Käypää käypähoitoihin kohdistuvaa kritiikkiä

Muistan kun aikoinani aloitin tieteelliset opinnot ja minulle tehtiin selväksi se, että ollakseen tiedemies/nainen henkilön täytyy kyetä oman tieteenalansa kritiikkiin. Minun aikanani tähän harva pystyi. Silloin materialistiselle maailmankatsomukselle rakentuva määrällinen tutkimus oli vielä ainoata oikeata tiedettä. Lääketiede oli silloin ikään kuin  tieteenharjoittamista, huolimatta siitä, että lääkärin/hammaslääkärin käytännön työ on aivan jotakin muuta. Mahtavatko tänä päivänä lääketieteen opiskelijat pystyä oman tieteenperinteensä kritiikkiin?

Silloin kun kysymyksessä on ensisijaisesti biologinen ongelma, soveltuu lääketieteen määrällinen tutkimus ja sen käypähoidot melkoisen hyvin potilaan hoitamiseen. Esimerkiksi jos potilaalla on reikä hampaassa, suosittelen hammaslääkärinä käypähoitosuositusten soveltamista, tällöinkin käyttäen tietysti harkintaa potilaskohtaisesti. Hampaan reikiintymisessäkin voi olla muita näkökulmia: Usein ihmisen huono purukalusto ei selity yksinomaan hänen hampaistaan ja niiden bakteereista käsin. Potilaalla saattaa olla esimerkiksi sosiaalisia ongelmia (rahapula) tai psyykkisiä ongelmia (esimerkiksi masennuksesta johtuva välinpitämättömyys itseä kohtaan). Jos oikeasti haluaisimme vähentää hänen hampaiden reikintymisen, olisi meidän keskittyttävä moniammatilliseen ja -tieteelliseen yhteistyöhön.

Erityisesti silloin kun kysymyksessä on hammashoitopelko, tilanne muuttuu sellaiseksi, ettei potilaani enää mahdu käypähoitosuosituksiin. Jokainen hammahoitopotilas on minulle ainutkertainen tarina. Pelon selitykset ja ”syyt” jokaisen potilaan kohdalla ovat yksilölliset, eikä yhtä tai oikeaa vastausta kaikien hammashoito potilaiden pelkoihin ole. Ei ole myöskään normaalia keskiarvoihmistä, jonkalaiseksi ihmistä tulisi yrittää muuttaa. On vain potilaan ja hoitohenkilökunnan tarinat, joiden vuorovaikutuksessa olisi ”hammashoitodraamassa” yhteiseti jaettua tarinaa muutettava sellaiseksi, että hän se kannattelee potilaan myönteistä kokemusta hammashoidosta. Mikä parasta, kun tässä onnistutaan, tämä muutos voi edistää myönteistä muutosta muillakin potilaan elämän alueilla. Itse ammennan hammahoitohuoneessa tapahtuvaan draamaan aineksia hypnoterapiasta sekä omasta kokemusmaailmastani. (Tein hypnoterapia lopputyöni integratiivisesta hypnoterapiasta, joka yhdistää tietoa ja kokemusta eri psykoterapeuttisista perinteistä).

Onnistunut vuorovaikutus ja hammaslääkärin luovuus ja kekseliäisyys ovat tärkeitä asioita, silloin kun hoidetaan pelkäävää potilasta. Käypähoitosuosituksia enemmän kokemuksen lisäksi näissä tilanteessa auttavat esimerkiksi psykoterapiaopinnot sekä vaikkapa teatteri ja kirjallisuuden lukeminen. Niiden antaman kokemuksen tukemana hammaslääkäri voi ohjata improvisoiden sellaista näytelmää vastanotolla, jossa potilas onnistuu löytämään vahvemman hammashoitokokemustaan kannattelevan tarinan. On aikamoista puoskarointia luokitella hammashoitopelko vain biologiseksi ongelmaksi, jota hoidetaan vain lääkkeillä ja nukutuksella. Toki näistäkin voi vanhan pelkotarinan purussa olla apua.

Minusta käypähoitomenetelmissä ja DSM luokituksissa valitettavasti haisee vielä tänä päivänä valta. Hallinnolliset instituutiot ja esimerkiksi vakuutusyhtiöt käyttävät niitä pitääkseen omat budjettinsa ja menonsa kasassa ja hallittavissa. Monet virkamiehet ja jotkut ammatinharjoittajatkin lukevat erilaisia suosituksia kuin keittokirjaa. Nämä keitokset eivät suinkaan aina palvele asiakkaan etua, vaan jonkin muun instanssin etua.

Minusta näyttää siltä, että yhteiskunnalliset instituutiomme ovat edelleen niin materialistisen maailmankatsomuksen läpäisemiä, että suuri osa virkamiehiä vielä palvoo sen numeerista yksipuolista reseptikokoelmaa. Diagnooseilla ja käypäsuosituksiin perustuvilla määräyksillä ja päätöksenteolla mitätöidään liian usein terveydenhuollon asiakkaan ainutkertainen tarina. Käypähoidot virkamiesten ”keittokirjana” palvelevat vallankäyttäjiä hyvin, mutta potilaita joskus paljon huonommin. Siksi valitettavasti minulla usein nousee syyttä suottakin karvat pystyyn jo sanasta ”käypähoitosuositus”. Minulle ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jota ei voi koskaan ahtaa vain yhteen tietoteoreettiseen näkökulmaan.

