Etäiset emosesi elämän ehdalta ehtoopuolelta

WP_20130630_007[1]Ensimmäinen lähikosketukseni itkuvirsiperinteeseen on takanapäin. Meitä oli Domanan pirtillä kasassa hieno pieni, mutta sitä laadukkaampi, naisryhmä – kaikki me oppilaat olimme Oulun läänistä.

Olen aina tuntenut vastenmielisyyttä omaa ääntäni kohtaan. Niinpä opettajamme Liisa Matveinen  liikautti jotakin syvällä minussa, kun hän totesi het jo alkumetreillä minulla olevan hieno laulajan ääni. Minullako muka, joka olen alaluokilta saakka kärsinyt huonoista laulunumeroistani?!

On kummallista, kuinka vähän suosiota  itkuperinne on meillä saanut, ottaen huomioon, että meillä on Suomessa olemassa näin hieno kokemuksellisen viisauden naisperinne. Etten sanoisi peräti tietoisuustaitoperinne. Toivon todella, ettei tämä tule jäämään omalla kohdallani tähän. Tahdon kasvattaa ja hoivata tätä versoavaa taitoa.

Me kurssilaiset hämmästytimme kilpaa toisiamme. Jokainen meistä varmasti tunsi epävarmuutta ryhtyä ”marisemaan” ääneen. Kuten tiedämme, kiltit tytöt eivät itke.

Tänä aamuna vielä osaa meistä kaiversi suuri epävarmuus ja tahdottomuus heittäytyä itkemään julkisesti.  Kun vuoroni tuli Domnan itkukonsertissa, en tuntenut oikeastaan mitään jännitystä. Heittäydyin vain itkun pyörteisiin. Tunne kuljetti minut retkelle runomaailmaan.

WP_20130629_042[1]

Ensimmäinen oma itkuni oli seuraava :

Kuriton, keskeneräinen, keväinen, kokematon, karju

kapinainen kaksilahkeinen, kannettuiseni kukkeloinen.

Miks kärkyt kipeän kaipauksen kurjaa kamaa?

Miks kilpaa kiirehdit kakara, kallis, kultakäpyseni?

Karkuunko komiaa korven kuningasta kaukana, kurja, kipität?

Etäiset emosesi elämän ehdalta ehtoopuolelta,

kerittäjäsi, kantajasi, karuisilla kivikkoisilla kotopoluilla,

patisevat pieninä pahkoina pönäkkinä peloissaan!

Ei kalmistoja korista, karjut kurjat, kokemattomat ,keskenkasvuiset.

Vaik koht keväiset kuikat kauniina kuvajaisina kannella kylmän Kaakkurilammen kimmeltäisivät.

Itkin liian aikaisin kuolleita nuoria miehiä. Läheisteni lähipiirissä on näitä ollut viime vuosina aivan liikaa. Itselläni on kolme poikaa, joten asia koskettaa minua hekilökohtaisesti.

Löysin itkuperinteestä paljon yhtymäkohtia Sisäiseen teatteriin. Molemmissa työskennellään tunteiden kanssa metaforin eli vertauskuvin. Ounastelen, että myös itkuvirsissä tavoitellaan ”psykodraamallista transsia”. Liisa puhui apeutumisesta.Yleisö kyllä erottaa kuka itkee oikein ja kuka vain teeskentelee itkevänsä. Kummassakaan menetelmässä ei saa heittäytyä liian syvälle tunteeseen, sillä kokemus voi olla hajoittavaa. Täytyy tasapainoilla kahden maailman välimaastossa.

Sisäisestä teatterista poiketen itkuvirsissä näyttäisi korostuvan kollektiivinen puoli, vaikka toki kirjoittajaryhmässäkin kokemus voi olla yhteisöllinen. Itkuvirsillä käsitellään ensisijaisesti juuri yhteisön tunteita, harjoitellaan yhteistä myötäelämistä.

Ai, että ennen vanhaan elettiin alkeellisesti? Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että vaikka tietoa ja materiaa oli menneinä vuosisatoina vähemmän, viisautta oli vähintään yhtä paljon kuin nykyään!

Kiitos vielä kerranLiisa Matveinen! Ja kiitokset järjestäjille, Domnan Pirtille ja Sommelolle.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Etäiset emosesi elämän ehdalta ehtoopuolelta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s