Hyvän mielen illan jälkipuintia

Hyvän mielen ilta Kuhmotalolla tuli ja meni. Ainakin keskiviikkoilta 7.11. jätti hyvän mielen, vaikka tohinaa ja jännitystä koko päivälle riitti. En ole ihan joka päivä tottunut ottamaan vastaan Pentti Arajärven kaltaisia “kunniavieraita”, ja änkyttelen teittelin häntä. Hän pikimmiten onneksi ilmoitti, ettei häntä tarvitse teititellä, ja sen jälkeen vuorovaikutus sujuikin huomattavan paljon keveämmin ja luontevammin. Pentti Arajärvestä näytti paljastuvan, yllätys, yllätys, tavallinen mutta sivistinyt Pena. Päivällinen kuhmolaisten olohuoneessa, Neljässä Kaesassa, sujui alkuun päästyä mukavan rennosti, ilman turhia muodollisuuksia.

Isännän kanssa emme ole olleet ennen juontotehtävissä ja jännitys söi energiaa. Puolisoni onneksi kannusti minua: “Jos oikein rupeat jännittämään ja änkyttämään yleisön edessä niin sano olevasi juuri räp-räp-räppäri kurssilla, ja rooli on jäänyt pääl-pää-päälle.” Ei se oikeastaan ollut niin kamalaa kuin kuvittelin ja kai me jotenkin selvisimme tästä haasteesta.

Arvostan suuresti sitä, että saimme Suomen Mielenterveysseuran puheejohtaja Pentti Arajärven kannustamaan meitä kuhmolaisia vapaaehtoistoimintaan. Hän oli luonteva, hyvä puhuja, ja jännityksestäni huolimatta muutama asia jäi jopa mieleeni. Muistan esimerkiksi sen, että kymmenkunta prosenttia ihmisistä, jotka eivät tee vapaaehtoistyötä, ovat sitä tekemättä siksi, ettei kukaan ole pyytänyt. Tätä Arajärvi sitten säesti, että nyt on ainakin kuhmolaisia pyydetty. Voidakseen hyvin, ihminen tarvitsee hänen mukaansa luovuutta ja leikkiä, ja tämä hänen toteamuksensa entisestään vahvistaa omaa mielipidettäni siitä, että olemme Perinneporinoissa oikeilla linjoilla. Ihmisen ei tarvitse otsaryppyisesti vapaaehtoistyötä tekemän, vaan hommia voi tehdä välillä hymy huulin, leikkimielellä. Tiesitkö, muuten, että terveellä ihmisellä aivot on elin, joka kehittyy ja paranee terveellä ihmisellä parhaimmillaan koko elämän läpi?

Punasen Ristin Mauri ja pojat viihdyttivät meitä kepeällä musiikillansa ja Teatteri Retikan lahjakas näyttelijä- ja musisoijaporukka sota-aiheisilla tarinoilla. Ne olivat koskettavia, ja välillä oikein vatsasta väänsi kuunnellessa näitä oikeiden sodan kokeneiden ihmisten tarinoita. Näytelmän “kulisseina” näimme sotakuvia, jotka tekivät tarinat käsinkosketeltaviksi (Raatteentie oli viimeisen taistelun jälkeen sen näköinen, ettei Jumalakaan kestänyt sitä katsella, siksi hän peitti näkymän valkoiseen lumiharsoon.). Mielenkiintoista keskustelua käytiin siitä, voiko ”Hyvän mielen illassa” olla näin rankkoja tarinoita.

Rotti-Eeron kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että sekä kuhmolaiset että suomussalmelaiset kantavat sisällänsä vielä sodan arpia. Ne saadaan näkymättömiksi käsittelemällä loppuun niihin liittyvät tunteet. Vasta sitten pääsemme eroon menneisyydemme haamuista. Taide on eräs hellävarainen tapa käsitellä tunteita. Sen keinoin voimme antaa muodottomalle sisällämme olevalle möykylle itsemme ulkopuolella olevan muodon. Taiteella voi olla melkeinpä taianomaisia voimia: taidekokemuksessa tunne jaetaan ja sen tuhoava voima katoaa. Näin kummitukset lakkaavat vainoamasta meitä.

Perinneporinoista saatiin maistella vasta alkupaljoja. Varsinainen esityshän valmistuu keväällä 2013. Nykytanssiryhmä esittti hempeän morsiustanssin ja meikäläiset kypsemmät vapaaehtoiset tanssin nimeltä Riita. Aina ihanan kannustava ohjaajamme, Maija Palsio väitti, että onnistuimme paremmin kuin harjoituksissa, joten kai me voimme olla ylpeitä itsestämme. Perinneporinoiden visualisoijilta, Valkamayksikön porukoilta, saimme muutaman hienon kuvanäytteen.

Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus antaa tarinoille muotoa vaikkapa lauluilla, runoilla ja liikkeen keinoin. Taide, kuten “tanssi” ei ole taitelilijoiden yksityisomaisuutta, vaan jokainen, jonka jotkut ruumiinjäsenet liikkuvat, voi olla toteuttamassa itseään liikkuen. Joskus kaikkein vaikeimmin sanoiksi puettavat tunteet, löytävät itselleen helpoimmin liikkeen kuin sanojen muodon. Jokainen ihminen on tanssin arvoinen.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Hyvän mielen illan jälkipuintia

  1. Taide ei tosiaankaan ole taiteilijoiden yksityisomaisuutta. Taide ei ole kenenkään yksityisomaisuutta paitsi hyvin rajoittuneessa materialistisessa mielessä. Pitäisikin kysyä, onko taide pikemminkin yhteisen omaisuuden puolustamista vai onko se ylipäätään omaisuutta ollenkaan!? Taide näyttäisi toisinaan tarvita puolustusta, mutta ei kenties omaisuutena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s