Pitäisiköhän minun tehdä Markku Myllykankaan ehdottama ”ryhtiliike”?

Lääkäriliiton pitäisi aloittaa Markku Myllykankaan mukaan ryhtiliike. Täytyisi tehdä kaikki mahdollinen, että puoskaroivilta lääkäreiltä otettaisiin pois oikeus harjoittaa lääkärin työtä. Terveisiä vain Myllykankaalle täältä Kainuusta ”eräältä puoskaroivalta hammaslääkäriltä”. Oma intohimoni sattuu nimittäin, hammaslääkärin työn ohella olemaan, hypnoterapia ja terapeuttinen kirjoittaminen. Esimerkiksi hammashoitopelkoon löydän niistä huomattavan paljon enemmän apua kuin koululääketieteestä.

Kuuntelin Markku Myllykankaan radiohaastattelua muutama päivä sitten. Sattuiko teistä lukijoista kukaan muu sitä kuuntelemaan? Omat tunnetilani vaihtelivat säälistä ja myötätunnosta aggressiivisuuteen. Käyttääkö dosentti Martti Myllykangas käyttää auktoriteettiasemaansa hyväksi mitätöidäkseen ihmisen henkilökohtaista kokemusta? Muistaakseni radiossa hän toi tämänkaltaisen esimerkin. Saattaa olla, että kymmenen vakavasta sairaudesta kärsivää menee uskomushoitoihin, ja kokevat niiden jälkeen voivansa paremmin, mutta he kuolevat silti sairauteensa.

Onko yhdentekevää, mitä ihminen itse kokee? Onko väärin, että sairas kokee itsensä terveeksi? Pitäisikö sairaan pysyä kiltisti vain sairaan roolissa? Oma kokemuksemme terveydestä on yksi tärkeä terveytämme muokkaava ulottuvuus. Ihmisen oma kokemus sairaudestaan on moniulotteinen tapahtuma, jota voidaan lähestyä ja hoitaa erilaisista hoidollisista näkökulmista käsin. Minun järkeeni tämä käy hyvin: biologisestikin sairas ihminen voi ja saa kokea itsensä terveeksi. Kuolemansairastakin voi täydentävät hoidot auttaa siten, että hänen elämänsä viimeisten päivien laatu kohenee.  Selvää on,että ihminen on systeeminen järjestelmä. Omalla myönteisellä kokemuksella itsestämme ja terveydestämme voi olla myönteinen vaikutus biologiaamme, ja tietysti myös biologia vaikuttaa sairauskokemukseemme.

Uskon, että monien täydentävien lääketieteellisten hoitomuotojen vaikutus painottuu enemmän tähän ihmisen terveyden kokemukselliseen ulottuvuuteen, vaikka toki joillakin täydentävillä menetelmillä voi olla myös jonkinasteisia biologisia vaikutuksia. Kokemuksellista todellisuutta ei tutkita yleensä luonnontieteellisin määrällisin menetelmin. Ne ovat nimittäin perusluonteeltaan tyystin toisenlaisia kuin biologiset ilmiöt. Hyvä lähtökohta kokemuksellisesta todellisuudesta kiinnostuneelle on Lauri Rauhalan fenomenologia (situationaalinen säätöpiiri) tai esimerkiksi Ken Wilberin nelikenttä-ajattelu.

Mielestäni Martti Myllykankaan ajattelu nojaa modernissa menneessä kuolemaa tekevässä asiantuntijakeskeisessä tieteellisessä yksipuolisessa maailmankuvassa, jossa dominoi asiantuntija ja määrällinen tutkimus. Se ei millään muotoa edusta asiakas- tai potilaslähtöistä hoitoa. Olemmehan jo 70-luvulta saakka puhuneet potilaslähtöisestä hoidoista. Aidosti potilaslähtöinen hoito kunnioittaa itseohjautuvan ihmisen omaa terveytensä asiantuntijuutta. Hänen ymmärrystään terveydestä pyritään laajentamaan asiallisella, monipuolisella, informaatiolla.

On hyvä muistaa, että on olemassa muutakin tietoa kuin määrällisen tutkimuksen tuottama tieto. Kokemukselliseen todellisuuteen liittyvä tieto on yleensä laadullista, kulttuurisidonnaista ja hitaasti kasaantuvaa. Uskon, että tulevaisuudessa hoidot ovat aidosti asiakaslähtöisiä: Valistunut ihminen itse on oman terveytensä paras asiantuntija. Hän voi  joskus turvautua mieluimmin ”puoskariin” kuin ”asiantuntijaan”. Yhä useampi tavallinen kansalainen saavuttaa terveytensä itseohjauksen, ja hän itse on pätevä valitsemaan hoitomuodot, jotka hänelle itselle soveltuvat.

Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Välillä minusta tuntuu siltä, että kansalaiset ovat valveutuneempia kuin asiantuntijat (vaikka toki kansalaisillakin tapahtuu välillä ylilyöntejä tässä asiassa). He ovat kasvamassa itseohjautuviksi, oman elämänsä asiantuntijoiksi.ojansa.

Eniten töitä joudumme tekemään sen eteen, että jokaisesta ihmisestä kasvaa oman itsensä paras asiantuntija. Mielestäni kaiken perustana on henkisesti kypsä ihminen, yksilöitymisen läpi käynyt ihminen,  joka kykenee yhdistämään, integroimaan  tietoa erilaisista terveydenhoidollisista perinteistä käsin, itseään ja ympäristöään kunnioittaen. Tärkeintä on, että ihmiset saavat asiallista tietoa erilaisista hoitomuodoista ja niiden terveysvaikutuksista. Myös lasten kohdalla tulee varmistaa se, että heidän puolestaan päättävät ihmiset, joilla on laajempi kokemus kyseisen sairauden hoidosta, jottei tärkeitä hoitoja jää saamatta. Tässä lainsäädännöllä on kieltämättä tekemistä.

