Tietoisuustaidot ja stressi, nr. 2

Stressi on oikeastaan huuto, joka kertoo meille, että meidän olisi muutettava jonnekin päin elämämämme suuntaa. Ratkaisuja voimme löytää tietoisuutaidoista, jotka tarjoavat meille tilaisuuden muodonmuutokselliseen oppimiseen. Brodrickin mukaan mitä mentelmää käytetäänkin, onnistuneessa prosessissa on kysymys aina muodonmuutoksellisesta oppimisesta.

Monet ammattilaiset, jotka ovat olleet mukana stressaantuneita auttavissa tiimeissä, ovat kiinnittäneet huomiota yhteen asiaan. Perimmiltään stressissä näyttäisi olevan kysymys on siitä, ettei ihmiset kykene rakentamaan riittävästi erilaisia tulkintoja stressistään. Minätilojen kielellä voitaisiin sanoa, ettei ole riittävän suurta minätilojen joukkoa ratkomassa stressantuneen ongelmia.

Traditionaalisissa stressinhoitotavoissa auttajien tavat auttaa ovat olleet sidoksissa heidän omiin idologioihinsa ongelmien luonteesta. Kukin niistä rakentuu jollekin metaforalle elämästä. Autettavalle ei kyetä avaamaan hänen ongelmansa moninäkökulmaista taustaa, vaan korjaavan toimenpiteen yhteydessä häneen ikään kuin salakuljetetaan kyseisen viitekehyksen uskomukset hänen ongelmansa luonteesta. Ratkaisut eivät aina ole synkroniassa asiakkaan maailmankuvan ja sen ideologisen kentän kanssa. Sen sijaan liian usein ratkaisu heijastaa yleisiä normatiivsia kulttuurisia uskomuksia ja arvoja, ja  se on vain heijastuma terapeutin itsensä maailmankuvasta.

WP_20131003_07620131004160940201310020131004161604[1]

Lääkärit edelleen melko usein unohtavat, että heidänkin tieteellisesti rakennetut teoriat sairaudesta ovat vain sosiaalisesti rakennettuja materialistisia keskustelukäytäntöjä ja potilaan sairaudesta voi puhua muidenkin viitekehysten kautta. Arkisemmin sama: Kun kädessä on vasara, joka puolella näkyy vain nauloja. Maailmankuvien erilaisuus korostuu psykologisissa ongelmissa. Jos esimerkiksi potilas kärsii hammashoitopelosta, hammaslääkärille ei riitä se, että hänellä on vasara kädessä. Sinänsä uskon, että vähemmän hammashoitopelkosia syntyy silloin, kun hammaslääkärin työkalupakissa on muitakin työkaluja kuin vain vasara. Itse ajattelen olevani integratiivinen hammaslääkäri. Ehkä ensimmäinen tällaiseksi julistautuva Suomessa?

Muodonmuutoksellisen opettamisen päämäärä on, että ihminen kehittyy ihmisenä. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee yhä paremmin tulkitsemaan ja integroimaan sekä myös luomaan henkilökohtaisesti ja yhteisöllisesti merkityksellistä tietoa ja kokemusta. Se, että ahdamme asiakkaamme pelkästään omaan ideologiaamme ja sen arvomaailmaan, ei ole tällaista toimintaa.

Myös ”mindfulness-guru”, Jon Kabat-Zinn, on kiinnittänyt huomiota elämän näytelmällisyyteen, dialektisuuteen. Hänen mukaansa hyväksyvän läsnäolon teoriaa ohjaa metaforinen käsitys ihmisen kehittymisestä läpi  koko elämän. Hän voi kasvaa luovaksi, tietoa yhdistäväksi ja sen perinteisä rajoja ylittäväksi yksilöksi. Hän puhuu kognitiivisdialektisesta mallista. Kabat-Zinnin mukaan tämäkin on toki metafora ihmisestä. Kaikissa oppimisteorioissa on metaforat, tietyt idologiat. Se eroaa kuitenkin muista siinä, että totuus on dialektinen, keskusteleva. (Sisäinen teatteri on myös keskusteleva. Se on teoria teorioista, siis metateoria).

Kabat-Zinnin mukaan hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoittaja kykenee ylittämään dikotomisen ajattelun, jossa asiat ovat pahoja ja hyviä. Juuri  jatkuva dialektinen jännite tuottaa energiaa, joka auttaa ihmistä kehittymään eteenpäin. Hän kasvaa keskusteluissa ja keskustelukäytännöissä (diskurssit). Sisäisen teatterissa tämä ilmenee siten, että henkilön eri minätilat edustavat erilaisia maailmankuvia ja niiden keskustelukäytäntöjä.

Jon Kabat-Zinn muistuttaa meitä siitä, että lapsi ei ole kone. Sen sijaan hän on filosofi, tiedemies ja runoilija. Hän leikkii. Myös aikuinen voi kasvaa leikkimällä. Hän voi kohdata uusia asioita vastakohtaisia näkemyksiä edustavien keskusteluin. Jotta ihminen kykenee yksin suorittamaan tällaista leikkiä, täytyy hänellä olla Sisäisessä teatterissa paitsi lapsellisia tiloja myös aikuisia kypsiä kehittyneitä turvallisia minätiloja. Eri tietoisuuden tasoja hyödyntäen ihminen voi olla jatkuvasti oppimisen tilassa. Hän voi uudelleen organisoida päivästä toiseen todelisuuttaan.

