Onko hypnoosissa ja meditaatiossa kysymys samasta tilasta?

know-thyself

”Tunne itsesi”, sanoo muinainen antiikin ajoilla syntynyt sananlasku. Egyptissä tähän vielä jatkettiin: ”Tunne itsesi…. niin tulet tuntemaan jumalat”.

Olen hypnoterapeuttina moneen kertaan pohtinut sitä, että onko perimmiltään meditaatiossa ja hypnoosissa kysymys samasta muuntuneesta tietoisuuden tilasta, tilasta, jossa ihmisen on mahdollista tutustua itseensä. Minulle on tullut kokemuksieni kautta sellainen näppituntuma, että näin on. Kysymyksessä on sama tila. (Pohdin tätä kysymystä jo aikaisemminkin täällä, vaan tällä kertaa vielä syvällisemmin).

Meditaatiivinen tila on itsehypnoottinen tila ja päin vastoin. Näissä molemmissa tavoissa voidaan jännitteessä oleva tietoisuutemme rikkinäinen mosaiikki korjata ja ristiriidat tasapainottaa, jolloin mosaaiikista voi tulla eheämpi ja vähemmän ristiriitainen.

Löysin aiheesta mielenkiintoisen psykologian emeritusprofessori Charles E. Tartin kirjoittaman artikkelin. Hän kiinnittää huomiota siihen, että molemmat käsitteet, meditaatio ja hypnoosi,  pitävät sisällään suuren määrän muuntuneita erilaisia tietoisuuden tiloja. Niitä on siksi vaikeaa verrata keskenään.

Meillä länsimaissahan muuntuneiden tietoisuuden tilojen luokittelu (hereillä/nukkuu) on itse asiassa ollut kovin primitiivistä verrattuna esimerkiksi buddhalaiseen perinteeseen. Meitä on opetettu ihmeellisen vähän käyttämään meditatiivisesti sisäisiä aistejamme, mielikuviamme ja tunteitamme, omaan itsetutkiskeluun. Olemme ennen näkemättömän korkea kulttuuri tieteellisteknisessä mielessä, mutta kyky oman sisäisen maailman itsetutkiskeluun on säälittävissä lasten kengissä. Ja silti vain itsensä tunteva ihminen voi elää arvorationaalisesti.

Ajat kuitenkin muuttuvat. Filosofi ja psykologi Lauri Rauhala jo 80-luvulla ennusti, että länsimainen psykoterapiaperinne ja meditaatioperinne tulevat yhdistymään. Mielestäni elämme parhaillaan näitä aikoja.

Charles Tartin mukaan meillä länsimaisilla on ollut taipumusta mitätöidä imperialistisella ajattelullamme muita kulttuureita, eli meditaatiokin on asetettu meidän omaan luokkaan, ”vain joiksikin itsehypnoottiseksi tiloiksi”. Tämä väite sisältää julkilausumattoman olettamuksena, että me länsimaiset tunnemme hypnoosin, ja siksi voimme luokitella muiden kulttuureiden muuntuneet tajunnan tilat omiemme alle. Kysymys on siis oikeastaan vallankäytöstä, kulttuurisesta alistamisesta.

Buddhalaisuudessa on huomattavan rikas käsitejärjestelmä erilaisten tietoisuudentilojen luokitteluun (esim. filosofi Ken Wilber on käyttänyt oivaltavasti niitä  hyväkseen). Hypnoosin alkuvaiheessa partiarkaalisen tieteellisen ajattelumme alistussuhde näkyi myös sen harjoittajien julkaisimissa teksteissä ja kuvissa sovinistisesti: Yleensä hyvin pukeutunut mieshenkilö hypnotisoi hysteerisiä ”alemman kastin” naishenkilöitä.

Tart kritisoi muuten sitä, että ihmiset luulevat, että on olemassa joku normaali päivätietoisuuden tila, jossa tietoisuutemme yleensä vaeltelee. Tämä on harhaa. Tietoisuutemme on jatkuvasti vuorokauden aikana erilaisissa muuntuneissa tietoisuuden tiloissa. Harva näitä tiloja kuitenkaan tunnistaa itsestään, koska meitä ei ole tähän  millään lailla  opetettu. Kun keskityt lukemaan tätä tekstiä, tietoisuusuutesi ei ole ”normaalissa” lepotilassa, konsensustilassa,  vaan se tekee aktiivisesti töitä.

