Siirtolan Emännän muotiblogi – siivoa kenkävarastosi!

Siirtolan Emäntä on ollut laiskanpuoleinen kirjoittaja viime aikoinaan, tai ainakin hän on ollut saamaton blogin kirjoittaja. Hän kun työstää parhaillaan lukemalla ja kirjoittamalla omaa kirjaansa terapeuttisesta kirjoittamisesta ja henkisestä kasvusta. Tällä hetkellä hän lukee jo edesmenneen perheterapeutin Virginia Satirin kirjaa, ”Monet kasvosi – ensimmäinen askeleesi rakkaudessa olemiseen” (Your Many Faces – The First Step to Being Loved).

Virgina Satir, amerikkalainen perheterapian uranuurtaja, on jo 70-luvulla kirjoittanut ”monikasvoisesta minuudesta”, joka erilaisina variaatioina (mm. dialoginen minuus, virtaava minuus, proteaani minuus) on ottamassa koko ajan lisää tilaa nykypsykologian kentällä. Satir kirjoittaa siitä, kuinka monet meistä olemme osiemme, ”kasvojemme”, kanssa epätasapainoisessa tilassa, mikä aiheuttaa meissä fyysisiä sairauksia, sisäisiä ongelmia, ongelmia työmotivaatiossa ja henkistä tyhjyyttä. Suuri osa meistä ihmisistä elää elämää, jollaista meidän ”kuuluu” elää, ja liian harva elää kasvoilla, jotka tuntuvat omilta. Olemme kadottaneet minuutemme keskuksen. Kun katsomme peiliin, harva meistä tuntee enää itseään.

Kun voimme pahoin henkisesti, ei ole kyse siitä, että meidän pitäisi yrittää muuttua sellaisiksi kuin muutkin ovat. Kyse on sen sijaan siitä, että meidän tulisi muuttua enemmän itsemme näköiseksi. Virginia Satirin mukaan kasvomme ovat kuin kenkiä. Tarvitsemme erilaisiin tilanteisiin mukavan kenkävaraston. Joskus voi olla syytä heittää vanhat lempilenkkarimme roskikseen, ja tilalle voi löytyä jopa paremmat, hieman erilaiset, juoksutossut kuin ennen. Voi olla, että joudumme ”ajamaan kengät” sisään, jotta ne alkavat tuntua mukavilta. Juhliin laitamme erilaiset kiiltävät kengät kuin mitä mukavat Koti-Ainomme ovat.

Jokaiseen kenkäpariimme liittyy muistoja ja tunteita. Joskus saattaa koko kenkävarastomme mennä uusiksi. Huomaamme, että olemme käyttäneet samoja kenkiä liian pitkään. Tämä voi olla hyvinkin masentava tilanne. Tuntuu pahalta luopua kaikista vanhoista ihanista töppösistä. Joskus meillä voi olla kertakaikkiaan sellainen olo, että jalkamme ovat kasvaneet, eivätkä mitkään kengät enää mahdu jalkaamme.

Ja joskus käy niin kuin Siirtolan Emännälle kerran. Hän löysi mielestään ihanat ja vihdoinkin muodikkaat talvisaappaat. Yhden käytön jälkeen hän tajusi, ettei hänen jalkoja oltu luotu näihin kenkiin, sanokoon muoti mitä tahansa. Tämän päivän ongelma Siirtolan Emännän mielestä on itseasiassa se, että liian moni kävelee päivittäin epämukavissa muotikengissä. Mikä pahinta, he luulevat, että muita kenkiä ei edes kannata kokeilla!

Erilaiset kasvomme, kenkäparimme, eivät edusta pelkästään ”rooleja”, vaan jokaisen roolimme takana on kokonainen maailmankatsomus tunne- ja muistoarsenaaleineen. Ihmisenä olemisen ihana ja kamala kohtalo on olla näiden erilaisten tilojemme, kenkävuorien, keskellä tasapainoilevia ihmisiä. Joskus meitä v***aa, joskus ihastuttaa, joskus pelottaa. Osa ihmisenä olemista on se, että ihminen kokeilee jatkuvasti erilaisia kenkiä, erilaisia suhteita maailmaan. Ja tämä on jännittävää, joskus pelottavaakin… Vastakohdat ja niiden välillä tapahtuva jatkuva tasapainoilu ovat luovuutemme ja merkityksellisen elämämme henkinen voima.

