Minäkö New Age hörhö? Osa 1

Olen tuntenut itseni ajoittain ”oudoksi linnuksi” tällä planeetalla, kun olen kulkenut melko lailla yksikseni omia polkujani täällä Kuumussa, Kuhmon rajaseudulla. Välillä olen miettinyt, että mahdanko olla  tällainen tyypillinen keski-ikäinen NewAge henkinen emännän planttu. Olen maistellut viimeaikoina sanaa ”NewAge”, enkä koe mahtuvani siihen kuvaan, mikä itselläni on tästä käsitteestä.

DSCN1404

Mitä siten NewAge merkitsee minulle? Se merkitsee epä-älyllistä, impulsiivista kiinnostusta erilaisiin henkisiin, hengellisiin, uskonnollisiin, okkultistisiin ja muihin paranormaaleihin ilmiöihin. En kuulu näihin Enkeli-hoitojen enkä parantavien kivien kannattajiin (vaikka saatan niitäkin leikkimielisesti joskus kokeilla).

Meikäläinen kun on tällainen addiktiivinen hakukoneen käyttäjä, löysin eilen artikkelin, jonka perusteella minulle on mahdollista löytää omalle persoonalleni uusi luokka. Ah, miten vapauttava tunne! En siis ole ollut koskaan oikeasti yksinäinen täällä Kuumussa. Minulla on ollut valtava määrä kirjailijoita, psykologeja ja filosofeja seurassani. Googlen kautta.

Aikaisemmin olen tuonut jo esille, että olen transmoderi ajattelija. Ja totta vieköön, olen sitä. Tästä lähtien kutsun itseäni myös neo-integratiiviseksi ajattelijaksi. Itse asiassa kun lukee asiaa transmodernisuudesta ja neo-integratiivisesta maailmankatsomuksesta, näyttävät ne sisältyvän toinen toisiinsa.

Mitä ihmettä tämä ”neo-integratiivinen” sitten oikein tarkoittaa? Näyttäisi siltä, että tällä viitataan siihen, että on syntymässä uuden ajan totuuksia yhdisävää henkisyyttä, jossa ihminen uskoo rationaalisin perustein, ei kuitenkaan niin, että nojaisi vain yhteen autoritaariseen, ulkoapäin ohjattuun totuuteen. Sen sijaan neo-integratiivinen ihminen kykenee peilaamaan itse asioita monesta eri teoriasta käsin. Hän kykenee asettumaan tietoisuuden eri myyttisiä kehitysasteita edustaviin näkökulmiin, ”monoteorioihin” ja nousemaan myös niiden yläpuolelle.

Voisin oikeistaan sanoa olevani kristitty rationalisti, sillä kristinuskossa ei ole minulle mitään yliluonnollista. Paitsi uskon, uskon kritinuskoon täysin rationaalisin perustein. Hypnoterapeuttina löydän esimerkiksi monia järkeviä selityksiä Jeesuksen ihmeteoille. Esimerkiksi transsitiloissa, kuten aktiivisen mielikuvituksen meditatiivisessa tilassa, voimme nähdä valveunia. Itselleni kristinusko on tärkeä, mutta tulkitsen sen sanomaa neointegratiivisesti.

Minulle kristinusko merkitsee väkivallattoman rakkauden sanoman eteenpäin viemistä. Tästä rakkaudesta voi puhua monin eri kielin. Ateisti voi osaa puhua rakkauden kieltä, samoin buddhalainen, hindu ja muslimi. Minulle esimerkiksi buddhalaisten ”nirvana” ja ”taivasten valtakunta” ovat rinnasteisia käsitteitä (voimme saavuttaa puhtaita länsäolon hetkiä, paratiisikokemuksia, jo maallisen elämme aikana), samoin buddhatila ja kristustietoisuus. Jäkimmäiset edustavat minulle ihmisen eettistä, tietoisuutta uudelleen organisoivaa itseyden keskusta. Jeesus oli minulle ihminen, esimerkillinen ihminen, Jumalan poika siinä mielessä, että hän kykeni meditatiivisen elämänsä kautta elämään ainutkertaisen eettisen elämän, siinä missä Buddhakin.

Kristinuskon lähetystyö merkitse minulle rakkauden sanoman eteenpäin viemistä. Se ei merkitse minulle sitä, että kaikkien pitää kääntyä kristityiksi. Sen sijaan neo-integratiivisen henkisyyden edustajana kristinuskon rakkaus merkitsee minulle sitä, että yhä useammat kääntyvät vähitellen väkivallattomaan toisista välittämiseen. Kaikkien ei tarvitse kääntyä ajattelemaan kuten minä eikä kaikkien tarvitse käyttää samaa kristinuskon vertauskuvallista ja symbolista kieltä kuin minä.