Oikeastaan jotkut meditatiiviset tilat mahdollistavat sen, että voit saada valaisevan kosketuksen siihen, kuinka mielesi on jatkuvasti aktiivisissa erilaisissa tiloissa. Koko ”normaali päivätietoisuus” onkin oikeastaan valheellinen, mielivaltainen käsite. Silloin kun Tart tarkoittaa tätä nk. ”normaalia tietoisuutamme”, käyttää hän mielummin käsitettä ”konsensus tietoisuus”. Minätilojen näkökulmasta tämä on hyvinkin ymmärrettävää: Normaali tilanteessa tietoisuutemme on organisoitunut ”yksimieliseksi”, eli minätilamme ovat sovussa, ne muodostavat konsensustietoisuuden. Hämmentyneessä tai kaoottisessa tilassa olemme erilaisten minätilojemme ristiriitojen keskellä, tietoisuutemme mosaakki ei pysy kasassa.

Charles Tartin johtopäätös on sama kuin minulla. Meditatiivinen tila on itsehypnoottinen tila ja itsehypnoottinen tila on meditatiivinen tila. Toisaalta hän kiinnittää huomiota juuri tähän samaan huomioon kuin minä, eli itsehypnoottisia tiloja ja meditatiivisia tiloja on monenlaisia. Esimerkiksi hiljentymismeditaatio on täysin erilainen tila kuin oivallusmeditaatiossa saavutettu tila. Viisautta voi lisätä sekä mieltä tyhjentämällä (en ole mitään), että sitä täyttämällä hyväksyvästi lukemattomilla erilaisilla näkökulmilla (olen kaikki). Sekä meditaatiota että hypnoosia voi käyttää vain rentouttamiseen, tai sitten niitä voi käyttää oivaltavasti ja luovasti, oman tietoisuuden laajentamiseen.

Perinteisessä hypnoosissa tietoisuuden ohjaus on annettu hypnoterapeutille. Meditaatiossa tietoisuuden ohjauksesta vastaa ihminen itse. Toisaalta esimerkiksi joogaharjoituksissa, meditaatioharjoitusta voi ohjata opettaja. Luova kirjoittamisen (Elämän eepos) tila on esimerkki itsehypnoottisesta transsista (=meditatiivinen tila), jossa ihminen itse ohjaa prosessiaan. Henkilökohtaisesti ajattelen, että hypnoosi voi olla oivallusmeditaatiota, jossa ulkopuolinen hypnoterpeutti on asiakkaalleen yksi vuorovaikutuksellinen tietoisuuden mosaiikin pala lisää. Lukkiutunut tietoisuutemme voi organisoitua uudelleen systeeminä, kun siihen saadaan yksi uusi ”attraktiokeskus” oman tietoisuuden ulkopuolelta käsin.

Meditatiiviset tilat voivat ylittää minuutemme normaaleja rajoja: ne voivat johtaa nk. transkendenttisiin, yliyksilöllisiin kokemuksiin. Hypnotisoijan suhde hypnotisoitavaan on vain eräs tällaisen suhteen erityistapaus.

Itse opetan koulutuksissani niin, että tietoisuustaitoihin lukeutuu huikea määrä erilaisia meditaatiotapoja ( oivallusmeditaatiota, aktiivista mielikuvitusta, luovaa meditaatiota, hiljentymismeditaatiota ja erilaisia meditatiivisia taidetta tuottavia transsitiloja). Tietoisuustaitojen harjoittaja voi kehittyessään yhdistää omaan prosessiinsa sekä itämaista että länsimaista psykologista ja uskonnollista mietiskely- ja meditaatioperinnettä. Tietoisuustaidoilla lisäämme paitsi ymmärtämystämme, myös omaa itseohjautuvuuttamme. Tämän jälkeen emme anna asiantuntijoille oikeutta omaan tietoisuuteemme, vaikka voimme olla dialogisessa hyödyllisessä suhteessa heihin.

