Olemme sosiaalisia kehomieliä, osa 4

Pakko vielä jatkaa tätä ihmisluonnon pohdiskelua, kun aivoni ovat raksuttaneet tieteenfilosofisia lähtökohtia ajattelulleni. Facebookissa nimittäin eräs frendi vaati minua perustelemaan väitteitäni ”sosiaalisesta kehomielestä.” Kiitokset vain hänelle ajattelua stimuloivasta patistelusta.

Paniikissa minulle tuli ensiksi mieleen naamakirjassa systeemiajattelu ja kvanttimekaniikka, mutta aamu on iltaa viisaampi: löysin aivojeni ”pialogista” todelliset perusteeni. Olenhan tiennyt sosiaalisen kehomielen ontologiset lähtökohdat jo pitemmän aikaa, en vain ole sanoittanut ajatuksiani kirjoitetuksi muodoiksi. Minun täytyy jäsentää ajatuksiani luovasti lukien ja kirjoittaen, jotta palaset loksahtavat oikeille paikoilleen. Ne ovatkin minulle eräs tapa harjoittaa tietoisuutaitoja. Parhaiten prosessi sujuu silloin, kun ajatukset ja mielleyhtymät virtaavat spontaanisti näytölle, tietoisen tahdon ja luovan lukemisen vain vähän ohjaten prosessia.

Oman ajatteluni lähtökohta lepää erinomaisesti Lauri Rauhalan fenomenologiassa, situationaalista säätöpiirissä. Olemme ”monopluralistisia kokonaisuuksia” eli hyvinvoiva ihminen on eri olemuspuoliensa harmooninen vaikka samalla rikkinäinen kokonaisuus. On oikeastaan lohduttavaa, että huolimatta epätäydellisyydestämme, on mahdollista olla hetkittäin kokonainen. Eri olemuspuolemme (Sisäisessä teatterissa keholliset tilat, henkilöhistoriamme minätilat, samaistumisemme muihin) muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Lauri Rauhalan ajatuksia lainaten: On länsimaista hybristä edellyttää tietellisteknisen järjen logiikka kaikkien muiden maailmoiden järjelliseksi kriteeriksi. Ajattelen, että ihminen voi sisällään yhdistää meditatiiviisessa/itsehypnoottisessa luovassa tilassa sen, minkä asiantuntijat ovat maailmassa ja meissä pirstoneet.

Vielä kymmenen vuotta sitten luonnontieteilijänä pidin Lauri Rauhalaa hiukan ”erikoisena” ehkä epäuskottavanakin tutkijana, kun hän höpötti tästä meditaatiosta. Nyt kun olen itse perehtynyt hypnoosiin ja elämme vielä tietoisuustaitojen noususuhdanteen aikaa, hänen höpötyksensä eivät ole minulle enää mitään höpötyksiä, vaan pikemminkin ajattelen, että hän on ollut aikaansa edellä oleva rohkea mies. Hän on toisen suomalaisen tieteen jättiläisen, Georg von Wrightin, rinnalla uskaltanut kyseenalaistaa yksipuolisen valtakulttuurimme, tämän, johon ensisijaisesti kulttuurimme sponsorirahat sysätään. Lauri Rauhala on suomalainen tieteen Suurmies, joka ansaitsisi selkeämmän arvonannon.

Minulle tietoisuustaidot merkitsevät mietiskely-, meditaatio- ja länsimaisten hypnoosiperinteiden kuten aktiivisen mielikuvituksen yhdistämistä.. Henri Ellenberg (The Discovery of Unconscious) juontaa muuten koko psykodynaamisen (Sigmund Freud, Carl Jung, Alfred Adler jne. ) perinteen hypnoosiin. Hänen mukaansa ainakin Sigmund Freudin ja Carl Jungin psykologiset oivallukset perustuivat heidän omiin shamanistisiin transsitiloihin. Jung itse puhui ”aktiivisesta mielikuvituksesta”.

Lauri Rauhalan meditaation strategiat pätevät mielestäni yhtä lailla kaikkiin tietoisuustaitoihin. Ne ovat Rauhalan Meditaatio-kirjan (1986) mukaan seuraavat:

a) Yksilökohtainen strategia, jossa on kyseessä itsesääntely

Siinä on erotettavissa kaksi alaryhmää

  • tajunnan sääntely
  • elintoimintojen sääntely

b) Transpersonaallinen strategia, jossa on kyseessä arkitodellisuuden tiedostamisen ylitys ja yhteys universaalisen energian värähtelyyn. Siinä erottuvat kaksi alaryhmää

  • aktiivinen Jumala-suhteen tavoittelu eli transsendenssi uskonnollisessa mielessä
  • uskonnoista riippumaton kosmisen värähtelyn harmonian tavoittelu eli transsendenssi profaanissa (maallisessa) mielessä.

