Idän ja lännen häät

Jälleen löysin virtuaalisesti uuden sielunveljen itselleni. Hän on psykiatri Jeffrey B. Rubin. Mies on kehitellyt menetelmää, jota hän kutsuu ”meditatiiviseksi psykoanalyysiksi” (Meditative Psychotherapy – The Marrige of East and West) . Minä puolestani voisin kutsua Sisäistä teatteria meditatiiviseksi itseanalyysiksi.

Meditaatio on ehdottaman tärkeä toiminto, jonka avulla opimme kuuntelemaan, kirjoittaa Rubin. Hän jatkaa: ”Ilman tätä meditaatiossa tapahtuvaa keskittymiskykyä ja arvottamatta tapahtuvaa tiedostamista, on meillä taipumusta olla oman elämämme unissakulkijoita.  Olemme autopilotin ohjauksessa, autuaan tietämättöminä omien kokemustemme rakenteesta. Tarvitsemme jotakin meditaation lisäksi. Se on ymmärrystä, jonka voimme saada meditatiivisen psykoanalyysin kautta. Psykonanalyysi voi sytyttää uuden valon meditaationharjoittajalle.”

Itämaiset meditaatiotraditiot korostavat ihmisen sanatonta olemusta, ja mm. hiljentymisen kautta pyritään auttamaan ihmistä irtaantumaan maallisista kiintymyksistään. Näin ihminen voi löytää vähitellen itsestään sisäisen viisauden. Toisaalta itämaiset meditaatiotavat muodostavat laajan kirjon erilaisia perinteitä: Siellä on myös luovia ja oivaltavia tapoja meditoida, ja näillä menetelmillä on jo oman ymmärrykseni mukaan yhtymäkohtia psykoanalyysiin itsereflektioon.

Rubin korostaa sitä, että idän viisaus ja lännen psykoterapiaperinteet on mahdollista yhdistää. Niiden välisessä dialogissa on mahdollista synnyttää uusia, entistä syvällisempiä tapoja tapoja lievittää ihmisen kärsimystä ja edistää ihmisen tietoisuuden muodonmuutosta. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Voimme harjoittaa tietoisuustaitoja hyvin laaja-alaisin harjoittein. Voimme hyödyntää niissä myös lännen psykoterapiaperinnettä, esimerkiksi psykoanalyysia ja hypnoterapiaa.

Olen jo pitkään tajunnut, että tietoisuustaidot eivät ole pelkkää ”hiljentymistä” ja ”mielen tyhjentämistä”. Tai näin käsittäen, emme pääse riittävän syvälle oman itsemme tuntemukseen. Myös Rubin korostaa tätä. Hän sanoo saman ajatuksen, jonka olen muistaakseni lukenut joskus myös Carl Jungilta: Ne ihmiset, jotka harjoittavat pelkkiä mielen keskittämis- ja tyhjentymisharjoituksia, jättävät usein käsittelemättä tiedostamattoman mielen sisältöä. On hyvin tunnettua, että monet henkisiä meditaatioharjoituksia kultivoivat gurutkin saattavat yks kaks repsahtaa alitajuisten voimien johdattelemana vaikkapa seksiskandaaleihin. Tämän selittänee erinomaisesti se, että he eivät ole kyenneet tekemään rittävästi tiedostamattoman mielen sisältöä tietoiseksi. Yllättäen joku alitajuntainen lapsuudesta juurensa saava traumatila saattaa kaapata heidän mielennäyttämönsä. Ihminen, joka ei ole käsitellyt lapsuuden traumaattisia kokemuksiaan, on altis tällaisille tunnetilojen ailahduksille. Pelkästään näiden tunteiden huomioiminen ei näytä riittävältä, vaan niille on kyettävä antamaan symbolinen muoto.

Psykoanalyysi erinomaisesti myös valottaa sitä, miksi jotkut ihmiset innoissaan juoksevat erilaisten ”gurujen” perässä. Tämä jotenkin tuntuu olevan erityisesti länsimaisen massaihmisen piirre. Kun Äiti-Amma tulee Suomeen, täytyy jokaisen valaistumassa olevan trenddikkään kansalaisen käydä suutelemassa hänen kättään (vai mitä siellä jonossa oikein mahdetaan tehdä?). Kaikki kunnia Äiti-Ammalle, mutta minun on vaikea ymmärtää tätä länsimaisen käyttäytymistapaa, muuta kuin psykoanalyysin valossa. Myös Rubin kysyy, mitä mahtaa liikkua tällaisten itseään mitätöivien gurujen perässä juoksijoiden päässä. Psykoterapialla tämä on selvitettäviässä.