Rakastamme vasta silloin aidosti vihamiehiämme, kun sallimme heille oman ajattelun ja oman kielen puhua rakkaudesta. ”Mutta hei, eihän se näin mene!”, huutaa uskovainen minätilani, Katarina. Tunnen myötätuntoa häntä kohtaan, koska hän edustaa minätilani Tuomaan kanssa mennyttä modernia, yhden totuuden aikaa. Erilaisia puhekäytäntöjä edustavat sisäiset tilani ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, ja totuuteni muodostuu niiden välisessä dialogissa. Henkisyyteni on jatkuvaa keskustelua sisäisten äänieni kanssa ja – yhä useammin – nousemista niiden yläpuolelle.

Neointegraali ihminen voi yhdistää modernin yhden totuuden maailman ja postmodernin pirstoutuneen maailman oman sisäisen moniäänisytensä ja sen dialogin kautta. Hän tajuaa, että tieto ja ymmärrys ovat eri asioita. Kristinusko on henkisyyden harjoittamista, sisäistä matkaa omaan itseen. Matkallamme voimme löytää itsellemme mielenkiintoisia samaistumisen kohteita. Joskus voi intuitiomme ohjata meitä täysin oikeaan suuntaan huolimatta siitä, mitä numerot sanovat. Elämä on jatkuvaa sydämen äänen ja järjen äänen välissä tasapainoilua.

Tämän kaltainen teatterin omainen, keskusteleva, ymmärrystä laajentava, henkinen sisäinen luova prosessi ei ole mitään uutta maan päällä. Kävihän kristinuskon kauhukakara, filosofi ja teologi Sören Kierkegaard, omia sisäisiä keskustelujaan jo 1800-luvulla (Entä kirkkoisä Agustinus ja hänen pakanapuolensa väliset keskustelut). Kierkegaard ei säästellyt sananpieksentää soimatessaan autoritaarisia kristinuskon pappeja, jotka olivat hänen mielestään suuria teeskentelijöitä. Hänellä oli näitä ”minätiloja” – alterpersoonia – jos jonkinlaisia. Mutta hän olikin Kööpenhaminan kuuluisin hullu, yksinajattelija, kirjailijanero, joka oli huimasti aikaansa edellä. Hän loi omaan integraalimallin ihmistieoisuuden laajenemisesta.

Sisäisen teatterin kaltainen minätiloja ja luovaa psykodraamallista transsia hyödyntävä näkökulma ihmiseen, sisältää moniäänisen persoonallisuusteorian, joka istuu erinomaisesti neointegraaliin, globaaliin, monien maailmankuvien maailmaan. Egomme muodostuu osista, minätiloista, kulttuuristamme ja traumoistamme oppimistamme käyttäytymistavoista, joilla kullakin on oma muistinsa ja maailmankatsomuksensa. Näihin minätiloihin vuorotellen samaistumalla ja  irtautumalla niistä, voimme tiedostaa yhä enemmän itseämme ja maailmaa.

Erilaisten ääniemme spontaanin keskustelun avulla voimme löytää laajemman ja syvemmän ymmärryksen elämään. Voimme ryhtyä leikkimään erilaisilla todellisuusnäkökulmilla, tasapainoillen erilaisia kehitysasteita olevien minätilojen välillä. Tietoisuus käy läpi evoluutiotaan meissä paitsi yksiöissä sisäisenä dialogina (tätä aina käymme, tiedostamme sitä tahi emme), myös ihmisten, yhteisöiden ja kulttuurien välisenä dialogina.

(Sisäinen teatteri facebookissa)

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Minäkö New Age hörhö? Osa 1

  1. Kuvan perusteella voisi kuvitella suon olevan siellä ja vetelän täällä. Olet pitkään kuitenkin taitavasti luonut pitkospuita pahimpi silmäkkeiden yli (vrt. tans-). Neointegratiivisuus oli minulle uusi, mutta jotenkin transmodernistista ajattelua täydentävä termi. Sanaparin jälkipuoli viittaa varmaankin subjektistrategioidemme tiedostamiseen, mutta hieman epäselväksi jäi mihin neo-liite viittaa. Integraatiomme intuitiiviseen puoleemmehan ei tietenkään sinänsä ole mitään uutta vaan ikivanhaa, mutta suhteessa maallistuneeseen, moderniin ihmis- ja maailmankuvaamme se saattaa synnyttää uutta ajattelua ajassamme.

    Vosiko uutta ajattelussa olla tapa, jolla tähän omaan totuuteemme suhtaudumme. Vuorovaikutteisuus (Habermas) ja leikki (Gadamer) näyttäytyvät yhä useammin keinoina yhdistää totuuttamme todellisuuteen, mikä saa aikaan valtavaa kierteistä turbulenssia ihmistietoisuuden synnyssä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s