Kävin tässä eräällä kurssilla, jossa opetettiin mielenkiintoista uutta kehomieli-menetelmää. Sen (MBB-bridging) sanotaan olevan ”käypähoito-menetelmä”. En mahda sille mitään, että tämä omalla kohdallani pikeminkin heikensi uskoani tähän menetelmään kuin että se olisi sitä vahvistanut. Tuli väistämättä mieleeni, että jaahas, tässä nyt yritetään taas jälleen kerran ahtaa ihmistä ”normaalin” muottiin, keskiarvoihmiseksi, vaikka meitä on moneksi. Onko varmaa, ettei tämä menetelmä pyri medikalisoimaan sosiaalista kehomieltä?  Minulle kehomielilääketiede on montieteellistä yhteistyötä, jossa laadullistakaan tutkimusta ei mitätöidä.

Kaikkilla potilailla ei ole samaa arvomaailmaa kuin häntä hoitavalla lääkärillä. Joku ihminen voi valita mielummin lääkärin mielestä epäterveellisen ja lyhyemmän, mutta potilaan omasta mielestä laadukkaamman elämän. Hoitoa tulisi aina ohjata potilaan ainutkertaiset toiveet mutta myös tiedon kokemuksellinen oppiminen ja lääkärin intuitiivinen arkiviisaus. Kokonaisvaltaisesti viisas lääketieteen ammattilainen lienee aina tiennyt tämän. Lääketieteen ammattilainen soveltaa hoitomenetelmiä perustuen kokoaisvaltaiseen tutkimukseen ja  kokemukseensa aina potilaskohtaisesti. Oikeastaan potilaan hoitaminen on jatkuvaa reflektiota, lääkärin tekemää laadullista tutkimusta sekä länsimaiselle tieteelle perustuvien käypähoitojen ja täydentävien hoitomuotojen soveltamista.

Potilas voi perustella täysin raitonaalisesti oman lääkärin arvomaailmasta poikkeavan elämäntapansa. Oikeita elämäntapoja on monia. Jotta potilaasta olisi ”hoitomyöntyväinen” täytyy myös ymmärtää millaisia merkityksiä potilas antaa itse sairaudelleen. Tähän tarvitsemme juuri tätä laadullista tutkimusta, joka kunnioittaa potilaan tarinaa. Ja joku hoitomenetelmä voi näyttää päättäjistä näyttää lyhyellä tähtäimellä oikein hyvältä toimenpiteeltä, mutta jos pitkällä tähtäimellä katsotaan asioita, saattaakin joku kalliimpi hoito tulla halvemmaksi

Minusta on valitettavaa, että hallinnollisissa instituutioissa on edelleen rakenteita, joissa henkilöt päättävät toisten asioista tuntematta potilasta ja pitäytyen vain materialistisen maailmankatsomuksen yksipuolistavaan numeroiksi ihmisen kutistavaan yleistävään näkökulmaan. Mielestäni valtaakäyttävät instituutiomme kaipaavat kertakaikkista tuuletusta. Ilmassa ehkä tuoksuu jo muutoksen kevät. Uusi kesä on integratiivisen tieteen. Silloin hallinnollisissa instituutioissakin otetaan aidossa dialogissa huomioon yhä enemmän erilaiset elämäntavat ja jokaisen potilaan ainutkertainen yksilöllinen tarina.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Käypää käypähoitoihin kohdistuvaa kritiikkiä

  1. Löysin vasta blogisi ja tutkailen nyt tätä runsauden sarvea. Tässä kirjoituksessa sanoitat jotain (hiukan synkähköjä) ajatuksistani Käypä hoidosta. Potilaan näkökulmasta – minun kohdallani – se tuntuu joskus jopa jyräävältä (valta!); ”näin tehdään sinun(kin) tapauksessasi, koska Käypä hoito sanoo näin ja näin”. Olen hyvin käytännönläheinen ihminen ja teoreettiset asiat ovat minulle vaikeita, mutta jatkan mielenkiintoisen blogisi lukemista. Mieli kiehtoo, ja oman (sairaus)tarinan sanoittaminen. Kiitos. 🙂

  2. Kiitos vain itsellesi kommenteista. Taidan olla hiukan outo ihminen, kun rakastan erilaisia tieteellisiä käsitteitä. Oikeastaan kadehdin ihmisiä, jotka osaavat tehdä asiat yksinkertaisesti. Toisaalta ajattelen, että itse kukin meistä rakentaa omanlaisia tarinoita elämästä. Tuntojen sanoittamistyötä voi tehdä arkisemmilla käsitteillä, mutta miksei myös tieteellisin tai taiteellisin käsittein. Oman elämän kannalta on tärkeää, että ihmnen kykenee yhdistämään itselleen haluamanlaisilla symboleilla kuten taiteellisilla ilmaisulla – tuntojensa tarinaa. Arjen tarinoilla, uskonnollisilla vertauskuvilla, runoilla, saduilla, unilla, laulla, tanssilla, maalauksilla pääsee vähintään yhtäpitkälle kuin tieteellisillä metaforilla.Kullakin meistä on oma kielemme ja omat lahjamme. Pääasia, että löydämme tarinan, jossa meidän on hyvä olla. Sellainen tarina yleensä tuottaa myös ympäristöön hyviä asioita. Näin uskon. Mukavaa Joulun odotusta ja tsemppiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s