Tässä erilaisten maailmankuvien organisaatiotyössä olennaista on, että ihmiseen on kehittynyt aikuisia turvallisia osia. Esimerkiksi syömishäiriöisellä neljätoistavuotiaalla ei tällaisia minätiloja yleensä ole. Hän ei aina hyödy pelkästä passiiviesta mindfulness-harjoituksesta. Ilman terapeuttia prosessi voi tuottaa jopa ahdistusta jopa traumoja. Häneen on kasvettava ensiksi aikuisia turvallisia osia ja minätilojen taakat on kevennettävä. Tämä tapahtuu turvallisimmin terapeutin tukemana. Samoin harhaisen ihmisen realiteettitaju on kadoksissa ja terapeutin avulla tällaisia osia häneen tietoisuuteensa voi kehittää.

Transmodernin, erilaisia maailmankuvia yhdistävän, ihmisen terapeutti on muuten integratiivinen. Stressiäkin hoitaessa terapeutti yhdistää erilaisia viitekehyksiä asiakkaansa ongelman luonteen mukaisesti. Voi olla esimerkiksi, että asiakkaan Sisäinen lapsi, Tulitikkutyttö, kärsii kiintymyssuhdeongelmasta, ja sen ongelmaa voi hoitaa psykoanalyyttisellä metodilla. Asiakkaan Tupakoiva Tatu minätila puolestaan hyöytyy kognitiivisesta terapiasta ja Taitelija Tiina hahmoterapiasta. Terapian lähtökohtana on asiakkaan ideologinen maailmaankuva, ja terapeutti sopeuttaa menetelmät sen mukaiseksi.

Itse ajattelen, ettemme ole koskaan sataprosenttisen itseriittoisia, vaan hyödymme aina toisen ihmisen yllättävistä uusista näkökulmista.Ulkopuolisen näkemys hämentää, ja voi rikkoa vanhan tietoisuutemme rakenteen, jolloin mahdollistuu muodonmuutos. Toki tällaisen uuden vanhoja rakenteita rikkovan näkemyksen voi löytää myös kirjallisuudesta, mutta asia on sisäistettävä kokemuksellisen oppimisen kautta. Omassa Sisäisessä teatterissani tällainen yllättävä minätila on ollut esimerkiksi Regine, Sören Kierkegaardin rakastettu, joka vanhoilla päivillänsä alkoi lukemaan rakastamansa mestarin filosofiaa.

Elämästä on tullut monelle liian vakava projekti. Ihmiskunnan rikkautta on se, että elämme symbolien ja vertauskuvien maailmassa. Moni (luonnon)tieteellisen maailmankuvan edustaja on unohtanut, että sen metodit rakentuvat eräälle hyödylliselle metaforalle. Todellisuutta itseään emme voi ikinä tavoittaa. Stressaantunutta ihmistä auttaa se, että hän kykenee kehittymään elämäntapahtumien luovana tulkitsijana. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen tietoisuuteensa kehittyy eri tasoisia minätiloja: toiset lapsellisia, yhdelle mustavalkoiselle maailmankuvalle todellisuutensa rakentavia ja toiset metatason yhdistyneitä minätiloja. Mitä laajemman ymmärryksen ihminen saavuttaa, sitä parempi erilaisten tilanteiden tulikitsija hänestä tulee.

Tämän maailmankuvan moninaisuuden voi tavoittaa monenlaisin tarinoin. Jonkun ihmisen kieli voi olla runoutta, toisen satuja, unia  ja tarinoita ja kolmannen tieteenfilosofisia. Itse käytän mieluiten kahta viimeistä, vaikka runojakin olen jo joskus kokeillut. Minulle tieteenfilosofia on kuningastiede siinä mielessä, että korpifilosofi minussa on auttanut minua löytämään erilaisia tieteenfilosofisia suuntauksia yhdistävää meta-ajattelua. Lapselliset minätilani tuovat kuitenkin prosessiini tervettä hämmennystä, mikä rikkoo luutuvaa tietoisuutta.

Taitava oman stressin hallitsija kykenee siis tarinoimaan tarinoista. Hän on kehittänyt tietoisuustaitoja ja hän kykenee muodonmuutokselliseen oppimiseen. Hän pystyy luokittelemaan ajatuksensa samaistumatta satunnaisesti niihin. Tietoisuustaitoja Sisäisenä teatterina harjoittava kykenee päättämään, mikä minätila milloinkin hänen Sisäisessä teatterissaan hallitsee. Mikä parasta hän saavuttaa puhtaan olemisen tiloja, joissa hän kykenee hetkiksi vapautumaan kaikista minätiloistaan ja niiden teorioista. Mikä kummallisinta, hän kykenee tällöin näkemään maailman kaikkein eettisimmin ja objektiivisimmin.

Itse pidän tärkeänä, että ihminen oppii jollakin tavalla harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa. Sisäinen prosessi vaatii mielestäni tyhjän, levollisen alkutilan. Stressaantunut oma tietoisuuteni alkoi erilaistua melkoisella vauhdilla sen jälkeen kun opin täällä Kuhmossa hiljentymään luonnossa. Olin aikaisemmin passiivisen Sisäisen teatterini yksipuolisten minätilojen tulkintojen uhri, enkä kyennyt olemaan läsnä itselleni enkä ulkopuoliselle maailmalle.

Nykyään koen olevani melko hyvä oman Sisäisen teatterini ohjaaja. Voin kuitenkin lohduttaa kateellista lukijaani, että olen edelleen pahasti keskeneräinen ihminen. Tärkein muutos on ollut minussa, että olen tänä päivänä onnellisempi kuin missään aikaisemmassa elämänvaiheessani. Vaikka perfektionistinen osani joskus vielä purnaa, tyydyn entistä paremmin omaan keskeneräisyyteeni. Ja ennen kaikkea olen löytänyt ja avannut luovuuskanavani. Uskon, että jokainen ihminen on luova ja leikkivä, mikä on valtava resurssi stressantuneellekin ihmiselle.

Tietisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s