Sisäinen teatteri® – Metaforatyöskentelyä II, Harjoitukset #15 ja #16

But metaphors are not merely things to be seen beyond. In fact, one can see beyond them only by using other metaphors. It is as though the ability to comprehend experience through metaphor were a sense, like seeing or touching or hearing, with metaphors providing the only ways to perceive and experience much of the world. Metaphor is as much a part of our functionging as our sense of touch, and as precious (Kirjasta Metaphors We Live by)

Vapaasti käännettynä: Vertauskuvat eli metaforat eivät ole vain asioita, joiden avulla näemme pidemmälle. Oikeastaan näemme pidemmälle vain löytämällä uusia vertauskuvia. On kuin ymmärtäisimme kokemuksemme vertauskuvallisesti. Metafora on oikeastaan aistiminen tapa, siinä missä kosketus ja kuuntelukin ovat. Kaikkien näiden avulla voimme aistia ja kokea maailmaa. Metafora on osa tervettä toimintaamme, siinä missä kosketusaistikin on, ja se aivan yhtä arvokasta!

Minätilojen avulla tapahtuma leikkiminen, on metaforisen aistimisemme kehittämistä. Leikkimällä minätilojemme vertauskuvallisilla tarinoilla, voimme nähdä yhä pidemmälle ja puolueettomimmin maailmaa. Kokemuksellinen totuus lepää unissa, saduissa ja tarinoissa. Voimme luovuutemme avulla sulattaa kivettyneitä uskomuksiamme. Eiväthän nekään ole muutakuin vertauskuvia, joiden alkuperän olemme unohtaneet! Suuri osa ihmisen kielenkäytöstä on aina metaforista, huomaa hän sen tai ei. Vai luuleeko joku oikeasti, että raha virtaa ja valuutta kelluu?

Tunnelatautuneet minätilamme suuntaavat meitä kohti eri päämääriä. Mikäli emme ole sovussa osiemme kanssa, on meidän vaikeaa saavuttaa tavoitteitamme, koska jotkut minätilamme voivat sabotoida tietämättämme toimintaamme. Meidän on onnistuttava riisumaan näyttämömme aaveet ja paljastettava sen takahuoneessa istujat. Vähitellen voimme oppia rakentamaan itsestämme yhä sopusointuisempaa näytelmää.

PIENEMPI AAVE

Kulttuurimme on kutistanut aistimiskykyämme, korottamalla yhden metaforisen ajattelun, luonnontieteellisen ajattelun, korokkeelle.Tämä vaihe on ollut ehkä tarpeen ihmiskunnan historiassa. Se on tuonut tervettä realismia ja kriittisyyttä ajatteluumme. On kuitenkin ihmistietoisuuden evoluutiossa aika uskaltaa päästää irti hetkiksi sen yksipuolistavista ajattelumalleista.

Voimme pitää modernista paradigmasta, sen metaforisesta myytistä, sen hyvän, mitä sillä on tarjottavanaan. Meidän on tarpeen Sisäisessä teatterissamme aina peilata mielikuvituksemme avulla saavuttamme oivallukset tosiasioihin! Tämä on uuden ajan, itseohjautuvan, luovan, transmodernin ihmisen ominaisuus. Hän yhdistää ”postmodernin” pirstoutuneen maailman ja modernin järjen.

Omalla korkeimmalla palkintokorokkeellani on ihmisen luovuus, kyky moninäkökulmaiseen vertauskuvalliseen ajatteluun. Erilaisille metaforille rakentuvilla tarinoillamme, ylitämme yhden metaforisen ajattelutavan rajat. Joustavan ihmisen mieli voi olla kokemusten simulaattori: Ihmeellinen imaginaario. Metaforatyöskentelyn ei tarvitse tietenkään rajoittua vain sanoihin, vaan kuva, ääni tai liike voi olla vertauskuva. Tämän päivän moniarvoisessa informaatiotulvan täyttämässä kulttuurissamme ihmiset tarvitsevat kipeästi imaginaarionsa tuottamaa joustavuutta.

Kun jatkuvasti aistimme elämää erilaisten metaforien läpi, simuloimalla tapahtumia uudestaan, voimme valita metaforiset tarinat, joissa meidän on hyvä elää ja toimia. Voimme luovan kirjoittamisen avulla tehdä näkyväksi julkilausumattomat vertauskuvamme.

Elämämme voi olla moniäänisen draaman tuottama novelli, Elämän eepos: Valitsemme itsellemme omaa identiteettiämme kannattelevia metaforia joka päivä aina yhä uudelleen. Uusi vertauskuva rikkoo vanhan rajat, ja täydentää sekä ylittää sen. Elämä on liian rikas ja moniulotteinen projekti, jotta sitä voisi elää yhden metaforan varassa.

Joustava dialoginen minuus valmistaa meitä sopeutumaan suurempiinkin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Jäykistyneet uskomusjärjestelmämme ahdistavissa muutostilanteissa pistävät puolustusmekanismimme käyntiin. Tukahdutamme omia minätilojamme ja alamme siirtämään ahdistuksemme tuottamia tunteitamme toisiin ihmisiin. Näemme pahaa sielläkin, missä sitä ei ole.