Syvä henkisyyttä voi siis harjoittaa Rauhalan mukaan ilman uskontoja. Kulovalkean tavoin leviävä mindfulness -meditaatio kuuluu näihin uskonnottomiin tietoisuustaitotraditioihin. Mindfulness meditaatiota eli tietoista läsnäoloa opettaa mm. Jon Kabat-Zinn aktiivisesti USA:ssa lääkäreille. Lääketieteellinen kulttuuri onkin Atlantin toisella puolella muuttumassa kovaa vauhtia, kun vaihtoehtoiset lääketieteelliset metodit muuttuvat lääketiedettä täydentäviksi menetelmiksi. Henkilökohtaisesti pidän Suomea melkoisena Takapajulana näissä asioissa.

Itse käytän mielelläni omassa tietoisuustaitojen harjoittamisessa länsimaisen psykoterapian metaforien lisäksi kristinuskon vertauskuvia ja sen symboliikkaa. Tämä matka itseeni on minulla vielä kesken (ja tulee sitä aina olemaan). Olen ajatellut kokeilla ”Lectio Divinan” kaltaista mietiskelytapaa, luovaa hengellisen kirjallisuuden lukemista ja kirjoittamista, oman ymmärrykseni syventämiseen. Lectio Divinahan on alunperin muinainen kreikkalaisroomalainen opettamisen tapa, joka sittemmin siirrettiin mietiskelytraditioksi kristinuskoon. Kutsunkin itseäni mielelläni kristinuskon ystäväksi. Silti paljon viisautta ammennan myös itämaisista uskonnollisista viisausperinteistä sekä länsimaisesta psykoterapiaperinteestä. Haluan kuitenkin kiinnittää itseni oman kulttuurimme henkiseen perintöön.

Minusta näyttää siltä, että olemme siirtymässä aikaan, jossa ihminen saa olla jälleen myös ekumeenisesti henkinen, kunhan hänen realiteettitajunsa on kohdallaan. Ihmiset janoavat nyt egon symbolien (aineellisten arvojen) sijaan elämäänsä tarkoitusta.

Minulle tämä oman henkisyyteni harjoittaminen on ollut vapauttava kokemus. Henkilökohtaisesta näkökulmastani katsottuna oma hyvinvointini lisääntyi huomattavasti kun vapauduin luonnontieteellisen paradigman ja sen määrällisen tutkimuksen sekä autoritaarisen kristinuskon vankeudesta. Joskus lasken mustaa huumoriani syövästäni. Se oli oikeastaan parasta mitä elämässäni on koskasan tapahtunut.

Länsimainen tiede on kehittänyt meille 1900-luvulla mahtavan tietoisen egon ja sen rationaalisen yksipuolisen logiikan. Itse asetan sen viisauden tietoisuustaitojen kautta syntyneen ymmärryksen ja moninäkökulmaisen objektiivisuuden alaiseksi. Luonnontiede on huono isäntä, mutta hyvä palvelija.

Hyvin lähellä Rauhalan ja omaa ajatteluani on myös tämä Ken Wilberin ajatus, jonka taulukoitakin näissä kehomieli-blogeissani olen käyttänyt. On olemassa interobjektiivinen, objektiivinen, subjektiivinen ja intersubjektiivinen näkökulma todellisuuteen. Ne integroituvat toisiinsa, eikä niiden ykseyttä voi millään maallisella metateorialla ymmärtää. Niiden ykseys täytyy ottaa vastaan ”annettuna”. Ainoastaan meditatiivisissa tiloissa (kosminen tajunta, ääretön tajunta, mystinen kokemus, tapulikokemus jne.) ihminen pystyy ymmärtämään kaiken perimmäisen ykseyden. Ihminen joutuu hyväksymään sen annettuna, mikäli hän ei ole saavuttanut tietoisuudessaan ykseyskokemusia .

Lauri Rauhala havaitsi jo 80-luvulla psykoterapeuttisen psykologian ja itämaisen meditaatiopsykologian yhdenmukaisuuden. Kumpikin edellyttää, että ihminen itse tutkii omaa kokemistaan, selkeyttää, rikastaa ja oikaisee maailmankuvaansa. Siksi olettaisi, että alun perin itämainen meditaatiopsykologia olisi tulevaisuudessa hyvinkin koordinoitavissa psykoterapian kaltaiseen länsimaiseen psykologiaan. Erot ovat sittenkin vähemmän merkitseviä kuin peruskatsomusten samankaltaisuus.