Sen jälkeen, kun Emäntä on tajunnut vastakohtien tuottaman energian, on hänen elämästä tullut helpompaa. Nykyään hän tajuaa, että on luonnollista, että välillä oma sisäisten tilojen arsenaali on epätasapainossa. Joudumme joka päivä vastaamaan uudelleen elämämme haasteisiin. Näissä tilanteissa mitkään kengät eivät ehkä tunnu jaloissamme hyvältä. Tällöin Emäntä tekee juuri niin kuin Virginia Satir kehottaa: Kun hän kuulee sisältään SOS-hälytysmerkin, hän istahtaa tuolille ja alkaa kuuntelemaan sisältä päin tulevia viestejä. Ja Emäntä kuuntelee sisäisiä tuntemuksia ja hän alkaa kirjoittaa… Ja jeeees, löytyipä taas tilanteeseen sopivat kengät.

Meidät on oikeastaan Virginia Satirin mukaan ajattelemaan liian yksinkertaisesti. Pohditaanpa vaikka sellaista asiaa, että tänään Siirtolan Emäntä havahtuu hirveään päänsärkyyn. Hän voi ajatella, että se johtuu siitä, että hän on tehnyt taas kolme pitkää työpäivää hammaslääkärinä, jossa työssä hän väistämättä joutuu välillä työskentelemään epäergonomisissa asennoissa. Entä jatkuva kirjoittaminen ja haitarinsoittaminen, ovatko ne hyväksi hartioille ja niskalle? Päänsärky voi kuitenkin johtua myös siitä, että hän stressaa tulevaa kirjaansa, tai siitä, että hänellä on muita sisäisiä ristiriitoja tai ulkoisista tekijöistä johtuvia ristiriitoja. Ehkä päänsärky johtuu siitä että hän on juonut liian vähän vettä, tai entä jos asianlaita onkin niin onnettomasti, että Emännällä on päässään aivokasvain.

Kun tajuamme kenkävarastomme kasvun mahdollisuudet, ymmärrämme, että selityksiä voi olla pahalle olollemme monia, ja silloin kun on kysymys omasta sisäistä tunne- ja ajatusmaailmastamme, olemme itse kenkävarastomme parhaita asiantuntijoita. Tiedämme itse parhaiten, mitkä kengät istuvat jalkoihimme tänään parhaiten. Mitä suuremman määrän kenkiä koekäytämme, sitä parempia oman sisäisen maailmamme asiantuntijoita meistä kasvaa. Jos kannamme monen vuoden jälkeen avioerostamme vielä ahdistusta sisällämme, kysymys on siitä, että emme ole inventoineet ja siivonneet riittävän perusteellisesti kenkävarastoamme emmekä ole hankkineet tarpeellisia uusia kenkiä. Emme voi muuttaa menneisyyttä mielessämme, mutta tapahtumien merkityksillä voimme loppumattomasti leikkiä erilaisista kengistä käsin.

Kun rakennat elämäsi valtavirtaperiaattelle, jossa sinun täytyy aina marssia etujoukoissa voittoisissa muotikengissäsi, voivat jalkasi väistämättä pahoin. Tästä ei hyvää seuraa. Jotta saavutat sisäisen tasapainon, sinun on opittava valitsemaan elämässäsi mukavia kenkiä, jotka sopivat ja tuntuvat sinusta hyviltä mahdollisimman monissa tilanteissa. Sinun on oltava itse aktiivinen oman kenkävarastosi luoja ja niiden koekäyttäjä. Voit löytää tuurilla jopa taikakenkiä, joiden avulla lennät uusiin kiehtoviin maailmoihin.

Erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaisia kenkiä. Muotikengillä voi olla joskus käyttöä. Jotkut kengistäsi voivat olla hyviä metsäkenkiä, mutta ne ovat kömpelöt kaupunkikävelyyn. Joskus reikäisillä vanhoillakin kengillä voi olla käyttöä. Siirtolan Emäntä maalaa ulkorakennuksia vanhoissa lenkkareissa. Emäntä ei usko jatkuvan materialistisen taloudelliseen kasvun mahdollisuuteen. Kengät ovat poikkeus. Niitä ihmisen tulisi hankkia itselleen jatkuvasti lisää, siis näitä symbolisia kenkiä, ei oikeita kenkiä.

PS. Jos ”kengät” kiinnostavat, kannattaa osallistua australialaisen Jan Skyn HTT-kurssille syksyllä. Lisätietoa hänen menetelmästään löytyy täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s