Kulttuurien yhteentörmäys Kuhmossa

Aamulla käväisin kaupassa, jonka jälkeen pakkasimme Kuhmon keskustassa kimpsut, kampsut, ja lapsukaisemme Rentun ja Donnan autoon. Sen jälkeen Isäntä painoi kaasun pohjaan ja suuntasimme kohti Siirtolaa, katsomaan, kuinka tilamme jaksaa näin pakkasten aikaan.

Muutama kilometri ennen Lentiiraa kuului kovaääninen pamaus auton kyljestä. Kivikö siinä lensi kylkeen toisen auton ohi mennessä vai mitä sattui? Ei sentään, kuskinpuoleinen peiliteline vääntyi paikoiltaan ja peili roikkui irtonaisena. Älysimme heti mistä on kysymys. Vastaan tullut auto ja oma automme olivat olleet niin keskellä tietä, että peilit hipaisivat toisiaan.

Päätimme kääntyä ja katsoa, onko toiseen suuntaan mennyt auto pysähtynyt ja olihan se. Autosta tuli esiin kolmenkymmmenen paremmalla puolella oleva venäläinen mies, joka tervehti kohteliaasti venäjäksi. Kyydissä hänellä oli ilmeisesti vaimo sekä hieman vanhempi näinen, joka myöhemmin paljastui hänen äidikseen. Isäntä onneksi osaa muutaman sanan venäjää, ja vanhempi nainen muutaman sanan suomea, joten saimme kommunikaation jotenkin toimimaan.

Yritimme selitellä asioita jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä, ja kyräilimme aikamme toisiamme, jonka jälkeen venäläisten pyynnöstä kutsuimme poliisit paikalle. Istuimme autossa ja Isäntä kävi tarjoamassa heidän autoonsa karjalanpiirakoita, vaan heillä oli omat eväät mukanansa. Autossamme mietimme keskenämme, että mahtavatko he syyttää meitä tästä onnettomasta tapahtumasta. Oma mielipiteemme oli, että tämä oli näitä onnettomuuksia, joissa kumpikaan ei ollut syyllinen.

Puolisen tuntia odoteltuamme kuhmolaiset leppoisat konstaapelit tulivat paikalle. He tutkivat onnettomuuspaikan ja kuulustelivat sekä puhalluttivat kummatkin ajajat. Sillä välin minä pääsin mukavaan, useita kommunikaatiokanavia käyttävään, juttuun venäläisen vanhemman rouvan kanssa. Hän oli nimeltään Olga, ja kävi ilmi, että he asuvat Kostamuksessa. Kun kerroin, että asutaan Kuhmossa, ja ollaan Kuumuun menossa, hän heti kysyi, että onko meillä siellä ”datsha”. Kerroin, että näin on, ”Da,da!”Perhetaustatkin käytiin läpi ja paikat, joissa olemme vieralilleet toistemme maissa. Ja minä tietysti kerroin kuinka paljon rakastan Tolstoita ja Dostojevskiä. Olga puolestaan kertoi, että he asuvat Kostamuksessa ja hänen datshansa on viidentoista kilometerin päästä sieltä. ”Ehkä tulette joskus käymään?”, hän kysyi. Kaivoimme samanaikaisesta mielijohteesta äkkiä paperia ja kynää esiin, ja sovimme että joskus kyläilemme vielä toistemme luona.

Isäntä sillä välin kävi keskusteluja venäjällään kuskin ja poliisien kanssa. Kummatkin todettiin yhtä syyllisiksi.  Huolimattomasti ajaneet kuskit saivat molemmat huomautukset, ja venäläinen kuski sai tarvitsemansa paperin (”proomuskan”) poliiseilta vakuutusyhtiölle. Hänen autossaan oli nimittäin huomattavan paljon hienompi peili vilkkuineen ja se hajosi todennäköisesti käyttökelvottomaksi. Nuori rouva teippasi peiliä kasaan sideteipillä, jotta sen kanssa pystyi ajamaan. ”Do svidanija!”, sanoi Isäntä yhteisen miesten tarinatuokion päätteeksi ja hyvästeli kätellen iloisen näköisen kuljettajan.

Tunnin aikana kyräilymme oli muuttunut hymyksi. Hyväntuulisesti vilkuttelimme toisillemme eron hetkellä. Taidan pistää uuden vuoden kunniaksi Olgalle postikortin. Kuka tietää, vaikka joskus pistäydymme heidän luonaan, kun kerran hänen puolisokin kuulemma on vienalainen ja hän puhuu hyvin suomea. Eihän datshaltamme ole sinne matkaa kuin kuutisenkymmentä kilometriä. Vierailukutsut annoimme puolin ja toisin. Ehkä vielä tapaamme, kuka tietää, ja toivottavasti mukavammissa merkeissä!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s