Sisäinen teatteri® – Syventäviä ajatuksia introjektioista – Harjoitus #12

Luen juuri tapausselostuskirjaa Catherinen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja posttraumaattisest stressistä (Jay Noricks, The Parts Psychology Treatment of Childbirth PTSD and Postpartum Depression). Noricks hoitaa potilastaan menetelmällä, jota kutsutaan osien terapiaksi (Parts therapy). Kyseessä on jälleen Sisäisen teatterin sukulaismenetelmä, siinä missä IFS:kin (Internal Family Systems therapy) on.

Mielestäni kirjassa on muutamia hyviä pointteja koskien introjektioita. Teen tässä sekä lukijalle että itselleni niitä selvemmäksi. Blogini päätteeksi annan Elämän eepokseesi jälleen yhden kirjoitustehtävän.

teatteri_jereMeillä on usein persoonamme rakenteena nk. introjektioita eli sisäistettyjä toisia ihmisiä. Sen tunnistamista häiritsee se, että ihminen luulee tätä introjektiota todella toiseksi ihmiseksi, eikä hän tajua, että se on oman persoonan luomus, jolla vain on juurensa kyseisessä ihmisessä. Introjektio on stereotyyppinen, oman kokemukseni mukaan joskus jopa karikatyyrinen kuva toisesta ihmisestä. Silti esimerkiksi hypnoosissa ihminen saattaa väittää kiven kovaa, että kyseessä on toinen ihminen hänessä, joka ahdistelee häntä.

Tietysti joskus on totta, että joku läheinen henkilö voi oikeasti uhata tai henkisesti hyväksi  käyttää meitä, mutta se että luomme hänestä oman sisäiseen draamaamme osallistuvan mielikuvituksemme hahmon, on eri asia. Aika usein pyöritämme mielessämme masentavia näytelmiä, joissa introjektiot ovat keskeisessä roolissa. Tämä sisäistetty toinen ei suinkaan sisällä kaikkia kyseisen ihmisen ominaisuuksia, vaan ainoastaan joitakin piirteitä. Näin oli Catherinen kohdalla. Hänen välinpitämätön ja psyykkisesti kypsymätön oma osansa äitinsä valepuvussa vainosi häntä myös silloin kun hän ei ollut paikalla. Tämä äitihahmo, Medusaksi nimetty, on kuitenkin Catherinen psyyken osa, introjektio.

Negatiivisilla introjektioilla on epäedullinen vaikutus psyykkiseen hyvinvointiimme. Annamme valtaa omalle vahingolliselle mielikuvituksemme tuotteelle. Useimmiten vanhemmistamme tai vaikkapa sisaruksesta tai opettajasta  tulee silloin introjektioita, kun heidän käyttäytymisensä on ennustamatonta, emotionaalisesti hyväksi käyttävää tai jopa uhkaavaa. On hyvä muistaa, että meillä voi olla joskus myös meitä ravitsevia ja hoivaavia introjektioita. Tällainen osa voi olla sisäiselle lapsellemme erittäin tärkeä. Minulle tällainen Minätila on oma ihana Mufani, isoisäni, jonka menetin kun olin yksitoistavuotias. Mielikuvituksessani hän on oman lapsiosani paras kaveri.

Näillä kahden tyyppisillä introjektioilla on yksi keskeinen ero. Vahingolliset osat eivät yleensä tajua olevansa omia osiamme, kun taas nämä positiiviset yleensä tietävät. En oikeasti ole ikinä luullut, että Mufa suojelee sisäistä lastani, vaan se on minua hoivaava mielikuvitusleikki. Negatiiviset osat puolestaan väittävät yleensä kiven kovaa olevansa todellisia. Jossain elämän vaiheessa, minua vainosi mielikuvituksessani eräs läheinen henkilö, ja todella luulin, että hän oli sellaisenaan päässäni. En tajunnut, että se oli vain karikatyyri hänestä.