Minätilojemme tukemana voimme oikeastaan rakentaa sisäisen yhteisön, jossa eri persoonan osamme rakentavat identiteettitarinaamme kannattelevan väkevän systeemisen joustavan verkoston. Voimme sisäisen yhteisömme avulla sopeutua paremmin uusiin elämän tilanteisiin.

Kun esimerkiksi Sisäisessä teatterissamme jotakin minätilaamme ahdistaa ikävä muisto, voimme editoida kokemustamme uudelleen. Elämme teatterinäytöksen, jota katsomme ikään kuin ulkopuolisena tapahtumien kulkua. Voimme ohjata niitä aina uudestaan ja uudestaan, kunnes tunnemme ahdistuksemme vähentyneen. Annamme erinäisten näytösten sarjoissa jokaisen minätilan metaforisen maailman tulla kunnioittavassa ilmapiirissä mahdollisimman laaja-alaisesti näkyväksi ja kuulluksi. Vapautamme tilojamme menneisyyden taakoista vertauskuvallisen työskentelyn avulla.

Ajattelen metaforilla olevan taianomaisia voimia. Kun sekoitamme niitä dialogisesti, nousee spontaanissa minätilojemme vuorovaikutuksessa uusia luovia merkityksiä, jotka saattavat ylittää vanhan todelisuuden. Metafora tarjoaa mahdollisuuden tarkastella yhtä käsittellestä aluetta jonkin toisen käsitteellisen alueen ehdoilla.

Sisäisessä teatterissamme voimme antaa aikuisten turvallisten osiemme antaa turvaa lapsellisille leikkiville, luoville osillemme. Muutamme näytelmämme tapahtumapaikkaa ja tarinan juonta miellyttävämmäksi. Voimme käydä sisäisiä dialogeja vaikkapa urakeskeisen puolemme sekä pehmeämmän puolemme kanssa. Voimme elää mielikuvituksemme avulla kokemuksellista todellisuuttamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes olemme muokanneet kokemuksemme meitä tyydyttäviksi. Ahdistavat haamut on riisuttu kaavuistaan, ja muutettu ystäviksi.

Me voimme käyttää psykoanalyysiä rakentavasti sen sijaan että käyttäisime sitä itseämme repivästi. Epänormaalia, ”neuroottista” ei ole se, että meillä on erilaisia minätiloja. Sen sijaan oman itsemme sekä läheistemme kannalta on ikävää, joskus jopa katastrofaalista, jos Sisäisessä teatterissamme mellastelee satunnaiset jopa moraalittomat minätilat, joita emme kykene ohjaamaan. Emme ole löytäneet itsestämme tietoisuutaitoja, oman teatterimme ohjaaja.

Myös se, että joku minätiloistamme dominoi ilman että se neuvottelee muiden kanssa, on toisten minätilojen sortoa. Tukahdutamme puoliamme. Sisäisessä teatterissa hyvinvoiva ihminen tunnustaa moniäänisyytensä ja rikastaa elämääsä niillä. Joustava ihminen kykenee sekä sisäiseen että ulkoiseen aitoon dialogiin.

On mahdollista metaforatyöskentelyn kautta tehdä meissä elävät erilaiset maailmankuvat tutuiksi itsellemme. Voimme luovasti neuvotella ristiriitaisten osiemme kanssa, siten, että saavutamme lopulta ”riitasointuisen sopusoinnun”. Tällä tarkoitan sitä, etteivät kaikki minätilat välttämättä ole aina yksimielisiä, mutta ne kykenevät tekemään kompromisseja, jolloin koemme itsemme erilaisissa elämäntilanteissa yhä enemmän yksimielisiksi. Joskus saatamme löytää jopa henkisiä korkeamman ymmärryksen tiloja, joissa vastakkaiset näkökulmat yhdistyvät.

Tehtävä 15. Mieti joku sinua koskettava aihe, josta kirjoitat draamaa. Se voi olla vaikka työpaikkariita, elokuva, koskettava tarina jne. Samaistu minätiloihisi ja ala keskutella aiheesta spontaanina dialogisena draamana. Kyllästä draamasi erilaisilla tarinoilla ja metaforilla.

Tehtävä 16. Simuloi uudestaan joku elämäsi muisto, ja editoi se uudestaan. Aloita kevyemmästä sarjasta. Ota käsiteltäväksi vaikka joku tapahtuma, josta olet kantanut häpeää. Ohjaa näytelmää kuin fiktiivistä teatteriesitystä, ja anna minätilojesi työstä tapahtuma sellaiseksi, että se tyydyttää sinua. Voit integroida prosessiin myös muita taiteen keinoja.  Voit visualisoida prosessiasi myös kuviksi.

(Muista työstäessäsi minätiloja, että kirjoitusprosessi ovi olla liian rankka, mikäli psyykeeseesi ei ole vielä kehittynyt aikuisia, turvallisia vahvoja realistisia osia. Kirjoittaessa voi nousta esiin voimakkaita vihan, häpen ja ahdistuksen tunteita, jolloin tarvitset ulkopuolista tukea.  Jos et ole varma kantokyvystäsi, turvallisinta on kirjoittaa terapeutin kanssa yhteistyössä tai terapeuttisessa kirjoitusryhmässä. Lapsiosasi tarvitsevat turvallisia aikuisia osia, tai jos sinussa ei niitä ole, ulkopuolisen tällaisen ihmisen!)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s