”Minusta tieteen ja lääkärinetiikkansa hylänneet puoskaroivat lääkärit ovat vielä vastenmielisempiä otuksia kuin maallikot, jotka ovat vain ruvenneet ryhtymään outohoitajiksi”, kirjoittaa Myllykangas terve.fi sivuston mukaan blogissaan (en löytänyt alkuperäistä tekstiä?!?). Minusta on mielenkiintoista, kuinka professori Myllykangas hyökkää identiteettitasolla sellaisten lääkärien toimintaa kohtaan, joiden maailmankuva ei vastaa hänen omaansa. Onko niin, että kun asia-argumentit loppuvat, täytyy ottaa aseeksi erilaiset panettelumallit ”puoskarit”, ”outohoitajat” jne.

Professori Myllykankaan esille tuomat eettiset kysymykset ovat mielenkiintoinen osa-alueensa. Iatrogeeniset kuolemat – eli suoraan tai välilliseesti länsimaisen normilääketieteen aiheuttamat kuolemat – väitetään joissakin tutkimuksissa olevan  kolmanneksi suurin kuolinsyy tällä hetkellä Amerikoissa. Moni kuolee hoitovirheisiin, kirurgian tai anestesian komplikaatioihin tai lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Minä hiukan ihmettelen näitä puhekäytäntöjä, joissa vain länsimainen lääketiede on ”turvallista” ja täydentävät hoitomuodot ”vaarallisia”. Keskimäärin täydentävät hoidot ovat luonteeltaan ”pehmeitä”.Voimme yhtä hyvin kääntää asian päälaelleen. Ne lääkärit, jotka medikalisoivat elämäntaidollisia ongelmia, syytämällä ihmisille turhiä lääkkeitä, ovat ”puoskareita”. Se mikä yhdestä näkökulmasta näyttää puoskaroinnilta, voi toisesta näkökulmasta olla täysin hyväksyttävää.

Vaikka itse olen (puoskari) lääketieteilijä, minusta on yhä enemmän alkanut tuntua kuin sen menetelmät olisivat kuin ammuttaisiin kärpäsiä tykeillä. Länsimaisessa biologiakeskeisessä lääketieteessä on omat hyvät puolensa, mutta mielestäni esimerkiksi akupunktio, homeopatia, hypnoterapia ja terapeuttinen tanssi täydentävät hyvin sen menetelmiä. Järkevää mielestäni on, että täydentävien ja perinteisten länsimaisten hoitomuotojen edustajat tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja kehitetään lainsäädäntö, jolla tätä yhteistyötä pyritään tekemään mahdollisimman turvalliseksi.

Jotenkin tuntuisi siltä, että kun keskustellaan ihmisen terveyttä koskevista asioista, kannattaisi keskittyä puhumaan tieteellisin argumentein. Myllykankaalta en ole kuullut tieteellisiä argumentteja, joilla hän kykenisi puolustamaan sitä, että hänen hyväksi katsomansa maailmankuva sellaisenaan täytyisi olla kaikkien muidenkin kansalaisten maailmankuvan lähtökohtana.

Taidan jättää Myllykankaat suositteleman ryhtiliikkeen väliin, ja pitäydyn omassa moninäkökulmaisessa maailmankuvassani, silläkin uhalla, että Myllykangas lukee minut ”puoskarihammaslääkäreihin”. En nimittäin usko, että yksipuolinen fanatismi parantaa koululääketieteen mainetta. Ehkä sittenkin paras lopputulos muovautuu erilaisten maailmankuvien vuorovaikutuksessa. Joskus löydämme omien terveysongelmiemme ratkaisut koululääketieteestä, joskus muualta. Suuri palvelus omalle itselle on se, että ihminen asiantuntijoiden lisäksi lähtee kuuntelemaan omaa mieltään ja  kehoaan.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Pitäisiköhän minun tehdä Markku Myllykankaan ehdottama ”ryhtiliike”?

  1. Aikamoista ilkeyttä ja fanatismia tuo Myllykankaan argumentointi ja lisäksi vielä kovin löyhää. Itse juuri rintasyöpähoidot läpikäyneenä voin vakuuttaa, että virheitä todella tehdään koululääketieteen puolellakin. Kaiken lisäksi niitä peitellään ja puolustellaan ja joskus jopa syyllistetään potilasta. Uskoni koululääketieteen yksinomaiseen voimaan on ollut mennyttä jo kauan sitten js nyt mahdollisesti vielä enemmän. Ellemme kykene asettamaan potilaan kokemusta hoidon keskiöön, onko meillä oikeutta edes hoitaa ketään?

  2. Niinpä. Itse arvostan niitä kollegoitani, jotka kykenevät ylittämään oman luonnontieteellisen paradigmansa rajat. Mä luulen, että taitavilla lääkärillä on kautta aikojen ollut kokonaisvaltaista viisautta, mutta moderni lääketiede instituutiona edustaa materialistista maailmankatsomusta ja määrällistä tutkimusta. Yksi hyvä lääke on mielestäni tieteenfilosofia. Kunkin tieteenharjoittajan on hyvä ymmärtää tiedon maantiedettä, ja oman paradigman paikka tiedon kokonaiskartassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s