Perinneporinoiden toiset harjoitukset 30.10.2012

 

Harjoitukset aloitettiin jälleen jakamalla tarinoita. Pohdittiin muun muassa sitä, että onko yksityisyyden suojelu mennyt tänä päivänä liian pitkälle. Estetäänkö liian pitkälle viedyssä yksityisyyden suojassa yhteisöllisyyttä, kun kukaan ei saa enää puhua kenenkään asioista? Itselleni tulee mieleen esimerkiksi perheväkivallan salaamiskulttuurimme. Emme uskalla puuttua, kun pelkäämme sotkeutuvamme toistemme yksityisasioihin. Tai emme voi kertoa edes hyviä kuulumisia toisillemme toistemme elämästä.

Analysoitiin myös sitä ilmiötä, että joillakin kuhmolaisilla näyttäisi olevan ymmärrettäväkin pelko sen suhteen, että tarinoiden elävöittämisessä mennään ”liian pitkälle”. Eli pelätään, että tarina tulee liian lähelle ja koskettaa kenties näin kipeitä henkilökohtaisia asioita. Yhdessä todettiin, että tuoreita, varsinkaan kipeitä tarinoita, ei voi elävöittää sellaisissa muodoissa, jossa tarinan henkilöt tunnistettaisiin. Siksi ainoastaan hyvin vanhoja tarinoita voidaan elävöittää tunnistettaviksi tarinoiksi. Uudempien tarinoiden kohdalla on keskityttävä vain teemoihin. Minkälaisia tunteita tarinat meissä koskettavat ja millaisia yleisiä tarinallisia muotoja kuulemamme kertomukset ottavat.

Innostuneena todettiin Valkamayksikön toimijoiden mahdollinen mukaan tulo Perinneporinoihin. Valkaman porukoissa selkeästi on osaamista, jonka toivomme auttavan tarinoiden visuaalisen puolen toteutumisessa. Ovathan kuvat yhtä lailla tarinoita kuin sanat. Laaja-alaisesti ajatellen tanssi voi olla tarina, samoin kuva, piirros ja musiikkikappale.

Keskusteltiin myös kuhmolaisten asenteista esimerkiksi sosiaali- ja EU-ruoka-apuun. Ryhmän yhteinen mielipide oli, että keskimäärin nuoret ovat huomattavamman paljon hanakampia hakemaan ja ottamaan apua kuin ikäihmiset. Monelle vanhukselle ”köyhäinapu” tuntuu jotenkin loukkaavalta. Eräs ryhmäläinen ilmaisi asian siten, että ennen kun köyhällä ihmisellä ei ollut mitään, ja joutui olemaan köyhäinavun varassa, hänellä ei ollut myöskään omaa identiteettiä. Ilman mitään hän ei ollut kukaan. Jospa siksi monelle vanhuksellekin apua on niin vaikea ottaa vastaan? Nuoret suhtautuvat luontevammin kaikenlaisiin tukiin ja ”sossun” apuun. Onko tämä sitten hyvä vi paha asia, siitä voi olla montaa eri mieltä.

Sivuttiin myös keskusteluissa kaunista kuolemaa. Jälkeenpäin Isäntä kotona huokaisikin, että hän on kuullut monta koskettavaa ja hyvää tarinaa kalastajien kuolemasta. Äkillinen kuolema työn äärellä ihmiselle, joka on saavuttanut pitkän, täyden elämän, voi olla surun lisäksi jotenkin kaunis kokemus.

Lopuksi peilasimme Palsion Maijan ajatuksista mieleemme syntyviä visioita tulevasta esityksestämme. Mietimme, kuinka esimerkiksi vihaa voi tuntea monella eri tasolla: Sitä voi olla perheen sisällä, yhteisöjen sisällä ja se voi puhjeta pahimmillaan kansakuntien väliseksi sodaksi. Sota, ja sen muistot, ne tulevat aina vain uudelleen esiin kuhmolaisten tarinoissa. Kuinka monta sukupolvea mahtaa mennä siihen, että sodan arvet lopulliset katoavat?

Perinneporinoiden jälkeen harjoittelimme uusia ja vanhoja rytmisiä, helpohkoja askelkuvioita. Olen viimeksi esiintynyt tanssien julkisesti satubaletissa alakouluiässä. Sisäinen lapseni on siksi kai niin innoissaan tästä projektista. Hän pääsee pitkästä aikaa näyttämölle!

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s