Yhtäläistä kaikissa meditatiivisissa/itsehypnoottisissa tiloissa on se, että ihminen on irti normaalista jännitteisestä ”konsensus päivätietoisuudestaan”, jolloin paitsi että hän voi rentoutua, ”tyhjentää mieltä”, hän voi kyetä ottamaan tietoisuutensa sisällön luovan, spontaanin, oivallusta tuottavan prosessien kohteeksi. Oma tietoisuuden mosaakki voidaan ottaa uudelleen rakennuksen kohteeksi. Sen jännitteitä voidaan vähentää siirtymällä oman tietoisuuden tarkkailijatilaan.

Pikantti yksityiskohta ammatillisesta näkökulmasta ajatellen on muuten se, että sekä meditaatiossa että hypnoositilassa ihminen voi oppia etääntymään kipukokemuksesta: Hän tuntee kivun, mutta aistimus ei tuota enää kärsimystä. Tämäkin viittaa meditaation ja hypnoosin lähisukulaisuuteen. Ne ovat vähintääkin samaa perhettä.

Oman erityiskiinnostukseni suuntaan siihen, kuinka ihminen voi laajentaa tietoisuuttaan minätilojensa avulla. Niiden avulla ihminen voi oppia katsomaan itseään luovasti tarkkailijan näkökulmasta käsin, ja näin ihminen voi oppia spontaanisti ohjaamaan tietoisuuttaan. Tämän jälkeen hän ei ole enää tunnetilojensa ja niiden automaattisten ajatusten uhri.

Psykiatri Åsa Nilssone kysyy tietoisuustaito kirjassaan ”Kuka ohjaa elämääsi?”. Hän esittelee meille mielen näyttämönsä, joka on hyvin samankaltainen kuin Sisäinen teatteri. Nilssone ei kuitenkaan käytä hyväkseen minätiloja, jotka mielestäni tekevät tietoisuutemme ohjauksesta entistä helpompaa. Mielellämme on monia puolia!

Minä kysyn: Ohjaatko sinä minätilojasi, vai ohjaavatko satunnaiset minätilasi elämääsi? Jokaisella meillä on sisällään teatteri, jonka roolihahmot vain harva tunnistaa! Opettele tunteman itsesi, niin opit tunteman myös Jumala(t).

JK. Tässä toinen mielenkiintoinen artikkeli meditaation ja hypnoosin välisestä suhteesta.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Onko hypnoosissa ja meditaatiossa kysymys samasta tilasta?

  1. http://meditation.org.au/class34.asp

    Tässä on mielenkiintoinen näkökulma hypnoosin ja meditaation välisiin eroihin. Hypnoosissa korostuu tämä psykonanalyyttinen puoli, eli se, että ihmisen fokus on enemmän menneisyyden kokemuksissa ja niiden uudelleen ohjelmoinnissa. Kun työskennellään minätilojen kanssa Sisäisessä teatterissa, puretaan meihin ohjelmoituja menneisyyden kokemuksia metaforisesti, ja niitä organisoidaan luovasti uudelleen vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeitamme. Kun tulemme tietoisuuksi tunnepitoisista erilaisisista minätiloistamme, voimme ryhtyä ohjaamaan niitä ja samalla siis koko omaa tietoisuuttamme. Emme ole enää satunnaisten ehdollistumiemme vankeja, vaan oman elämämme ohjaajia. Tämän tapainen leikillinen mielikuvitustyöskentely muistuttaa jo selkeästi luovia meditaatio tapoja, joissa hyväksi tullaan tietoiseksi omista ajattelumalleista.
    Edelleen olen sitä mieltä, että selvää päällekkäisyyttä on hypnoosiperinteestä nousevien psykoterapiamenetelmien ja meditaatioperinteiden välillä.
    Uskon, että minätiloilla työskennellen, kuten esimerkiksi Sisäisessä teatterissa, voidaan saavuttaa molempien perinteiden edut. Kukin ihminen voi yhdistää omalla tavallansa sen, minkä maailma on meissä pirstonut. Länsimainen psykoterapiaperinne ja meditaatioperinne voidaan yhdistää ihmisten itseoivalluksen välineiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s