt hallinnollisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden alle, niin että kuvittelemme niiden olevan ensisiaisempia kuin paikkamme osana yhteisöä. Tuntuukin loogiselta nyt uuden yhteisöllisyyden aukeamisen aikana, että kykenemme näkemään yhteiskunnallisten rakenteiden meitä yhteisönä ja yksilöinä pirstovat voimat.

Tiede väittää olevansa objektiivista. Martti Siirala muistuttaa meitä siitä, että kuitenkin kaikki ajattelu rakentuu lähtökohdiltaan valintoihin. Perustoja, joille tiedon voi laske on monenlaisia. Tieteentekijä aina valitsee jonkinlaiset filtterisilmälasit päähänsä, jonka jälkeen todellisuus näyttäytyy vain yhdenlaiselta. Ei ole mitään objektiivista perustetta, jolla valintamme teemme. Kaikki tieto rakentuu siis inhimilliselle ja poliittiselle valinnalle, eikä suinkaan objektiiviselle totuudelle.

Tieteestä on tullut Martti Siiralan mukaan ylin auktoriteetti uskonnon sijaan. Se on ääneen lausumaton tosiasia. Tiedemiehet ovat tämän päivän autoritaarisia piispoja, kirkkoherroja ja pappeja. Vaikka hallinta ja hallinallinen tieto on tärkeää, ja sen kanssa voi olla vuoropuhelussa, mennään metsään, kun tästä tietämisen muodosta tulee kaiken lähtökohta. Ihminen on oltava vuoropuhelussa luomakunnan kanssa, jota kautta syntyy eettistä ja ekologista elämän ymmärtämystä. Toisella metaforalla elämänymmärrykseen tarvitaan pään ja sydämen yhteistyötä.

Siirala huomauttaa, että hänen tietonsa ei perustu mihinkään, vaan todellisuuden perimmäinen olemus on salaisuus. Se aukeaa aina eritavalla, kun valitsemme kohteellemme lähtökohtavalinnoilta erilaisia tarkastelutapoja. Meitä ihmisiä yhdistävän yhteisen ihmisidentiteetin ymmärtämiseen ei tarvita mitään erityistä asiantuntijatietoutta. Ihminen tajuaa sen ihmisenä. Siirtolan Emäntä ajattelee, että parhaiten sen tajuaa esimerkiksi mietiskelyn tai meditaation kautta, olemalla läsnä elämässä. Tervehtyäkseen järjestelmässä, ihminen tarvitsee hiljaisuutta ja pysähtymistä, oman luonnon kuuntelua. Siiralan mukaan me kaikki olemme ihmisiä, ja ihmiskunnan toivo lepää siinä, että jokainen ihminen on Jumalan rakastama.

Siiralan mukaan harva uskaltaa vapauttaa itsensä normalisoidusta hulluudesta. Tämä sen vuoksi, että ensin on kuoltava pois. Kuoleminen pois todellisuuden omistuksesta on aina tuskaisa tie ja moni pelkää sen mukana tuomaa ahdistusta. Ihmisen on vaikea tunnustaa, ettei hän voi tietää elämän tärkeimpiä asioita. Siksi roikutaan kiinni asiantuntijoiden ohjaamassa valtakulttuurissa, vaikka sisimmässä tiedetäänkin osallistuminen samalla normalisoituun hulluuteen.

Siirtolan Emäntä kuoli sairastumisensa aikana ja syntyi uudestaan. Tämän jälkeen elämä on ollut huomattavan paljon palkitsevampaa. Tämä siitä huolimatta, että hän tietää, ettei hänellä ole olemassa enää yhtäkään varmaa tiedon peruspilaria. Totuus avautuu hänelle joka päivä uutena ja erilaisena. Tietyllä tavalla se tekee yksinäiseksi, mutta tämä yksinäisyys ei ole sellaista ahdistavaa ja surullista yksinäisyyttä vai luovaa yksinäisyyttä, jossa tuntee ettei ole yksin yksinäisyydessään. Sitä tuntee olevansa osa maailmankaikkeutta.

Uurtimon kirjan kirjoittamisen aikaan, toistakymmentä vuotta sitten, Martti Siirala uskoi, ettei kulttuurimme ollut vielä valmis tiedostamaan normalisoitunutta hulluuttamme suuremmassa mittakaavassa. Emännällä on sellaiset hytinät, että maailma on muuttumassa kovaa vauhtia. Hän uskoo, että ympärillä tapahtuu koko ajan heräämisiä. Kulttuurimme ei ole läpimätä, vaan se sisältää ihmisen henkisen uudestisyntymän mahdollisuudet.

Yhteiskunnallinen muutos on Siirtolan Emännän mielestä parhaillaan menossa, ja se ilmenee sillä tavalla, että ihmisistä on tulossa entistä itseohjautuvampia. Kansalaiset luottavat enemmän omiin sisäisiin tuntemuksiin – omaan tuntoon – kuin vain asiantuntijoihin. Ilmiönä tämä on tietysti erittäin hyvä asia, vaikka tietysti kannattaa kuunnella myös asiantuntijoita, sillä muuten tapahtuu helposti ylilyöntejä.

Totuuden tavoittelu elämässä on monien äänien kuuntelua ja jatkuvaa etsimistä. Emäntä uskoo, että todellisuus aukeaa parhaiten pysähtymällä, kuuntelemalla hiljaisuutta ja vaikkapa leikkimällä mielikuvituksella. Totuutta paljastetaan tehokkaasti myös erilaisten näkökulmien vuorovaikutuksessa. Pään viisauden rinnalle tarvitsemme kipeästi sydämen viisautta. Ihmiset kantavat hulluuttansa sisällänsä, koska heillä ei ole ollut tietoa eikä kokemusta paremmasta elämästä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s