Niin kauan kun olemme välittämättä tunteistamme ja niiden merkityksistä, saattavat ne kummitella mielessämme epätoivottuina vieraina. Psykoanalyyttisesti voimme symbolisesti käsitellä asian ja vapautua menneisyyden painolasteista. Menneisyytemme haavat voivat vaikeuttaa meidän meditaatioharjoituksiamme. Olen kuullun useamman ihmisen sanovan, että heitä ahdistaa mindfulness-harjoitukset. Itse ajattelen, että tällöin voi olla kysymys esimerkiksi siitä, että heidän tietoisuuteensa ei ole kehittynyt riittävän vahvaa aikuista, turvallista, tilaa, joka kykenisi vetämään ihmisen ylös kaoottisesta tunnekokemuksesta. Pelko heittäytymisestä sisäiseen muodottomaan, mahdolliseen kaaoksen tilaan,  voi estää rentoutumisen.

Itse olen sitä mieltä, että tarvitsemme erilaisia tapoja harjoittaa tietoisuustaitoja. Pelkkä hiljentyminen ja pysähtyminen eivät välttämättä riitä, vaan joskus meidän on pistettävä jotkut asiat pöydälle, ja annettava niille symbolinen muoto, jotta voimme vapautua niiden kahleista. Tämä tapahtuu aluksi terapiassa tai terapeuttissa ryhmässä – myöhemmin ihminen voi jatkaa tätä itsereflektiivisenä tietoisuustaitoharjoitteena.

Pelkät meditaatioharjoitukset jättävät ottamatta huomioon, että monella ihmisellä on tiedostamattomia esteitä, jotka vaikeuttavat tai tekevät pysähtymisen ja mielen keskittämisen hiljentymällä lähes mahdottomaksi. Tällöin henkilö saattaa keksiä jos jonkinlaisia verukkeita olla tekemättä harjoitetta.

Epäilemättä lukemattomat ihmiset voivat hyötyä siitä, että lähdemme integroimaan sekä idän meditatiivista viisautta että lännen psykoterapia perinnettä. Henkilökohtaisesti uskallan aika rankasti epäillä sitä, että menneisyyden traumamme ratkeavat sillä, että kaikki me työpaikoilla ja kouluissa lähdemme harjoittamaan buddhalaista mietiskelyä. Sen sijaan voimme lähteä yhdistämään niissä erilaisia psykoterapeuttisia perinteitä, esimerkiksi taideterapiaharjoitteita, ja meditaatioharjoituksia kuten tietoista läsnäoloa.

Ihmisenä kasvaminen on sitä, että teemme tunteemme tutuiksi, kykenemme ilmaisemaan niitä myös symbolisesti ja vertauskuvallisesti. Joskus tämä ilmaus voi olla sanallinen, kuten runo, se voi olla musiikkia tai vaikkapa tanssi. Se on sitä, että löydämme meditatiivisen, kuuntelevan tavan olla maailmassa. Tällöin kykenemme virittämään itsemme sekä ulkoa päin tuleviin ihmisiin että sisäisiin ääniimme rauhallisesti, tietoisesti  ja viisaasti. Tässä itsetuntemustyössä hyödymme sekä idän viisausperinteistä että lännen mietiskely-  ja psykoterapiaperinteistä.

Rubin tuo esiin erään mielenkiintoisen asiaan. Itsensä määrittely näyttäisi olevan yksi ihmisen perustarpeita. Liian usein psykoterapeutti määrittelee asiakkaansa vieläkin vain oman oppimansa psykoterapiaperinteen mukaan. Omasta mielestäni Sisäisen teatterin ja sen kehysteorian – Ego state -teorian – vahvuus on se, että ihminen itse saa tuottaa oman mielikuvituksensa avulla  omasta kokemusmaailmastaan käsin minätilansa, jolloin hänellä on lupa olla oman itsensä määrittelijä ja oman tietoisuutensa ohjaaja. Kaiken psykoterapian perimmäinen tarkoitushan on vapauttaa ihminen itseohjautuvaksi oman itsensä asiantuntijaksi. Tässä työssä minätilat ovat eräs erinomainen psykoanalyyttinen työkalu. 

Voimme käsittää tietoisuustaidot laaja-alaisesti, siten että ne sisältävät sekä idän että lännen meditaatio-, mietiskely-  ja itsereflektioperinteet.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s