Introjektio puhuu sisällämme muistoistamme ikäänkuin ulkopuolisena ihmisenä. Näin ollen esimerkiksi kun Catherine muisteli jotain lapsuuskokemusta, hänen Medusanssa tulee mukaan draamaan ikään kuin ulkopuolisena ihmisenä, jolla on omat muistonsa ”Mitä tein väärin?-asenteella”. Olemme rakentaneet tietämättämme introjektiolle oman puolifiktiivisen elämäntarinan syy- ja seuraussuhteineen. Tällä tarinalla on usein todellisuusperää, mutta se silti perustuu vain arvauksiin.

Äiti saattaa perheterapiatilanteessa osoittautua aivan erilaiseksi kuin hänen introjektionsa. Hänessäkin on nimittäin monta puolta. Esimerkiksi omasta äidistäni löysin vasta hänen kuolemansa jälkeen uusia piirteitä. Olin pitänyt häntä realistisena, arkijärkeä omaavana ihmisenä, jolla ei ollut juuri kiinnostusta syvällisimpiin asioihin, kuten filosofiaan. Löysin hänen jäämistöstään muistion, johon hän oli kirjoittanut valtavan määrän eri filosofien ajatuksia. Äitini on ollut jotakin paljon enemmän kuin olen koskaan luullut hänen olevan, niin kuin on yleensä jokainen meistä!

Joskus introjektioiden vaikutuksen neutraloiminen mielessämme ei ole helppo homma. Nericks  käyttää mielenkiintoista menetelmää, jossa kielteinen introjektio riisutaan vanhemman asusta. Hän ensin kiittää introjektiota kunnioittavasti (mikä on lähtökohta Sisäisessä teatterissa, kun halutaan otolliset olosuhteet muutokselle). Introjektio on hoitanut tärkeää tehtävää. Kiitetään myös osaa siitä, että hän on osannut näytellä kyseistä henkilöä erinomaisesti. Lisäksi suggestioin vahvistetaan, että osa on asianomaisen henkilön osa, eikä toinen henkilö. Tämän jälkeen vain paljastamaan oma persoonan osa, joka on naamioiden alla. Introjektio on Ego state terapian mukaisesti ainut minätila, joka voidaan tarkan harkinnan jälkeen joskus vain pyytää poistumaan potilaan tietoisuudesta.

Tehtävä 12. Kun kirjoitat itseäsi irti vainoavasta introjektiosta, voit tehdä sen kirjeellä. Kirjoita kirje introjektiollesi. Ota ideoita seuraavasta Noricksin ideoita hyväksi käyttävästä tekstistä.

Alicelle!

Kiitos, että olet auttanut minua kasvamaan aikuiseksi. Olen selvinnyt vaikeiden aikojenkin läpi. Ilman sinua en olisi selvinnyt. Olet paras siinä missä teet. Kiitos myös siitä, että olet ollut paras draamani näyttelijä. Olet näytellyt raskasta ja vaikeaa roolia. Olet esittänyt äitiäni, ja olet jopa onnistunut vakuuttamaan muillekin osilleni, että olet hän. Voit nyt jäädä eläkkeelle, koska olet hoitanut tehtäväsi menestyksekkäästi. Olet ohjannut minut aikuisuuteen. Käytät äitini pukuja, mutta et ole äitini. Olet minä, nuorempi minuuteni. On aika nyt riisua naamio ja puku, ja paljastaa se minä, jonka on naamion sisällä. Ole ystävällinen ja riisu naamiosi ja asusi, ja näytä se minuuteni osa, joka on naamion sisällä.

Catherinen kohdalla sisältä löytyi hän kolmevuotiaana.

Muista työstäessäsi minätiloja, että kirjoitusprosessi ovi olla liian rankka, mikäli psyykeeseesi ei ole vielä kehittynyt aikuisia, turvallisia vahvoja realistisia osia. Kirjoittaessa voi nousta esiin voimakkaita vihan, häpen ja ahdistuksen tunteita, jolloin tarvitset ulkopuolista tukea.  Jos et ole varma kantokyvystäsi, turvallisinta on kirjoittaa terapeutin kanssa yhteistyössä tai terapeuttisessa kirjoitusryhmässä. Lapsiosasi tarvitsevat turvallisia aikuisia osia, tai jos sinussa ei niitä ole, ulkopuolisen tällaisen ihmisen!

Sisäinen teatteri facebookissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s