Eettisyys ja ekologisuus tulisi asettaa tämän päivän yhteiskunnallisessa elämässä ykkösasiaksi. Luonnontieteellinen ajattelu, tieteellistekninen materialismi, ei ole osoittautunut kykenevänsä ohjaamaan ekologisesti kestävää järjestelmää. Profetoin, että suurin ekologinen muutos on tapahtuva jokaisen ihmisen omassa päässä. Me itse rikastamme, selkiytämme ja oikaisemme omaa maailmankuvaamme integroimalla erilaisia viisausperinteitä. Kun selkeytämme omat arvomme ja alamme elämään oman ihmisluontomme mukaista elämäämme, tervehtyy myös luontosuhteemme ja voimme kokonaisvaltaisesti paremmin.

Toivottavasti muutumme riittävän nopeasti: viimeiset hetket alkavat olla käsillä. Kulttuurimme muuttuu joko vapaaehtoisesti tai sitten se vain muuttuu, romahtaa. Oikeastaan on aika koomista, että muutos näyttäisi tapahtuvan parhaillaan kovaa tahtia ruohonjuuri tasolla. Oletteko huomanneet saman kuin minä, keisarilla ei ole ollut enää pitkään aikaan vaatteita?

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Olemme sosiaalisia kehomieliä, osa 4

  1. Itse olen päätynyt siihen, että vasta luopuessaan minän harhasta, sillä pidän sitä todella nyt harhana, voi tavoittaa kosmisen värähtelyn harmonian. Päädyin tähän tulokseen jokseenkin vahingossa, toki joitain filosofeja mm. Zpinozaa joskus lukeneena. Mutta aiemmin en ollut ymmärtänyt oikeastaan lukemaani. Tai en ollut päästänyt tietoa lävitseni, koska se oli liian murskaava. Maailmankaikkeus on liian suuri ja voimakas yksilön käsittää, sitä varten on olemassa eri uskontoja tai ateismi, materialismi jne… Mitkään niistä eivät ole väärässä, mutta eivät läheskään oikeassa, kun ne ovat vain pikkiriikkisiä tirkistysaukkoja todelliseen olevaiseen. Ihminen on osa maailmankaikkeutta; me olemme jonkinlaisia maailmantietoisuuden antureita. Jos päästää irti ajatuksesta, että on olemassa jokin ”minä”, niin on vapaa ja elää ikuisesti. Ajattelen, että tästä on kysymys niin kristillisessä vapautusopissa kuin nirvanaankin liittymisessä. Näkökulma on vain eri. Descartes teki suunnattoman karhunpalveluksen meille länsimaisille ihmisille asettaessaan ajattelevan ihmisen, yksilön (!) olemassaolemisen keskipisteeksi.

  2. Kiitos!
    Kaipailin jo epämääräisesti tätä ontoloogista osuutta. Nyt paneudun Wlberiin, kun Rauhala on taustalla. Kiitos blogistasi!

  3. Kiitos palautteesta. Tapanille sen verran, että olen minäkin Spinozaa joskus lukenut. Oma lempifilosofini on Sören Kierkegaard näistä vanhoista ”klassikoista”: Hänhän oli teologi ja filosofi, joka piti sen aikaista kristinuskoa irvikuvana kristinuskosta.
    Oman filosofiansa hän tuotti nimimerkkejänsä (minätilojensa?) tuotoksena.Sattuneista syistä tämä viehättää minua 😀 ( vrt Ego state terapia). Uskon, että kosketus olemiseen voidaan saavuttaa dialogisesti omia sisäisiä minuuksia hyväksi käyttäen. Se kuinka ihmisen tietoisuus nousee Kierkegaardilla itsetiedostamisen kautta uusille metatasoille, muistuttaa mielestäni Ken WIlberiä,tasoineen, vaikka Kierkegaardin ajattelu pohjaa länsimaiseen kristinuskoon ja filosofiaan. Ken Wilber on luonut oman Integraaliteoriansa integroiden ideoita paitsi länsimaisesta ajattelusta, paljon myös mm. buddhalaisuudesta.
    Sören Kierkegaardin pääteos ”Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus” oli 1900-luvun eniten myyty filosofian kirja, jos oikein muistan. Sitä myyti kuitenkin hänen elinaikanaan kai hieman neljättäkymmenettä kappaletta. Mielestäni tämä kertoo paljon ihmisistä. Muutokset lähtevät aina liikkelle marginaalissa olevista ihmisistä. Massaihmiset tyytyvät normielämään. Vaatii rohkeutta käyttää omia aivoja.
    Olen samaa mieltä, että tietoisuuden laajetessa oma minuus sulaa. Suurin osa meistä ihmisistä saa tyytyä olemaan epätäydellinen, rikkinäinen ihminen. Silti hetkellisiä ”paratiisikokemuksia” moni meistä voi saavuttaa jo elämän aikana. Ja se, että persoona löytää uuden keskuksen läsnäolevaan elämään egon ulkopuolella on jo suuri saavutus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s